torstai 9. lokakuuta 2008

Otosta mallia

Tänään ulkoiltiin puomitien suunnalla ja koirat äkkäsivät heti alkumatkasta jotakin. Tai Otto sen keksi. Nuo lähtivät yhtäkkiä pinkomaan metsään sillä meiningillä että nyt tulee saalista. Hetkenpäästä Ruu juoksee tien yli, kiertää rinksan väärällä puolella tietä ja painelee takaisin Oton perään. Sitten alkaa Ruun haukku kuulua että saalista jahdataan. Ruu tulee muutamasta kutsusta pois aika pian, Otto jahtailee hetken pidempään (mutta Otto ei hauku).

Hauska ollut alusta asti seurata miten Ruu mallioppii Otolta asioita. Ruu ei nuorempana ollut järin kiinnostunut elukoiden jäljistä, toki sekin pyrähti ajamaan jos jänis tai hirvi nenän eteen tulevat, mutta jättää homman siksees kun elukka pötkii pois näköpiiristä. Vieläkään Ruu ei oma-aloitteisesti lähde etsimään elukoiden jälkiä, mutta kun Otto sitä tekee niin Ruu menee tietty perässä. Enimmäkseen se juoksentelee vaan sinnetänne hengessä mukana, mutta osaa se nenäänsäkin käyttää silloin kun sitä huvittaa.

Ruun mielestä on hauska harrastus jahdata linnut lentoon. Varsinkin hieman isommat linnut kuten pyyt ovat todella kivoja. Ne siinä räpiköi lentoon samalla kun juoksentelee muutenkin vaan juoksemisen ilosta. Pieni spurtti lintua kohden saa tietty vähän vauhtia tirppoihin.

Ei kommentteja: