lauantai 27. joulukuuta 2008

Paniikki

Se on sitten niin hienoa kun tulee uusivuosi. Ja sitten on pakko vähän ampuilla niitä raketteja jo heti joulun jälkeen ja kaikkien ihmisten koirat pelkää ja kuolaa jossain sängyn alla. On niin hienoa ampua niitä kissanpieruja ja kaikenmaailman koiranpaskapommeja!

Koirien mielestä on hyvä juttu kun emäntä ostaa uuden ulkoilupuvun - saati sitten jos niitä onkin vaikka kaksi! Lähdettiin siis testaamaan uutta ulkoilupukua metsälenkille. Meinasin jotta jos vähän normaalia pidemmän lenkin tekisi. Ruu tietenkin heti alkuunsa molskahti sellaiseen 5 x 10m lutakkoon niin että sen koko peräpää kastui. Eihän sitä nyt porokoira tämmöisenä talvena muutakaan voi tai tulee hiki. Että nollakelillä kun vähän alkumatkasta kastelee itseään niin pysyy lämpötilat aisoissa. Ei näyttänyt poropojan vauhtia märkyys hidastavan ja hyvä niin, pysyi ainakin lämpimänä.

Oltiin yli puolituntia kävelty ja menossa metsäpolulla kun alkoi kuulua jonkinsortin pommien ääntä. Se kuului kaukaa ja aika vaimeana joten Otto vasta vähän huolestui. Tavallaan se oli hyvä juttu, kun Otto ei voinut karata. Jos se olikin mennyt vähän kauemmaksi, niin pamauksen kuullessaan se tuli aina takaisin mun luokse. Tarkkailin tilannetta ja jatkettiin vain matkaa. Ajattelin että ottaisin sen sitten kiinni jos se huolestuisi liiaksi. Oltiin tulossa pienelle hiekkatielle missä olin ajatellut ottaa Oton muutenkin varmuuden vuoksi kiinni. Otolla kuitenkin pamauksien sietokynnys ylittyi yhtäkkiä ja se lähti metsänpoikki oikoreittiä painelemaan tielle päin. Se ei kuunnellut kutsuja eikä huutoja. Pistettiin ruun kanssa vauhtia ja loikittiin polkua pitkin alamäkeen tiellepäin Ottoa samalla huudellen. Ajattelin että autolle se osaa, mutta toivottavasti pysähtyy sinne eikä yritä jatkaa kotiin asti.

Tielle päästyäni huomasin onneksi Oton hääräävän paniikissa tietäpitkin eestaas häntä ja pää painuksissa. Tai ei tietenkään onneksi paniikissa, vaan onneksi se oli vielä tallessa. Se antoi ottaa itsensä kiinni, mutta se alkoi heti vetää kotiinpäin. Autolle oli matkaa vielä kuitenkin pari kilometriä. Kilometrin verran kiskottuaan se rauhoittui hieman mutta pysähtyi kuuntelemaan jokaista kuuluvaa pamausta ja kiirehti taas kotiinpäin. Kun auto tuli näkyviin oli Otossa hieman pitelemistä, niin kiire sillä oli turvaan.

Ruu oli koko matkan loikkinut ja juoksennellut irrallaan eikä se näyttänyt reagoivan mitenkään pamauksiin eikä Oton omituiseen käytökseen. Ainoastaan sillä on nyt korvat vähän hukassa tyttöjen tuoksujen takia ja pari kertaa jouduin sen hakemaan lussuttamasta kusia.

Nyt kotona Otto meni heti majaansa yhden vaimean pamauksen kuultuaan. Saas nähdä joko nyt on aika kokeilla Dogcalmia. Eilen se sai tolkuttoman paniikin iltapissilenkillä joistakin pamauksista (mistä lie noita pommeja joku saanut kun niiden myynti alkoi vasta tänään). Eli tänään illalla on odotettavissa vielä enemmän pamauksia, ja iltapissille nuo on kuitenkin vietävä.

Ai niin, Torstai:n ulkoilupuku oli huippuhyvä!

maanantai 22. joulukuuta 2008

sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Lisää tokopohdintaa

Huomasin eilen joitakin asioita joita en kuitenkaan tohkeissani muistanut kirjoittaa.

1. Ruuta ei kannata vapauttaa tokokokeen aikana missään välissä. Se kestää pitkänkin pätkän työtä (onhan se hirmuisella työmotivaatiolla varustettu ehta porokoira) ja vapautus kesken kaiken saa sen ratkeamaan jumalattomaan haukkuun. Joko sillä on vaan niin hianoo että se tursuaa yli, tai sitten se ei ymmärrä että "Miten niin vapaa?!? Haloo mutsi, nyt on tärkee hetki! Ei tää loppunu vielä!"

Ruuta siis pitää liikkeiden välillä vain hyvin rauhallisesti ja ihailevasti kehua. "Hieeeenosti. Hyvääää". Ja kyllä Ruu tietää ja vaistoaa kun ohjaaja on Hyvin Tyytyväinen.

2. Ruulla ei tavallaan ole seuraamiskäskyä. Se seuraa lähes kaikilla kehoituksilla, ja ainoa millä sen saa jäämään paikalleen on "Odota". Kun sille tulee työmoodi päälle se on liimautunut vasempaan jalkaan kiinni kuin... noh, liimattu. Välillä kun sen koittaakin vapauttaa ja ottaa askelia pois sen luota, niin se tekee hienoja askelsiirtymiä. :)

Tietenkin sitten kokeessa jos ohjaaja jännittää kuin järkeä vailla, niin Ruu pitää pientä hajurakoa että "Mikä sua nyt taas riivaa??? HAU HAU!"

lauantai 20. joulukuuta 2008

Möllitoko

Herwoodin Hauvat järjestivät koululaisilleen pikkujoulut johon kuului mm. möllitoko. Molemmat koirat osallistuivat juoksukisaan ja Otto makkarannappauskilpailuun. Otto oli makkarannappauskilpailussa jaetulla ensimmäisellä sijalla.

Ruu osallistui möllitokon ALO luokkaan. Pisteet ja jaarittelut tässä:

Luoksepäästävyys 9
Paikallamakuu 10
Seuraaminen hihnassa
Seuraaminen vapaana
Liikkeestä maahanmeno
Luoksetulo 9
Liikkeestä seisominen
Hyppy 10
Kokonaisvaikutus 8

YHT: 179/200

Sijoitus 1.

Ja kootut selitykset:
Luoksepäästävyys oli oikea yhden porokoiran show. Ruu esitti kaikki haukkumiset ja hääräämiset ja pyörimiset. Ainoa mitä ei nähty, oli arkuus tai aggressiivisuus. Mä olisin antanut tästä meille vitosen virallisissa kokeissa - jos sitäkään. Mutta nythän oltiinkin mölleissä ja hampaatkin tuli katsottua.

Paikallamakuu 2 min, mutta matkaa 10-15m. Sujui hyvin ja Ruu oli hiljaa edellisestä esityksestä huolimatta. Vierellä rotikka-mix ja toisella puolella borderterrieri, molemmat narttuja. Siinä koko aloluokan osallistujamäärä olikin. Pysyi maassa hyvin, ja nousi käskystä istumaan reippaasti.

Ruu aloitti yksilöliikeet toisena. Seuraamiset oli molemmat tismalleen samanlaiset. Istui perusasentoihin ok, ilmoitti joka käännöksestä haukahduksella, ja juoksupätkää tahditti muutamat haukut. Muuten innokasta ja erinomaisella kontaktilla tapahtuvaa seuraamista. Muuten ihan meidännäköistä seuraamista, poikittaa vähän, mutta eniten häiritsi haukku. Varsinkin kun palkkaa ei tullutkaan ja Ruu huomasi että ollaan töissä niin alkoi kierrokset nousta.

Liikkeestä maahanmeno oli loistava, mutta alku töksähti. Yritin taas koko tokoilun ajan matkia lobotomiapotilasta, jotten vaan villitse yhtään Ruuta, mutta tässä seuraamiskäsky oli kuitenkin liian laimea. Ruu ei ollut varma pitikö sen tulla mukaan. Liian reippaalla käskyllä se ampaisee suorilta kolme metriä eteenpäin haukkuen, joten pidin hillittyä linjaa. Kun sain Ruun mukaani toisella käskyllä, niin loppu oli suunnilleen kuin suoraan oppikirjasta. Joskin kävelin aavistuksen hitaammin kuin seuraamisissa.

Luoksetulossa jääminen oli hyvä, luoksetulon vauhti erinomaisen reipas, mutta loppuperusasento oli aika hukassa. Muutoin Ruu teki hyvät perusasennot, mutta ei ollut ihan varma että mitä tässä piti tehdä.

Liikkeestä seisomisessa annoin heti kaksoiskäskyn (seiso-odota), kun tiesin ettei Ruu muuten osaa liikettä. Muuten meni ihan hyvin, seisoi kiltisti paikallaan ja istui vasta käskystä.

Hyppyä ei olla yli vuoteen otettu kokonaisena liikkeenä, mutta mitäs siinä mittään. Jos osaa hypätä ja seistä, niin voi ne tehdä peräkkäinkin, meinasi Ruu.

Kokonaisvaikutus 8 haukkumisen takia, vaikka tekeminen innokasta onkin.


OTTO NAKIN NAPPAUS -KISASSA


RUU KALENTERIPOIKANA

sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Jälki & Toko

Otto kävi jäljestämässä tonnikalalihaliemijälkeä joka oli tehty puolilumiseen metsään kohtuu vähäiseen aluskasvillisuuteen. Litran lorottelin lihalientä menemään ja jälki vanheni reilut 10 minuuttia. Otto lähti jäljelle hyvin, mutta tuuli oli ilmeisesti painanut hajua oikealle, ja kun en päästänyt Ottoa sinne sen meni pasmat sekaisin. Se tuli takaisin lihaliemivanalle, söi lunta johon oli tarttunut makua, melkein alkoi kierimään jäljen päällä, mutta ei kuitenkaan alkanutkaan, ja sitten se pissasi viereiseen kiveen. Lopulta se muisti mistä oli kyse ja se jäljesti loppujäljen hienosti. Lopussa oleva palkkapurkki oli Otolle ihan yhdentekevä ja se vain jatkoi mun jalanjälkien jäljestämistä. Min piti kutsua se takaisin syömään tonnikalat. Meni siis vähän miten sattuu, mutta tulipa haisteltua.

*** *** *** ***

Ruu tokoili. Alkuun otettiin ruutua ja jätin Ruuta eri asentoihin (istu/maahan/seiso) odottamaan kun kävin viemässä namialustalle nameja. Tämä oli kivaa. Sitten otettiin merkkiä, josta Ruulla ei siis ollut hajuakaan. Ohjasin sen namilla merkin taakse ja kehuin hurjasti kun se sitten seisoa tönötti merkin takana. Välillä jätin sen merkin taakse seisomaan ja kävin viemässä ruutuun namia ja tulin takaisin ja pyysin Ruun merkiltä ruutuun. Ruutu oli merkistä noin 10m oikealle.

Paikallamakuu sujui tavallaan hyvin. Ruu makasi hienosti paikallaan pari minuuttia mun ollessa 15 askeleen päässä, mutta puolet ajasta se kyttäsi mitä Merja ja Dina tekee, kun niitä ei ollut vielä saanut edes käydä moikkaamassa.

Loppuun ohjattua noutoa. Merkistä takaviistoon ohjatun kapulat molemmille puolille. Ruu odotti aluksi niiden viemisen ajan naama kapuloille päin. Sitten ohjasin sen merkille (eli perä kapuloita kohti) ja lähetin oikealla olevalle kapulalle. Hyvin haki, vaikka samassa suunnassa oli huippukiva ruutukin. Sitten ohjasin Ruun merkille ja jätin sen seisomaan siihen kun vein sen takaviistoon kapulan. (vasemmalla oleva kapula oli kokoajan paikoillaan). hyvin se seisoi paikallaan vaikka vein sen taakse kapulaa. Palasin takaisin Ruun eteen ja lähetin sitä hakemaan kapulan oikealta. Kapulan luovutus ihan vaan lennosta ilman mitään istumisia ja perusasentoja (kai nyt kun ei se niitä osaa). :D

Viikon kooste

Ompahan taas ollut laiska emäntä joka ei ole ehtinyt/jaksanut/viitsinyt/muistanut kirjoitella kuulumisia. Tässä tulee kooste viikon tapahtumista, ainakin niiltä osin mitä laho pää muistaa.

Ruu osaa liikkeestä maahanmenon myös umpihangessa pellolla. Umpihanki etelän vetisissä olosuhteissa tarkoitti max. 20cm lunta. Mutta johan se kummallista kai olisikin jos porokoiran menoa lumi jotenkin haittaisi. Sivulletulo ja askelsiirtymät ovan kanssa jo hirmuisen hyviä (alokasluokkaa ajatellen, EVL:llään ei olisi vielä asiaa :D ). Näissä saa vain vireen kanssa olla hirmuisen tarkkana, kun se on nyt Ruun mielestä niin hieno juttu että haukku on herkässä. Ja kesken myyräjahdin toteutetut kutsut sivulle ovat aika nou nou. On jahdista niin kierrokset katossa, että sivulletulo oli toki hieno ja tarkka jopa, mutta ääntä piisaasi liikkeeseen enemmän kuin olisi tarvis.

Otto osaa karata. Se karkaa nykyään taas ihan kokoajan. Sillä on hirmuinen riistavietti. Mutta kun mä en tiedä mitä se käy puuhaamassa. Jos se löytääkin hirviä, niin se ei välttämättä hauku. Otto on kohta jo viisi vuotta. Mä olen koko viisi vuotta yrittänyt keksiä erilaisia tapoja kouluttaa sitä irtipitovarmaksi, kausittain onnistuen ja monesti epäonnistuen. Kun keksin jonkun uuden, tarpeeksi jännän ja mielenkiintoisen jutun, niin Otto on hetken lenkeillä ok ja pysyy matkassa ilman karkailua. Lopulta se kuitenkin aina toteaa että tää on jo nähty ja nenä vie metsälle.

