Keskiviikko
Lähdettiin Rekun ja Paulan kanssa metsälenkille. Suunnitelmissa oli tehdä tunnin lenkki puomitiellä ja metsässä. Paula ehdotti ensin lenkkipaikaksi Makkarajärveä, mutta halusin ehdottomasti puomitielle "kun siellä ei koskaan ole muita". Lenkki sujui hyvin sitä lukuunottamatta että hetikohta hetken ulkoiltuamme Otto hävisi vartiksi jonnekin. Takaisin se tuli huuteluiden ja Ruun ja Rekun haukuttamisen saattelemana kieli pitkällä roikkuen. Jossakin se oli juossut kun oli hengästynytkin.
Puolitosissani siinä sanoin että taidan tuohon tielle tullessamme ottaa koirat kiinni, kun Otolla ei ole korvia taas tänään. En sitten ottanut. Olisi pitänyt. Otto oli metsässä ja Ruu meni katsomaan mitä Otto tekee. No Otto oli jäljestänyt ja löytänyt hirven/peuran, jota Ruu sitten iloisesti alkoi haukkumaan ja sinne ne meni. Ruun haukku vaan kaikkosi yhä syvemmälle metsään. Meni 10 minuuttia, meni vartti. Mä aloin huolestua (onneksi koirilla oli heijastinliivit ja vilkkuvalot) kun Ruukaan ei tullut takaisin. Me haukutettiin Rekkua, mä huusin koiria nimeltä, ja lopulta kun mikään ei auttanut mä pimeällä metsätiellä aloin ulvoa laumaani kasaan. 20 minuutin kohdalla tapahtui ihme. Otto tuli takaisin - ennen Ruuta. Sitä ei ole tapahtunut koskaan ennen ja sitten mä vasta huolestuinkin, että mihin Ruu on jäänyt. Päätin sitten ulvoa vielä hetken ja muutamaa minuuttia Oton jäljestä paikalle saapui hyvin väsynyt Ruu. Se juoksi pää riipuksissa ja kieli pitkällä roikkuen. Oli vissiin ollut hyvä reissu.
Autolle koiran lönköttelivat laiskasti mun perässä, eikä niitä näyttänyt enää kiinnostavan metsäneläimet.
Lauantai
Mä olin ajatellut nukkua ainakin kymmeneen, mutta jollakin porokoiralla iski aamulla klo 8.00 aamuherkkis ja se herätti mut. Tai ei se herättänyt, se vaan oli hellyydenkipeä. Se kiipesi mun viereen ja tökkäisi kuononsa mun suuta vasten. Sitten se käänsi kylkeä. Se laittoi päänsä mun tyynylle ja ähkäisi. Se käänsi uudelleen kylkeä ja ohimennen nuolaisi mua poskesta. Enkä mä sitten enää saanut nukuttua.
Pakkasin koirat autoon ja lähdin metsään. Heti alkumetreillä näin hirven jäljet lumessa. Koiratkin näkivät ne, ja haistoivat. Hetken Ruu hääräsi ympäriinsä ja lähti sitten tomerasti jäljelle Otto perässään. Mua nauratti, en edes kutsunut koiria pois. Ruu lähti nimittäin väärään suuntaan. Tai sitten se hirvi oli kävellyt takaperin. Parissa minuutissa koirat tulivat kutsuttaessa takaisin kun ei hirveä näkynyt. Jatkettiin lenkkiä. Otto ajoi jonkin helvetinkokoisen metsäkanalinnun puuhun. Lintua en nähnyt, mutta sen jäljet lumessa. (Ja Koirat puun alla kyttäämässä saalistaan). Ei ollut mikään ihan pikkutirppa. Koirat vetivät hepulirinksaa keskenään pitkin lumista metsää ja kivaa oli. Tunti reippailtiin ja palattiin kotiin.
Välipalaksi koirat kalvoivat luuta, ja taas jaksoi. Illalla käytiin vielä yli tunnin lenkki hihnassa. Kierrettiin ruskon kautta näyttelijänkaaren ja näyttelijänpuiston kautta kotiin.
Sunnuntai
Käytiin Jyväskylän KV näyttelyssä tuloksena AVO EH/1. Ei mitään hurjaa menestystä mutta ihan hyvä tulos ja kiva arvostelu kumminkin. ERI:ä ei sadellut muutakuin valioluokan koirille (ei edes kaikille) ja yhdelle junnunartulle. EH/1 on siis ihan hyvin. Tuomarin sanojen mukaan palkintosijaa laskivat liikkeessä selälle kaartuva häntä ja jyrkkä lantio. Arvostelun voi lukea Oton ja Ruun sivuilta Ruun näyttelytuloksien kohdalta. Otto ja Ruu Samalle sivulle pääsee tuosta oikealta valikostakin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti