lauantai 27. joulukuuta 2008

Paniikki

Se on sitten niin hienoa kun tulee uusivuosi. Ja sitten on pakko vähän ampuilla niitä raketteja jo heti joulun jälkeen ja kaikkien ihmisten koirat pelkää ja kuolaa jossain sängyn alla. On niin hienoa ampua niitä kissanpieruja ja kaikenmaailman koiranpaskapommeja!

Koirien mielestä on hyvä juttu kun emäntä ostaa uuden ulkoilupuvun - saati sitten jos niitä onkin vaikka kaksi! Lähdettiin siis testaamaan uutta ulkoilupukua metsälenkille. Meinasin jotta jos vähän normaalia pidemmän lenkin tekisi. Ruu tietenkin heti alkuunsa molskahti sellaiseen 5 x 10m lutakkoon niin että sen koko peräpää kastui. Eihän sitä nyt porokoira tämmöisenä talvena muutakaan voi tai tulee hiki. Että nollakelillä kun vähän alkumatkasta kastelee itseään niin pysyy lämpötilat aisoissa. Ei näyttänyt poropojan vauhtia märkyys hidastavan ja hyvä niin, pysyi ainakin lämpimänä.

Oltiin yli puolituntia kävelty ja menossa metsäpolulla kun alkoi kuulua jonkinsortin pommien ääntä. Se kuului kaukaa ja aika vaimeana joten Otto vasta vähän huolestui. Tavallaan se oli hyvä juttu, kun Otto ei voinut karata. Jos se olikin mennyt vähän kauemmaksi, niin pamauksen kuullessaan se tuli aina takaisin mun luokse. Tarkkailin tilannetta ja jatkettiin vain matkaa. Ajattelin että ottaisin sen sitten kiinni jos se huolestuisi liiaksi. Oltiin tulossa pienelle hiekkatielle missä olin ajatellut ottaa Oton muutenkin varmuuden vuoksi kiinni. Otolla kuitenkin pamauksien sietokynnys ylittyi yhtäkkiä ja se lähti metsänpoikki oikoreittiä painelemaan tielle päin. Se ei kuunnellut kutsuja eikä huutoja. Pistettiin ruun kanssa vauhtia ja loikittiin polkua pitkin alamäkeen tiellepäin Ottoa samalla huudellen. Ajattelin että autolle se osaa, mutta toivottavasti pysähtyy sinne eikä yritä jatkaa kotiin asti.

Tielle päästyäni huomasin onneksi Oton hääräävän paniikissa tietäpitkin eestaas häntä ja pää painuksissa. Tai ei tietenkään onneksi paniikissa, vaan onneksi se oli vielä tallessa. Se antoi ottaa itsensä kiinni, mutta se alkoi heti vetää kotiinpäin. Autolle oli matkaa vielä kuitenkin pari kilometriä. Kilometrin verran kiskottuaan se rauhoittui hieman mutta pysähtyi kuuntelemaan jokaista kuuluvaa pamausta ja kiirehti taas kotiinpäin. Kun auto tuli näkyviin oli Otossa hieman pitelemistä, niin kiire sillä oli turvaan.

Ruu oli koko matkan loikkinut ja juoksennellut irrallaan eikä se näyttänyt reagoivan mitenkään pamauksiin eikä Oton omituiseen käytökseen. Ainoastaan sillä on nyt korvat vähän hukassa tyttöjen tuoksujen takia ja pari kertaa jouduin sen hakemaan lussuttamasta kusia.

Nyt kotona Otto meni heti majaansa yhden vaimean pamauksen kuultuaan. Saas nähdä joko nyt on aika kokeilla Dogcalmia. Eilen se sai tolkuttoman paniikin iltapissilenkillä joistakin pamauksista (mistä lie noita pommeja joku saanut kun niiden myynti alkoi vasta tänään). Eli tänään illalla on odotettavissa vielä enemmän pamauksia, ja iltapissille nuo on kuitenkin vietävä.

Ai niin, Torstai:n ulkoilupuku oli huippuhyvä!

maanantai 22. joulukuuta 2008

sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Lisää tokopohdintaa

Huomasin eilen joitakin asioita joita en kuitenkaan tohkeissani muistanut kirjoittaa.

