keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Itku pitkästä ilosta

Armaksella on ollut ihmeellistä oireilua pyllynsä kanssa. Se oli nuollut hännän alusensa tosi ärtyneeksi, mutta sen sain hoidettua kotona kun oli jäänyt jostakin aiemmasta ihotulehduksesta Isadermiä lääkevarastoihin. Vaikka iho oli muutaman päivän hoidon jälkeen taas ehjä, niin silti Armas sitä halusi nuoleskella.

Lisäksi Armas oli alkanut piereskellä ihan huomattavan paljon. Ja aivan kamalan hajuisia kaasuja päästeleekin. Jos joku osui vahingossa sen takapäähän, häntään, tms. niin siitäkin se saattoi säikähtää. Yhtenä yönä sitten oli tapahtunut kummia, kun Armakselta oli valunut tai jotenkin pullahtanut kakkaa pedilleen. Se oli sitten siinä unissaan toki sotkenut kaikki takaliston karvat. Vatsa sillä ei kuitenkaan ole ollut löysällä, joten aika omituista.

Eläinlääkärissä, turvallisesti tuolin alla piilossa.

Näiden oireiden kanssa lähdimme eilen eläinlääkäriin ihmettelemään. Takapään säikkyminen kertoisi kivusta, ja runsas kaasunmuodostus suolistoperäisestä ongelmasta. Pissanäyte tutkittiin kaiken varalta - muistan senkin erään kerran kun Armas vääntyili holtittomasti ja pyöri vasemmalle kuin minkäkin neurologisen vaivan riivaamana. Ja syyksi paljastui pissatulehdus. Nykyään tulee pissa tutkitutettua kaikissa omituisissa vaivoissa. Tällä kertaa siitä ei kuitenkaan löytynyt mitään jännittävää ja hyvä tietenkin niin. Anaalirauhaset katsottiin myös. Olin ne viikkoa aiemmin tarkistanut hännänalusoireilun alettua, mutta halusin että lääkäri katsoo ne myös vielä kaiken varalta. Silläkin osastolla kaikki normaalia.

Päädyimme siis runsaan kaasunmuodostuksen, yöllisen kakkasekoilun ja lievän ajoittaisen kipuoireilun perusteella siihen, että yritetään hoitaa suolistovaivaa. Onhan Armakselle mennyt viimeisen vuoden aikana aika määrä kaikenlaisia lääkkeitä, että voi siinä suolisto olla tykännyt kyttyrää. Tietysti aiheuttaja voi olla jokin muukin. Ruokinta on kuitenkin pysynyt pitkään samana: Brit Care -nappulaa ja pari-kolme kertaa viikossa kanaa, sika-nautaa tai kalaa sekaan.

Kokellaan nyt Tylosinia (Tylosin 240 mg, 1 tbl 2 krt päivässä, 10 päivän kuuri) ja Royal Caninin Sensistivity Controlia ruuaksi. Näillä eväillä vaivan pitäisi selvästi helpottaa noin viikon sisään. Jos oireilu jatkuu, niin sitten ensiviikon alussa suunnitellaan lisätutkimuksia.

Lisäksi Armas tippui edellisyönä sängystä, ja nyt se sitten vähän enemmän ontuu leikattua jalkaansa. Että johan tässä menikin jo ihan liian hyvin.


Jotain mukavaakin sentään. Tuossa viime viikonloppuna päästiin aloittamaan Armaksen kuntoutuksen uimahallikausi koirakylpylässä. Saa nyt nähdä miten pitkään tuo jalka ottaa aikaa toipua tuosta sängystä putoamisesta, mutta heti kun mahdollista, pitää ehdottomasti päästä uudestaan! Armas löysi uimisen riemun, ja neliveto päällä piti äkkiä päästä rampista altaaseen. Uitiin nyt ekalla kerralla pelkkiä suoria pätkiä rampilta rampille ja sitten aina kävellen kierrettiin allas.Tuntui ihan sopivissa määrin olevan uimista ja kävelyä.

Hulda tietenkin pahoitti mielensä mokomasta touhusta, kun uittaja hänet altaaseen vei vastusteluista huolimatta. Pari kierrosta Hulda meni uittajan kanssa, jonka jälkeen Huldan sai kokolailla vapaaehtoisesti Armaksen perässä altaaseen. :)

Hulda 10 kk

maanantai 12. syyskuuta 2016

Ilonaiheita

Nyt riittää kerrottavaa! Jäi itseasiassa varmaan tekemättä koko päivitys Armaksen viimekertaisesta osteopaattikäynnistä, joten tässä seuraavaksi luvassa Armaksen erinomaisia kuulumisia, sekä vähän ylivaaleanpunaista hehkutusta Huldan tokotreeneistä.

