perjantai 24. huhtikuuta 2009

Kohtalokas karkumatka

Piti aamulla käyttää koirat pikaisesti Ruskossa vähän kirmailemassa. Ottopa sitten teki Otot, karkasi, ja lenkki venyikin reiluun tuntiin. Lopulta Otto palasi reissultaan ja tultiin kotiin.

Hetken päästä aloin katsoa, että miten Otto on niin vaisu. Ei se yleensä kovastakaan juoksemisesta niin kovin väsy. Normaalisti Otto nukkuu aamupäivät, varsinkin jos on jo enemmän ulkoiltu. Nyt Otto haahuili. Sitten se seistä tönötti jossakin, riiputti päätään ja katseli kärsivästi. Sitten se taas haahuili ja taas seisoi selkä köyryssä.

Soitin eläinlääkäriin ja saatiin aika.

Sitten Otto alkoi jo änkeä itseään pää edellä ahtaisiin nurkkiin. Vein sen ulos. Se pissaili hetken ja alkoi sitten vinkua. Onneksi lääkäriaika oli jo pian.

Mitä ikinä Otto olikaan kohdannut reissullaan, niin lääkärissä selvisi että sen selkälihakset lannerangan alueelta ja lihakset lonkkien alueelta olivat todella kipeät. Niin kipeät, että venytettäessä Otto kiljui. Kipulääkettä ja B-vitamiinia piikillä, Rimadyllit matkaeväiksi ja kotiin lepäämään. Kipulääkkeen alkaessa vaikuttaa Otto vihdoinkin rauhoittui nukkumaan.

Arvailuja sitten onkin noin miljoona mitä sille on karkureissulla tapahtunut. Se on voinut juosta autotielle ja jäädä auton tönäisemäksi, hirvi on voinut potkaista, Otto on voinut juosta ja kaatua kivikossa tai tipahtaa kalliolta jälkeä ajaessaan, tai mitä lie jahdatessaan tai sitten se on vain säikähtänyt jotakin ja juossut henkensä kaupalla itsensä niin hapoille. Kaikenmaailman revähdykset ja venähdykset on mahdollisia. Kotona toisesta etujalasta löytyi myös haavoja.

Hieronta-aika on varattu 7.5. niin päästään tämän akuutin vaiheen jälkeen hieromaan ja tutkimaan. Kipulääkekuuri on nyt 10 vrk ja lepoa, lepoa ja lepoa.

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Omituisten otusten kerho

Otto on outo. Ma, ti ja ke se riiputti oikeaa korvaansa, kulki pää vinossa ja ravisteli päätään vimmatusti. Ei kuitenkaan menty lääkäriin, kun tätä oireilua kesti päivässä maksimissaan 2 puolentunnin jaksoa. Korva on siisti, ei haise, ei möhnää ja sitä huuhdottiin pari kertaa kotona. Muun ajan Otto oli ihan normaali eikä korva vaivannut.

Eilen koirat joutuivat oikein saippuapesulle. Kevätpesu, jos meinaavat mun peiton alla nukkua jatkossakin. :) Samalla tuuppasin koiriin Milbemax matolääkkeet.

Aamulla Otto sitten kieltäytyi syömästä. Maistoi se pari nappulaa mutta ei suostunut syömään. Ajattelin josko sen on maha kipeä matolääkkeestä. Pihalla tulostukset olivat kuitenkin normaalit, eikä matojakaan ainakaan nähtävissä ollut. (Ei sillä, ei niillä mitään oireita madoista ole ollutkaan). Ovat ne kuitenkin hiirestäneet ja myyrästäneet talven ja syöneet kaikki saaliinsa, joten ei ne madotkaan kai mahdottomuus olisi.

Noh, Otto on siis muuten nyt aika normaali, mutta se ei syö. En muista olisiko Ruun tulon jälkeen tapahtunut kuin kerran aiemmin ettei herra syö. Ja Ruukin on jo kolme ja melkein puoli. Ei siis muuta kuin tarjotaan ruokaa uudelleen illalla. Ei se onneksi pieneen paastoon kuole, ja lopulta luulis nälänkin olevan. :)

maanantai 13. huhtikuuta 2009

Ruu FIN MVA

Tänään käytiin näyttelyssä, ja pitkän palelemisen jälkeen saaliina serti ja Ruu on nyt FIN MVA!!! Sertin lisäksi Ruu oli PU-1 ja VSP. :)

Arvostelun voi lukea Oton ja Ruun omalta sivulta (Ruu -> näyttelyt), jonne pääsee edelleen tuolta oikeasta reunasta.