Pyritään kuitenkin päivittäin ulkoilemaan irti, niin joka päivälle ei energia riittäisi murehtimiseen siitä että mihin se taas katosi, tai energiaa siihen että pystyisi keksimään taas jonkun uuden jutun pitää Otto näkyvillä. Myöskään hirmuinen määrä extraherkkujen syöttämistä lihomiseen taipuvaisella koiralla ei ole se hyvä ratkaisu. Yhtä en tosin ole vielä kokeillut: Maksalaatikon ampumista lusikalla ympäristöön. Mutta menisi siinä kilokaupalla Forssan looraa tunnin lenkin aikana...
Sitten on tietty kiinni pitäminen, mutta sitten se ei millään konstilla saa tarpeeksi liikuntaa. Pitäisi sitten olla edes polkupyörä ja sulat pyörätiet, mutta on sekin aika yksitoikkoista liikuntaa. Ja auttaako se kiinnipitäminen mitään kuurina? Loppuelämäänsä kun tuo ei voi kiinni olla jos sen meinaa hyvässä kunnossa pitää.

*** *** *** *** ***

Ruulla on Tärkeä Tehtävä. Kun tullaan kotiin ja ulos hissistä, niin Ruu saa kantaa avimen ovelle. Sitä kannetaan pää ylpeästi pystyssä, peppu hieman ilosta vatkaten. Avain luovutetaan minulle ja tarkkaan ja antaumuksella katsotaan miten sillä ovi avataan. Sen on oltava Tärkeä Tehtävä ja avaimen on oltava Tärkeä Kapistus, kun ikinä ei ole ilman sitä kotiin menty!
Kerran annoin avaimen Ruulle jo hississä kunnes huomasin mikä rako hissin ovella on jonnekin alakertaan ja kellariin asti. Kuitenkin liian suuri riski että avain tippuisikin juuri sinne. Sitten pitäisi jonkun hissisedän repiä koko hissi paikoiltaan jotta sen sieltä jostakin saisi - jos saisi sittenkään. Kannetaan siis vain tuo käytäväpätkä.

*** *** *** *** ***

Eilen oltiin Hedda-neitosen ja emäntäsnä Tuiren kanssa lenkillä. Otto yllättäin taas karkasi. Tai ei se ollut kuin ehkä vartin hukassa, mutta oli kuitenkin. Ja aiemmin lenkillä se oli näkyvissä, mutta niin hajumaailman transsissa, ettei sitä millään huutamisella/kutsumisella/karjumisella luokse. Ruu kuitenkin oli erittäin tyytyväinen kun kerrankin hänelle on hankittu samanmerkkistä naisseuraa! Meinasin aluksi että mitenköhän mahtaa Heddaa ahdistella kun nyt ei ole ollut kuin tyttöset mielessä, mutta Ruu olikin sitten herrasmies. Hengaili tyytyväisenä Heddan seurassa.

*** *** *** *** ***

Jaaha, sitten pitää valmistautua tekemään Otolle jälkeä ja myöhemmin tänään Ruun kanssa omat tokoreenit. Niistä mahdollisesti kirjoitusta sitten myöhemmin!

sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Tokoreeneissä

[Seliseli alkaa] Ihan himmeen kiireinen viikko takana, tänään taas ainoa vapaapäivä koko viikolla. Metsälenkille ei tänään päästy joten Ruulla oli liikaa virtaa ja treeneihin lähdettäessä päänsärky kolkutteli jo ohimolla. [/seliseli loppuu]

Ruu oli aluksi ihan hieno. Se on tällä viikolla oivaltanut sivulletulon ilman nameja ja käsiapuja ja kamalaa käden tök-tök-tökkimistä. Se tuli siis hienosti sivulle ja tarjosi sitä joka väliin, mutta se myös haukkui, kitisi ja vinkui. Liikkeestä maahanmenonkin se on näköjään oppinut itsekseen vuoden tokotauon aikana. Meinasin silmät tiputtaa päästäni kun se teki sitä niinkuin se olis aina osattu (joskin tehtiin sitä normaalia hitaammasta seuraamisesta)!

Sitten Ruu joko kyllästyi (tähän en usko) tai sitten oli vaan niin hyviä hajuja sillä paikalla. Näitä hajuja valittelivat muutkin uroksen omistajat, joten mistä sitä tietää mikä juoksunarttu siinä oli käynyt. Ruu alkoi haahuilla ja haistella, merkkailla, pallo oli tylsä (!!!) ja namitkin vähän siinä ja siinä. Enimmäkseen se siis teki kyllä mun kanssa ja piti jonkinlaista kontaktiakin, mutta kaikki into ja hauskuus oli poissa! Askelsiirtymät sujuivat vielä jokseenkin ihan hyvin, mutta viimeiset liikkeestä maahanmenotkin olivat hyvin innottomia kun ne vielä aluksi olivat hienoja. Seuraamisen täyskäännökset saatiin puolivälin paikkeilla vauhtiin vielä pallolla.

Sitämukaa kun oma päänsärky vaan yltyi niin koirakin oli ihan muissa maailmoissa ja kitisi ja vinkui. Jos siltä alkoi vaatia, se alkoi haukkua. Ruulta harvemmin tarvitsee vaatia, kun se tekee todella mielellään ihan vapaaehtoisesti. Tänään me puhuttiin kyllä ihan eri kieltä, vaikka teknisesti Ruu oli joitakin asioita oppinutkin ihan hienosti. Mä silti mielummin pidän sen innosta soikeen porokoiran joka osaa vähän kaikee muttei mitään kunnolla.

Tarkemmin ajatellen... mietintöjä vielä iltasella.

Tuon joka päivä töistä kotiin Pipsa -sakemannin juoksutuoksuja ja tärppipäivät alkaa olemaan nyt. Ruu nyt illalla jopa yritti astua Ottoa, parina päivänä vaan laittanut päätä Oton selän päälle. Nyt se vinkuu ja kitisee, koittaa astua Ottoa, änkee, on menossa samaan majaan Oton kanssa, läähättää...
Jotta ehkä mun ei kamalasti kannata huolestua kun meni tänään vähän mönkään. Eipä sillä muu näytä olevan vialla kuin että sillä on tytöt mielessä, mutta olosuhteiden pakosta sitä homottaa. :D Otto pitää kovaa kuria eikä siedä yhtään selkään hyppimistä. Ruu on silti sitkeä...

sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Tokoti tokoti

Aamusella oli koirat juoksennelleet tunninverran metsässä, joten Ruulla oli aika sopiva vire päällä kun suurimmat höyryt oli päästelty.

Luoksetulo 1: Ensin treenattiin pelkkää koiran jättämistä. Otin Ruun sivulle ja jätin sitä siihen istumaan. Aloitin ihan vaan viidestä askeleesta ja palasin aina palkkaamaan. Edettiin hyvin 20 askeleeseen saakka. Palkkasin paljon niin että kun palasin koiran vierelle niin heitin sille pallon taaksepäin samalla vapauttaen koiran. 25 askeleen matkalla Ruu nousi kerran seisomaan, jonka jälkeen tein monta lyhyen matkan odottamista ja pidensin taas matkaa. Lopulta saatiin pari onnistunutta 25 askeleen matkaakin. Ei siis muita ongelmia kuin yksi seisomaan nousu.

Askelsiirtymät 1: Yhden askeleen askelsiirtymä oikealle. Olen kahden viikon ajan ruokakupilla harjoitellut Ruun kanssa SIVU-käskyä ja oikeaa asentoa, ja parannusta oli selkeästi tapahtunut. Ohjasin askelsiirtymässä namilla, mutta suurta ohjausta ei edes tarvittu, kun Ruu tuli hienosti oikeaan paikkaan ja asentoon.

Luoksetulo 2: Luoksetulon vauhtitreeniä - ei ongelmia! Jätin Ruun istumaan ja menin itse kauemmaksi aloittaen 10 askeleesta. Kutsuin Ruun luokse ja kesken matkan vapautin Ruun ja heitin sille pallon taakseni. Pidensin matkaa nopeasti 20-25 askeleeseen ja vauhtia ei ainakaan puutu! Tein väliin pari pelkkää jättöä ja palasin palkkaamaan, jottei Ruu ala ennakoida ja juoksennella etukäteen luokse pallon toivossa. En ongelmia tässä harjoituksessa.

Askelsiirtymät 2: Yhden askeleen askelsiirtymä vasemmalle. Tämä tuotti enemmän pohdintaa ohajaajalle kuin koiralle. Kun sain omat jalkani sopimaan liikkeeseen ja palkkauksen oikealle kohdalle, oli tämäkin Ruulle yllättävän helppoa. Kuitenkin vähän se oli hämmentävää/kuumentavaa Ruulle kun piti hoksata tulla sivulle näin oudosti, niin jätin nämä toistot hieman vähemmälle. Tehtiin kuitenkin hyvät ja onnistuneet siirtymät eikä Ruu ehtinyt kuumuta liikaa tästä harjoituksesta.

Luoksetulo 3: Loppuperusasento. Koira istumaan ja itse kolmen askeleen päähän ja luoksetulokutsulla koira sivulle. Ruu siis tulee luoksetulossa suoraan sivulle. Namilla homma on muuten ihan helppo juttu, mutta Ruu tökkii voimakkaasti mun namikättä saadakseen namin (vaikken antaisi sitä ennenkuin tökkiminen on loppunut). Kädellä ei tarvitse edes ohjata, kunhan se nami vain on siinä, niin Ruu osaa kiepsahtaa oikealle paikalleen. Koitin sitten niin että nami on vasemmassa kädessä, mutta koiran ollessa oikein sivulla palkka tuleekin oikeasta kädestä. Tökkiminen väheni hetikohta paljon, mutta sitten Ruu jäi hieman empimään että siltikö kuuluu tähän vasemmalle tulla sivulle? Palkkasin sitä sitten satunnaisesti oikealla ja vasemmalla kädellä. Tähän pitää jatkossa miettiä hieman suunnitelmaa. Vahvistaa Ruun käsitystä ja varmuutta oikeasta paikasta, mutta kuitenkin niin että käden tökkiminen loppuu.

Liikkeestä seisominen: Ruu alkoi olla jo hieman väsynyt koko tunnin treeneistä (ei pidetty juuri yhtään taukoa! Tosi fiksua...). Mutta Ruu on sitkeä pieni porokoira joka rakastaa työtä. Se siis yritti kaikesta huolimatta. Pysäytin Ruuta kiepsahtamalla sen eteen ja sanomalla SEISO-käskyn. Tein aluksi naksuttimella ja namilla mikä sujui kohtalaisen hyvin. Ruu reagoi heti liikahtamalla jos annoin tahattomia vartalo"apuja", eli jos mun yläkroppa tai namikäsi veti tai työnsi Ruuta johonkin suuntaan. Otin muutaman seisomisen myös pallolla jossa vapautin Ruun heti sen ensin seisahdettua ja heitin sille pallon taaksepäin jottei se pyrkisi askeltakaan eteenpäin. Pallo ei enää ollut huippusuperkiva juttu, mutta kiltisti Ruu lähti pallon perään ja toi sitä takaisin. Otin sitten vielä muutaman onnistuneen seisahtumisen naksulla ja namilla.

perjantai 28. marraskuuta 2008

Hirviperhe

Oltiin tänään ulkoilemassa metsässä ja pellolla 1 ½ h. Hetken ulkoiltuamme Rekku ja Paula liittyivät joukkoomme. Tavattiin metsässä kolmen hirven hirviperhe, mutta koirat tulivat nopeasti takaisin, kun nämä hirvetpä eivät lähteneetkään karkuteille. Jos en olisi nähnyt hirviä olisin jo ihmetellyt että mitä ne haukkuu kun ääni ei etenekään kohti horisonttia. Kierrettiin lenkki metsässä ja takaisintullessa tavttiin samat hirvet suunnilleen samassa kohdassa kuin aiemminkin. Koirat tulivat taas kutsumalla ja viheltelemällä takaisin josta saikin sitten tietenkin taas palkkaa. Pitäisi olla enemmän tuommoisia hirviä jotka eivät vaivaudu kävelyvauhtia kovempaa kaahailemaan, niin saisi koirat opetettua pois mokomasta jahtipuuhasta.

Aamutuimaan klo 06.00 ennen töihinlähtöä ulkoilutin koiria, niin meidän sisäpihalla hengaili kettu. Kettu tosin lähti hipsimään onneksi pois kun se näki koirat. Mun unenpöpperöiset koirat eivät kylläkään huomanneet yllättävän lähellä olevaa kettua, mutta hajun ne bongasivat kun ketun kulkureitin yli käveltiin.

keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Ruu 3v

Ruu täytti tänään täydet 3 vuotta! Juurihan se oli pieni peenu vasta...

Synttärilahjakuvia:

Ruu ja Masi Pallopää

Mulkosilmät

Masin käsi lähti irti!

Juu, irti on.

Vähän käytiin myös irrottelemassa lumisella pellolla ja iltapuuhiksi koirat saivat luut.

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Kiireinen viikko ja EH/1

Keskiviikko
Lähdettiin Rekun ja Paulan kanssa metsälenkille. Suunnitelmissa oli tehdä tunnin lenkki puomitiellä ja metsässä. Paula ehdotti ensin lenkkipaikaksi Makkarajärveä, mutta halusin ehdottomasti puomitielle "kun siellä ei koskaan ole muita". Lenkki sujui hyvin sitä lukuunottamatta että hetikohta hetken ulkoiltuamme Otto hävisi vartiksi jonnekin. Takaisin se tuli huuteluiden ja Ruun ja Rekun haukuttamisen saattelemana kieli pitkällä roikkuen. Jossakin se oli juossut kun oli hengästynytkin.