Armas

Viikko sitten siis saatiin osteopaatille peruutusaika, koska Armas oli ollut aika kipeä. Ja vaikka toki kipulääke auttoi siinä määrin, ettei se nyt juurikaan joutunut kivuissaan olemaan, niin liikkuminen ei ollut mitään silmää hivelevää katsottavaa ja kipulääkettäkin meni ihan kunnon ylläpitoannos.

Kaiperla oli kuitenkin sitä mieltä, ettei tässä hätä ole tämän näköinen ja tämä aaltoilu kuuluu tähän toipumisvaiheeseen. Ja sitä samaahan se eläinlääkärikin leikkauskontrollin yhteydessä sanoi, mutta ainahan sitä huolestuu kun takapakkeja tulee. Varsinkin kun tässä alkaa olla käsillä Armaksen viimeinen mahdollisuus. Jos se ei tällä hoidolla kuntoudu, niin uusiin leikkauksiin ei tuon jalan osalta enää lähdetä.


Hoidosta seuraavana päivänä Armas oli hyvin väsynyt (kuten aina hoidon jälkeen) ja aika lailla yhtä kipeä kuin ennen hoitoakin. Mutta sitten joku oli yön aikana heilauttanut taikasauvaa ja Armas heräsi uuteen päivään vielä entistäkin hyväntuulisempana kuin aiemmin -  sikäli mikäli sellainen on tuon ilopillerin kohdalla edes mahdollista - ja ennen kaikkea kivuttomana! Niinkuin oikeasti. Hölmistyneenä jätin kipulääkkeen antamatta ja seurasin päivän kivuttomana touhuavaa koiraa. (Huom! Siis toki minimaalisella liikunnalla ja visusti hihnassa edelleen). 

Tuli seuraava päivä. Ja kolmas. Ja neljäs. Lisättiin jo pienissä erissä hihnakävelyn määrääkin, eikä vieläkään tarvittu kipulääkettä. Tänään aamulla Armas oli jonkun verran könkkä, joten hätäpäissäni annoin sille puolikkaan annoksen (25mg) Tramalia. Tuntia myöhemmin se retuutti eteisessä mun lenkkaria, kun ei malttanut odottaa pääsyä aamun hieman pidemmälle kävelylle. Saattoi aamun könkötys olla vain pitkän yön jälkeistä kankeuttakin, sillä nukuttiin ihan ennätyspitkät 12 tunnin yöunet. Tuo Tramalihan kuitenkin on lyhytvaikutteista, eikä siltikään loppupäivänä ole tarvittu sen enempää kipulääkettä.

Tiedän, että takapakkeja vielä tulee. Todennäköisesti viimeistään siinä kohdassa kun rasitusta lähedetään lisäämään entisestään. Nyt ollaan menty 2 x päivässä sellainen 500-700 metriä ja pienemmät pissatuksen siihen sitten päälle. Mutta nyt nautitaan tästä niin kauan kuin sitä kestää!


Hulda

Tänään treenattiin pääosin yksitellen, mutta yksi koirakko oli kentän laidalla, ja hyvä niin jotta saadaan vähän häiriötreeniä. Ihminen oli Huldalle tuttu, mutta koira uusi. Ennen treenejä kävin kaupasta ostamassa sellaisen vähän tennispalloa pienemmän karvaisen hiiren, jossa on vetonaru jota vetämällä hiiri tärisee sen aikaa kun naru kelautuu takaisin sisälle. Narusta on hyvä tempaista niinkuin käsikranaatista konsanaan ja tämä lelu kelpaa myös heitettynä! Noin muuten tänään kelpasi treeneissä myös narupallokin! Kyllä tää tästä! :)

Aluksi otin Huldan kanssa ruutua, jossa edelleen namipalkka vietiin alustalle, mutta lisäksi pääsin palkkaamaan siitä, kun Hulda kääntyy mua kohti. Siinä kohdassa otin "käsikranaattihiiren" taskusta ja vapautin Huldan samalla kun tempaisin lelun ruudun taakse. Kerran toki onnistuin hiirellä heittämään Huldaa (josta hyvästä se mulkaisi mua närkästyneenä) ja muutenkaan kovin kaukaa tämä ei onnisu, koska hiiri on melko kevyt eikä lennä kovin pitkälle.