perjantai 10. huhtikuuta 2009

Ressi

Mullon ihan tajuton ressi, ja se näkyy koirissakin. Otosta on tullut sylivauva joka änkemällä änkee itsensä öisin kainaloon nukkumaan. Ja jos ollaan aamupissityksellä puoli tuntia, niin hän ei löydä paikkaa tehdä tarpeitaan, vaikka hätä näyttäisi olevan. Ruu on puolustuskannalla kaikkiin asioihin ulkona. Koiria nähdessä pitää alkaa pöljäilemään, tai muuten vaan olla kuin ellun kanat ja vinkua joka asiasta. Sisälle kun tullaan ja kuivataan, niin pitää vinkua ja yrittää livistää kuivauksesta. Kun sitä sitten komentaa takaisin, tulee esiin "Aina_äiti_hakkaa!" -ilme, vaikka koiraan ei olisi koskenut pitkällä tikullakaan. Ja Otto karkailee taas kun ollaan metsässä. Ja tämä koko soppahan ei yhtään vähennä mun ressiä. Oravanpyörä on valmis.

Näyttötyö palautui äidinkielen opettajalta ja yksi stressin aihe on vähemmän, kun korjailtavaa on vain muutama pilkku, joita on joko liikaa tai puuttuu kokonaan. Se on siis ihan pikkuhomma, ja numeroksi äidinkielen opettaja antoikin 4½! Sehän ei toki lopullinen numero ole, kun hevosaineiden opettajat arvioivat siitä vielä asiapuolen oikeellisuuden ja loogisuuden ja mitä kaikkea. Vartin esitys aiheesta on vielä väkerrettävä, mutta homma on siis voiton puolella jo ja reilusti.

Täänään ja huomenna on kouluratsastuksen tehokurssit ja sunnuntaina harjoituskoulukilpailut joissa tuuppaan K.N. Specialin, saman kuin sitten keväämmällä näytöissä. Ja ne näytöt vasta stressiä sitten aiheuttaakin! Kaikki mahdollisuudet mitä irti olen saanut ja joihin on varaa, olen yrittänyt hyödyntää. Nyt näyttääkin että viimeisen kahden viikon aikana on tullut ratsastettua kaikkina muinna päivinä paitsi kahtena päivänä. Toisena en vaan ehtinyt, ja toisena oli lonkka niin kipeä ratsastuksesta etten päässyt kunnolla kävelemään. Onneksi se oli nopeasti ohimenevää laatua ja taas pääsi siitä seuraavana päivänä kyytiin kun varovasti venytti koipensa siihen hevosen selän muotoiseksi. :)

Jokohan se riittäis mun ressaamisista.

Projekti "Ruu odottaa ruokaansa hiljaa" on edistynyt. Vielä viikko sitten tönötettiin helposti kolmekin minuuttia ennenkuin vinku ja sähläys loppui, ja tänä aamuna aika oli alle puoli minuuttia, ja sekin hiljaisempaa vinkunaa ilman sähellystä. On se hyvä herätä tässä vaiheessa opettamaan yli 3v koiraa odottamaan ruokaansa hiljaa kun se on tähän asti saanut siitä vinkua...
Vaikuttaiskohan asiaan se että Otto juoksi pienenä ruokakippoaan karkuun varsinkin ruoka-aikoina kun syöminen oli ihan yök yök -touhua (ja sen näköinen rimppakinttu se sitten olikin), ja sitten oli kerrankin kiva kun taloon tuli koira joka tykkää syödä... Paha sanoa, onneksi tuo Ottokin on nykyään ahneempi ja syö ruokansa ja jopa odottaa sitä. Onneksi tosin hiljaa. :)

Maanantaina olis sitten Ruun näyttely taas pitkästä aikaa. Kovin kummoiset odotukset ei ole, tuomari kuuleman mukaan hyvin tiukka, ja varsinkin niissä asioissa jotka Ruussa ovat "virheitä". (Mitä, ei siinä mitään virheitä ole jos multa kysytään!). Eli koko on ylärajalla ja liikkeessä häntä nousee usein turhan korkealle. Kun tähän soppaan lisätään mun ressi ja Ruun reagoiminen siihen, niin jos nyt suunnilleen kunnialla selvitään niin hyvä juttu. Kyllähän Ruu noin muuten on yleensä osannut käyttäytyä näyttelyissä. Se ei arastele tuomaria, ei rähise muille koirille kehässä, osaa seistä ja useimmiten juostakkin. :)