1. Ruuta ei kannata vapauttaa tokokokeen aikana missään välissä. Se kestää pitkänkin pätkän työtä (onhan se hirmuisella työmotivaatiolla varustettu ehta porokoira) ja vapautus kesken kaiken saa sen ratkeamaan jumalattomaan haukkuun. Joko sillä on vaan niin hianoo että se tursuaa yli, tai sitten se ei ymmärrä että "Miten niin vapaa?!? Haloo mutsi, nyt on tärkee hetki! Ei tää loppunu vielä!"

Ruuta siis pitää liikkeiden välillä vain hyvin rauhallisesti ja ihailevasti kehua. "Hieeeenosti. Hyvääää". Ja kyllä Ruu tietää ja vaistoaa kun ohjaaja on Hyvin Tyytyväinen.

2. Ruulla ei tavallaan ole seuraamiskäskyä. Se seuraa lähes kaikilla kehoituksilla, ja ainoa millä sen saa jäämään paikalleen on "Odota". Kun sille tulee työmoodi päälle se on liimautunut vasempaan jalkaan kiinni kuin... noh, liimattu. Välillä kun sen koittaakin vapauttaa ja ottaa askelia pois sen luota, niin se tekee hienoja askelsiirtymiä. :)

Tietenkin sitten kokeessa jos ohjaaja jännittää kuin järkeä vailla, niin Ruu pitää pientä hajurakoa että "Mikä sua nyt taas riivaa??? HAU HAU!"

lauantai 20. joulukuuta 2008

Möllitoko

Herwoodin Hauvat järjestivät koululaisilleen pikkujoulut johon kuului mm. möllitoko. Molemmat koirat osallistuivat juoksukisaan ja Otto makkarannappauskilpailuun. Otto oli makkarannappauskilpailussa jaetulla ensimmäisellä sijalla.

Ruu osallistui möllitokon ALO luokkaan. Pisteet ja jaarittelut tässä:

Luoksepäästävyys 9
Paikallamakuu 10
Seuraaminen hihnassa
Seuraaminen vapaana
Liikkeestä maahanmeno
Luoksetulo 9
Liikkeestä seisominen
Hyppy 10
Kokonaisvaikutus 8

YHT: 179/200

Sijoitus 1.

Ja kootut selitykset:
Luoksepäästävyys oli oikea yhden porokoiran show. Ruu esitti kaikki haukkumiset ja hääräämiset ja pyörimiset. Ainoa mitä ei nähty, oli arkuus tai aggressiivisuus. Mä olisin antanut tästä meille vitosen virallisissa kokeissa - jos sitäkään. Mutta nythän oltiinkin mölleissä ja hampaatkin tuli katsottua.

Paikallamakuu 2 min, mutta matkaa 10-15m. Sujui hyvin ja Ruu oli hiljaa edellisestä esityksestä huolimatta. Vierellä rotikka-mix ja toisella puolella borderterrieri, molemmat narttuja. Siinä koko aloluokan osallistujamäärä olikin. Pysyi maassa hyvin, ja nousi käskystä istumaan reippaasti.

Ruu aloitti yksilöliikeet toisena. Seuraamiset oli molemmat tismalleen samanlaiset. Istui perusasentoihin ok, ilmoitti joka käännöksestä haukahduksella, ja juoksupätkää tahditti muutamat haukut. Muuten innokasta ja erinomaisella kontaktilla tapahtuvaa seuraamista. Muuten ihan meidännäköistä seuraamista, poikittaa vähän, mutta eniten häiritsi haukku. Varsinkin kun palkkaa ei tullutkaan ja Ruu huomasi että ollaan töissä niin alkoi kierrokset nousta.

Liikkeestä maahanmeno oli loistava, mutta alku töksähti. Yritin taas koko tokoilun ajan matkia lobotomiapotilasta, jotten vaan villitse yhtään Ruuta, mutta tässä seuraamiskäsky oli kuitenkin liian laimea. Ruu ei ollut varma pitikö sen tulla mukaan. Liian reippaalla käskyllä se ampaisee suorilta kolme metriä eteenpäin haukkuen, joten pidin hillittyä linjaa. Kun sain Ruun mukaani toisella käskyllä, niin loppu oli suunnilleen kuin suoraan oppikirjasta. Joskin kävelin aavistuksen hitaammin kuin seuraamisissa.