Puolitosissani siinä sanoin että taidan tuohon tielle tullessamme ottaa koirat kiinni, kun Otolla ei ole korvia taas tänään. En sitten ottanut. Olisi pitänyt. Otto oli metsässä ja Ruu meni katsomaan mitä Otto tekee. No Otto oli jäljestänyt ja löytänyt hirven/peuran, jota Ruu sitten iloisesti alkoi haukkumaan ja sinne ne meni. Ruun haukku vaan kaikkosi yhä syvemmälle metsään. Meni 10 minuuttia, meni vartti. Mä aloin huolestua (onneksi koirilla oli heijastinliivit ja vilkkuvalot) kun Ruukaan ei tullut takaisin. Me haukutettiin Rekkua, mä huusin koiria nimeltä, ja lopulta kun mikään ei auttanut mä pimeällä metsätiellä aloin ulvoa laumaani kasaan. 20 minuutin kohdalla tapahtui ihme. Otto tuli takaisin - ennen Ruuta. Sitä ei ole tapahtunut koskaan ennen ja sitten mä vasta huolestuinkin, että mihin Ruu on jäänyt. Päätin sitten ulvoa vielä hetken ja muutamaa minuuttia Oton jäljestä paikalle saapui hyvin väsynyt Ruu. Se juoksi pää riipuksissa ja kieli pitkällä roikkuen. Oli vissiin ollut hyvä reissu.

Autolle koiran lönköttelivat laiskasti mun perässä, eikä niitä näyttänyt enää kiinnostavan metsäneläimet.

Lauantai
Mä olin ajatellut nukkua ainakin kymmeneen, mutta jollakin porokoiralla iski aamulla klo 8.00 aamuherkkis ja se herätti mut. Tai ei se herättänyt, se vaan oli hellyydenkipeä. Se kiipesi mun viereen ja tökkäisi kuononsa mun suuta vasten. Sitten se käänsi kylkeä. Se laittoi päänsä mun tyynylle ja ähkäisi. Se käänsi uudelleen kylkeä ja ohimennen nuolaisi mua poskesta. Enkä mä sitten enää saanut nukuttua.

Pakkasin koirat autoon ja lähdin metsään. Heti alkumetreillä näin hirven jäljet lumessa. Koiratkin näkivät ne, ja haistoivat. Hetken Ruu hääräsi ympäriinsä ja lähti sitten tomerasti jäljelle Otto perässään. Mua nauratti, en edes kutsunut koiria pois. Ruu lähti nimittäin väärään suuntaan. Tai sitten se hirvi oli kävellyt takaperin. Parissa minuutissa koirat tulivat kutsuttaessa takaisin kun ei hirveä näkynyt. Jatkettiin lenkkiä. Otto ajoi jonkin helvetinkokoisen metsäkanalinnun puuhun. Lintua en nähnyt, mutta sen jäljet lumessa. (Ja Koirat puun alla kyttäämässä saalistaan). Ei ollut mikään ihan pikkutirppa. Koirat vetivät hepulirinksaa keskenään pitkin lumista metsää ja kivaa oli. Tunti reippailtiin ja palattiin kotiin.

Välipalaksi koirat kalvoivat luuta, ja taas jaksoi. Illalla käytiin vielä yli tunnin lenkki hihnassa. Kierrettiin ruskon kautta näyttelijänkaaren ja näyttelijänpuiston kautta kotiin.

Sunnuntai
Käytiin Jyväskylän KV näyttelyssä tuloksena AVO EH/1. Ei mitään hurjaa menestystä mutta ihan hyvä tulos ja kiva arvostelu kumminkin. ERI:ä ei sadellut muutakuin valioluokan koirille (ei edes kaikille) ja yhdelle junnunartulle. EH/1 on siis ihan hyvin. Tuomarin sanojen mukaan palkintosijaa laskivat liikkeessä selälle kaartuva häntä ja jyrkkä lantio. Arvostelun voi lukea Oton ja Ruun sivuilta Ruun näyttelytuloksien kohdalta. Otto ja Ruu Samalle sivulle pääsee tuosta oikealta valikostakin...

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Tokotreenit

Ruu tokotreeneissä
Aloitettiin liikkeestä seisomisella. Mulla oli hyvä suunnitelma käyttää koiran eteen pyörähdystekniikkaa pysäyttääkseni sen, mutta olin jotenkin tumpelo namien kanssa. Välillä nami lipsahti liian aikaisin Ruulle tai takertui sormikkaisiin jolloin palkkaus oli hieman ontuvaa. Lisäksi käskysana on hieman hakusessa. Olisiko se SEISO joka kylläkin on käytössä myös näyttelyissä seisottamisessa vaiko ODOTA joka on käytössä mm. paikallamakuussa (tai metsässä kun koira on menossa liian kauas). Loppuviimein homma eteni kuitenkin ihan ok, kunhan nyt vain muistaa ottaa maltilla eikä oleta että se hetikohta jo osaa sen. Liikkeen harjoittelun lopuksi jätin Ruun seisomaan ja poistuin pari metriä sen luota ja palasin palkkaamaan. Tässä käytin odota-käskyä joka meillä kutakuinkin tarkoittaa että "odota siinä asennossa mihin sut jätin". Tämä toimi hyvin.

Seuraavaksi oli vuorossa hihnassa seuraamista ja käännöksiä. Jos muistan tehdä käännökset huolellisesti, askeltaa samassa rytmissä mutta hieman lyhentää askelten pituutta, niin Ruu pysyy käännöksissä hyvin mukana. Suoralla seuraamisessa on ongelmana poikittaminen ja välillä edistäminen. Samoin palkkaus on hankalaa, kun jos Ruu seuraa hyvin, niin se alkaa poikittaa kahta kauheammin kun kaivan namia taskusta. Se kuitenkin seuraa maltillisemmin kun ne namit olisivat taskussa eikä kädessä. Yritettiin myös sitä että palkka tulee multa suusta ja niin että Ruu ei tiedä palkan olevan mun suussa. Tämän se hoksasi kuitenkin heti ensimmäisen yrityksen jälkeen, ja poikitti ja edisti taas paljon enemmän, jotta se näkisi mun suun paremmin... Pitänee harkita naksutinta tähän, se vaan pitäisi ehdollistaa uudelleen, kun ei sitä ole aikoihin käytetty. Naksuttimen ongelma on myös siinä että mä aina unohdan sen kotiin.

Otin omatoimisesti ohjelmaan myös sivulletuloharjoituksia. Heti kun mulla on nami vasemmassa kädessä ja käsi alhaalla suorana, niin Ruu hakeutuu automaattisesti sivulle niin ettei meinaa ehtiä käskyttää. Ilman namia se saattaa haukkua eikä oikein tiedä mihin kohtaa sen pitäisi tulla. Tai siksi se haukkuukin kun se ei ymmärrä. Pelkkä käsky ei oikein sano sille mitä siltä halutaan. Jos se taas luulee että mulla on nami kädessä, se tulee oikein sivulle, mutta hamuaa todella voimakkaasti mun kättä namin toivossa. Se on hieman huono lisä tähän liikkeeseen. Muut harjoitukset menivät kutakuinkin ilman haukkumista, mutta tämä aiheuttaa Ruulle epäselvyyttä ja sitäkautta haukkumista.

Luoksepäästävyyttä harjoiteltiin niin että meidän koutsi Mimmu seisoskeli 1,5 metrin päässä ja rupateltiin niitänäitä ja palkkasin Ruuta kokoajan ja se olikin hiljaa ja kauniisti kun ei ehtinyt muuta tehdä kuin syödä namia. Pari kertaa Mimmu siirtyi kaaressa meidän kummallekin sivulle tulematta kuitenkaan lähemmäs. Pääsin jo pitämään muutaman sekunnin tauon namien välissä eikä Ruu välittänyt "tuomarista". Tämä toistettiin myöhemmin toisen kerran.

Aika lopussa otin myös yhden lyhyen paikallamakuun itsekseni. Matkaa 10 askelta ja aika n. 30 sekuntia.

Otto ulkoilee
Otto on harjoitellut luoksetuloa ja kuulolla olemista. Perjantaina tunnin metsälenkillä Otto ei lähtenyt kertaakaan, joskin kahdesti mun piti korottaa sille ääntäni, että olen ihan tosissani ettei nyt lähdetä minnekään hirvijahtiin. Ruu oli mukana ja hyvin sujui lenkki molempien osalta. vastaan tuli yksi koirakin, mutta näin sen ennen kOttoa ja Ruuta ja otin ne kiinni.

Tänään Otto pääsi yksinänsä lenkille Ruun tokon jälkeen. Otto esitti vapaaehtoista hienoa seuraamista kun mulla oli nakkeja taskussa. Tunnin verran ulkoiltiin näyttelijänpuiston liepeillä ja haisteltiin uusia hajuja.

torstai 13. marraskuuta 2008

Otto kuulolla

Lähdin koirien kanssa töiden jälkeen Ruskoon pellolle. Varustin koirat varuiksi heijastinliiveillä vaikka oli vielä aika valoisaa. Olin päättänyt että Otto ei karkaa. Tekisin kaikkeni, että Otto ei karkaa - enkä aio pitää sitä flexissä. Varustauduin järjettömällä läjällä frolickeja, jotka ovat tällä hetkellä suuressa suosiossa kun niitä ei ole varmaan vuoteen meillä ollut.

Päästin koirat irti ja pidin Ottoa tiukasti silmällä. Kutsuin sen useasti luokse, ja varsinkin silloin kun se alkoi tavallista enemmän haistella jotakin. Yksinkertaisesti myös komensin sitä, tai siis kerroin hyvin tiukalla äänensävyllä että nyt on parempi tulla ja heti. Iloiset kehut heti kun suunta oli mua kohden, tai kun edes huomio oli selkeästi minussa. Iso palkka ja paljon kehuja heti kun otto tuli luokse. Tässä ohessa heittelin Ruulle keppiä ja palkkasin toki sitäkin kun se tuli tai toi sen keppinsä heitettäväksi.

Kierrettiin pieni rinksa metsän puolellakin ja pidin alusta asti huolen että Otto ei mene 15 metriä kauemmas. Parempi pienempi ala vapaana juoksennella, kuin ulkoilla pelkässä flexissä niissä metsissä kun ei kohta voi karkailun kanssa irtikään pitää. Otto tuli hienosti luokse ja sai reilusti palkkaa. Välillä lähdin päättömästi juoksentelemaan ympäriinsä ja koirat siitä tietty kiinnostuivat, ja saivat taas palkkaa kun tulivat luokse. Tehtiin vähän kivellä kiipeilyä ja muutama luoksetulo. Ruu otti kerran varaslähdön mun perään (Otto pysyi paikalla), mutta muuten sujui oikein hyvin.

Lopussa Otto alkoi haistella jotakin hajua hyvin tiiviisti ja haahuilla ympäriinsä. Kutsuin - ei reagointia. Komensin - ei reagointia. Se oli jonkun jäljen alulla haistelemassa. Lähdin hillittömästi mölyten juoksemaan kohti Ottoa, se oli kuitenkin vielä sen verran lähellä että ehtisin juosta hyvin lähelle sitä. Vasta muutamaa metriä ennen kun olin oton luona se heräsi hajumaailmastaan ja jopa melkein säikähti mölyävää ja sinkoilevaa emäntää joka selkeästikin on tulossa päälle. Heti kun sain oton taas tähän maailmaan, pysähdyin mölyineni ja kutsuin sen iloisesti luokse, ja nyt Otto tuli (paljon palkkaa!). Se oli vain ensin herätettävä hajujälkien transsimaailmasta tähän todellisuuteen, jotta se edes voisi totella tai kuulla käskyjä.

Loppumatka autolle päin meni hyvin ja molemmat koirat olivat kuulolla vaikka vielä leikkivätkin keskenään. Kotona ne tosin joutuivat tassupyykille kun ne olivat korvia myöden kurassa...

tiistai 11. marraskuuta 2008

Olohuonetokoa ja metsälenkki

Aamutoko
Ruulle ruokakupin äärellä istu-maahan-istu. Vinkuu ja on pinkeenä joskin hommat hoituu nanosekunnissa, ruoka on vaan niin hieno asia.

Metsälenkki

Rekun ja Paulan kanssa metsälenkillä. Tarkkoitus oli pitää Ottoa flexissä mutta se osoittauti mahdottomaksi liukkaalla kivisellä polulla kun koira on solmussa jokaisessa oksassa ja pajussa mikä polun reunalla on. Lisäksi ihan itsekseni kaaduinkin kun oli niin liukasta, että Otto sai olla irti. Ruukin kuitenkin huiteli kaukana Rekun perässä. Mutta niinhän se Otto taas vapaaksi päästyään meni missä sitä huvitti, joskin se ei karannut, mutta sais kutsusta tulla vikkelämmin luokse. Nyt se jäi vaan haistelemaan mitä huvitti. Loppulenkistä kun sain useamman minuutin sitä huutaa taas, niin laitoin sen vielä flexiin.

Olkkaritoko
Yritin tokoilla illalla, vaikka ottikin taas kaikki asiat päähän niin pirusti. Lisäksi se oli hankalaa kun molemmat koirat yrittivät päästä namijaolle ja Ruu tarjosi kaikki osaamansa temput ja Otto esitti oravaa. Otin Ruun sivulle. Se ei oikein pysynyt missään vaan pomppi vieterinä istu-maahan-istu-maahan. Sivulletulot vaativat myöskin namiohjausta, joskin Ruulla on joku haisu siitä että kun siihen sivullepäin pyrkii, niin se on hyvä juttu. Vielä kun saisi asennon tarkaksi ja oikein ja suoraan.

Huomasin myös että jos itse istun lattialla niin Ruu menee maate eikä enää osaa istu-käskyä. Se vaan makaa mun edessä ja tuijottaa mun käsiä, vaikka kun olen seisaallaan niin katse on naamaanpäin.

