Viikon kooste

Ompahan taas ollut laiska emäntä joka ei ole ehtinyt/jaksanut/viitsinyt/muistanut kirjoitella kuulumisia. Tässä tulee kooste viikon tapahtumista, ainakin niiltä osin mitä laho pää muistaa.

Ruu osaa liikkeestä maahanmenon myös umpihangessa pellolla. Umpihanki etelän vetisissä olosuhteissa tarkoitti max. 20cm lunta. Mutta johan se kummallista kai olisikin jos porokoiran menoa lumi jotenkin haittaisi. Sivulletulo ja askelsiirtymät ovan kanssa jo hirmuisen hyviä (alokasluokkaa ajatellen, EVL:llään ei olisi vielä asiaa :D ). Näissä saa vain vireen kanssa olla hirmuisen tarkkana, kun se on nyt Ruun mielestä niin hieno juttu että haukku on herkässä. Ja kesken myyräjahdin toteutetut kutsut sivulle ovat aika nou nou. On jahdista niin kierrokset katossa, että sivulletulo oli toki hieno ja tarkka jopa, mutta ääntä piisaasi liikkeeseen enemmän kuin olisi tarvis.

Otto osaa karata. Se karkaa nykyään taas ihan kokoajan. Sillä on hirmuinen riistavietti. Mutta kun mä en tiedä mitä se käy puuhaamassa. Jos se löytääkin hirviä, niin se ei välttämättä hauku. Otto on kohta jo viisi vuotta. Mä olen koko viisi vuotta yrittänyt keksiä erilaisia tapoja kouluttaa sitä irtipitovarmaksi, kausittain onnistuen ja monesti epäonnistuen. Kun keksin jonkun uuden, tarpeeksi jännän ja mielenkiintoisen jutun, niin Otto on hetken lenkeillä ok ja pysyy matkassa ilman karkailua. Lopulta se kuitenkin aina toteaa että tää on jo nähty ja nenä vie metsälle.

Pyritään kuitenkin päivittäin ulkoilemaan irti, niin joka päivälle ei energia riittäisi murehtimiseen siitä että mihin se taas katosi, tai energiaa siihen että pystyisi keksimään taas jonkun uuden jutun pitää Otto näkyvillä. Myöskään hirmuinen määrä extraherkkujen syöttämistä lihomiseen taipuvaisella koiralla ei ole se hyvä ratkaisu. Yhtä en tosin ole vielä kokeillut: Maksalaatikon ampumista lusikalla ympäristöön. Mutta menisi siinä kilokaupalla Forssan looraa tunnin lenkin aikana...
Sitten on tietty kiinni pitäminen, mutta sitten se ei millään konstilla saa tarpeeksi liikuntaa. Pitäisi sitten olla edes polkupyörä ja sulat pyörätiet, mutta on sekin aika yksitoikkoista liikuntaa. Ja auttaako se kiinnipitäminen mitään kuurina? Loppuelämäänsä kun tuo ei voi kiinni olla jos sen meinaa hyvässä kunnossa pitää.

*** *** *** *** ***

Ruulla on Tärkeä Tehtävä. Kun tullaan kotiin ja ulos hissistä, niin Ruu saa kantaa avimen ovelle. Sitä kannetaan pää ylpeästi pystyssä, peppu hieman ilosta vatkaten. Avain luovutetaan minulle ja tarkkaan ja antaumuksella katsotaan miten sillä ovi avataan. Sen on oltava Tärkeä Tehtävä ja avaimen on oltava Tärkeä Kapistus, kun ikinä ei ole ilman sitä kotiin menty!
Kerran annoin avaimen Ruulle jo hississä kunnes huomasin mikä rako hissin ovella on jonnekin alakertaan ja kellariin asti. Kuitenkin liian suuri riski että avain tippuisikin juuri sinne. Sitten pitäisi jonkun hissisedän repiä koko hissi paikoiltaan jotta sen sieltä jostakin saisi - jos saisi sittenkään. Kannetaan siis vain tuo käytäväpätkä.

*** *** *** *** ***

Eilen oltiin Hedda-neitosen ja emäntäsnä Tuiren kanssa lenkillä. Otto yllättäin taas karkasi. Tai ei se ollut kuin ehkä vartin hukassa, mutta oli kuitenkin. Ja aiemmin lenkillä se oli näkyvissä, mutta niin hajumaailman transsissa, ettei sitä millään huutamisella/kutsumisella/karjumisella luokse. Ruu kuitenkin oli erittäin tyytyväinen kun kerrankin hänelle on hankittu samanmerkkistä naisseuraa! Meinasin aluksi että mitenköhän mahtaa Heddaa ahdistella kun nyt ei ole ollut kuin tyttöset mielessä, mutta Ruu olikin sitten herrasmies. Hengaili tyytyväisenä Heddan seurassa.

*** *** *** *** ***

Jaaha, sitten pitää valmistautua tekemään Otolle jälkeä ja myöhemmin tänään Ruun kanssa omat tokoreenit. Niistä mahdollisesti kirjoitusta sitten myöhemmin!