Jatkettiin ihan perussettiä merkin kiertoa, hyppyä ja leikkimistä. Treenien ehdoton kohokohta oli kuitenkin viimeiseksi tehty seuraaminen. Edelleen imutan Huldaa mukanani niin, että nami on juuri muutaman sentin Huldan tavoittamattomissa. Tehtiin pätkiä suoraan, sekä käännöksiä (siis jopa lähes 360 astetta paikallaan) vasemmalle. Koko setti seuruuta tuntui tosi hyvälle, mutta treenikaverin mielestä myös näytti siltä. Hulda oli sopivassa vireessä ja sillä oli sellaista itsevarmuutta mitä en vielä kertaakaan ole tässä liikkeessä sillä nähnyt. Se kulki innokkaasti häntä pystyssä ja heiluen.
Luulen että tuo itsevarmuus oli tänään avain onneen. Ei se siis milloinkaan mikään arkajalka tokikaan ole ollut, mutta tämä oli sitä laatua itsevarmuutta suorittamisessa, kun koira itse tietää mitä se on tekemässä, eikä vain ja ainoastaan luota siihen namin perässä kulkemiseen ja ihmisen apuun. Ja jos itse olin enemmän kuin tyytyväinen koiraani, niin tuntui olevan Huldakin varsin tyytyväinen itse itseensä! :)



keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Miau-tastic!

Mun ystävän kissalla on semmoinen lelu, jossa tikun nokassa on semmoinen karvaliehuke ja helisevä sydän - pinkki tottakai - ja sillä sitten härnätään kissaa sitä lelua saalistamaan. Tai siis mun ystävän kissalla oli sellainen. Nyt se on Huldan treenilelu. (Ystävän kissalla on sellainen taas pian, lupasin hankkia tilalle uuden).

Huldahan ei ole ollut treeneissä oikeastaan ollenkaan innostunut leikkimään, viimeksi kotona oli jotakin yritystä narupallon kanssa. Ollaan monta kertaa puolivitsillä heitetty, että pitää kokeilla tuota kissanhuiskua, jota Hulda aina ystävän luona kyläillessä himoitsee. Ja sekoaa sukkiinsa jos sitä sillä leikittää. No, sillä minä tänään sitten neitiä treeneissä leikitin, kun on vihdoin löytynyt prinsessalle mieluisa kapistus.

Vapaana häiriössä

Aluksi treenattiin taas pieni hetki porukalla, ja Hulda ei enää oikeastaan ollenkaan välittänyt treenikavereista. Tein vähän kontaktia, maahanmenoja ja seuraamista. Kun oli todettu, että Hulda on tekemismoodissa, niin sovittiin, että kaverit ovat koirineen "paikkamakuussa" ja ekaa kertaa teen Huldan kanssa juttuja ilman hihnaa niin että muita koiria on samalla kentällä. Kaverit olivat tottakai varautuneita siihen jos Hulda päättääkin lähteä karkureissulle ja olivat aivan koiriensa vieressä koirat hihnassa. Kuulemma hyvää häiriötreeniä vaikka Hulda karkaisikin, molemmat treenikaverit kuitenkin jo kisaavia koirakoita. Siellähän sitten periaatteessa pitäisi maata, vaikka kaikki muut koirat lähtisivät kimpassa juoksentelemaan ympäriinsä.

Tein Huldan kanssa merkin kiertoa ja hyppyä (sekä palkaksi myös sitä leikkimistä), koska ne ainakin ovat Huldan mielestä mukavimpia liikkeitä. Kerran Hulda pysähtyi katsomaan muihin päin, eikä silloinkaan sen oloisena että olisi minnekään lähtenyt. Näytti enemmänkin hämmästelevän, että miksi täällä ylipäätään muut makaa, kun ei ennenkään ole maannut. Paitsi jos hän itsekin makaa ja ollaan kaikki samassa rivissä.



Maahanmeno ja kaukokäskyt

Hulda sai ansaitun tauon autossa, jonka jälkeen tehtiin vielä jokainen yksitellen haluamiaan liikkeitä. Huldan kanssa kaukokäskyjen alkeet sujuvat mukavasti. Se menee (ainakin mulle riittävän) ripeästi maahan ja nousee ryhdikkäästi istumaan. Matkaa ei siis vielä juurikaan ole kuin ehkä 1-2 kengänmittaa.

