sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Merkin kiertoa ja seuraamista

Nyt on lähtenyt viimekertaisten ohjattujen treenien jälkeen homma taas sujumaan kotioloissakin. Uutena juttuna on tehty merkin kiertoa pitkän tauon jälkeen. Ei ainakaan viime syksyiset liukastelut enää olleet mielessä, vaan ihan innokkaasti se lähti kiertämään, eikä turhia himmaillut. Kuvat tältä päivältä, videolla ekat kierrot tauon jälkeen.






Seuraamista on tosiaan nyt tehty sen avustetun istumisen kautta, ja paremmin tuntuu toimivan, kuin se mun "huimaushaahuilu".


Istu!
Liikkeellelähtö.
"OMG, mun makeinen karkaa!"
Taitava tyttö!

perjantai 21. huhtikuuta 2017

"Ei se kotona osaa"

Meille iski ihan kunnolla joku "Ei se kotona osaa" -syndrooma, sillä en vaan kertakaikkiaan saanut niitä seuruita onnistumaan. Hulda meni etuosasta matalaksi, ja yritti jostain sivusta saada kurkittua pitääkseen katsekontaktia. Kun kolmannenkaan kotitreenikerran jälkeen ei hommaan tullut tolkkua, kiirehdittiin Annen valvovien silmien alle katsomaan mikä hommassa mättää. Olin jo laittanut videota Annelle aiemmin, ja sama toistui (joskin lievempänä) kun kotona: Mulla vauhti tyssäsi "virittelypyörimisen" jälkeen juuri siinä kohdassa, kun otan Huldan seuraamispaikkaan ja on tarkoitus lähteä liikkeelle. Se sitten taas on omiaan syömään koiran virettä, ja saamaan sen muutenkin hämilleen ja epävarmaksi kun vauhti yhtäkkiä stoppaa lähes kokonaan.

Syy tähän on se, että mua välillä alkaa huimata ihan tolkuttomasti, eilen kertaalleen jopa melkein kaaduin, mutta Hulda sinnikkäästi yritti seurata vaikka mä hoipuin vähän minne sattuu. Mutta se seurasi, kun mä en himmannut vauhtia. :D Kokeiltiin siis myös toisenlaista liikkellelähtötapaa, jossa mua ei ala pyörryttää.

Perusajatus on se, että kun teetetään joku tosi helppo temppu, jossa koiralle tulee hyvä fiilis ja itsevarmuus siitä, että se osaa. Siitä sitten napataan koira mukaan seuraamiseen, edelleen siinä hyvässä ja itsevarmassa fiiliksessä. Mä siis ensin vähän innostan Huldaa ja pyydän sen nopeasti käsiavulla istumaan. Käsiavulla siksi, että temppu aivan varmasti onnistuu ja Hulda istahtaa nopeasti ja jää innokkaasti odottamaan, että mitä sitten. Nythän ei harjoitella istumista, vaan luodaan oikeaa mielentilaa tulevaan seuraamiseen.

Istumisesta heti nopeat kehut, jotta koira tietää olleensa oikein taitava, ja siitä sitten lähdetään seuraamiseen niin, että mä lähden vähän kuin poispäin koirasta. Silloin myös namikäsi lähtee karkuun ja koiran tulee mielenkiinto saalistaa sitä, eli aktiivisesti hakeutua seuraamispaikkaan. Seuratessa (edelleen lyhyttä matkaa) kehut ovat aiempaa rauhallisempia, mutta loppua kohden voimistuvia. (Hyvääää, taitavaaaa, mahtavaa!). Loppuun kädellä nopea ohjaus istumaan, josta superkehut ja palkan saalistaminen.