Luoksetulossa jääminen oli hyvä, luoksetulon vauhti erinomaisen reipas, mutta loppuperusasento oli aika hukassa. Muutoin Ruu teki hyvät perusasennot, mutta ei ollut ihan varma että mitä tässä piti tehdä.

Liikkeestä seisomisessa annoin heti kaksoiskäskyn (seiso-odota), kun tiesin ettei Ruu muuten osaa liikettä. Muuten meni ihan hyvin, seisoi kiltisti paikallaan ja istui vasta käskystä.

Hyppyä ei olla yli vuoteen otettu kokonaisena liikkeenä, mutta mitäs siinä mittään. Jos osaa hypätä ja seistä, niin voi ne tehdä peräkkäinkin, meinasi Ruu.

Kokonaisvaikutus 8 haukkumisen takia, vaikka tekeminen innokasta onkin.


OTTO NAKIN NAPPAUS -KISASSA


RUU KALENTERIPOIKANA

sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Jälki & Toko

Otto kävi jäljestämässä tonnikalalihaliemijälkeä joka oli tehty puolilumiseen metsään kohtuu vähäiseen aluskasvillisuuteen. Litran lorottelin lihalientä menemään ja jälki vanheni reilut 10 minuuttia. Otto lähti jäljelle hyvin, mutta tuuli oli ilmeisesti painanut hajua oikealle, ja kun en päästänyt Ottoa sinne sen meni pasmat sekaisin. Se tuli takaisin lihaliemivanalle, söi lunta johon oli tarttunut makua, melkein alkoi kierimään jäljen päällä, mutta ei kuitenkaan alkanutkaan, ja sitten se pissasi viereiseen kiveen. Lopulta se muisti mistä oli kyse ja se jäljesti loppujäljen hienosti. Lopussa oleva palkkapurkki oli Otolle ihan yhdentekevä ja se vain jatkoi mun jalanjälkien jäljestämistä. Min piti kutsua se takaisin syömään tonnikalat. Meni siis vähän miten sattuu, mutta tulipa haisteltua.

*** *** *** ***

Ruu tokoili. Alkuun otettiin ruutua ja jätin Ruuta eri asentoihin (istu/maahan/seiso) odottamaan kun kävin viemässä namialustalle nameja. Tämä oli kivaa. Sitten otettiin merkkiä, josta Ruulla ei siis ollut hajuakaan. Ohjasin sen namilla merkin taakse ja kehuin hurjasti kun se sitten seisoa tönötti merkin takana. Välillä jätin sen merkin taakse seisomaan ja kävin viemässä ruutuun namia ja tulin takaisin ja pyysin Ruun merkiltä ruutuun. Ruutu oli merkistä noin 10m oikealle.

Paikallamakuu sujui tavallaan hyvin. Ruu makasi hienosti paikallaan pari minuuttia mun ollessa 15 askeleen päässä, mutta puolet ajasta se kyttäsi mitä Merja ja Dina tekee, kun niitä ei ollut vielä saanut edes käydä moikkaamassa.

Loppuun ohjattua noutoa. Merkistä takaviistoon ohjatun kapulat molemmille puolille. Ruu odotti aluksi niiden viemisen ajan naama kapuloille päin. Sitten ohjasin sen merkille (eli perä kapuloita kohti) ja lähetin oikealla olevalle kapulalle. Hyvin haki, vaikka samassa suunnassa oli huippukiva ruutukin. Sitten ohjasin Ruun merkille ja jätin sen seisomaan siihen kun vein sen takaviistoon kapulan. (vasemmalla oleva kapula oli kokoajan paikoillaan). hyvin se seisoi paikallaan vaikka vein sen taakse kapulaa. Palasin takaisin Ruun eteen ja lähetin sitä hakemaan kapulan oikealta. Kapulan luovutus ihan vaan lennosta ilman mitään istumisia ja perusasentoja (kai nyt kun ei se niitä osaa). :D

Viikon kooste

Ompahan taas ollut laiska emäntä joka ei ole ehtinyt/jaksanut/viitsinyt/muistanut kirjoitella kuulumisia. Tässä tulee kooste viikon tapahtumista, ainakin niiltä osin mitä laho pää muistaa.