Jätin molemmat koirat vierekkäin paikallamakuuseen. Ensin puolitoista minuuttia ja vapautus. Väliin jotakin puuhastelua ja uusi paikallamakuu, nyt 2 minuuttia. Kerran käskin Ruun olla hiljaa kun se alkoi vinkumaan (ruuat oli laitettuna valmiiksi...). Taas hetki lepoa ja viimeinen paikallamakuu. Käskin koirat maahan ja menin ruokien luokse. Minuutin kohdalla sanoin uudelleen odota ja laskin kupit lattialle. Kaikkiaan viimeinen paikallamakuu kesti 3 minuuttia. Pari kertaa Ruu käänsi itseään vähän lonkalle makaamaan, mutta pysyi hyvin maassa. Vapautus ruokakupille.

maanantai 10. marraskuuta 2008

Epikset jaot

Koirilla oli tänään epikset jaot. Otto joutui ulkoilemaan koko metsä(tie)lenkin flexissä, kun se on nyt ottanut taas ihan tavaksi asti karata ja haahuilla. Ruu sai olla irti, mutta Ruu ei poistunutkaan 20 metriä kauemmas, ja silti sillä oli tilaa/aikaa kaivaa myyriäkin. Jos kutsuin Ottoa eikä se tullut, yksinkestaisesti kelasin sen flexistä luokseni (ja mun luona sai namin). Ruu tuli joka kerta ekasta käskystä.

Kotiinpaluu ei ollutkaan sitten ihan niin hyvinsujuva juttu. Eteen ponkaisi 30 kg ajokoiraa flexissä ja omistaja ei näköjään tiedä missä sen flexin stop-nappi on. 8m rykäsyn jälkeen se koira vetää sitä tätiä perässään muutaman metrin, ja mä pelastaudun poikien kanssa ainoastaan väistämällä ripeästi takavasemmalle. Sen jälkeen ne jää meidän edelle pyörätielle haistelemaan ja mä odotan. Ja odotan. Lopulta yritän lähteä ohi kun tädillä ei ole mitään valtaa siitä mihin suuntaan koira menee, mutta eipä sitä niin vaan ohitellakaan kun se flexin stop-nappi on edelleen hukassa ja pyörätie vaan 5m leveä... :puhina: Otto ja Ruu pysyivät yllättävän rauhallisina vaikka ajokoira haukkui päin naamaa. Ruu tosin haukahteli mokomalle tunkeilijalle, mutta ei vaikuttanut pelokkaalta eikä räyhännyt. Ehkä asiaa auttoi se että mä olin kuin lobotomiapotilas väistöliikettä lukuunottamatta, vaikka mun sisällä kihisi ja teki mieli alkaa huutaa jotta tekis jotain sille koiralleen. Yleensä jos mä tuohtuneena alan jotakin tekemään (huutamaan) niin koiratkin on ihan kireinä.

Iltatokoksi otettiin paikallamakuu ruokakupin avulla. Pojjaat vieretysten olohuoneeseen makaamaan ja aikaa 2 min. Reilun minuutin kohdalla sanoin jotta odota ja kävin laskemassa kupit lattialle. Kiersin vielä koirien taakse antamaan vapaa-käskyn, ja tyypit sinkosivat matkaan. Ruu olikin vaan bongannut lähimmäksi kupiksi Oton kupin jolloin huudahdin EI:n, mutta samassa Ruu meni omalle kupilleen. Pitää vaan ensikerralla olla tarkempi ettei ne pääse toistensa kupeille ettei tarvitse turhaan tuossa tilanteessa sanoa eitä, kun vapaa-käsky on jo annettu ja palkkaa kohti mennään.

sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Tokoa!

Toko
Olin Ruun kanssa pitkästä pitkästä aikaa tokotreeneissä ja ihan ohjatuissa sellaisissa! Luovutin viime tokokisojen jälkeen, kun tuomari totesi että mun koiralla on liian kivaa, enkä osannut tehdä asialle mitään. Ja viimeisissä tokokisoissamme ollaan oltu aika tarkkaan vuosi sitten. Vuosi ja kuukausi. Mentiin eskariryhmään, kun ajattelin ettei me oikein osata yhtään mitää enää. Tunsin myös piston sydämmessäni kun näin miten Ruu nautti tekemisestä. Se istui mun edessä silmät teevadin kokoisena herkeämättä tuijottaen mua, että mitä seuraavaksi tehdään. Mitä seuraavaksi saa tehdä.

Aloitettiin seuraamisilla. Otin alkuun kymmenen metrin suoria seuraamisia eri tavoilla. Namilla imuttaen, nami ylempänä ja kokonaan ilman namia. Välillä kehuen, välillä ihan hiljaa seuruuttaen. kokeilin myös palloa mutta havaitsin sen hetikohta suureksi virheeksi. Se nosti kierrokset Ruulla niin tappiin ettei se pysynyt nahoissaan. Namillakin viretilaa oli ihan tarpeeksi. Lopuksi lisäsin loppuun ja alkuun perusasentoja namilla oikeaan kohtaan ohjaten. Näillä reiluilla avuilla homma oli Ruulle ihan helppoa. Otettiin myös pari juoksupätkää.

Istu-maahan-istu siirtymiset meni tuttuun tapaan. Vierellä Ruu menee maate vinoon ja joka paikassa sen meinaa jäädä kyynärpäät pari senttiä ilmaan kun se jo odottaa seuraavaa siirtoa. Sivulla tein maahanmenoja namilla avustaen Ruuta suoraan ja kyynärpäät ekasta käskystä maahan asti. Pallolla tehtiin muutamia kaukokäskytyyppisiä asennon vaihtoja parista metristä ja pallo lensi palkaksi välillä taakse, välillä sivulle.

Hyppyä kokeiltiin kylmiltään neljällä laudalla ja käskytin Ruun vain hyppyyn ja se perkule jopa muisti homman. Se kääntyi esteen jälkeen ja jäi käskystä seisomaan. Palkkasin tästä enkä ottanut tämän vaikeammaksi. Kerran ei hypännyt kun alkoi kakomaan suussa ollutta namia (jolla olin ohjannut sen perusasentoon) kesken matkan... Pari viimeistä toistoa palkkasin lelulla. Ei hullummin!

Paikallamakuuta tehtiin rivissä mutta omaan tahtiin. Jätin Ruun n. 7 metrin päähän ja kävin välillä palkkaamassa. Kerran se ehti nousta seisomaan vaikka makuut olivat ehkä noin puolen minuutin mittaisia. Lopulta se alkoi hiljaa myös vinkumaan. Tämä ei siis jostain syystä ollut Ruun mielestä kiva juttu. Lopetin hyvin lyhyeen ja vinkumattomaan suoritukseen.

Aamulla olin käyttänyt koirat vajaan tunnin lenkillä josta vartin verran piipahdettiin taas koirapuistossa hepuloimassa. Nyt iltasella lähdin Oton kanssa keskenäni lenkille kun se ei päässyt tokoilemaan. Kierrettiin Hervantaa semmoiset 40 minuttia reipasta kävelyä. Muut koirat ohitettiin hiljaa sivulla kulkien ja muutenkin Otto toimi kuin ajatus. Tosin mulla oli Ruun treeneistä jääneitä lihapullia, mutta silti.

lauantai 8. marraskuuta 2008

Hepuli

Olen tässä viikon sairastellut ja koirat on olleet tosi vähällä liikunnalla. Eilen lähdin sitten kävelemään tuonne koirapuistolle toivoen sen olevan tyhjänä. Alkuun sattui sopivasti vartin verran hihnakävelyä verryttelyksi, sillä koirat saivat ihan hillittömiä hepuleita puistossa keskenään. Lisäksi Ruu haki palloa ja Otto hepuloi yksinäänkin. Yleensä nuo koirapuistossa vaan haistelevat eivätkä keskenään oikein leiki, mutta nyt taisi virtaa piisata. Puolisen tuntia koirat siinä sitten painivat ja juoksivat hippaa jonka jälkeen lähdettiin kotiin. Saldona kuitenkin tunti ulkoilua.

Hetikohta Paula soitti meitä ulkoilemaan Rekun kanssa ja luvattiin pienen hengähdystauon jälkeen lähteä. Käytiin vielä Ruskossa juoksuttamassa koiria reilun puolentunnin ajan. Otto vaan oli ihan korvaton ja juostaviipotti pitkin metikköä hajujen perässä ja sai tietty Ruunkin innostettua mukaan. Saldona siis kaksi korvatonta mutta hyvinjuossutta koiraa. Noh, Ruu sentään vähän paremmin oli kuulolla, mutta kerran sekin vaan hävisi Oton perään eikä edes hyvin tiukkasävyinen kielto tehonnut.

Ostin eilen koirille uudet aktivointilelut joiden siisään voi laittaa nameja. Ruu oli tietenkin sitä mieltä, että jos ei ala namit tippumaan suuhun nopeammin, niin syön koko vekottimen hajalle. Ehjänä se edelleen on, mitä nyt yhteen reunaan on uponnut kulmahammas oikein kunnolla.

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Sunnuntaikävelyllä

Käytiin koirien kanssa aamulla kävelyllä kun aurinko paistoi ja joka paikka oli huurteessa ja kuurassa. Tunnelma oli ihanan rauhallinen ja koiratkin olivat jotenkin hyvin rauhallisia ja nuuskuttivat hajuja tarkasti mutta eivät jumittuneet mihinkään. Nautiskeltiin koko kolmikko aamuisesta kävelystä täysin rinnoin. Otto sai jopa jonkun löytämänsä roskan kanssa yhden leikkihepulin ja Ruu löysi kävyn.

Mutta jotta kaikki ei olisi liian täydellistä, niin homma rysähti kasaan juuri ennen kotiovea ja hissiä. Tiellä seisoi täti juoruamassa sedän kanssa ja tädillä oli koira, joka oli kokonaan toisella puolella pyörätietä, mutta onneksi edes kiinni flexissä. Ja onneksi me käännyttiin kymmenisen metriä ennen niitä kotiovelle. Koira alkoi haukkumaan ja Otto ja Ruu hieman skarppasivat olemustaan mutta tulivat molemmat nätisti ja hiljaa kanssani sisälle. (Mutta jos mun olis tarvinnutkin jatkaa suoraan niin siitä tädistä ja koirasta ei olis kyllä päässyt ohi, kun ne flexeineen veivät koko pyörätien ja vähän enemmänkin. Eikä se hilannut koiraansa lyhyemmälle vaikka näki toisen tulevan koirien kanssa kohti, vaikka sitten käännyttiinkin kotiin mutta mistäs se sen olis tiennyt.)

Seuraava puupalikkaomistaja tuli saman tien ulos hissistä kun me oltiin luultu jo päässeemme rauhassa sisälle. Hissistä popsahti ulos täti urosvillakoiransa kanssa. Sinänsä fiksu juu, että se pakitti takaisin hissiin, jotta me päästiin vähän väistämään rappusten reunalle. Sitten se tuli sieltä hissistä pois mennäkseen ulos, mutta jäikin ulko-ovelle lässyttämään koiralleen että "äläs nyt, ne on kavereita vaan!". Jaa kavereita? kolme urosta ahtaassa rappukäytävässä? Teki mieli just alkaa kirkumaan/karjumaan/huutamaan, että jos nyt vaan menisit ulos siitä, mutta sitten se tajusi sen itsekin kun mun koirilla alkoi nousta kierrokset kattoon.
:urpo:
Lopulta päästiin sitten ehjin nahoin kotiin, mutta täällä on tullut niin paljon ihme tilanteita että Ruun ohitukset on kyllä menneet vähän takapakkia, eikä itselläkään ole energia riittänyt erinäisistä syistä nyt siihen panostamiseen. Jotta kai se yksi puupalikka löytyy täältä ihan omien koirien narun päästä.

perjantai 31. lokakuuta 2008

Karkailukausi

Koirilla on joku karkailukausi menossa. Eilen ne olivat Petriltä lähteneet saman tien kun olivat autosta päässeet. Ilmeisesti jonkun elukan perään Ruun haukusta päätellen. Petri hälytti mut apuun etsimään ja matkalta Oton nappasinkin kyytiin, Ruu oli tullut jo takaisin.

Tänään sitten lähdettiin Rekun ja Paulan kanssa puomitielle, ja varuiksi olin laittanut koirille huomioliivit, valjaat joissa on heijastin ja vilkkuvalot. Matkaan vielä kanapullia (jotka tosin eilen ei ollut kelvannut kun reissuun piti lähteä) ja kas, koirat eivät lähteneet tietenkään mihinkään kun oli oikein varustauduttu. Eilen ei Petri ollut edes vilkkuja ehtinyt laittaa päälle, joten olin nekin laittanut valmiiksi vilkkumaan vaikka olikin vielä valoisaa. Aattelin että vilkkuuvatpahan sitten jos karkaavat ja kauankin meinaavat olla pois.

Ilmeisesti pitää pitää Otolle taas joku "näin ulkoillaan vapaana karkaamatta" -koulutuskuuri. Ruu ei yleensä lähde muutakuin Oton matkaan.

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Terve ku pukki

Ruu näytti mahataudistaan, tai mikä ikinä epäsopivan syöminen oli ollutkaan, selvinneen tuolla yhden päivän sairastelulla. Taas porokoira porskuttaa ihan entiseen malliinsa.

Otto kävi eilen vähän Nukan kanssa irrottelemassa Ruskossa Ruun vielä varuiksi huiliessa kotona. Tänään Petri käytti ne juoksemassa kun minä luuhasin maailmalla tekemässä haastattelua.

perjantai 24. lokakuuta 2008

Oksutautia?

Ruu pyysi yöllä pihalle. Tai en mä jotenkin ehtinyt mitään huomata mutta heräsin kun Petri lähti viemään sitä ulos asioilleen. Muutaman tunnin päästä aamulla lähdettiin uudelleen ulos ja taas tuli löysähköä (ja pahan hajuista!) tavaraa + kahdet oksut jalkakäytävälle. Kutistin Ruun aamuruuan puoleen desiin kahden desin sijasta. Päivällä Ruun oli ilmeisesti maha kipeä kun önisi ja vaihtoi paikkaa, tai paransi asentoaan ja huokaili ja önisi taas. Kovin oli herra vaisu päiväkävelylläkin ja kävin varuiksi ostamassa lääkäristä Intestinal-ruokaa.