Tämä onnistui tosi hyvin, joten kotona sitten treenaillaan tällä tavalla, sekä myös sillä alkuperäisellä tavalla ainakin silloin, kuin ei ohjaajaa huimaa niin perkeleesti. Lisäksi aloitetaan taas harjoittelemaan kiertämistä, kun siitä Hulda on kovasti aiemmin tykännyt. Kun on kiertämistä ensin vahvistettu sellaisenaan, voidaan istumisen sijaan tehdä aktiivisempi merkin (tai jonkun muun) kierto ja napata koira siitä suoraan seuraamiseen. Kierron täytyy kuitenkin olla varma, ja sellainen josta koira innostuu. Jos tulee joku OHO-tilanne ja kierto on epävarma, niin siitä ei ikinä lähdetä seuruuttamaan.

Hulda teki eilen yhden tosi hienon korjausliikkeen, kun lähdettiin istumisesta seuraamaan. Hulda hojaantui puoli metriä sivuun, josta se todella hienosti yhdellä sivusuuntaisella harppauksella siirsi koko kroppansa oikeaan seuraamispaikkaan. Jotain on siis jo opittu!


Hulda ja ystävänsä Hifi parin päivän
takaisilla hippaleikeillä. :)

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Asiat tärkeysjärjesykseen

Miten paljon voikaan ihmistä rassata semmoinen, että ensin treeneissä seuruut menee tosi hienosti, ja sitten parin päivän päästä kotona yrittäessä koko hommasta ei tule kunnolla mitään. Joo, mulla on ollut koko päivän vähän epämääräinen ja päänsärkyinen olo, jolloin ei ole se paras pössis itsellä treenata koiraa. Mun tapauksessa vaan niitä täysin kivuttomia huippufiilispäiviä on aika harvassa. Ärsytti siis aivan suunnattomasti. Toisaalta, saan koirastani irti tasan sen verran, kuin itse laitan itseäni likoon. Tänään se piti varmasti tismalleen paikkansa.

Treenailin sitten hetken vielä keppejä pahan mielen poistamiseksi, ja ne sentään sujuivat paremmin. 



Sitten tuli facebook-muistoissa vastaan pikkuinen pupsi-Armas, joka pisteli valtavalla innolla ja antaumuksella pikkuista agilityrataa mun kanssa. Siinä videolla meillä oli hirmuisen hupia. Mietin, että antaisin mitä tahansa, jos voisin tehdä sitä edelleen Armaksen kanssa. Vaikka ei olisi siitä pienen pennun agilityradasta ikinä edistytty yhtään minnekään, mutta kunhan voisin edelleen pitää hauskaa Armaksen kanssa, ja kertoa sille miten hieno koira se on.

Nyt mulla on Hulda, ja mun pitäisi muistaa ennenkaikkea pitää sen kanssa hauskaa. Tietenkin, sehän on itsestään selvää! Miksi siis murhetia yksiä pieleen menneitä seuraamistreenejä (joissa niissäkin oli ihan hyviä pätkiä, laatu vain oli hieman vaihtelevaa tänään) niitä tulee lisää. Huomenna. Ylihuomenna. Mikään ei siis ole mennyt peruuttamattomasti pilalle. Ei seuraaminen, eikä mikään muukaan. :)

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Viikonlopun harrastukset

Vihdoin eilen päästiin seuraamiskoulun toiselle tunnille. Katsottiin ensin miltä meno näyttää nyt, ja hyvältä näytti vaikkei saikun takia hirmuisia määriä ole pystytty treenaamaan. Alkutreeni oli kuitenkin ollut onnistunutta, joten harjoitusta vaikeutettiin. Tai Hulda edelleen suoriutui siitä ihan helposti, mulla oli vähän siinä tekemistä... Huldan paikka on jo sen verran vakiintunut, että se pysyy oikeassa kohdassa vaikka namikättä jo nostettiin irti kuonosta. Jee! Mun pitää vain olla tarkkana, että kun virittelyn jälkeen otan Huldan seuraamispaikkaan, niin maltan itse tehdä sen huolellisesti ja rauhallisesti, ettei mene hosumiseksi.

