perjantai 31. lokakuuta 2008

Karkailukausi

Koirilla on joku karkailukausi menossa. Eilen ne olivat Petriltä lähteneet saman tien kun olivat autosta päässeet. Ilmeisesti jonkun elukan perään Ruun haukusta päätellen. Petri hälytti mut apuun etsimään ja matkalta Oton nappasinkin kyytiin, Ruu oli tullut jo takaisin.

Tänään sitten lähdettiin Rekun ja Paulan kanssa puomitielle, ja varuiksi olin laittanut koirille huomioliivit, valjaat joissa on heijastin ja vilkkuvalot. Matkaan vielä kanapullia (jotka tosin eilen ei ollut kelvannut kun reissuun piti lähteä) ja kas, koirat eivät lähteneet tietenkään mihinkään kun oli oikein varustauduttu. Eilen ei Petri ollut edes vilkkuja ehtinyt laittaa päälle, joten olin nekin laittanut valmiiksi vilkkumaan vaikka olikin vielä valoisaa. Aattelin että vilkkuuvatpahan sitten jos karkaavat ja kauankin meinaavat olla pois.

Ilmeisesti pitää pitää Otolle taas joku "näin ulkoillaan vapaana karkaamatta" -koulutuskuuri. Ruu ei yleensä lähde muutakuin Oton matkaan.

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Terve ku pukki

Ruu näytti mahataudistaan, tai mikä ikinä epäsopivan syöminen oli ollutkaan, selvinneen tuolla yhden päivän sairastelulla. Taas porokoira porskuttaa ihan entiseen malliinsa.

Otto kävi eilen vähän Nukan kanssa irrottelemassa Ruskossa Ruun vielä varuiksi huiliessa kotona. Tänään Petri käytti ne juoksemassa kun minä luuhasin maailmalla tekemässä haastattelua.

perjantai 24. lokakuuta 2008

Oksutautia?

Ruu pyysi yöllä pihalle. Tai en mä jotenkin ehtinyt mitään huomata mutta heräsin kun Petri lähti viemään sitä ulos asioilleen. Muutaman tunnin päästä aamulla lähdettiin uudelleen ulos ja taas tuli löysähköä (ja pahan hajuista!) tavaraa + kahdet oksut jalkakäytävälle. Kutistin Ruun aamuruuan puoleen desiin kahden desin sijasta. Päivällä Ruun oli ilmeisesti maha kipeä kun önisi ja vaihtoi paikkaa, tai paransi asentoaan ja huokaili ja önisi taas. Kovin oli herra vaisu päiväkävelylläkin ja kävin varuiksi ostamassa lääkäristä Intestinal-ruokaa.

Nyt illalla Ruu on syönyt reilut puoli purkkia intestinalin purkkiruokaa ja on muutenkin jo kaikin tavoin paljon pirteämpi. Toivotaan jotta menee pikaisesti ohi. Lääkäri kyllä sanoi että todella paljon on vatsatautia koirilla täälläpäin liikkeellä. Otolla ei ole onneksi ollut mitään oireita.

Ai niin, nähtiin me aamulenkillä kettukin! Citykettu jäi tuijottelemaan koiria hetkeksi tien toiselle puolelle ja sai koirat tietty ihan vauhkoiksi ja tarkkaan haistelemaan kohtaa josta kettu tien oli ylittänyt.

torstai 23. lokakuuta 2008

Ihmeellistä

Joskus se vaan on niin että maailmassa on monta ihmeellistä asiaa. Meille tuli pesukone ja miten se olikaan aluksi hyvin kummallinen asia. Entisen päältätäytettävän sijaan meillä on pesukoneen luukku nyt edessä. Sehän on lasia ja siitä näkee läpi. Ja ne pyykit pyörii siellä sisällä! Piti pienen porokoiran tulla oikein toistamiseenkin katsomaan mokomaa vekotinta jossa sukat sun muut menee vaan ympäri ja ympäri! Ottokin tuli tarkastamaan jotta mitä siellä koko porukka kökkii jonkun vekottimen edessä, mutta kerran Otto vaivautui nokkansa työntämään pesukoneen luukkua vasten ja totesi jotta nähty. Mahtaisiko Ruu tästä eteenpäin osata viedä noutamansa ja löytämänsä sukat suoraan pesukoneeseen sen sijaan jotta se kiikuttaa niitä mulle? Jospa se siksi tarkkaili pesukoneen toimintaa niin kiinnostuneena?