Kaveri bongasi maahanmenoissa hyvän huomion, että meinaan (taas!) ottaa Huldan liian eteen perusasentoon, jolloin sivulla ollessaan se kääntyy hieman mun eteen. Se itsessään on melko pieni virheasento, jos se jäisikin siihen. Mutta sitten se siitä kellahtaa lonkka-asentoon, joka ei siis missään nimessä ole toivottua, eikä siitä ainakaan pääse ripeästi ja kauniisti ylös istumaan. Ongelma korjantui paremmalla perusasennolla hieman taaemmas, jolloin maahanmeno oli suora ja lonkka.asento jäi pois.


Merkin kierto

Merkin kiertoa on tehty ennen tätä vasta kaksi (2) kertaa, ja se lähtee jo lyhyeltä parin metrin matkalta oma-aloitteisesti kiertämään merkkiä! Ja ilman käsiapua, kuten viimekertaisissa kuvissa. Vauhti on merkille päin vielä vähän hidas, mutta johtunee siitä ettei Hulda voi vielä olla mitenkään varma tästä liikkeestä. Liike on kuitenkin mieluisa, ja takaisinpäin tullaan jo ihan iloisella laukalla.

Seuraaminen

Seuraamisessa hinkattiin ja vahvistettiin taas sitä samaa. Huldaa ei onneksi tunnu haittaavan, koska siitä saa palkkaa. Mua turhauttaa kun tuntuu ettei edetä. Onneksi oli treenikaverit katsomassa mun perään ja sanomassa, että: "Höpöhöpö, tehän olette vaikka miten paljon edistyneet!". Sitten kun sitä alkaa ajatella, niin niinhän me kyllä ollaan. Ei lähelläkään valmista, mutta paljon pidemmällä kuin jos ei olisi tehty ollenkaan. Pitäisikin jokukerta ottaa oikein videota. Ei siksi, että se olisi mitenkään kaunista katsottavaa, vaan siksi että voisi muutaman kuukauden kuluttua ottaa uuden ja (toivottavasti) huomata miten taas ollaan edistytty.

Hyppy

Hyppyä tehtiin kotoa raahatulla agilityesteellä, kun ei tähän hätään ole muutakaan tarjolla. Hypyt on toki Huldalle agilitystä jo ennestään tuttuja, joten on päästy jo parissa kerrassa ihan hyvin siinä etenemään. Oikeastaan ei puutu muuta kuin varmuus odottamisessa, loppuperusasento ja liikkeen pitäminen mieluisana. Eli kyllähän sitä tekemistä riittää kun oikein alkaa ajatella. Tänään kuitenkin kaikki sujui hyvin.


maanantai 5. syyskuuta 2016

Häiriö- ja kotitreeniä

Edellisistä treeneistä innostuneena menin Huldan kanssa häiriötreeneihin kun siihen tuli mahdollisuus. Paikka oli uusi, toinen koirakko oli vieras ja viereisessä pihassa oli vielä koira aitauksessa. Ai niin, ja treenialustassa oli lampaan papanoita. Luonnollisesti kun oli näin paljon uutta häiriötä, niin ei tehty niinkään mitään vaikeaa, vaan keskityttiin kontaktiin. Alku aina hankalaa, mutta lopulta se kontakti ja tekemisen meininki sieltä löytyi. Kun Hulda oli hyvän aikaa ollut välittämättä toisesta koirakosta, päästettiin palkinnoksi hurtat leikkimään keskenään.
Seuraa!
Kotosalla on suunnitellusti monipuolistettu treenaamista. Uusina asioina on tehty merkin kiertoa ja hyppyä, joskin käytettävissä on ollut ainoastaan agilityn hyppyeste. Sinne sekaan on sitten sotkettu perusasennon harjoitelua ja seuraamisen alkeita, luoksetuloa, maahanmenoa ja odottamista.

Yhtenä päivänä tapahtui varsinainen läpimurto, sillä pitkästä aikaa päätin kokeilla Huldan leikittämistä. Sehän sitten meni ja leikki mun kanssa! Vaikka oli jo palkattu nameillakin ja taskut pursusivat herkkuja. Ja lelukin oli ihan sama millä on aiemminkin yritetty laihoin tuloksin. Vieläkään ei heitetty lelu kiinnostanut, mutta tällä kertaa sentään jo tarttui mun retuuttamaan leluun ja aidosti palkkautuikin sillä. Toivotaan ettei tämä ollut kertaluontoinen sattuma, vaan saataisi joihinkin liikkeisiin vähän lisää draivia lelun kanssa.


