sunnuntai 20. lokakuuta 2013

FI MLV Oiva

Elikkäs ihka aito Suomalainen MetsäLenkkiValio! Ei siis olla tehty oikeastaan yhtään mitään, paitsi mitä nyt käyty nautiskelemassa pikkupakkasista ja kirpeistä keleistä metsässä. Lääkitykset toimii ja meillä on mukavaa. Kotona vallitsee kaaos, sillä muuttopäivä on kolmen viikon kuluttua. Oivaa ei tunnu sekasotku ja tavaroiden pakkailu haittaavan.

Eilen kello oli puoli seitsemän, kun kyseltiin Oivalta ottaisko se nappuloita. Tai olisko se mahdollisesti jotakin vailla. Ei sitä kiinnostanut, se vaan makasi sohvannurkassa pienellä kiepillä. Kaivoin sitten Youtubesta Emmerdalen alkutunnarin ja laitoin soimaan. Johan pää nousi ja Oivis oli ihan tikkana kuulolla! Kysymyksen "Onko nälkä" puolivälissä se oli jo matkalla keittiöön.   

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Otto viikonloppuvisiitillä

Otsi-Potsi tuli meille taas viikonloppukylään. Ei se taaskaan olis tarvinnut hoitopaikkaa, mutta on mukavaa nähdä Ottoa ja saada meille aina välillä vierailulle. Tulevat sitten Oivan kanssakin toimeen, kun sitten joskus oikeasti tarvitsee hoitopaikkaa. Ja hyvinhän pojat tulevat juttuun.

Vähän harrastettiin sisutamista sohvatyynyjen muodossa. Saattoi vähän mennä överiksi...

Jos alamaiset ovat kiltisti, he saavat kunnian rapsuttaa Ottoa takakainalosta. :D

Pojat päiväunilla

Lauantaina käytiin ulkoilemassa Pälkäneen montuilla, ja tutustuttiin kääpiöpinseri Nitaan

Oiva ja Nita
Mitä mahtaa toisella puolella näkyä?
Ottokin ihan riehaantui hepuloimaan


Höpsö papparainen

Oivan vaanimisnäyte:




Sunnuntaina käytiin sitten ihan vaan täällä Valkeakoskella Pyörönmaan mettässä



Oiva tietenkin kieri taas paskassa, joten joutui kylpyyn.
Huomaa poropojan hämmentynyt ja liikuttunut ilme, kun Otto suo hänelle sellaisen
huomionosoituksen, että auttaa Oivan kuivaamisessa nuolemalla Oiviksen märkää turkkia. :)

torstai 10. lokakuuta 2013

Kortisonilla jatketaan

Oivan kortisonikuuri ehti loppua, ja jo kaikista pienimmällä annoksella katselin, että oireet alkoivat palailla. Ei voimakkaina, ja yksittäisinä oireina ihan harmittoman kuuloisia, mutta niistä se joka kerta ennenkin on lähtenyt pahenemaan. Närästys alkoi uudelleen (tosin omasta kokemuksesta voin sanoa, että se ei aina todellakaan ole mikään pieni ja huomaamaton vaiva). Ja piereskely. Välillä kun tultiin kotiin, Oiva ei jaksanut tulla edes tervehtimään. Se ei heiluttanut edes häntää, vaikka sitten samana iltana se saattoi reipastua leikkimään leluillaan. Lenkkeillä se jaksoi kuitenkin ihan hyvin, joskin viime päivinä semmoinen terävin sekoilu ja sinkoilu on puuttunut. Ei siis kuitenkaan mitään vakavaa.

Oivahan harvemmin on ollut kovin selkeästi kipeä. Siitä tulee vain jotenkin kummallinen, kun sillä on jokin huonosti. (Sillähän oli keväällä hirmuinen eturauhastulehdus ja suolistotulehdus, ja silloinkin se oli vain kummallinen). Kakkaamisesta tuli taas hankalaa. Selkeästi hätä on, ja pusikoissa melkein jo ollaan kyykyssä, kun sitten vaan ei voikaan kakata. Pari yötä se nukkuikin tapojensa vastaisesti yksin sohvalla, ja sitten se oli yöllä pitkästä aikaa kirputtanut taas kylkensä, josta oli todisteena aamulla märkä läntti. Se jos jokin on aina ollut varma merkki vatsakivuista.

Olin suunnitellut kontrollikäyntiä Vethaussiin ennen muuttoa jokatapauksessa, ja päätin eilen, että nyt on hyvä hetki. Kyljen kirputus ei ollut ainoa oire mahakivusta, vaan taas kerran autoilukin oli pelottavaa. Autossa matkustamisen sujuvuus on kulkenut kokolailla käsikädessä kipujen ja vaivojen kanssa.

Lääkäri oli sitä mieltä, että jos pieni määrä kortisonia tekee koiran oireettomaksi, niin sitten ehdottomasti sillä jatketaan. IBD on sen sorttinen sairaus, että sitä ei parane päästää pahenemaan. Jos krooniset muutokset pääsevät pahenemaan, niin nehän sitten kans ovat kroonisia: Ne eivät enää parane. Karkeasti jaoteltuna IBD:n hoito menee lievimmästä vaikeimpaan seuraavasti:

1. Allergiaruoka
2. Allergiaruoka + Tylosin
3. Allergiaruoka + Tylosin + pieni annos kortisonia
4. Allergiaruoka + Tylosin + iso annos kortisonia
5. Allergiaruoka + Tylosin + Imurel
6. Ei vastetta hoitoon

Sinänsä ihan järkeenkäypää, että kun Oivan tulehdusmuutokset ovat kohtalaisia - ei lieviä, eikä vaikeita - jolloinka myös tuollainen keskivaiheen lääkitys toimii. Toki eihän tässä mitään asteikoita lääkitä, vaan koiraa voinnin mukaan.