Päivälenkille lähdettiin tänäänkin hirvien uhallakin puomitielle. Taisi koirille eilen kuitenkin pikkuisen tulla huoli yksin jäämisestä, kun molemmat pysyivät nyt niin lähistöllä ja Ottokin tuli joka kerta ensimmäisellä kutsulla jos oli poissa näkyvistä.

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Heddan kanssa treffeillä


On se ihan hirveetä ku o niitä hirviä. Hommahan meni tietenkin niin, että kävin hakemassa Tuiren ja Heddan ulkoilemaan meidän kanssa puomitielle. Koirat tietenkin edustivat parhaansa mukaan ja esittivät kaikki kamaluudet mitä ne ei normaalisti tee. Ainakaan niin paljoa. Ensinnäkin Ruu meinasi että "Jaahas, uus morsio" ja vikitteli Heddaa niin että ainakin mulla alkoi mennä hermo. Onneksi Hedda vähän palautteli Ruuta takaisin maanpinnalle ja lenkki sujui jokseenkin ihan hyvin.

Sitten mun koirat lähti. Otto oli jo valmiina jossakin hirvenjäljellä ilmeisesti ja Ruu meni Ottoa etsimään. Sitten kuuluu Ruun ajohaukku joka etenee nopeasti ja kauas ja kummastakaan koirasta ei näy eikä kuulu pihaustakaan. Voisin kuvitella jotta hirven löysivät. Me Tuiren ja Heddan kanssa jatkettiin lenkkiä ja tultiin jo autollekin eikä mitään näy huuteluista huolimatta. lähdin ajelemaan pikkutietä takaisnpäin edelleen huudelleen, kun yhtäkkiä taustapeilistä näkyy metsästä tielle loikkaava Ruu. "Tää tulis kyytiin!". Auto ympäri ja sitten Ottoa vielä huutelemaan joka pian näkyikin tietä pitkin vastaan jolkottavan. Reilut parikymmentä minuuttia tyypit olivat retkellään ja molemmilla kieli maata viistäen kun tulivat takaisin. Oli varmaan kiva reissu. Ainakin mun koirille...

Muutto jatkuu

On olevinaan niin huono koiranomistaja, kun viikonloppuna koirat ei päässeet ollenkaan irtijuoksemaan kun ei muka muuton seassa ehdi. Kuitenkin ne ulkoilivat hihnassa joka päivä vähintään yhden tunnin lenkin. Eilen sitten ryhdistäydyin ja kiikutin koirat puomitielle juoksemaan. Vastaavasti ne nyt saivat olla irti, mutta lenkkeillä ehdin vain noin puoli tuntia. Tosin aamulla oltiin toinen puolituntia (tyhjässä) koirapuistossa. Muu aika iltaan asti menikin sitten tehdessä muuttoa. Koirat eivät nähtävästi muuta virikkeistämistä kaipaa kun muun ajan ne nukkuvat. Onhan täällä joka ulkoilukerta uusia hajuja haisteltavana ja koko muuttorumbassa ihmettelemistä. Keskenään ovat täällä olleet eripituisia aikoja, ja hyvin ovat pärjänneet.

maanantai 20. lokakuuta 2008

Terveiset muuttolaatikoiden keskeltä

Meidän ei pitänyt muuttaa vielä perjantaina, mutta koska hinku oli tietenkin kova ja edellisessä paikassa meno senkun alkkisten osalta koveni, niin päätimme nukkua edes yön rauhassa. Perjantaina siis muutimme patjat ja tietenkin Oton majan. Otto kiitollisena nukkuikin koko yön majassaan turvassa, mutta muuten koirat olivat tyhjässä ja vieraassa asunnossa sitä mietä että "Me ei muuten muuteta tänne".