Nyt illalla Ruu on syönyt reilut puoli purkkia intestinalin purkkiruokaa ja on muutenkin jo kaikin tavoin paljon pirteämpi. Toivotaan jotta menee pikaisesti ohi. Lääkäri kyllä sanoi että todella paljon on vatsatautia koirilla täälläpäin liikkeellä. Otolla ei ole onneksi ollut mitään oireita.

Ai niin, nähtiin me aamulenkillä kettukin! Citykettu jäi tuijottelemaan koiria hetkeksi tien toiselle puolelle ja sai koirat tietty ihan vauhkoiksi ja tarkkaan haistelemaan kohtaa josta kettu tien oli ylittänyt.

torstai 23. lokakuuta 2008

Ihmeellistä

Joskus se vaan on niin että maailmassa on monta ihmeellistä asiaa. Meille tuli pesukone ja miten se olikaan aluksi hyvin kummallinen asia. Entisen päältätäytettävän sijaan meillä on pesukoneen luukku nyt edessä. Sehän on lasia ja siitä näkee läpi. Ja ne pyykit pyörii siellä sisällä! Piti pienen porokoiran tulla oikein toistamiseenkin katsomaan mokomaa vekotinta jossa sukat sun muut menee vaan ympäri ja ympäri! Ottokin tuli tarkastamaan jotta mitä siellä koko porukka kökkii jonkun vekottimen edessä, mutta kerran Otto vaivautui nokkansa työntämään pesukoneen luukkua vasten ja totesi jotta nähty. Mahtaisiko Ruu tästä eteenpäin osata viedä noutamansa ja löytämänsä sukat suoraan pesukoneeseen sen sijaan jotta se kiikuttaa niitä mulle? Jospa se siksi tarkkaili pesukoneen toimintaa niin kiinnostuneena?

Päivälenkille lähdettiin tänäänkin hirvien uhallakin puomitielle. Taisi koirille eilen kuitenkin pikkuisen tulla huoli yksin jäämisestä, kun molemmat pysyivät nyt niin lähistöllä ja Ottokin tuli joka kerta ensimmäisellä kutsulla jos oli poissa näkyvistä.

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Heddan kanssa treffeillä


On se ihan hirveetä ku o niitä hirviä. Hommahan meni tietenkin niin, että kävin hakemassa Tuiren ja Heddan ulkoilemaan meidän kanssa puomitielle. Koirat tietenkin edustivat parhaansa mukaan ja esittivät kaikki kamaluudet mitä ne ei normaalisti tee. Ainakaan niin paljoa. Ensinnäkin Ruu meinasi että "Jaahas, uus morsio" ja vikitteli Heddaa niin että ainakin mulla alkoi mennä hermo. Onneksi Hedda vähän palautteli Ruuta takaisin maanpinnalle ja lenkki sujui jokseenkin ihan hyvin.

Sitten mun koirat lähti. Otto oli jo valmiina jossakin hirvenjäljellä ilmeisesti ja Ruu meni Ottoa etsimään. Sitten kuuluu Ruun ajohaukku joka etenee nopeasti ja kauas ja kummastakaan koirasta ei näy eikä kuulu pihaustakaan. Voisin kuvitella jotta hirven löysivät. Me Tuiren ja Heddan kanssa jatkettiin lenkkiä ja tultiin jo autollekin eikä mitään näy huuteluista huolimatta. lähdin ajelemaan pikkutietä takaisnpäin edelleen huudelleen, kun yhtäkkiä taustapeilistä näkyy metsästä tielle loikkaava Ruu. "Tää tulis kyytiin!". Auto ympäri ja sitten Ottoa vielä huutelemaan joka pian näkyikin tietä pitkin vastaan jolkottavan. Reilut parikymmentä minuuttia tyypit olivat retkellään ja molemmilla kieli maata viistäen kun tulivat takaisin. Oli varmaan kiva reissu. Ainakin mun koirille...

Muutto jatkuu

On olevinaan niin huono koiranomistaja, kun viikonloppuna koirat ei päässeet ollenkaan irtijuoksemaan kun ei muka muuton seassa ehdi. Kuitenkin ne ulkoilivat hihnassa joka päivä vähintään yhden tunnin lenkin. Eilen sitten ryhdistäydyin ja kiikutin koirat puomitielle juoksemaan. Vastaavasti ne nyt saivat olla irti, mutta lenkkeillä ehdin vain noin puoli tuntia. Tosin aamulla oltiin toinen puolituntia (tyhjässä) koirapuistossa. Muu aika iltaan asti menikin sitten tehdessä muuttoa. Koirat eivät nähtävästi muuta virikkeistämistä kaipaa kun muun ajan ne nukkuvat. Onhan täällä joka ulkoilukerta uusia hajuja haisteltavana ja koko muuttorumbassa ihmettelemistä. Keskenään ovat täällä olleet eripituisia aikoja, ja hyvin ovat pärjänneet.

maanantai 20. lokakuuta 2008

Terveiset muuttolaatikoiden keskeltä

Meidän ei pitänyt muuttaa vielä perjantaina, mutta koska hinku oli tietenkin kova ja edellisessä paikassa meno senkun alkkisten osalta koveni, niin päätimme nukkua edes yön rauhassa. Perjantaina siis muutimme patjat ja tietenkin Oton majan. Otto kiitollisena nukkuikin koko yön majassaan turvassa, mutta muuten koirat olivat tyhjässä ja vieraassa asunnossa sitä mietä että "Me ei muuten muuteta tänne".

Lauantaina muutettiin sitten isoimmat huonekalut ja läjä sekalaista tavaraa. Ruun mielestä emäntä sentään oli jokseenkin fiksu, kun Oton majan jälkeen paikalleen hyllyyn löysivät Ruun näyttelypokaalit. Asiat tärkeysjärjestykseen. :) Lopullisesti Ruu taisi hyväksyä muuton jo lauantaina, heti kun ruokasäkki oli muuttanut asuinpaikkansa uuteen asuntoon.

Ei vais, hyvin tässä on mennyt ja koirat ovat olleen ihan lunkisti, mitä nyt titenkin aluksi ihmettelivät paikkaa. Ne on täällä olleet jo hetkiä keskenäänkin ja hyvin on sujunut. On silti yksi asia mikä varsinkin Ruuta ihmetyttää: Liikennevalot! Mikä kumma siinä on kun tarttee pysähtyä niin pitkäksi aikaa tien viereen vaikkei autojakaan tulisi mistään? On siinä ihmettelemistä kun ei kaupunkikoira ole moisiin tainnut ikinä törmätä melkein kolmen vuoden kaupungissa asumisen jälkeen!

torstai 16. lokakuuta 2008

Hirvenkinttu

Otto sai täällä koulussa kivalta eläintenhoitajalta hirven jalan. Kumpi sitten oli siitä enemmän onnessaan, emäntä vai koira. Otto alkoi kyllä jalasta syömään nahkaa karvoineen päivineen, joten päätin nylkeä jalan jottei Otto niitä karvoja söisi niin kovin. Pienellä ja terävällä linkkarilla vaan nylkemispuuhiin, ja Otto pääsi jatkamaan kalvamista. Lopultä päädyin nylkemään irti myös kannusvarpaat ja jonkunsortin nuljuluut ettei Otto niele niitä kokonaisena. Lopulta saatiin sorkkakin irti sääriluusta. Mitäpä sitä ei koiranomistaja koiransa puolesta tekisi.

Luu olikin niin hyvää jänteineen päivineen ettei otolle maistunut enää iltaruokakaan. Aamulla Otto sitten oksensi lattialle ne karvat jotka se oli ehtinyt syömään. Tai siis matolle tietenkin...

Muuten ollaankin sitten vaan hengailtu ja ulkoiltu. Doggien kanssa käytiin lenkillä tiistaina, ja Oton oveluus kävi Oton omaan nilkkaan. Ruun ollessa koululla Otto onnistui yllyttämään dogit riehaantumaan Ruun kanssa ja poistui sitten itse takavasemmalle koirien painiessa. Nyt Valpuri tietty kokeili että kukas kaveri tää olikaan, saikos sen tuupata kumoon. Ei saanut ei, Otto vallan hurjistui haukkumaan ja Oton piti taas uudelleenkouluttaa doggeja omiin pelisääntöihinsä. Äkkiä ne taas muistuikin kaikkien mieliin ja voitiin leikkiä normaaliin tapaan hippaa, kunhan Ottoon ei kosketa kovasti.

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

RuuVi -pennut

Ruun ja Virkun RuuVi -pennut
Virkku oli yöllä synnyttänyt viisi pentua, joista valitettavasti kaksi oli kuollut synnytyksessä. Nämä kaksi olivat olleet paljon suurempia kuin muut, jopa yli puolikiloisia, muiden pentujen ollessa normaalin kokoisia noin 300g painoisia. Pennut kuolivat ilmeisesti liian pitkään kestäneeseen ja ahtaaseen synnytykseen, kun Virkulla oli ollut vaikeuksia ponnistaa niitä ulos vaikka supistukset olivatkin hyvät.

Henkiin jäi kuitenkin kolme hyvinvoivaa ja reipasta pentua joista 2 narttua ja 1 uros. Kaikki pennut ovat ovat mustia merkein. Emä Virkku voi onneksi hyvin ja selvisi synnytyksestä vaikka hankaluuksia olikin. Paljon pusuja Virkulle lähettelee Ruu!

Ruskossa
Kun yritys ulkoilla Ruun kanssa keskellä aurinkoista sunnuntaipäivää meni vähän mönkään, niin lähdettiin koko poppoo Ruskoon pellolle juoksentelemaan. Mukaan tulivat noutajaneidot Nuka ja Dina hovikuljettajansa Merjan kanssa. Petri räpsi joitakin kuvia, mutta useimmassa koirilla on pää maan alla myyräjahdissa tai vaihtoehtoisesti nenä ja koko naama ruskea mullasta myyräjahdin jäljiltä. Kivaa pojilla ainakin oli, nyt kotona molemmat pötköttävät sängyssä tyytyväisenä vajaan tunnin urheilusuorituksesta.

Ruu edistyy!

Ruu on aika pätevä ukkeli. Smile Nyt on parina päivänä tullut muutama tosi hyvä tilanne missä on päästy harjoittelemaan. Eilen odotettiin kyytiä tuossa meidän pihalla ja pyörätiellä n. 30m päässä meni toinen koira, keskikokoinen villakoira josta tiedän ettei se ainakaan tuommoisissa tilanteissa rähjää. Mulla oli siis molemmat koirat siinä. Ja mitä ne tekee? Ruu vain istuu ja katselee tyynen rauhallisesti! Samoin Otto. Siitä tienasi tietty paljon nakkeja. Hetken päästä sama koira tulee takaisnpäin ja sama homma.

Olen yrittänyt valikoida palkkaamista niihin tilanteisiin joissa Ruu on vielä hyvin rauhallinen tai muuten käyttäytyy oikein, etten palkkaisi sitä huolestunutta ja kiihtynyttä mielentilaa.

Aamulla olin kaksin Ruun kanssa ja nähtiin se sama villakoira toisellapuolella tietä vähänmatkan päässä. Ruu käveli muutaman askeleen kohti ja oli hyvin tarkkaavaisena, mutta hihna ei kiristynyt eikä taaskaan ylitetty huolestumiskynnystä. Lopulta Ruu kääntyi mun puoleeni iloinen ilme naamalla: "Olin hyvä! Anna namia!".

Tänään koitettiin änkeä ulos pahimpaan sunnuntaikävelyruuhka-aikaan ja päädyttiin hyvin nopeasti siihen tulokseen että jospa pidempi lenkki tehtäisiin myöhemmin. Kaikki Hervannan koirat ja koirankusettajat olivat tietty päätyneet ulos aurinkoon. Ruun kanssa pongattii taas hyvä tilanne kulkea n. 40m kahden collien perässä. Toinen nahka ja toinen pörrö. Maleksittiin siinä ihan rauhalliseen tahtiin ja taas vain katseltiin niitä koiria. Ruu katsoi koiria - katsoi mua - sai namin - katsoi koiria - katsoi mua - nami... Ei mitään vetämistä eikä hihnan kiristymistä, ei karvojen nousua, ei mitään. Lopulta Ruu päätti kokonaan jottei niistä kannata olla edes kiinnostunut!

Sitten niille edellä meneville koirille oli tulossa ohitus (koira meni ristiin, ei ollut ohittamassa meitä) ja näin miten niiden collieiden hihna kiristyi. Siinä vaiheessa ylitin tien jottei Ruun tarvitse jännittyä jos niille tulee keskenään tilanne. Pari haukahdusta sieltä kuului muttei Ruu juurikaan kiinnittänyt niihin huomiota.

lauantai 11. lokakuuta 2008

Makkarajärvellä

Piipahdettiin pikaisella vierailulla Tammelassa mutta palattiin jo kotiin.

Rekku oli palannut takaisin cityyn metsästysreissulta, joten lähdettiin Rekun ja Paulan kanssa lenkille Makkarajärven maastoihin. Tunnin verran lenkkeiltiin ja koirilla oli hupia juosta kun kura lentää ja lutakossa loiskuu. Sen olivat näköisiäkin ja tassupyykki odotti kotona. Kuivatellessa oli kiva natustaa uusia luita ja tehdä niistä tietty keskenään välillä vaihtareita.

perjantai 10. lokakuuta 2008

Sekalaisia tunteita

Aamulla kaikki sujui hyvin. Olin Ruun kanssa ulkona ja nähtiin collie. Pidin sen verran välimatkaa että Ruu tunsi olonsa varmaksi ja vaan tarkkailtiin tilannetta ja välillä syötiin nakkia. Lopulta Ruu totesi että ei sitä tarvitse edes katsoa vaan sen voi jättää ihan omaan arvoonsa. Taitava Ruu! Kyllä tästä pikkuhiljaa edistytään.