Merkin kiertoa



perjantai 2. syyskuuta 2016

Huldan tokotreenit: Häiriötä kerrakseen

Hulda on tokoilun osalta viettänyt viimeiset pari viikkoa kertakaikkisen pellossa, mutta tänään päästiin taas mukaan tokotreeneihin. Häiriötä riitti enemmän kuin tarpeeksi. Kentällä oli edellisenä iltana ollut sirkus ja mm. kavionjälkiä näkyi siellä täällä. Jopa omaan nenään tuoksahteli hevosen haju, joten voin vain kuvitella millaisia nuuskuja koiran nenä sieltä bongaa. Lisäksi meitä oli kentän toisella laidalla "ilostuttamassa" joukko kovaäänisiä puliukkoja ja -akkoja.

Huldalle kuitenkin suurin häiriö oli treenikaverit. Tähän asti (siis ne kaikki pari kertaa mitä itse olen ollut mukana) on tehty yksitellen, mutta tänään oli päätetty treenata alkupuolisko kaikki yhtäaikaa. Hulda aluksi haukkui muut koirat pataluhaksi, mutta kun sain sen ajatuksenjuoksun käännettyä enemmän tekemiseen, niin suht nopeasti se muisti mitä täällä oltiin tekemässä ja jätti muut koirakot huomioimatta.

Yritin tehdä aluksi helppoja asioita, joista pääsen palkkaamaan paljon. Sivulletuloa, katsekotaktia sivulla, istu-maahan "kaukokäskyjä" (eli käsiavuilla heti koiran edessä) ja sitten vasemmalle pyörimistä ja seuraamisen liikkeellelähtöjä. Kaikissa reilusti nami apuna, jotta kaikenlaiset häiriöt unohtuivat taka-alalle. Porukalla otettiin vielä paikkamakuu. Hulda meni maahan vasta toisella käskyllä kun se haaveili jotakin omiaan. Matkaa oli noin hihnanmitan verran ja palkkasin Huldaa usein. Aavistuksen kellahti lonkka-asentoon, mutta pysyi hyvin paikallaan.


Hetkeksi laitettiin koirat autoihin ennenkuin aloitettiin tekemään yksitellen. Tein oikeastaan aika paljon samoja asioita kuin aluksi. Hulda ei jotenkin ollut oma itsensä vaan sen keskittyminen kokoajan herpaantui johonkin, enimmäkseen kentän laidalla mekastaviin puliukkoihin. Se kyllä esimerkiksi kaukokäskyissä pysyi siinä asennossa mihin sen olin jättänyt, mutta se saattoi katsella muualle ja sen nenä nuuskutti kovasti ilmaa. Aina kun sain sen huomion itseeni, niin sitten se teki taas hyvin.

Tehtiin Huldan kanssa paikallaan vasemmalle kääntymistä namiavulla. Se sujuu jo hienosti. Siitä jatkettiin vähän seuraamisen ihmettelyä ja porukallakin mietittiin miten siinä kannattaisi edetä. Mä ainakin kuulemma ahnehdin ja yritän harpata heti liian vaikeaan. Vähän kun helpotettiin, niin johan alkoi taas sujua.

Luoksetulossa Hulda ensin lähti mun perään, mutta muisti sitten että istuallaankin voi odottaa. Kävin palkkaamassa sen odottamisesta, jonka jälkeen otin pari luoksetuloa melko lyhyellä matkalla. Hulda oli taas vähä omissa maailmoissaan ja teki vähän puoliteholla. Lopuksi otettiin sitten vielä kunnon vauhtiluoksetulot niin että kaveri piti Huldaa kiinni. Ensimmäisellä kerralla Hulda onnistui silti ottamaan varaslähdön. Toisella kerralla se juoksi miljoonaa mun ohi jahtaamaan kentällä pomppivia lintuja. Kolmas kerta hyväksyttiin ja siihen oli hyvä päättää tämän kertaiset treenit.

Ehdottomasti lisää tarvitaan ihan vaan sellaista helppoa treeniä, jossa kentällä pyörii samaan aikaan muita koirakoita. Ja samaan aikaan mun pitää muistaa olla tarkkana, sillä silloin Huldan keskittyminen herpaantuu helpommin. Vaikeustasoa pykälä alaspäin ja riittävän usein palkkaa kun se tekee oikein. Esimerkiksi ihan vaan sivulla istuessaan ja kontaktia pitäessään. Lisäksi mun pitää ehdottomasti aloittaa kotona uusienkin liikkeiden opettelu ennenkuin Hulda vallan tympääntyy aina näihin samoihin kiemuroihin.


Muikeen makuisia peurapastilleja...