Lauantaina muutettiin sitten isoimmat huonekalut ja läjä sekalaista tavaraa. Ruun mielestä emäntä sentään oli jokseenkin fiksu, kun Oton majan jälkeen paikalleen hyllyyn löysivät Ruun näyttelypokaalit. Asiat tärkeysjärjestykseen. :) Lopullisesti Ruu taisi hyväksyä muuton jo lauantaina, heti kun ruokasäkki oli muuttanut asuinpaikkansa uuteen asuntoon.

Ei vais, hyvin tässä on mennyt ja koirat ovat olleen ihan lunkisti, mitä nyt titenkin aluksi ihmettelivät paikkaa. Ne on täällä olleet jo hetkiä keskenäänkin ja hyvin on sujunut. On silti yksi asia mikä varsinkin Ruuta ihmetyttää: Liikennevalot! Mikä kumma siinä on kun tarttee pysähtyä niin pitkäksi aikaa tien viereen vaikkei autojakaan tulisi mistään? On siinä ihmettelemistä kun ei kaupunkikoira ole moisiin tainnut ikinä törmätä melkein kolmen vuoden kaupungissa asumisen jälkeen!

torstai 16. lokakuuta 2008

Hirvenkinttu

Otto sai täällä koulussa kivalta eläintenhoitajalta hirven jalan. Kumpi sitten oli siitä enemmän onnessaan, emäntä vai koira. Otto alkoi kyllä jalasta syömään nahkaa karvoineen päivineen, joten päätin nylkeä jalan jottei Otto niitä karvoja söisi niin kovin. Pienellä ja terävällä linkkarilla vaan nylkemispuuhiin, ja Otto pääsi jatkamaan kalvamista. Lopultä päädyin nylkemään irti myös kannusvarpaat ja jonkunsortin nuljuluut ettei Otto niele niitä kokonaisena. Lopulta saatiin sorkkakin irti sääriluusta. Mitäpä sitä ei koiranomistaja koiransa puolesta tekisi.

Luu olikin niin hyvää jänteineen päivineen ettei otolle maistunut enää iltaruokakaan. Aamulla Otto sitten oksensi lattialle ne karvat jotka se oli ehtinyt syömään. Tai siis matolle tietenkin...

Muuten ollaankin sitten vaan hengailtu ja ulkoiltu. Doggien kanssa käytiin lenkillä tiistaina, ja Oton oveluus kävi Oton omaan nilkkaan. Ruun ollessa koululla Otto onnistui yllyttämään dogit riehaantumaan Ruun kanssa ja poistui sitten itse takavasemmalle koirien painiessa. Nyt Valpuri tietty kokeili että kukas kaveri tää olikaan, saikos sen tuupata kumoon. Ei saanut ei, Otto vallan hurjistui haukkumaan ja Oton piti taas uudelleenkouluttaa doggeja omiin pelisääntöihinsä. Äkkiä ne taas muistuikin kaikkien mieliin ja voitiin leikkiä normaaliin tapaan hippaa, kunhan Ottoon ei kosketa kovasti.

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

RuuVi -pennut

Ruun ja Virkun RuuVi -pennut
Virkku oli yöllä synnyttänyt viisi pentua, joista valitettavasti kaksi oli kuollut synnytyksessä. Nämä kaksi olivat olleet paljon suurempia kuin muut, jopa yli puolikiloisia, muiden pentujen ollessa normaalin kokoisia noin 300g painoisia. Pennut kuolivat ilmeisesti liian pitkään kestäneeseen ja ahtaaseen synnytykseen, kun Virkulla oli ollut vaikeuksia ponnistaa niitä ulos vaikka supistukset olivatkin hyvät.

Henkiin jäi kuitenkin kolme hyvinvoivaa ja reipasta pentua joista 2 narttua ja 1 uros. Kaikki pennut ovat ovat mustia merkein. Emä Virkku voi onneksi hyvin ja selvisi synnytyksestä vaikka hankaluuksia olikin. Paljon pusuja Virkulle lähettelee Ruu!