Oiva siis oli terve kuin pukki Tylosiinilla 240mg x 2 ja Prednisonilla 5mg x 1, joten niillä nyt jatketaan sitten toistaiseksi. Kortisoni aloitetaan uudelleen kolmen päivän ajan tupla-annoksella, jonka jälkeen siirrytään tuohon 1 tabletti päivässä annokseen. Ainakaan tähän mennessä lääkitys ei ole aiheuttanut mitään haittavaikutuksia näillä määrillä, joten ihan hyvillä mielin näillä mennään. Vaikka ikinäjoskusmilloinkaan tulisikin jotakin pitkäaikaiskäytön haittoja, niin niitä murehditaan sitten. Mielummin sitten vaikka 7 kivutonta, iloista ja oivallista vuotta, kuin yhtäkään (saati kymmentä) vuotta kipujen kanssa.

maanantai 7. lokakuuta 2013

Akita kylpyhuoneessa

Kiirusta pitänyt. Oivis voi melko mainiosti, vähän sitä kylläkin tuntuu närästelevän ja se rapsuttelee itseään leuan alta. Tänään se kieri metsässä paskassa, joten hinkkasin sen leuan alusenkin samatien Malasebilla kun pesulle joutui. Ei auttanut. Mitään siellä ei näy, kortisonia vielä menee (joskin se loppuu huomenna), ja ruoka ollut allergiasapuskaa. Noh, kattellaan. Ei se sitä nyt kokoajan hinkkaa, pitää seurata ettei tule hotspottia taas. Olisko jotakin suoliston epätasapainon aiheuttamaa iho-oiretta? Vai onko se taas päässyt pihalla syömään jotakin väärää? Paskaa se ainakin popsi metsässä muutama päivä takaperin.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ajeltiin Hämeenlinnasta Valkeakoskelle. 80km/h alueella meinattiin hurauttaa koiran päältä, joka poukkoili pitkin tietä. Auto seis ja tarkistamaan tilanne. Koira oli poikennut tieltä pois väistäessään autoa, mutta sieltä se pöllähti melkein syliin asti: 40 kiloa kuraista, haisevaa ja märkää akitaa. Ja uros tottakai. Kello on viikonloppuyönä 02.00, eikä kenellekkään kelpaa suuri koira. Löytöeläinköti ei vastaa, eläinsairaala ei voi ottaa kun ei ole loukkaantunut, mutta ohjeistaa soittamaan 112 ja pyytämään poliisin numeron joka tulisi noukkimaan koiran. 112 sanoo ettei kiinnosta. Ellet voi pitää, päästä irti.

Jaa, no mutta en. Sinne se oli menossa hyvää kyytiä hirviaitojen väliin, joten ei muutakuin autoa pelkäävä rohmu kyytiin. Stopattiin Iittalan shellille kysymään onko kukaan kaivannut. Ei ollut, mutta saatiin ystävällisen henkilökunnan avustuksella koirasta kuva ja ilmoituksen kera heti facebookkiin. Kotona lykättiin akita pedin ja vesikupin kera kylpyhuoneeseen, ja vielä varmuudeksi Oiva aidan taakse olohuoneeseen.

Aamulla ylös 4h unien jälkeen ulkoiluttamaan koiria. Yö menikin hyvin, mutta kun akita huomasi ihmisten vessan ulkopuolella olevan hereillä, se alkoi ulvoa, vinkua ja kirjaimellisesti kiipeillä seinille. Enkä ihmettele, se vei pelkällä olemisella puolet meidan pikkuruisesta kylppäristä. Akitaa pelotti kaupungissa, ja oli melko hellyyttävää kun sen kokoinen roikale liimaantui mun jalanviereen kiinni. Pissalla se uskalsi käydä. Olin ehtinyt soittaa jo seuraavaan löytöeläinkotiin, kun koira omistaja soitti että olisi koiraa vailla. Oli facebookista bongannut kuvan. Koira oli vasta lauantaina mennyt uuteen kotiin, ja hetikohta yöllä sitten tarhastaan karannut. Rotu varmistui akitaksi ja ikääkin oli vasta vuosi.

Oiva oli katsellut ulos pissalle vietävää akitaa vain sohvalta käsin, ja koko yön Oiva nukkui liimaantuneena mun kylkeen. Taisi sitäkin reppanaa jännittää, vaikka akita vaikutti kaikin tavoin hyvin ystävälliseltä ja enemmänkin vain kovin eksyksissä olevalta. En silti riskeerannut päästämällä koiria keskenään tekemisiin. Akita tultiin hakemaan (vanhaan) kotiinsa ja me mentiin pienille päikkäreille Oivan kanssa. Herättyämme Oiva hiippaili kylppärin ovelle, ja varovaisesti kurkisti onko sinne ilmaantunt enempää akitoja. Hupsu. :)