Päivällä tunnin lenkki metsässä sujui myös ongelmitta, Ottokin oli täällä mitä ilmeisimmin ollut yksin ihan hienosti ja rauhallisesti. Ruun lenkin jälkeen lähdin viemään Ottoa pissalle. Tuolla ulkona meni taas yks ukko koira irrallaan eikä sillä ollu aikomustakaan estää sitä menemästä muiden koirien luokse. Onneks olin ulkona Oton kanssa ja onneksi tiedän sen olevan kiltti narttu, mutta kuitenkin. Tyypillä ei ollut hihnaa edes olemassa mukana ja sen mielestä Ottokin olis pitäny päästää irti leikkimään.

Yritin siitä sitten tuohtuneena sanoa jotta tiedätkö montako kertaa mun koirien päälle on käynyt toinen koira, että ne ei hihnassa tykkää kun irtokoirat tulee päin. Eikä mitään, hullu ukko, se vaan selittää ku tää on kiltii. AAAARRGGHHH!

Noh, vahinkohan ei ole tämän näköinen, mutta olis siinä Ruun kanssa menty siedätyksessäkin sata askelta taaksepäin. Kaiken huipuksi tyyppi on lasten leikkikentällä keskellä kerrostaloviidakkoa.

torstai 9. lokakuuta 2008

Otosta mallia

Tänään ulkoiltiin puomitien suunnalla ja koirat äkkäsivät heti alkumatkasta jotakin. Tai Otto sen keksi. Nuo lähtivät yhtäkkiä pinkomaan metsään sillä meiningillä että nyt tulee saalista. Hetkenpäästä Ruu juoksee tien yli, kiertää rinksan väärällä puolella tietä ja painelee takaisin Oton perään. Sitten alkaa Ruun haukku kuulua että saalista jahdataan. Ruu tulee muutamasta kutsusta pois aika pian, Otto jahtailee hetken pidempään (mutta Otto ei hauku).

Hauska ollut alusta asti seurata miten Ruu mallioppii Otolta asioita. Ruu ei nuorempana ollut järin kiinnostunut elukoiden jäljistä, toki sekin pyrähti ajamaan jos jänis tai hirvi nenän eteen tulevat, mutta jättää homman siksees kun elukka pötkii pois näköpiiristä. Vieläkään Ruu ei oma-aloitteisesti lähde etsimään elukoiden jälkiä, mutta kun Otto sitä tekee niin Ruu menee tietty perässä. Enimmäkseen se juoksentelee vaan sinnetänne hengessä mukana, mutta osaa se nenäänsäkin käyttää silloin kun sitä huvittaa.

Ruun mielestä on hauska harrastus jahdata linnut lentoon. Varsinkin hieman isommat linnut kuten pyyt ovat todella kivoja. Ne siinä räpiköi lentoon samalla kun juoksentelee muutenkin vaan juoksemisen ilosta. Pieni spurtti lintua kohden saa tietty vähän vauhtia tirppoihin.

tiistai 7. lokakuuta 2008

Yhdessä sittenkin

Koirille on tehnyt todella hyvää harrastaa hihnaulkoilua erikseen. Toki ollaan paljon käyty metsissä juoksentelemassa yhdessä irrallaankin. Otto ohittaa muut koirat nätimmin kuin kai ikinä. Jopa suuri berni ohitettiin ilman napinoita vaikka Otto vähän kammoksuu suuria tummia koiria.

Tänään lähdettiin sitten ulkoilemaan taas eri suuntiin. Petri lähti Ruun kanssa metsään juoksemaan ja minä lähdin Oton kanssa tietä pitkin hihnalenkille. Ohitettiin hienosti muita koiria ja päätinkin sitten rannasta jatkaa lenkkiä metsää pitkin. Törmättiin sattumalta sitten Petriin ja Ruuhun (joiden luulin olevan eri metsässä) ja päätettiin jatkaa lenkkiä yhdessä. Varmuuden vuoksi väisteltiin vastaantulevia koiria, kun Ruuta edelleen siedätetään doggimix-tapauksen jäljiltä.

Kaikki sujuikin hyvin. Sitten takaa tuli kaksi juoksijaa joista molemmilla oli gööttipötkylät lenkkikaverina. Kuljin Oton kanssa edellä ja Ruu ja Petri tuli takana. Väkisinkin jännityin tilanteesta jotta miten käy, mutta sainkin pakahtua ylpeydestä! Ruu ei välittänyt toisista koirista yhtään (eikä Ottokaan) vaan Ruu nyhti namia Petrin kädestä! Siinä ne mun ukkelit kulki täydessä yhteisymmärryksessä siitä miten homma toimii! Vasta kun koirat olivat ohittaneet mut ja Otonkin jo 10 metrillä Ruu vähän kiihtyi. Se alkoi haukahtelemaan kuten se kiihdyksissä tekee, sillä seurauksella että Otto säikähti ja alkoi kakoa namia ulos henkitorvestaan.

Kotiin päästiin siis hyvin sujuneen lenkin jälkeen, mutta pisti tuo tapaus miettimäänkin. Luottaako ruu Petriin enemmän kun kaikki irtokoirajutut on sattuneet mun kanssa? Vaistoaako Ruu mun jännittymisen joka väkisinkin ohitustilanteissa tulee, ja koiraahan ei paljon huijata omien tuntemusten kanssa vaikka miten koittaa olla cool itse? No, näitä voi pohtia, mutta pääasia että taas edistytään. Hetken jo näytti siltä että otettiin pientä takapakkia, mutta se kuulunee asiaan.

maanantai 6. lokakuuta 2008

Aluevaltauksia

Käytiin Oton kanssa lenkkeilemässä meidän tulevan asunnon lähimaastoissa. Lähellä on onneksi uusi pikkumetsä, mutta tietenkin Otto ehti sieltäkin jo syödä jotakin. Jotakin joka näytti perunoilta ja porkkanoilta. Takaisin tullessa se söi myös ihan Hervannan keskustassa nurmikosta jotain, mistä mulla ei ole hajuakaan mitä se oli. Toivottavasti vain jotakin mitä joku oli heittänyt huvikseen menemään.

Muuten maastot näytti ihan ok:lta. Tässä kun voi koirat kusettaa ja paskottaa jo ihan nurkalle, niin tuolla joutuu pienen matkan kävelemään päästäkseen hyviin pusikoihin. Onneksi siis vain hyvin pienen matkan. Muuten näytti siltä ettei ehkä ihan niin paljoa tule koiria vastaan kuin täällä nykyisessä paikassa. Matkalla uusille alueille ohiteltiin muutama koira, ja ohitukset menivät Oton kanssa oikein hyvin. Yhdelle räyhäävälle koiralle Otto vähän nosti karvoja.

Sitten muutama kuva viikonlopun puomitienreissulta

perjantai 3. lokakuuta 2008

Turha reissu

No niin! On nyt sekin tapahtunut että vein koiran turhaan eläinlääkäriin. Ruu aiemmin viikolla raapi korviaan ja keskiviikkoiltana huusi kuin syötävä kun puhdistin korvaa. Siis ihan sillätavalla tosissaan että ajattelin korvien olevan todella kipeät. Korvassa ei kuitenkaan ollut nyt mitään vikaa joten turha lääkärireissu tuli tehtyä. Ehkä siellä oli ollut jokin heinänroska kun tuo höröttimet avoinna kirmaa tuolla pusikoissa. Jospa se oli tullut putsaamisen mukana pois. (Itsellä kerran oli koirankarva korvassa ja jumantsuikka se muuten särki).

Ruu oli viikon mukana koululla ja kolmesti päästiin ulkoilemaan doggien kanssa. Ruu ei pelännyt niitä ollenkaan vaan touhotti menemään normaaliin tapaansa."Ne on suuria, mutta ne on tyttöjä! Sitäpaitsi mä oon nähny ne ennenkin."

maanantai 29. syyskuuta 2008

Autoja ja kyläilyä

Viikonloppuna oli aika luopua tunnollisesta koirankuljetusvälineestä Hondasta. Koirat pääsivät autokaupoille mukaan joten on niidenkin tullut autossa istuttua aika paljon viikonloppuna. Uudeksi menopeliksi löytyi siisti Mazda. Koiria tosin ei saa takaluukkuun, vaan matkustavat takapenkillä. Tai saa ne takaluukkuun mutta sitten ovat kirjaimellisesti takaluukussa pimeessä, eli ei.

Perjantaista lauantaihin oltiin siis Tammelassa. Lauantaina ajeltiin kotiin Hämeenlinnan kautta ja käytiin äidillä ja Juhalla kylässä. Juha tietenkin tapansa mukaan lahjoi koiria nakeilla. Kahvinjuontien jälkeen Otto oli päättänyt sitten lahjoa itse itseään kun tarjoilu kerta loppui. Tulin vessasta ja keittiössä Petri venyttää Oton niskanahkoja. Petri ja Juha olivat istuneet olohuoneessa kun keittiöstä oli alkanut kuulua rouskutusta. Ruu oli olkkarissa joten vaihtoehtoja on tasan se että Otto on pöydältä ottanut piparin. Mistään muusta kun ei voi sellaista syömis-rouskutusta kuulua, ei vaikka olisi vaan murusia etsinyt.

Otto sai hetkeksi komennuksen jäädä makaamaan mun jalkoihin. Kovasti se yritti hakea ensin hyväksyntää muilta mutta käskin sen vain takaisin paikalleen. Pitkävihaisuus ei koirien kanssa oikein toimi joten noin 5 minuutin makaamisen jälkeen vapautin Oton. Se tosin katsoi parhaaksi jäädä edelleen makaamaan paikalleen kun hyvä asentokin oli löytynyt. On siinäkin, koira täyttää seuraavaksi 5v ja käytöstavat on ajoittain näemmä unohduksissa.

perjantai 26. syyskuuta 2008

Talliviikko

Pari viikkoa hurahti koululla yhteen putkeen, enkä ole ehtinyt edes kuulumisia kirjoittaa. Otolle tein talliviikolla lupaamani jäljen. Vedin tonnikalasukkahousujäljen pellolle ja koira vapaaksi nuuhkuttamaan. Hyvin Otto kulki tekemääni jälkeä ja löysi maaliin taas naurettavan helposti ja imuroi tonnikalat suuhunsa. Olin muka tehnyt pitkän jäljen ja mutkitellut ja tehnyt kulmankin.

Ehdittiin paljon ulkoilla myös Mian ja Doggityttöjen kanssa. Yhtenä päivänä tokoiltiin pientä puuhastelua pellolla ja toisena päivänä Otto oli mukana purkamassa laitumia pari tuntia. Yhden aamutallin ajaksi viikonloppuna Otto pääsi töihin mukaan. Ensin kahville kerjäämään tallimestarilta makkaraa ja sitten valjastuskatoksen eteen ihmettelemään karsinoiden siivousta. Lopuksi laitettiin vielä rehuhuoneessa hevosten pöperöt valmiiksi ja Otto löysi tietenkin sen säkillisen kuivia leipiä. Myös kauratonta rehua piti maistaa.

Ruulla on täällä kuulemma Petrin kanssa sujunut ihan hyvin. Oli ihanaa nähdä kuviakin missä viipottaa onnellisen näköinen Ruu koirakavereidensa kanssa.

Onnellinen Ruu

Oli täällä vähän jänniäkin tapahtunut. Petri oli heitellyt Ruulle keppiä tuossa lähimetikössä, aika lähellä tietä. Mutta eihän Ruu ikinä mihinkään lähde. Paitsi siinä vaiheessa kun Petri heitti sillä kepillä vahingossa rusakkoa melkein kupoliin. Oli rusakko lähtenyt ku telkkä pöntöstä ja Ruu perässä...
Petri ei ehtinyt nähdä oliko Ruu juossut autotielle asti, mutta pian Ruu tuli kuitenkin takaisin kun sitä huuteli. Petri mulle ihmetteli että miten se niin pian takaisin tulikin, mutta sanoin sille jotta Ruu ei olekaan mikään turha jätkä. Nih!

Ruu ja Dina

tiistai 16. syyskuuta 2008

Jälkiä II

Tämähän on hauska harrastus. Ja käy äkkiä. Päivisin kun ei Ottoa voi pitkäksi aikaa jättää yksin kotiin, niin tällainen koirien pissatus -jälki sopii mainiosti. Ruu löysi taas jäljen heti ja löysi kaikki 4 namikohtaa jotka olin matkalle jättänyt. Yhden olin itse jo ehtinyt unohtaa ja muistin sen vasta sitten kun Ruu löysi sen. Aika pätevä koira.

Eilen koirat pääsivät puomitien lähelle pellolle juoksemaan. Hirmuisesti oli virtaa kummassakin ja elämä ruohikossa ihanaa. Hippaa, myyräjahtia ja loikkimista heinikossa. Kenenkään satoa tuskin tallataan kun ruoho paikoitellen on jo kellastunut ja kuollut ja joku jollakin mopollakin kamlat runtimisjäljet jättänyt. Mun pellonviljelytietämyksellä tuosta ei enää edes säilörehua saa. Mutta hirvikärpäsen noukin päästäni. Tulisipa pian yöpakkaset niin katoaisivat mokomat joskus.

Tänään lähtö taas takaisin koululle ja huomenna alkaa talliviikko. Nyt lupaan ja vannon että teen Otollekin jälkeä. Koululla odottaa sukkahousut ja tonnikala. Jos vetäisi sänkkärille kunnon pitkän mutkittelevan jäljen. Toisen voisi tehdä metsään. Peltoa piisaisi kyllä ihan "oikeaankin" jälkeen, kun saisi aikaiseksi tehtyä. Pitääkin pakata jälkimerkit mukaan.

maanantai 15. syyskuuta 2008

Jälkiä

Päätin kokeilla tehdä Ruulle hieman omalaatuisen ja vapaamuotoisen jäljen. Otin ensin Oton ja menin tuohon pikkumettään. Kävelin siellä poluilla, ja välillä vähän muuallakin sinnetänne kiemurrellen lenkin (metsässä ehkä max. 200m). Otto sai kulkea milensä mukaan flexissä. Pariin kohtaan polulle jätin pari kuivanappulaa Oton huomaamatta. Tulin pois metsäsätä ja kotiin vaihtamaan koiraa.