Ruskossa
Kun yritys ulkoilla Ruun kanssa keskellä aurinkoista sunnuntaipäivää meni vähän mönkään, niin lähdettiin koko poppoo Ruskoon pellolle juoksentelemaan. Mukaan tulivat noutajaneidot Nuka ja Dina hovikuljettajansa Merjan kanssa. Petri räpsi joitakin kuvia, mutta useimmassa koirilla on pää maan alla myyräjahdissa tai vaihtoehtoisesti nenä ja koko naama ruskea mullasta myyräjahdin jäljiltä. Kivaa pojilla ainakin oli, nyt kotona molemmat pötköttävät sängyssä tyytyväisenä vajaan tunnin urheilusuorituksesta.

Ruu edistyy!

Ruu on aika pätevä ukkeli. Smile Nyt on parina päivänä tullut muutama tosi hyvä tilanne missä on päästy harjoittelemaan. Eilen odotettiin kyytiä tuossa meidän pihalla ja pyörätiellä n. 30m päässä meni toinen koira, keskikokoinen villakoira josta tiedän ettei se ainakaan tuommoisissa tilanteissa rähjää. Mulla oli siis molemmat koirat siinä. Ja mitä ne tekee? Ruu vain istuu ja katselee tyynen rauhallisesti! Samoin Otto. Siitä tienasi tietty paljon nakkeja. Hetken päästä sama koira tulee takaisnpäin ja sama homma.

Olen yrittänyt valikoida palkkaamista niihin tilanteisiin joissa Ruu on vielä hyvin rauhallinen tai muuten käyttäytyy oikein, etten palkkaisi sitä huolestunutta ja kiihtynyttä mielentilaa.

Aamulla olin kaksin Ruun kanssa ja nähtiin se sama villakoira toisellapuolella tietä vähänmatkan päässä. Ruu käveli muutaman askeleen kohti ja oli hyvin tarkkaavaisena, mutta hihna ei kiristynyt eikä taaskaan ylitetty huolestumiskynnystä. Lopulta Ruu kääntyi mun puoleeni iloinen ilme naamalla: "Olin hyvä! Anna namia!".

Tänään koitettiin änkeä ulos pahimpaan sunnuntaikävelyruuhka-aikaan ja päädyttiin hyvin nopeasti siihen tulokseen että jospa pidempi lenkki tehtäisiin myöhemmin. Kaikki Hervannan koirat ja koirankusettajat olivat tietty päätyneet ulos aurinkoon. Ruun kanssa pongattii taas hyvä tilanne kulkea n. 40m kahden collien perässä. Toinen nahka ja toinen pörrö. Maleksittiin siinä ihan rauhalliseen tahtiin ja taas vain katseltiin niitä koiria. Ruu katsoi koiria - katsoi mua - sai namin - katsoi koiria - katsoi mua - nami... Ei mitään vetämistä eikä hihnan kiristymistä, ei karvojen nousua, ei mitään. Lopulta Ruu päätti kokonaan jottei niistä kannata olla edes kiinnostunut!

Sitten niille edellä meneville koirille oli tulossa ohitus (koira meni ristiin, ei ollut ohittamassa meitä) ja näin miten niiden collieiden hihna kiristyi. Siinä vaiheessa ylitin tien jottei Ruun tarvitse jännittyä jos niille tulee keskenään tilanne. Pari haukahdusta sieltä kuului muttei Ruu juurikaan kiinnittänyt niihin huomiota.

lauantai 11. lokakuuta 2008

Makkarajärvellä

Piipahdettiin pikaisella vierailulla Tammelassa mutta palattiin jo kotiin.

Rekku oli palannut takaisin cityyn metsästysreissulta, joten lähdettiin Rekun ja Paulan kanssa lenkille Makkarajärven maastoihin. Tunnin verran lenkkeiltiin ja koirilla oli hupia juosta kun kura lentää ja lutakossa loiskuu. Sen olivat näköisiäkin ja tassupyykki odotti kotona. Kuivatellessa oli kiva natustaa uusia luita ja tehdä niistä tietty keskenään välillä vaihtareita.

perjantai 10. lokakuuta 2008

Sekalaisia tunteita

Aamulla kaikki sujui hyvin. Olin Ruun kanssa ulkona ja nähtiin collie. Pidin sen verran välimatkaa että Ruu tunsi olonsa varmaksi ja vaan tarkkailtiin tilannetta ja välillä syötiin nakkia. Lopulta Ruu totesi että ei sitä tarvitse edes katsoa vaan sen voi jättää ihan omaan arvoonsa. Taitava Ruu! Kyllä tästä pikkuhiljaa edistytään.