Tänään sitten käytiin treenailemassa helppoa agilitya hallilla. Tavoite oli vain pitää vauhdikkaasti hauskaa, ja korjailla motivaatiota liian vaikeiden harrasteluagilityn ratojen jälkeen. Hieman oli sivusuunnassa irtoaminen ottanut takapakkia, mutta muuten sujui tosi hyvin ja Hulda oli sitä mieltä, että tämä on sittenkin tosi kiva harrastus. Harjoitus oli koko hallin mittainen iso kahdeksikko, johon risteyskohtaan puolenvaihdoksi tein takaaleikkauksen. Muuten esteet olivat pääosin putkia ja hyppyjä. Yksi pituus oli "radalla" myös.

Kotona ollaan hinkattu nyt keppejä, ja niissä ollaan hieman edistyttykin. Tältä päivältä jää tosin seuraamisharjoitukset nyt heti välistä, sillä otti tuo aamun agitreeni ohjaajalla vähän voimille. Mutta ehdottomasti huomenna on päästävä seuraamista tekemään! Ihan sormet syyhyää treenien pariin. :)

torstai 13. huhtikuuta 2017

Keppi keppi keppi!

Piha on siinä jamassa, että siihen sai eilen naputeltua kepit. Keppejä on tällä hetkellä 6 kpl. Aluksi Huldaa piti vähän auttaa, että tämä on se ihan sama juttu kuin hallilla, vaikka kepit näyttävät erilaiselta. Nopeasti homma lähti sujumaan. Hulda tarjoaa niitä usein ennenkuin ehdin edes sanoa mitään, mutta tavoite olisi että käsky olisi innostava "keppikeppi!", mutta koko matkaa et tarvitse hölöttää käskyä tai muutakaan runosuonen kukintaa. Hyvin se onnistuukin, samoin kuin se, ettei mun tarvitse olla vierellä kulkemassa, vaan voin jäädä reilusti sivuun tai taakse. Jos näistä omista kintuista löytyisi joskus riittävästi vauhtia, niin pitäisi harjoitella myös sitä, että voin juosta Huldan ohi kun se tekee keppejä. Vaan taitaa olla turha toivo. Hulda on kepeilläkin usein nopeampi, kuin mitä minä pystyn juoksemaan...

Hulda popsahtaa ulos viimeisestä keppivälistä...
PLOP! :D



Kukkuu!


sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Vihdoin sitä seuraamista

Meno näyttää meidän huushollissa tältä...



...joten ajattelin, että Hulda on jo riittävän energinen seuraamistreeneihin!

Oltiin silti molemmat vähän ruosteessa, eihän me montaa kertaa ehditty harjoitella ennen Huldan sairastumista, joten minkäänlaista rutiinia ei hommaan ole oikein ehditty saada. Eikä ollut varmasti koiralle helppo rasti, kun ohjaaja kärsi taas jostakin koordinaatiohäiriöstä, eikä meinannut päästä sitten niin millään suoraan sitä noin viiden metrin matkaa. Oli siis hankaluuksia tarjota Huldalle parhaat mahdolliset puitteet esittää parastaan, mutta loppua kohden vähän parani onneksi. Ja mä lasken sellaiset onnistuneiksi treeneiksi, varsinkin kun innokkuus kasvoi loppua kohden oikein kivasti.

Ensin läjä kuvia virittelyosuudesta:






Joitakin kuvia tuli myös itse seuraamispätkistä. Ensimmäisessä kuvassa olen juuri "kaappaamassa Huldan kainalooni" seuraamiseen.


Sitten menee muuten hyvin, mutta mun kroppa on koiran kanssa menossa yhteen suuntaan, ja mun oikea jalka on lähdössä... jonnekin. :D


Sitten ollaan menossa edes jotenkuten samaan suuntaan kaikkien mun jalkojeni kanssa.




Vajaa viikko vielä Huldan karanteenia jäljellä. Toivottavasti päästään pian sopimaan seuraavat seuraamistreenit Annen kanssa, ja ehditään tässä sitä ennen vähän muistutella mieleen mistä tässä olikaan kysymys. Tai lähinnä mä tarviin tähän sitä rutiinia, ettei mun tarvi jokaikistä liikkettä miettimällä miettiä, vaan se lähtee tulemaan luonnostaan, jolloin mun kaikki energia voi keskittyä Huldan mielentilaan.