Ruu haisteli Oton ja mun jälkiä jo rappukäytävässä, mutta tuossa pyörätieosuudella mun piti vähän pyytää sen huomiota jäljestämisestä kun näköpiirissä oli koira. Tuli siis melkein seuraamista tähän hyvin alkaneen jäljestyksen väliin. Metsän reunassa Ruu pääsi taas "jäljelle". Hirmuista kyytiä se jäljesti Oton ja mun jälkiä. Kulki osittain mun menemää reittiä, ja osittain Oton jättämiä jälkiä. Löysi ihan ilman avustusta namit maasta. Niissä kohdissa olin hetken seisoskellut ja tehnyt varmaan useamman askeleen melkein paikallaan. Niitä kohtia Ruukin haisteli tarkemmin. Välillä teki jonkin samanlaisen koukkaisun mitä Otto oli hetkeä aiemmin tehnyt.

Ruu toi mut ulos metsästä ja oli ihan ylppis. Se tahtoi ikäänkuin sanoa "TADAA!" ja alkoi taas seuraamaan minua kun paremmissakin tokokokeissa. Tehtiin vielä pari temppua ja pyysin Ruuta kiipeilemään hiekkakasojen päälle, jonka jälkeen tultiin kotiin. Ruu on pari kertaa aiemminkin tehnyt tällaisen jäljen vahingossa ja omatoimisesti. Nyt tehtiin jälki tarkoituksella, mutten siltikään vaatinut Ruuta jäljestämään tai pysymään oikealla reitillä. Pitää vielä kokeilla joskus jäljestääkö se pelkkiä mun jalanjälkiä, vai Oton jälkiäkö se seuraa.

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Ruun naperot

Tässä kuvia Ruun ja Tuikkeen naperoista. Kuvat (c) Petri Järvenpää.


Ruu ja Tuike

Kaikki kuvat täällä

lauantai 13. syyskuuta 2008

Edistystä

Ruun kanssa on edistytty todella hyvin. Sydän oikein pakahtuu ihan mykkyrälleen, kun olen saamassa takaisin sitä ihanaa kontaktinhakuista koiraa lenkeillä! Ollaan pysytty kaukana muista ja lenkitetty koirat erikseen. Koiria ollaan nähty lenkeillä kaukaa, ja onneksi tarpeeksi kaukana ollaan pystytty pysymäänkin. Ruu näkee koirat, mutta valitsee jutut mun kanssa ja jättää muut koirat omaan arvoonsa. Se hakee kontaktia, tekee juttuja (etsi, istu, yms) ja on oma iloinen itsensä. Uskon että vielä saadaan ajan kanssa välimatkaa muihin koiriin pienennettyä ja joku kaunis päivä isosta möröstä on päästy yli ja pystytään ohittamaan muita koiria taas normaalisti.

Tällä hetkellä siis näyttää todella hyvältä ja toivotaan että ikäviltä takapakeilta säästyttäisiin. Ikinä kun ei voi tietää mistä seuraava irtokoira tupsahtaa...

Charmikkaat

Tänään käytiin katsomassa Ruun pentusia. Niin suloisia pikku viipottajia että olisin voinut kaikki laittaa taskuihini ja viedä mukanani! Nuuhkutin ihan varastoon asti pennuntuoksua. Ruu ja Otto pääsivat mukaan visiitille ja kauniisti pojat tutustuivat pikkuisiin. Ruu korvat suipossa ja häntä vispaten tutki jälkikasvuaan ja isällisesti meni tietysti väliin kuononsa kanssa kun tenavat nahistelivat keskenään. Vähän Ruu koitti Tuikettakin aluksi houkutella pusikkoon, mutta fiksu likka taisi sanoa jotta katsoppa mitä siitä seuraa. Tosin kyllä Tuike sitten tuli hyvin kiinnostuneeksi Ruusta jos se koitti muita naisia leikittää. "Ruu on MUN mies", sanoi Tuike.

perjantai 12. syyskuuta 2008

Puistoilua ja ulkoilua

Se siitä saa kun on tylsää: Koira saa paljon liikuntaa. Eilen oli asuntolalla koko ilta aikaa eikä mitään tekemistä. Tunnin verran istuskelin koirapuistossa ja puolisen tuntia hipsin kävelyllä ympäriinsä. Sitten käytiin vähän kauppareissulla ja mentiin vielä Mian ja Doggien kanssa lenkille. Puolitoistatuntia lenkkeilyä ja puolituntia vielä koirapuistoilua päälle. Päivän aikana siis noin neljä tuntia ulkoilua aamupissit mukaanlukien. Otto jo meinasi että Doggien kanssa juostessa vauhtikin on niin kova että kyllä alkaa jo yhdelle päivälle riittämään.

Asiaa hieman selviteltyäni kävi ilmi että meidän asuntolassa ei taida kenelläkään olla kennelyskää. Kukaan ei ainakaan tunnu tietävän kenellä se sitten olisi, saati jos viidellä pitäisi olla. Parin opettajan koirilla oli ollut kennelyskää (jotka asuvat koululla opettajien rivarilla, ei siis edes asuntolassa vaan toisella puolella koulun aluetta) koulun alun aikoihin, mutta nekin ovat ollet terveitä jo useamman viikon. Kummallaan meidän koirista ei ole mitään oireita ollut, joten taidetaan sittenkin päästä huomenna katsomaan Ruun pentuja. Jos se kennelyskä olisi meille koululta tarttunut, niin se olisi tullut jo. Eikä se ole tarttunut kenenkään muidenkaan koiriin, joten kovasti epätodennäköistä on että koko tautia siellä enää edes olisi.

Jospa huomiselta pentujenihauiluretkeltä saataisiin tänne vähän taas kuviakin pitkästä aikaa.

torstai 11. syyskuuta 2008

Otto & Oton naiset

Otolla on ollut vientiä naisten keskuudessa. Tiistaina ulkoiltiin puolitoista tuntia Mian ja doggityttöjen kanssa. Keskusteltiin täällä olleesta suuresta kennelyskähysteriasta. Kukaan ei vaan tunnu tietävän kenellä se sitten olisi. Mia tiesi pari koiraa jolla se oli ollut ennen koulun alkua ja ne koirat olivat olleet jo terveinä useamman viikon. Samoin viimeviikolla oltiin ulkoiltu muutenkin yhdessä, niin tarttunut se jo olisi. Kummankaan koirilla ei siis ole oireita joten uskallettiin ulkoilla yhdessä.

Otto on kehittänyt hyvän taktiikan leikkiä doggien kanssa. Se on kipakasti ilmoittanut millon hänen sietorajansa yli on menty. Dogit ovat huomanneet että tuo tyyppi tahtoo leikkiä ja se tahtoo mennä hippaa. Mutta siihen ei saa koskea. Keskenään tytöt hippaavat ja kamppaavat toisensa painiin, mutta Otto jäisi tällaisessa leikissä vähän alakynteen. Hauskaa koirilla on keskenään ja hippaillessa Ottokin saa pinkoa ihan tosissaan. Kuitenkin se uskaltaa jo rennommin leikkiä isojenkin kaverien kanssa.

Eilen ulkoltiin tunnin verran Zippi-tytön kanssa. Niitä on hauska katsella kun ne on jotenkin niin samanoloisia ja -kokoisia. Mustia iloisia sekarotuisia. Luppakorva ja pystykorva. Ja hupia piisaa keskenään. Yhdessä lutataan ojassa, kaivetaan myyränkoloja ja juostaan hippaa.

maanantai 8. syyskuuta 2008

Tiedustelumatkalla

Eläinlääkäri suositteli Otolle pari viikkoa ennen muuttoa D.A.P. pantaa ja jos on tarvis, niin muuton yhteydessä pariksi päiväksi hieman tujumpaa reseptitavaraa. Ruulle ohituksiin ensisijaisesti ei suositellut mitään rauhoittavaa, mutta D.A.P. panta voisi toimia Ruullakin. Harkitaan siis pantoja molemmille pari viikkoa ennen muuttoa.

sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Suunnitelma

Operaatio "Pelastakaa Ruu Peloilta" alkakoon.

1. Koirat erikseen ulos. Tällöin pystyy keksittymään vain yhteen koiraan ja sen pelkoihin. Tällä hetkellä koirat eivät muutenkaan ulkoilisi kuin viikonloppuna yhdessä, joten aamu-ulkoilun voi hoitaa erikseen kun ei ole edes kiire kouluun/töihin. Suositaan reittiä suorinta tietä pikkumetsään. Varotaan myös Vili-koiraa joka saattaa ponkaista B-rapun ovesta täynnä... hmm... virtaa. Kierretään siis pihan reunalta nurmikkoa kauniisti talloen. Noh, ei se nurmikkokaan kaunis ole. Päivälenkki joko erikseen, yhdessä mutta molemmilla koirilla oma taluttaja tai sitten pakataan koirat autoon ja huristellaan metsään jossa muita ei ole. Petri hoitaa yleensä iltalenkin niin myöhään, ettei muita koiria ole liikenteessä. Ohjeistuksena kiertää silti ne muut mahdollisimman kaukaa jos sellaisia sattuisi olemaan.

2. Samat tutut reitit. Suositaan siis pissatukseen suorinta tietä pikkumetsään missä voipi mukavasti nuuskutella mättäitä ja merkkailla puita. Namien piilotukseen myös oiva alusta, sammaleesta joutuu vähän jo etsimäänkin. Päivällä pidempää lenkkiä varten kannattanee suosia vastakkaista suuntaa ja suolijärven metsää. Ylitettävänä pururata jossa voi kulkea muita koiria, mutta metsää piisaa pakoreitiksi ympärillä. Samoin pyörätieosuus on pyörätietä autotien molemmin puolin joten pystyy vastaantulevat koirat väistämään. Suolijärven metsässä mahdollisuus olla irti.

3. Kohtaaminen. Kun muita koria sitten on näköpiirissä, ollaan siinä vaiheessa toivon mukaan tarpeeksi kaukana. Pysytään kaukana tai otetaan tarpeen mukaan lisää välimatkaa. Tavoite on jotta kiskominen ei ala eikä karvat nouse, eli liikaa ei saa pelottaa. Puhumattakaan räyhäämisestä. Hyödynnetään Ruun työskentelyintoa ja annetaan sille tehtävä. Joko ripotellaan nameja (joita on aina mukana!) maahan ja kehoitetaan etsimään, tai pyydetään Ruu istumaan ja palkataan istumisesta. Näissä on varmistettava ensin ettei jäädä tientukkeeksi jos takaa tuleekin koiria tms. Koiran poistuttua näköpiiristä ollaan niinkuin ei oltaiskaan ja jatketaan omia juttuja.

4. Muutto ja rauhoittavaa? Muuton yhteydessä lykätään uuteen kämppään D.A.P.it seinään. Tiedustellaan myös eläinlääkäriltä heti huomenissa voisiko Otolle antaa jotakin rauhoittavaa kuurina muuton yhteydessä. Samalla tiedustellaan mahtaisiko Ruulle auttaa samat tropit ohitteluun (ja miksei myös muuton stressiin). Omana ajatuksena jokin "mieto luonnontuote" kuten Valeriana, Serene UM tai Rescue Remedy.
Uudessa asuinpaikassa etsitään myös hyvä ja mahdollisimman turvallinen ulkoilureitti. Ja toivotaan kädet kyynärpäitä myöden ristissä ettei siellä ole näin paljoa koiria kuin täälläpäin.

perjantai 5. syyskuuta 2008

Viikon kuulumiset

Otto urheili alkuviikosta paljon. Tiistaina Otto oli 8h mukana metsäntuntemustunneilla ja illalla istuttiin vielä 2h koirapuistossa doggityttöjen kanssa. Maanantai ja keskiviikko ulkoiltiin myös aika reippaasti, mutta torstaina Otto alkoi näyttää väsyneeltä. Niinpä torstaina vaan käytiin pienillä pissalenkeillä. Perjantaina asuntolalle oli tullut varoituslappuja joissa varoiteltiin kennelyskästä. Asuntolassa asuvilla koirilla jo viidellä on kennelyskä... Toivottavasti Oton väsymys johtuu vain paljosta tekemisestä, vaikka ihme olisi jos tuo kennelyskä ei meille tulisi. Noh, aika näyttää.

Ruu on ollut Petrin kanssa kotona ja yhtenä yönä säikäyttänyt Petrin kunnolla. Ruu oli illalla nukahdettuaan nähnyt "painajaisia" kun oli murissut vähän unissaan. Yöllä Ruu oli taas murissut ja Petri oli herännyt siihen. Aluksi Petri luuli murinan olevan taas Ruun unta ja jutteli vain Ruulle, että "näetkös unta, ole hiljaa vaan". Murina oli kuitenkin jatkunut. Petri kääntyi katsomaan ja Ruu istui sängyllä Petrin vieressä ja tuijotti herkeämättä olohuoneeseen ja murisi. Petrikin jo säikähti että mikä siellä voi olla. Valoja päälle laitellen Petri oli uskaltautunut katsomaan mikä voi olla niin vaarallista. Muuta ei näkynyt eikä kuulunut, mutta olohuoneen ovella oli imuri parkkeerattuna ja imurin letku oli pidikkeessä kiinni ja sojotti pystyasennossa. Ruu oli sitten tarkastanut imurin ja mennyt takaisin nukkumaan.

sunnuntai 31. elokuuta 2008

ADHD koirapäivä

Aamulla oli pikkasen hermo kireällä ei_niin_hyvin levätyn yön jälkeen. Yöllä heräsin taas hirveään närästykseen joka tuntui lähinnä sydänkohtaukselta. Rintaa puristi niin ettei osannut kuin itkeä, tai ennemminkin huutaa kivusta. Illalla olin toki jo käynyt Mehiläisessä päivystyksessä, mutta mitään heti auttavaa poppaskonstia en sieltä saanut.

Aamulla oli siis hermo "hieman" kireällä ja olo jokseenkin voimaton. Tiuskin koirille aamupissillä turhasta ja olo oli yhä enemmän onneton. Tajusin sentään pitää aamulenkin lyhyenä jottei koirille tarvitse turhasta tiuskia. Katsoivat vaan mua jotta mikä sitä nyt taas vaivaa?