Päivällä tunnin lenkki metsässä sujui myös ongelmitta, Ottokin oli täällä mitä ilmeisimmin ollut yksin ihan hienosti ja rauhallisesti. Ruun lenkin jälkeen lähdin viemään Ottoa pissalle. Tuolla ulkona meni taas yks ukko koira irrallaan eikä sillä ollu aikomustakaan estää sitä menemästä muiden koirien luokse. Onneks olin ulkona Oton kanssa ja onneksi tiedän sen olevan kiltti narttu, mutta kuitenkin. Tyypillä ei ollut hihnaa edes olemassa mukana ja sen mielestä Ottokin olis pitäny päästää irti leikkimään.

Yritin siitä sitten tuohtuneena sanoa jotta tiedätkö montako kertaa mun koirien päälle on käynyt toinen koira, että ne ei hihnassa tykkää kun irtokoirat tulee päin. Eikä mitään, hullu ukko, se vaan selittää ku tää on kiltii. AAAARRGGHHH!

Noh, vahinkohan ei ole tämän näköinen, mutta olis siinä Ruun kanssa menty siedätyksessäkin sata askelta taaksepäin. Kaiken huipuksi tyyppi on lasten leikkikentällä keskellä kerrostaloviidakkoa.

torstai 9. lokakuuta 2008

Otosta mallia

Tänään ulkoiltiin puomitien suunnalla ja koirat äkkäsivät heti alkumatkasta jotakin. Tai Otto sen keksi. Nuo lähtivät yhtäkkiä pinkomaan metsään sillä meiningillä että nyt tulee saalista. Hetkenpäästä Ruu juoksee tien yli, kiertää rinksan väärällä puolella tietä ja painelee takaisin Oton perään. Sitten alkaa Ruun haukku kuulua että saalista jahdataan. Ruu tulee muutamasta kutsusta pois aika pian, Otto jahtailee hetken pidempään (mutta Otto ei hauku).

Hauska ollut alusta asti seurata miten Ruu mallioppii Otolta asioita. Ruu ei nuorempana ollut järin kiinnostunut elukoiden jäljistä, toki sekin pyrähti ajamaan jos jänis tai hirvi nenän eteen tulevat, mutta jättää homman siksees kun elukka pötkii pois näköpiiristä. Vieläkään Ruu ei oma-aloitteisesti lähde etsimään elukoiden jälkiä, mutta kun Otto sitä tekee niin Ruu menee tietty perässä. Enimmäkseen se juoksentelee vaan sinnetänne hengessä mukana, mutta osaa se nenäänsäkin käyttää silloin kun sitä huvittaa.

Ruun mielestä on hauska harrastus jahdata linnut lentoon. Varsinkin hieman isommat linnut kuten pyyt ovat todella kivoja. Ne siinä räpiköi lentoon samalla kun juoksentelee muutenkin vaan juoksemisen ilosta. Pieni spurtti lintua kohden saa tietty vähän vauhtia tirppoihin.

tiistai 7. lokakuuta 2008

Yhdessä sittenkin

Koirille on tehnyt todella hyvää harrastaa hihnaulkoilua erikseen. Toki ollaan paljon käyty metsissä juoksentelemassa yhdessä irrallaankin. Otto ohittaa muut koirat nätimmin kuin kai ikinä. Jopa suuri berni ohitettiin ilman napinoita vaikka Otto vähän kammoksuu suuria tummia koiria.

Tänään lähdettiin sitten ulkoilemaan taas eri suuntiin. Petri lähti Ruun kanssa metsään juoksemaan ja minä lähdin Oton kanssa tietä pitkin hihnalenkille. Ohitettiin hienosti muita koiria ja päätinkin sitten rannasta jatkaa lenkkiä metsää pitkin. Törmättiin sattumalta sitten Petriin ja Ruuhun (joiden luulin olevan eri metsässä) ja päätettiin jatkaa lenkkiä yhdessä. Varmuuden vuoksi väisteltiin vastaantulevia koiria, kun Ruuta edelleen siedätetään doggimix-tapauksen jäljiltä.

