maanantai 21. elokuuta 2017

Agilityvalmennus, osa 1

Tämän päivän valmennusta olikin sitten odotettu kuin kuuta nousevaa. Käytiin siis Huldan kanssa Forssan Pussikoirien järjestämässä Ville Liukan agilitykoulutuksessa. Tykkäsin tosi paljon kouluttajan sopivan rennosta ja kannustavasta asenteesta, sekä tietysti toimivista neuvoista. Ja näitä me sitten tehtiin aloittaen valkoisten numeroiden radasta.


RATA 1 (valkoiset numerot)

(Helpottaisi myös asian selittämistä, kun tietäisi kaikkien ohjauskuvioiden nimet...). Alussa Hulda irtosi hyvin kakkosesteelle, mutta mitä enemmän toistoja tuli, sitä pidemmälle se piti "taluttaa". 3-4 väliin tein ensin persjätön ja kun oltiin päästy 4-siivekkeen ohi, käänsin sen valssilla (vai oliskohan se sitten pakkovalssi) esteen yli. Ensimmäinen puomi oli vähän hidas, mikä sikäli on ihan ymmärrettävää kun vieraat esteet ja on sitä keinuakin alettu tekemään. Puomi reipastui huomattavasti useammilla toistoilla, ja kyllä se ensimmäisenkin sentään ravilla meni. Ensimmäinen kontakti ei onnistunut, mutta muut sitten kyllä.

Sitten alkoi juoksuralli, jossa haasteena on se, kun tullaan useamman kerran samaan kohtaan, mutta tehdäänkin eri asioita. Siinä hyvin huomaa onko koira oikeasti kuulolla. Mua kannustettiin kokeilemaan leijeröintiä niin tuohon 8-11 välille, kuin myös tultaessa kepeille. Ohjasin siis Huldaa niin, että kepit jäi mun ja Huldan väliin. Rohkeasti lähdin kaikkea kokeilemaan, onneksi. Hulda pisteli kuin vanha tekijä, eikä ollut moksiskaan. Vauhtiakin tuntui piisaavan ihan hienosti. Esteelle 11 oli reippaasti vauhtia, joten siihen tehtiin valssi-persjättö, jolloin koira kääntyi tehokkaammin putkelle.

Hirveä hinku mulla olis ollut kummallakin radalla jokaisille kepeille muuttaa Huldan linjaa niin, että se olis kaartanut vähän loivemmin kepeille. Mua kuitenkin kiellettiin puuttumasta koiran tekemiseen, ja hyvä niin. Leuka meinasi loksahtaa maahan, kun otin Huldan vastaan keppien takaa, ja niin vain sujahti sinne rinsessa kepeille, vaikkei olla tällaisista keppikulmista uskallettu edes uneksia!

RATA 2 (siniset numerot)

Radan alkuun ei saanut ottaa etumatkaa, sillä tämä rata ikään kuin jatkui siitä mihin edellinen päättyi. Tässä olikin sitten enemmän käppyröitä ja tehtiin suosiolla tätä useammassa pätkässä. Kun olin lähettänyt Huldan putkeen kirmasin kolmosesteen taakse ja tein persjätön ja otin sillä Huldan esteen yli. Vitosen takaakierto meni ekalla yrittämällä plörinäksi kun itse sähelsin jotain sinne päin, mutta täsmällisemmällä ojauksella se onnistui sen jälkeen joka kerta. Kepit onnistuivat hienosti, ja taas oli ohjaajalla leuka maassa asti. Hieno Hulda!

Keppien jälkeen piti malttaa kulkea riittävän pitkään suoraan, ja törkätä koira 9-esteen yli vasta kun kirsu on ohittanut siivekkeen. esteelle 11 takaaleikkaus, joista ensimmäisellä kerralla kiirehdin liikaa ja se meni mönkään, sen jälkeen taas onnistui. A:n kontakti bueno joka kerta! Taas olisin halunnut muuttaa Huldan linjaa kepeille loivemmaksi kaareksi, mutta en saanut tehdä niin. Onneksi en taaskaan saanut, sillä parin erehdyksen ja yrityksen kautta tämäkin keppikulma onnistui. Kolmas kerta näissä treeneissä kun mulla oli leuka maassa asti. Kyllä vain on taitava Hulda! Loppurata meni ongelmitta, ja keinu jätettiin suosiolla tällä kerralla väliin.

Yleiset ohjeet ja kotiläksyt

Saatiin kotiläksyksi putkikuuri, eli putkeen lähetyksiä. Ihannetilanne olisi olla jopa yhden esteen takana, ja pelkällä putkikäskyllä ilman muita vihjeitä saada koira sinkoamaan putkeen. Nythän Hulda menee niihin kuin mille tahansa esteelle: Ei sitä tarvitse perille asti saattaa, mutta semmoinen erityinen imu putkiin olisi tarpeen. Pitkillä suorilla jossa jään selvästi jälkeen, Hulda ennen putkea kääntää päätään ja kysyy, että ihanko varmasti. Niihin tilanteisiin siis lisää varmuutta.