Päivällä Dina tuli meille harjoitteluhoitoon. Sillä todellakin oli jonkun sortin ADHD. :) Otto jäi melkein ovelle Merjan perään tahtomaan kun se huomasi että pentu on jäämässä tänne. Dina sinkoili ihan joka suuntaan. Olohuoneestä täysiä keittiöön, käännös ja vauhtia olohuonetta kohti. Syöksy Oton kimppuun joka johtaa sivuluisuna sohvan alle. Kolistellen ylös ja taas menoksi. Otto oli sentä leikissä mukana mutta Ruu huolestuneena kantoi lelujaan turvaan mokomalta riiviöltä. Dina oli yhtä heiluvaa häntää, mielistelevää kiemurtelua ja vikkelää punaista kieltä joka lipsutti jokaisen suupieliä johon ylttyi. Pari kertaa oli pakko sylittää neiti rauhoittumaan mutta koko puolituntia mitä hoitoharjoittelu kesti oli täynnä menoa ja meininkiä. Äidin perään ei siinä hässäkässä muistanut ja ehtinyt pieni flatti ikävöidä.

Merja tuli hakemaan Dinaa ja lähdettiin yhdessä tuumin ulkoilemaan. Kaikki neljä koiraa auton perään ja menoksi. Yritettiin ensin josko näyttelijänpuiston koirapuistossa ei olisi ketään ja voitaisiin mennä sinne. Koirat saatiin jotenkuten autosta hihnoihin, mutta koirapuisto olikin varattu. Takaisin siis sinkoilevien koirien kanssa autolle. Hihat meinasi taas palaa mutta sain lopulta koirat kulkemaan edes jotenkinpäin järjestyksessä.

Mentiin siis Puomitien pellolle. Ei muutakuin koirat ulos autosta ja taas hirmuinen sinkoilu joka suuntaan. Nyt ei ollut hihnoja ja koko pelto tilaa juosta. Siellä ne ADHD koirat nyt painoivat ympäriinsä. Kaikki kävivät tietenkin luttaamassa isossa ojassa ja Otto sai hirmuisia hepuleita. Merja on onnistunut puolivahingossa ehdollistamaan Oton pillille ja se tuli joka kerta kaukaakin hirmuista vauhtia pillin kuullessaan. Joka kerta sai tietty palkkaakin.

Kotona annoin koirille puruluut kaluttavaksi ja sen jälkeen niille maistuikin uni pari tuntia ketarat oikosenaan.

lauantai 30. elokuuta 2008

Oton viikko ja koiraluento

Otto on siedättynyt muihin uroksiin aika hienosti. Pili-labbiksen kanssa voidaan ulkoilla niin että molemmat ovat vapaana eikä Ottoa enää jännitä. Toki se pitää pientä hajurakoa ja puuhastelee omiaan, mutta pojat voivat lenkkeillä yhdessä ja vähän nuuskaista samaa hajua miltei vierekkäin. Menin tietenkin tätäkin hommaa vähän sössimään, kun koitettiin ulkoilla puolitoistavuotiaan saksanpaimenkoirauroksen kanssa. Otto käytti hyvin selkeää elekieltä että älä tule tänne kun en tykkää ja kaikki sujuikin ihan ok. Ehdin juuri sanoa että nyt me lähdetään kun on mennyt niin hyvin, niin samassa sitten rähähti. Otto ei tykännyt siitä että Onni alkoi sinkoilemaan liian läheltä häntä. Se oli vain liian peloittavaa. Mitään reikiä ei onneksi kumpaankaan tullut, pelkkää ääntä oli koko rähähdys. Mun olis kuitenkin pitänyt nähdä jo puoli minuuttia aiemmin että nyt riittää. Tuon episodin jälkeen ollaan kuitenkin ulkoiltu Pilin kanssa ja se on sujunut edelleen hyvin.

Yhtenä päivänä yritettiin lainata lenkkikaveriksi Mian Sadetta. Sade lähti meidän mukaan Tanyan taluttamana vähän hämillään. Radalla päästettiin koirat irti ja hetken niillä oli leikintynkää alkamassa. Sade kuitenkin vilkuili kotiinpäin. Lopulta radan kauimmaisessa nurkassa se päätti että nyt on liian jännää ja se yksinkertaisesti vain pinkoi kotiin. Ei auttanut perään huudot eikä namit kun neiti lähti koko pitkien kinttujen voimalla kaahaamaan. Kotiohan se oli suoraan mennyt ja Mia sanoikin jottei se ole ennen ollut yksin vieraiden mukana, vaan Valpuri on ollut aina sen kanssa.

Luennolla

Keskiviikkona päästiin koko päiväksi koiraluennolle aiheena lemmikin painonhallinta ja koiran ongelmakäyttyminen. Luennot piti ongelmakoirakouluttaja Rilla Nummisalo. Painonhallintaluento oli pitkälti hill'sin mainosta, mutta löytyi sieltä toki asiaakin. Koirien käyttäytymisen luento olikin hyvin mielenkiintoinen. Kaikkea en tähän pysty mitenkään referoimaan, mutta joitain omia juttuja kävin tauolla kysymässä.

Kysyin siitä miten mun tulisi toimia kun ohitetaan muita koiria. Ruuhan on mennyt aika mahdottomaksi sen jälkeen kun se doggisekoitus kävi sen kimppuun. Ja juuri kun se fyysisesti toipui niistä ruhjeista ja rei'istä, niin karannut ajokoira ahdisteli meitä pahasti, vaikkei ihan tappelemaan alkanutkaan. Ruulle on asiassa kamalinta ollut se, että doggisekoitus oli päättänyt jo kauan ennenkuin Ruu ehti sen nähdä, käydä Ruun kimppuun. Ruu vielä luotti mun hoitavan tilanteen ja meni kiltisti mun selän taakse kun ajattelin jotta minähän suojelen ja hoidan tilanteen. Suoraan sanottuna paskan marjat. Sen kokoinen koira tuli heittämällä mun yli, ohi ja päältä ja Ruu sai sen elukan kimppuunsa täynnä raivoa.

Rilla hyvin kuvaili miten Ruusta todennäköisimmin joka ulkoilulla tuntuu siltä kuin se olisi yksin yöllä hautausmaalla ja se pelkäisi joka kiven kaatuvan sen niskaan. Siltä on viety omanarvontunto ja luottamus (muihin koiriin ja mun kykyyn suojella sitä tosipaikan tullen). Puhuttiin siitäkin miten yritin kyllä toimia ihan oikein suojelemalla Ruuta, mutta vaikka sitä miten koittaa tehdä oikein niin ei sitä pysty yli voimiensa supersankariksi ryhtymään.

Aika samoja ohjeita sain joita olin itsekin ajatellut toimiviksi. Ruulla tuo ohitusten paheneminen on selvää epävarmuutta ja pelkoa. Kaikkien lenkkien tulisi olla mahdollisimman turvattuja ja ennakoitavia. Ruuta ei pitäisi viedä liian lähelle muita koiria vaan tarvittaessa poiketa toiselle tielle, vaihtaa kadunpuolta, mitävaan. Ruun työskentelyintoa tulisi myös käyttää hyväksi ja antaa Ruulle jokin pieni tehtävä, kuten namien maasta etsiminen (tässä tulee hyödynnettyä myös rauhoittavia signaaleja). Lisäksi Ruuta voisi opettaa pyynnöstä kulkemaan mun takana, niin sitten joskus kun "temppu" on tarpeeksi hyvin hanskassa ja on päästy siihen tilanteeseen että oikeasti voidaan ohittaa muita koiria, niin Ruu tekisi sen kulkemalla mun takana jolloinka sen ei tarvitse ensimmäisenä olla kohtaamassa ohitettavaa koiraa.

Ruuhan siis myös tuohon kahteen peräkkäiseen koiranhyökkäykseen liittyen pelkää ajokoiria. Näiden juttujen siedättymiseen ja luottamuksen palautumiseen voi Rillan mukaan kulua helpostikin 1-2 vuotta. Ja täällä kaupungissa ei noiden tilanteiden ennakoiminen ole aina kovin helppoa. Joko joku tulee yllättäen nurkan takaa tai jossain juoksentelee taas jokin irtokoira. Tai kuten tuo doggisekoitus... Mä jo ennakoin sitä olemalla toisella puolen katua etten joudu ohittamaan sitä. Vasta kun se oli mennyt parkkipaikalle pusikon taakse lähdin ylittämään tietä. Sieltä se vaan rykäsi päälle.

Eipä siis muutakuin hommiin...

perjantai 29. elokuuta 2008

Ikävän ikävät seuraukset

Ruu käväisi taas maanantaina lääkärissä. Virkku-neitosen perään ikävöinti oli ilmeisesti niin rankkaa hommaa, että itseään rauhoittaakseen Ruu nuoli taas jalkansa auki. Jalassa siis oli joskus pari kuukautta sitten haava joka ehti jo edellisistä nuoluamisista parantua. Jalka oli nyt kuitenkin aika kurjan näköinen ja passitin Petrin viemään Ruun lääkäriin. Tälläkertaa saatiin hoidoksi antibioottikuuri, Fuciderm-geeliä ja side tassun päälle joka maustetaan Bitter-Spraylla nuolemisen estämiseksi.

Maanantain ja tiistain välisenä yönä Petri soitti mulle koululle että Ruulla on joku hätänä. Se vain oli vinkunut ja ollut levoton ja jotenkin kipeän oloinen. Muistelin sitten että joskus jommallekummalle koiralle oli joku antibiootti jouduttu vaihtamaan, ja todennäköisesti se siis oli ollut Ruu ja Rilexine antibiootti. Nyt pitää kirjoittaa se muistiin kun viimeksi en näemmä tajunnut. Aamulla Petri jätti antibiootin antamatta ja päätti pitää etäpäivän jotta voi tarkkailla Ruuta. Ruu pääsi vähän niinkuin iskän kanssa töihin kun Petri oli kävellyt hakemaan työläppärin kotiin etäpäivää varten. Petri oli sitten Ruun kanssa mennyt vielä käymään tuossa lääkärillä ja antibiootti oli vaihdettu Synuloxiin.

lauantai 23. elokuuta 2008

Jänispaistia

Koirat sitten otti ja pyydysti jäniksen. Ja tappoi. Menin ammattikoululle aitaukseen juoksuttamaan koiria ja päästin koirat autosta irti. Ne meni aitaukseen edellä ja minä pistin portin kiinni. No sitten me se vasta huomattiin. Jänisparka oli jäänyt aitaukseen sisälle. Se oli sitten sen jänön menoa kun koirat pääsivät vauhtiin. Kaikessa karmeudessaan on pakko sanoa että se oli hienoa katseltavaa. Koirat elementissään saalistamassa. No jänis ei kauaa karkuun päässyt ja koirat kävivät siihen kiinni, Otto etunenässä. Siihen se jänö jäi sitten makaamaan ja kun en tajunnut antaa koirien hoitaa hommaansa loppuun oli se pitkäkorva itse päästettävä päiviltään. Vaikka eipä enää siinä vaiheessa henki paljoa pihissyt.

Koirilla silmät loistivat. Ne nuuskuttelivat kentän tarkkaan moneen kertaan läpi ja olisivat halunneet päästä portista katsomaan mihin jänön vein. Paska säkä jänikselle mutta elämä on.

T niinku Täyrellinen

On nuo koirat vaan niin Täydellistä sakkia, kun Otto tulee päivä päivältä paremmin toimeen vieraiden urosten kanssa ja Ruu nappasi näyttelystä ensimmäisen T:n niinku täydellisen.

Otto siis on oikein yllättänyt kun se koulussa metsäntuntemustunnilla aurinkovuoressa olisi pistänyt ihan leikiksi luokkakaverin leikatun uroksen kanssa! (kyllä, saatiin koirat mukaan tunnille) Ei mitään kitinöitä ja pörinöitä vaan tosi hupia. Meinasin silmät tiputtaa päästäni! Pari päivää myöhemmin ulkoiltiin kämppisnaapurin Heidin ja Pili-labbiksen kanssa. Koirat olivat vapaana. Ottoa hirvitti kyllä ja se aluksi vähän murisi, mutta kun se huomasi saavansa olla rauhassa se piti kiltisti vaan pientä hajurakoa Piliin. Ei mitään tappeluita! Tosin tämä vaati sitä että Pili on niin kiltti eikä haasta riitaa. Ottokin uskalsi sitten olla ihan kauniisti!

Ruu siis nappasi Valkeakosken KR näyttelystä elämänsä ensimmäisen T:n. Tuomari ei tykännyt Ruusta vissiin alkuunkaan ja tuli vielä toteamaan miten tämä on AIVAN liian iso ja se on PAHA virhe. Itseä koko homma vain huvittaa, mutta rotumääritelmässä lukee että tyyppi kokoa tärkeämpi. Eli ei PAHA virhe. Mittaustulokseksi saatiin kuitenkin "vain" 55,5cm. Meinasi jo naurattaa kun kehäsihteeri näpelsi harmaita ja ruskeita nauhoja mutta tuomarin kanssa kuitenkin valkkasi meille sen keltaisen. Hylätty oliskin ollut paljon kovempi juttu! :D

Ruu AVO T

Ruun tulos ei jaksa harmittaa, mutta tuomarin tuomarointi jaksaa ihmetyttää. Valkomerkkisellä porokoiranartulla oli liian vaaleat merkit (?). Merkit siis ihan normaalin kokoiset ja noh, valkoiset. Mitä muuta voi olla koiralla joka on väriltään musta valkoisin merkein? Erittäin arka narttu taasen sai heittämällä EH:n vaikka seisoi kokoajan häntä koipien välissä vaikkei siihen kukaan olisi koskenutkaan, puhumattakaan kun se väisti tuomaria kopeloitaessa.

No näitähän sattuu ja löytyy. Seuraava näytelmä Jyväskylän KV marraskuussa.