Ruu osaa liikkeestä maahanmenon myös umpihangessa pellolla. Umpihanki etelän vetisissä olosuhteissa tarkoitti max. 20cm lunta. Mutta johan se kummallista kai olisikin jos porokoiran menoa lumi jotenkin haittaisi. Sivulletulo ja askelsiirtymät ovan kanssa jo hirmuisen hyviä (alokasluokkaa ajatellen, EVL:llään ei olisi vielä asiaa :D ). Näissä saa vain vireen kanssa olla hirmuisen tarkkana, kun se on nyt Ruun mielestä niin hieno juttu että haukku on herkässä. Ja kesken myyräjahdin toteutetut kutsut sivulle ovat aika nou nou. On jahdista niin kierrokset katossa, että sivulletulo oli toki hieno ja tarkka jopa, mutta ääntä piisaasi liikkeeseen enemmän kuin olisi tarvis.

Otto osaa karata. Se karkaa nykyään taas ihan kokoajan. Sillä on hirmuinen riistavietti. Mutta kun mä en tiedä mitä se käy puuhaamassa. Jos se löytääkin hirviä, niin se ei välttämättä hauku. Otto on kohta jo viisi vuotta. Mä olen koko viisi vuotta yrittänyt keksiä erilaisia tapoja kouluttaa sitä irtipitovarmaksi, kausittain onnistuen ja monesti epäonnistuen. Kun keksin jonkun uuden, tarpeeksi jännän ja mielenkiintoisen jutun, niin Otto on hetken lenkeillä ok ja pysyy matkassa ilman karkailua. Lopulta se kuitenkin aina toteaa että tää on jo nähty ja nenä vie metsälle.

Pyritään kuitenkin päivittäin ulkoilemaan irti, niin joka päivälle ei energia riittäisi murehtimiseen siitä että mihin se taas katosi, tai energiaa siihen että pystyisi keksimään taas jonkun uuden jutun pitää Otto näkyvillä. Myöskään hirmuinen määrä extraherkkujen syöttämistä lihomiseen taipuvaisella koiralla ei ole se hyvä ratkaisu. Yhtä en tosin ole vielä kokeillut: Maksalaatikon ampumista lusikalla ympäristöön. Mutta menisi siinä kilokaupalla Forssan looraa tunnin lenkin aikana...
Sitten on tietty kiinni pitäminen, mutta sitten se ei millään konstilla saa tarpeeksi liikuntaa. Pitäisi sitten olla edes polkupyörä ja sulat pyörätiet, mutta on sekin aika yksitoikkoista liikuntaa. Ja auttaako se kiinnipitäminen mitään kuurina? Loppuelämäänsä kun tuo ei voi kiinni olla jos sen meinaa hyvässä kunnossa pitää.

*** *** *** *** ***

Ruulla on Tärkeä Tehtävä. Kun tullaan kotiin ja ulos hissistä, niin Ruu saa kantaa avimen ovelle. Sitä kannetaan pää ylpeästi pystyssä, peppu hieman ilosta vatkaten. Avain luovutetaan minulle ja tarkkaan ja antaumuksella katsotaan miten sillä ovi avataan. Sen on oltava Tärkeä Tehtävä ja avaimen on oltava Tärkeä Kapistus, kun ikinä ei ole ilman sitä kotiin menty!
Kerran annoin avaimen Ruulle jo hississä kunnes huomasin mikä rako hissin ovella on jonnekin alakertaan ja kellariin asti. Kuitenkin liian suuri riski että avain tippuisikin juuri sinne. Sitten pitäisi jonkun hissisedän repiä koko hissi paikoiltaan jotta sen sieltä jostakin saisi - jos saisi sittenkään. Kannetaan siis vain tuo käytäväpätkä.