Kaikki sujuikin hyvin. Sitten takaa tuli kaksi juoksijaa joista molemmilla oli gööttipötkylät lenkkikaverina. Kuljin Oton kanssa edellä ja Ruu ja Petri tuli takana. Väkisinkin jännityin tilanteesta jotta miten käy, mutta sainkin pakahtua ylpeydestä! Ruu ei välittänyt toisista koirista yhtään (eikä Ottokaan) vaan Ruu nyhti namia Petrin kädestä! Siinä ne mun ukkelit kulki täydessä yhteisymmärryksessä siitä miten homma toimii! Vasta kun koirat olivat ohittaneet mut ja Otonkin jo 10 metrillä Ruu vähän kiihtyi. Se alkoi haukahtelemaan kuten se kiihdyksissä tekee, sillä seurauksella että Otto säikähti ja alkoi kakoa namia ulos henkitorvestaan.

Kotiin päästiin siis hyvin sujuneen lenkin jälkeen, mutta pisti tuo tapaus miettimäänkin. Luottaako ruu Petriin enemmän kun kaikki irtokoirajutut on sattuneet mun kanssa? Vaistoaako Ruu mun jännittymisen joka väkisinkin ohitustilanteissa tulee, ja koiraahan ei paljon huijata omien tuntemusten kanssa vaikka miten koittaa olla cool itse? No, näitä voi pohtia, mutta pääasia että taas edistytään. Hetken jo näytti siltä että otettiin pientä takapakkia, mutta se kuulunee asiaan.

maanantai 6. lokakuuta 2008

Aluevaltauksia

Käytiin Oton kanssa lenkkeilemässä meidän tulevan asunnon lähimaastoissa. Lähellä on onneksi uusi pikkumetsä, mutta tietenkin Otto ehti sieltäkin jo syödä jotakin. Jotakin joka näytti perunoilta ja porkkanoilta. Takaisin tullessa se söi myös ihan Hervannan keskustassa nurmikosta jotain, mistä mulla ei ole hajuakaan mitä se oli. Toivottavasti vain jotakin mitä joku oli heittänyt huvikseen menemään.

Muuten maastot näytti ihan ok:lta. Tässä kun voi koirat kusettaa ja paskottaa jo ihan nurkalle, niin tuolla joutuu pienen matkan kävelemään päästäkseen hyviin pusikoihin. Onneksi siis vain hyvin pienen matkan. Muuten näytti siltä ettei ehkä ihan niin paljoa tule koiria vastaan kuin täällä nykyisessä paikassa. Matkalla uusille alueille ohiteltiin muutama koira, ja ohitukset menivät Oton kanssa oikein hyvin. Yhdelle räyhäävälle koiralle Otto vähän nosti karvoja.

Sitten muutama kuva viikonlopun puomitienreissulta

perjantai 3. lokakuuta 2008

Turha reissu

No niin! On nyt sekin tapahtunut että vein koiran turhaan eläinlääkäriin. Ruu aiemmin viikolla raapi korviaan ja keskiviikkoiltana huusi kuin syötävä kun puhdistin korvaa. Siis ihan sillätavalla tosissaan että ajattelin korvien olevan todella kipeät. Korvassa ei kuitenkaan ollut nyt mitään vikaa joten turha lääkärireissu tuli tehtyä. Ehkä siellä oli ollut jokin heinänroska kun tuo höröttimet avoinna kirmaa tuolla pusikoissa. Jospa se oli tullut putsaamisen mukana pois. (Itsellä kerran oli koirankarva korvassa ja jumantsuikka se muuten särki).

Ruu oli viikon mukana koululla ja kolmesti päästiin ulkoilemaan doggien kanssa. Ruu ei pelännyt niitä ollenkaan vaan touhotti menemään normaaliin tapaansa."Ne on suuria, mutta ne on tyttöjä! Sitäpaitsi mä oon nähny ne ennenkin."