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Harrastetaan taas!

Se on joka kerta yhtä ihana tunne kun koira toipuu, vaikkei kyse ollutkaan mistään ripulia ja lievää kennelyskää kummemmasta. Kipeänä Hulda luikki ulkoa sisälle heti kun asiat oli hoidettu ja meni nukkumaan, mutta nyt se ei malta olla ollenkaan sisällä vaan tahtoo ulos. Siellä se sitten vaanii lintuja, juoksee hepulin kourissa narupallo suussa pitkin pihaa, eikä malta pysyä nahoissaan kun vihdoin eilen kaivoin agilityesteet sulaneelle pihanurmelle.

Ollaan siis aloitettu treenailu helpoilla ja lyhyillä hyppysuorilla eilen ja tänään. Kaksi hyppyä ilman rimoja ja rengaseste. Tänään rakenneltiin yksi hyppyeste kokoelmiin lisää (nyt niitä löytyy sitten yhteensä 4), sekä uutena pituuseste. Nyt kun olen kokolailla vakuuttunut siitä, että Hulda on täysin toipunut ja treeneissä ihan kympillä mukana, niin huomenna todennäköisesti palataan seuraamistreenien pariin. Onhan se jo viikon ollut yskimättä, mutten halunnut sitä liian aikaisin rasittaa harrastustouhuilla. Kevyillä lenkeillä ollaan lähinnä kuntoa ja vointia kohenneltu.

Jotain kuvia on kameraan tallentunut tässä parin päivän aikana...





No huppista...





torstai 6. huhtikuuta 2017

TOKO-valmennusrenkaan luennolla

Kävin eilen sivistymässä luennolla, jonka aihe oli seuraaminen. Luennoitsija oli Riitta Kivimäki TOKO-valmennusrenkaasta. Seuraavan tekstin ei ole tarkoitus olla mikään kattava referointi siitä, mitä luennolla käsiteltiin ja miten nyt sitten se seuraaminen opetetaan, vaan poimin tähän mua itseäni koskettavia asioita, sekä juttuja jotka herätti muuten vaan pohdintaa tai ahaa-elämyksiä.

Mitä haluat?

Ensimmäinen tärkeimmäksi kokemani asia oli se, että pitää miettiä mikä on se ihanneseuraaminen, jota lähtee tavoittelemaan. Mitkä asiat ovat itselle tärkeimpiä sen saavuttamiseksi? Onko se koiran asenne, motivaatio, tekninen puhtaus, nopeat perusasennot, iloisuus, rauhallisuus...? Kriteerilistan kärki kannattaa muodostaa koiran mukaan, ja toki kriteerit kasvavat sitä mukaa kuin opitaan. Omasta ihanteesta kannattaa pitää kiinni, sillä samalla seuraamisella voi saada joltakin tuomarilta 7 ja joltain 9. Ihmisiä kuin hekin vain ovat, ja omaavat omat ihanteensa. Kaikkia ei voi miellyttää. Seuraamista voi olla monenlaista, jotka kaikki täyttävät sääntökirjan kriteerit.

Mulle itselle on ollut tärkeää löytää se ihanne, jolta haluaisin koirani näyttävän seuraamisessa. Mulle on kokoajan ollut tärkeimpinä kriteereinä koiran asenne, ja että se todella näyttää siltä, että se haluaa seurata. Kriteereistä kiinnipitäminen on kuitenkin ollut kamalan ontuvaa. Todellisuudessa menin tekninen puhatus edellä, ja sinnehän se asenne ja seuraamisenhalu sitten katosivat, kun näitä ei tullut riittävästi vahvistettua, kun jokin muu kriteeri olikin käytännön opetuksessa tärkeämpi, vaikkei ollut tarkoitus. Siinä kävi niin ihan vahingossa, mutta tällä hetkellä onneksi mennään se koiran asenne ja halu seurata edellä. Heti on tullut paljon enemmän sen näköistä tekemistä, kuin mitä oikeasti haluan.