Lisäksi ohje oli tehdä lyhyttä pätkää, paljon palkkaa, paljon suoraa vauhtirallia ja säästeliäästi käppyröitä. Tätä on kyllä jo parhaamme mukaan noudatettukin, ja aiotaan noudattaa jatkossakin! Jäi kyllä valtavan hyvä mieli, paljon onnistumisia ja arvokkaita virheitäkin, joista opittiin paljon. Hienoahan tässä on se, että viikon päästä uudestaan, ja kaikista parasta on kuitenkin treenin päätteeksi iloinen koira!


sunnuntai 20. elokuuta 2017

Kaikki ok!

Jos tiistaina pissassa oli mikroskoopin kolmessa näkökentässä yhteensä 5 punasolua, niin perjantaina niitä oli enää vain yksi. Hurjan helpottavaa on myös ollut se, että Hulda on taas oma iloinen ja touhottava itsensä. Se osallistuu, se haluaa aina ulos kun joku ajatteleekin liikahtavansa ulko-ovea kohti, se juttelee ja selostaa, se leikkii ja kuskaa lelujaan ja jos kukaan ei leiki sen kanssa tai rapsuta riittävästi, se komentaa. Koskaanhan ei voi mistään olla 100-varma, mitä ei itse ole ollut näkemässä, mutta näillä tiedoilla vaivaksi asetettiin melko suurella varmuudella kohellusvamma. Kunnon tällissä verta voi tihkua pitkäänkin pissan mukana, mutta tuo 1 punasolun löydös on jo niin mitätön, että varsinkin kun rinsessalla sinkoilu taas maistuu, niin ihan normaalia elämää saa ja pitää viettää. Niinpä on tässä palailtu taas normaaliin liikuntaan ja saadaan huomenna osallistua agilityvalmennukseenkin hyvillä mielin.

Perjantaina Hulda kävi kevyellä ravilenkillä ja eilen se jo sinkoili kaverin malinoispennun kanssa tukka putkella pitkin pihaa. Tänään ajattelin vähän "verrytellä" hyppylihaksia harjoituksella, jossa jätän Huldan esteen taakse, pyydän odottamaan, ja sitten kutsun liikeelle hypyn yli ja palkkaan heti lelulla. Se on kevyttä, kivaa, hyödyllistä, eikä väsytä liiaksi. Ei henkisesti, eikä fyysisesti. En halua agilityä tehdä sen enempää, jotta huomenna ollaan sitten täydessä iskussa, mutta saadaan pieni hauskanpitotreeni tähän alle ja muutama hyppy sitäkautta otettua ihan kuin ohimennen. Kyllähän tuo fyysisesti jaksaa, mutta henkisellä puolella porokoiran kanssa vähemmän on usein enemmän. :)

Hulda 1v 8kk


tiistai 15. elokuuta 2017

Ollakko, vaiko eikö olla?

Hulda on ollut vähän outo viimepäivinä ja olen jahkannut, että mikä sillä mahtaa olla, vai mahtaako mikään. Välillä se on vähän väsyneemmän oloinen ja taas välillä kokolailla oma itsensä. Sunnuntai oli niitä päiviä kun se oli kutakuinkin normaali, mutta silti kevyissä agitreeneissä tiukka käännös oikealle sai aikaan haluttomuutta, vaikka muut asiat kokolailla toimivat normaalisti. Eilen Hulda olikin sitten taas jo uudelleen väsyneempi ja se käytännössä nukkui koko päivän ja halusi olla paljon sisällä, ja totesin että kyllä se nyt on katsottava ihan eläinlääkärin toimesta.

Tänään sitten käytiin tohtorin juttusilla. Tutkittiin pissanäyte ja anaalirauhaset, otettiin verikokeita ja ultrattiin vielä varmuuden vuoksi kohtukin kohtutulehduksen poissulkemiseksi. Anaalirauhasista ei löytynyt vikaa, ja samoin verikokeissa sisuskalut, elektrolyytit ja crp ihan normaaleja. Ei kohtutulehdusta. Pissasta löytyi joitakin punasoluja, mutta ei mitään muuta tulehdukseen viittaavaa. Ei bakteereja, eikä valkosoluja ja pH:kin oli vain 5. Pissasta tehtiin varmuuden vuoksi myös viljely, jonka tulokset saadaan huomenna.

Yleistutkimuksessa sitten löytyi aristusta SI-nivelen kohdalta ja onneksi miedän osteopaatti oli työvuorossa ja saatiin Huldalle heti helpotusta vaivaan. SI-nivelen lisäksi jumissa oli sen ympäristö ja myös vatsan puolelta jotakin kireällä. Koska mitään näitä vaivoista ei ollut 1,5 kuukautta sitten kun Huldaa hoidettiin ensimmäistä kertaa elämässään, todettiin että sille on tarvinnut käydä jotakin. Siinä se sitten tuli mun mieleen: Peuran perään sinkoaminen. 10 minuuttia oli tuossa päivänä eräänä viime viikolla rinsessa vedellyt sorkkaeläimen perässä, ja tuli takaisin melko rapaisena ja kotiin käveltiin jäykästi peitsaten. Heitin sille illalla Back on trackin niskaan, enkä sen enempää asiaa edes ajatellut.