*** *** *** *** ***

Eilen oltiin Hedda-neitosen ja emäntäsnä Tuiren kanssa lenkillä. Otto yllättäin taas karkasi. Tai ei se ollut kuin ehkä vartin hukassa, mutta oli kuitenkin. Ja aiemmin lenkillä se oli näkyvissä, mutta niin hajumaailman transsissa, ettei sitä millään huutamisella/kutsumisella/karjumisella luokse. Ruu kuitenkin oli erittäin tyytyväinen kun kerrankin hänelle on hankittu samanmerkkistä naisseuraa! Meinasin aluksi että mitenköhän mahtaa Heddaa ahdistella kun nyt ei ole ollut kuin tyttöset mielessä, mutta Ruu olikin sitten herrasmies. Hengaili tyytyväisenä Heddan seurassa.

*** *** *** *** ***

Jaaha, sitten pitää valmistautua tekemään Otolle jälkeä ja myöhemmin tänään Ruun kanssa omat tokoreenit. Niistä mahdollisesti kirjoitusta sitten myöhemmin!

sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Tokoreeneissä

[Seliseli alkaa] Ihan himmeen kiireinen viikko takana, tänään taas ainoa vapaapäivä koko viikolla. Metsälenkille ei tänään päästy joten Ruulla oli liikaa virtaa ja treeneihin lähdettäessä päänsärky kolkutteli jo ohimolla. [/seliseli loppuu]

Ruu oli aluksi ihan hieno. Se on tällä viikolla oivaltanut sivulletulon ilman nameja ja käsiapuja ja kamalaa käden tök-tök-tökkimistä. Se tuli siis hienosti sivulle ja tarjosi sitä joka väliin, mutta se myös haukkui, kitisi ja vinkui. Liikkeestä maahanmenonkin se on näköjään oppinut itsekseen vuoden tokotauon aikana. Meinasin silmät tiputtaa päästäni kun se teki sitä niinkuin se olis aina osattu (joskin tehtiin sitä normaalia hitaammasta seuraamisesta)!

Sitten Ruu joko kyllästyi (tähän en usko) tai sitten oli vaan niin hyviä hajuja sillä paikalla. Näitä hajuja valittelivat muutkin uroksen omistajat, joten mistä sitä tietää mikä juoksunarttu siinä oli käynyt. Ruu alkoi haahuilla ja haistella, merkkailla, pallo oli tylsä (!!!) ja namitkin vähän siinä ja siinä. Enimmäkseen se siis teki kyllä mun kanssa ja piti jonkinlaista kontaktiakin, mutta kaikki into ja hauskuus oli poissa! Askelsiirtymät sujuivat vielä jokseenkin ihan hyvin, mutta viimeiset liikkeestä maahanmenotkin olivat hyvin innottomia kun ne vielä aluksi olivat hienoja. Seuraamisen täyskäännökset saatiin puolivälin paikkeilla vauhtiin vielä pallolla.

Sitämukaa kun oma päänsärky vaan yltyi niin koirakin oli ihan muissa maailmoissa ja kitisi ja vinkui. Jos siltä alkoi vaatia, se alkoi haukkua. Ruulta harvemmin tarvitsee vaatia, kun se tekee todella mielellään ihan vapaaehtoisesti. Tänään me puhuttiin kyllä ihan eri kieltä, vaikka teknisesti Ruu oli joitakin asioita oppinutkin ihan hienosti. Mä silti mielummin pidän sen innosta soikeen porokoiran joka osaa vähän kaikee muttei mitään kunnolla.

Tarkemmin ajatellen... mietintöjä vielä iltasella.

Tuon joka päivä töistä kotiin Pipsa -sakemannin juoksutuoksuja ja tärppipäivät alkaa olemaan nyt. Ruu nyt illalla jopa yritti astua Ottoa, parina päivänä vaan laittanut päätä Oton selän päälle. Nyt se vinkuu ja kitisee, koittaa astua Ottoa, änkee, on menossa samaan majaan Oton kanssa, läähättää...
Jotta ehkä mun ei kamalasti kannata huolestua kun meni tänään vähän mönkään. Eipä sillä muu näytä olevan vialla kuin että sillä on tytöt mielessä, mutta olosuhteiden pakosta sitä homottaa. :D Otto pitää kovaa kuria eikä siedä yhtään selkään hyppimistä. Ruu on silti sitkeä...