Anne & Hannu
Tähän asenteeseen pyritään!
Toki jollekin valmiiksi ylivirittyneelle työnarkomaanille se tekninen puhtaus tai rauhallinen keskittyminen saattaa olla ne järkevimmät ykköskriteerit. Enkä sano, että valitsemani kriteerit sopivat kaikille porokoirille, mutta Huldalle ne sopivat kuin nenä päähän, kun ollaan matkalla mun ihanneseuraamiseen. Realistikin pitää toki olla. Voi olla mahdottomuus saada porokoiralle hyvin opetetun ja viritetyn malinoissin tai holskun seuraaminen, mutta sitä haetaan - porokoiratwistillä toki. :)

Perusasento

(Tämä ei sitten ole mikään kattava ohje siihen, miten tämä opetetaan. Tai tuo seuraaminenkaan.)

Sivulletulon opettamiseksi tarjottiin etujalkatargetia. Targetin tulee olla niin pieni, että sihen juuri mahtuu molemmat etutassut luonnolliseen asentoon, mutta yhtään ylimääräistä tilaa ei ole. Pyöreä väärinpäin käännetty ruokakuppi on hyvä. Ensin opetetaan sheippaamalla koira nousemaan targetin päälle etujaloillaan, jonka jälkeen sheipataan takajalkoihin liikettä, kunnes koira osaa pyöriä kuppia ympäri.

Seuraavaksi kuppi laitetaan vasemman jalan vasemmalle puolelle ja koira ohjataan siihen edestäpäin, josta se kiepsahtaa 180 astetta tullen sivulle. Kun tekniikka ja asenne hyvä, target poistetaan. Palkataan aina ennenkuin kontakti ehtii haihtua, ja heti sen jälkeen vapautus, jotta sivulletuloon ei koskaan kuulu mitään muuta kuin ohjaajaan katsomista. Tässä kohti muistaakseni lisättiin myös vihjesana, sekä aloitettiin ohjaamaan koira istumaan palkkaamisen yhteydessä.

Seuraaminen

Seuraamiseen tuli kaksi eri tapaa: Perusasennosta perusasentoon ja vahvistepisteen kautta opettaminen. Ensimmäisessä on toki sitten ensin opetettu perusasento vahvaksi ja kontakti siinä pitää olla kunnossa. Sitten periaatteessa vain astutaan askel, ja palkataan koira kun se pyrkii tulemaan mukana ja säilyttämään perusasennon. Alussa helposti kontakti "dippaa" sen ensimmäisen askeleen aikana, mutta sitä sitten vahvistetaa palkkaamalla jo ensimmäisestä askeleesta, tai oikeastaan jo kesken ensimmäisen askeleen, ja näin vahvistetaan kontaktin säilymistä liikkelle lähdössä. Palkan suunnalla siis on myös suuri merkitys, ja sen on järkevää tulla ylhäältä, sieltä minne halutaan koiran katsovan. Tässä siis sivulletulon ja seuraamisen käsky on sama. Siitä sitten nousujohteisesti, mutta vaihtelevasti pidennetään matkaa, esim. 1-2-3-1-4-5-2 askelta jne.

Joka kerta palkkauksesta vapautetaan, ja siirrytään kokonaan uuteen toistoon. Ei ikinä palkata kesken seuraamisen ja sitten vaan jatketa matkaa. Siinä koira helposti mässyttää sitä namia ja harhautuu samalla katselemaan muualle.

Alussa vahvistetaan ja palkataan paljon perusasentoa, vihjesanaa (sanotaan "seuraa!", jolloin koiran pitää selvästi aktivoitua, mutta ei vielä liikuta minnekään), sekä sitä 1. seuraamisaskelta. Jos koira on väärässä mielentilassa, se ei pääse seuraamaan, vaan suoritus keskeytyy. Se voi siis olla ylivirittyneen sählä tai huonolla asenteella hädintuskin mukana. Väärässä viretilassa seuruuttaminen luonnollisestikin vahvistaa väärässä viretilassa seuraamista.

"Oho!"

Oli myös puhetta siitä, mitä tehdä jos menee mönkään. Joskus voi korjata kesken liikkeen, mutta monesti on kannattavaa keskeyttää ja antaa koiralle mahdollisuus yrittää uudelleen ja paremmin. Koiralle voi opettaa, että "Oho!" tarkoittaa sen lisäksi, että meni väärin, myös sitä, että kannattaa yrittää enemmän ja olla motivoituneempi. Näin ollen vääristä suorituksista ei tule koiralle "ranteet auki" -fiilistä ja sitä ettei se halua enää yrittää. Esimerkkinä oli kahdella lelulla leikittämistä. Leikitään yhdellä lelulla esim. vetoleikkiä ja toisella lelulla häiritään kesken leikin. Jos/kun koira harhautuu häiriölelusta, se nopeasti piilotetaan ja sanotaan "Oho!", jonka jälkeen se saa entistä sinnikkäämmin taistella alkuperäisestä lelusta, ettei sekin mene hukkaan. Tai jotenkin sinne päin... 

Ja motivaatio-ihanne kuviksi lisää materiaalia...

...kuvina joissa olen itse onnistunut, jotta muistan, että minäkin pystyn siihen! :)

Minä & Hulda

Minä & Ruu
"Kato, ilman käsiä!"
Mutta Ruulla on oikea asenne!

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Terveenä taas!

Hulda on vihdoin terve ja oma itsensä! Tai no, valeraskas oma itsensä. Sehän ehti juuri ennen sairastumistaan kennelyskään ja mahatautiin synnyttää yhden sinisen vinkupallon. Nyt se sujuvasti tervehdyttyään synnytti Koira Koirasen. Näppärää tuollainen viikon tauko synnytyspuuhissa, kun sitten voi taas jatkaa kun siltä tuntuu. Kuka sitä nyt sairaana jaksaa synnyttää!

Oltiin tuossa juuri pari päivää mummolassa auttelemassa, kun mamma siellä oli polvi paksuna aivan jalattomana. Muuten en toipuvaa koiraa roudaisi mukana kyläpaikkoihin, mutta mummola on aina ollut mun kaikille koirille niin tuttu paikka, että siellä ne rentoutuvat ja lepäävät kuin kotona, eivätkä vähäisimmässäkään määrin stressaa mistään. Ei sillä, että niillä olisi ylipäätään tapana stressata muutenkaan missään. Eikä mummolassa ole muita koiriakaan, joten ketään ei tartutettu.


Koira Koiranen ylpeän äidin hoivissa.
P.s. Kuvaa EI ole lavastettu.
Kun Hulda sitten oli mummolan sohvannurkkaan tekemässään pesässä läähättelemässä, ajattelin että onko se kuitenkin vielä noin kipeä? No ei ollut ei. Oli katsos vain synnytys kesken. Sieltä sitten putkahti maailmaan Koira Koirasen sisarukseksi punainen pehmokettu, ja läähättely loppui siihen. Siinä kohti päätin, että saa hormonihömpötykset riittää, ja vein Huldan ulos kävelylle. Sillä välin lapset julmasti piilotettiin kaappiin. Ei se niiden perään onneksi sitten jäänyt sen enempää ihmettelemään, eikä nyt kotona ole syntynyt enempää vinku- tai pehmolapsia. Eikä takkapuita, kuten kaverin koira...

Lauantai oli ensimmäinen päivä, kun Hulda ei enää yskinyt, eikä köhimistä ole onneksi sen koommin näkynyt saati kuulunut. Vatsa on myös rauhoittunut hyvin ja Hulda juo taas itse. Nyt sitten vain maltetaan vielä kahden viikon karanteeniaika lusia, niin päästään taas takaisin koirien ilmoille! Nyt aloitetaan pikkuhiljaa sitten kävelyillä/lenkillä käynti, ja kun on varmaa ettei vointi ota enää takapakkia, niin päsee sitten Huldaa enemmänkin juoksuttamaan. :)