Hulda on siis todennäköisesti sillä reissullaan saanut jonkinlaisen tällin. Arvioinut täydessä vauhdissa etäisyyden väärin ja ojan yli hypätessä rysähtänyt mättääseen. Tai saanut osumaa siltä peuralta. Tai ponkaissut muuten vaan sata lasissa jostain jonnekkin vähän epäonnistuneesti tuolla reissulla. Hulda sai klinikalla kipulääkettä, ja tänään siis on vain lepäilty. Huomenna on ohjelmassa kevyttä kävelyä. Back on track loimi, eli taikaviitta, otettiin taas käyttöön ja Hulda on saanut nautiskella myös lämpimän kaurapussin alla pötköttelystä.

Mutta mikään ei ole niin kamalaa porokoiran mielestä, kuin mahaan ultraa varten ajeltu kalju läntti. Nih!

maanantai 14. elokuuta 2017

Agilitytreenit ja kepeille hinkuva koira

Eilen puuhattiin agilitytreenien parissa. Ohjelmassa oli sylkkäri ja kepit. Kolmoselle siis sylkkäri. Aluksi palkkasin heti kolmosen jälkeen heittämällä lelua, ja sillä sylkkäriin tulikin vähäsen enemmän vauhtia ja ennenkaikkea varmuutta. Siinä sitten hetki vaihdettiin ajatuksia ohjauksesta kun Hulda lähti omatoimisesti kepeille. Seisoin melko kaukana kepeistä ja katsoin, että sinne se vaan meni, oikeasta välistä sisäänkin vielä. Kepit tosiaan on vähän eri näköiset kuin kotona, ja kun kukaan ei sanonut mitään eikä kannustanut, niin suoritus oli hidas (epävarma), mutta loppuun asti se pisteli ihan oikein, vaikka mä seisoin jossain tuolla kakkosesteen takana. Palkkasin sen kuitenkin hienosta oma-aloitteisuudesta, ja sen jälkeenhän se olisi ollut menossa kepeille ihan koko ajan. :D Jatkettiin harjoitusta ilman sylkkäriä kolmosesteeltä kepeille asti. Ei olla paljoa tehty keppejä niin, että niihin olisi yhdistetty muita esteitä.



Toisella kierroksella lähetin Huldan putkeen ja harjoittelin seuraavalle esteelle saksalaista käännöstä molemmilta puolilta. Ei olla sitä Tuhkavuorten agilitypäivän jälkeen tehtykään, mutta kyllä se saatiin vielä onnistumaan. Hulda olisi jokaisen putkeenlähetyksen sijaan ollut menossa vain kepeille, ja se vähän pahoitti mielensä kun ei saanut sinne mennä, tai jos sinne karkasikin, kerroin etten ollut tyytyväinen. (Varsinkin kun se teki tohotuksissaan alun välillä väärin...). Niimpä meillä vähän vauhti kärsi ja vaihdoin saksalaisen harjoittelun pelkkään takaakiertoon.

Loppuun otin sitten vielä pari kertaa niitä keppejä yhden esteen kautta, kun Huldalla niille oli hinkua. Kokeilin jopa takaaleikkausta esteen ja keppien väliin, eikä Hulda ollut siitä moksiskaan. En olisi joskus keppien alkutaipaleen tuskailuissa arvannut, että vielä tulee se päivä, kun koira valitsee kepit putken sijaan. Tai että kepit on se este, johon treenit lopetetaan, jotta koiralle jää vauhdikas ja hyvä mieli. Kaikkea sitä näkee kun vanhaksi elää!

tiistai 8. elokuuta 2017

Lappalainen nakinnoutaja?

Tänään oltiin Huldan kanssa tokotreeneissä. Tsekattiin vähän missä jamassa on kotona treenatut hommat. Seuraaminen on hyvällä mallilla, sitä lähinnä vahvistellaan ja pidetään kivana juttuna. Sivulletuloja ei oikeastaan ole treeneissä ennen tehtykään, mutta ollaan niitä kotona harjoiteltu jonkin verran. Hulda teki hienosti ensin yhden toiston vähän autettuna, ja sen jälkeen jo kokonaan ilman apuja. Perusasento on tiivis, suora ja Hulda keskittyy ja tekee innokkaasti.

Seuraavaksi aloitetaan täyskäännöksen harjoittelu. Ensin ihan paikallaan koira sivulle, ja siitä kipakka käännös vasemmalle, jolloin koira hieman yllättyy ja tulee uudelleen takakautta kiertäen sivulle palkan toivossa, kun niitä takaakiertoja on vahvistettu paljon. Tai näin siinä kuviteltiin käyvän, mutta vaikka miten vauhdilla käännyin, niin Hulda yritti peruuttaa sivulla mukana! Hieman siis apuja Huldalle, eikä siihen ihan hirveän montaa toistoa tarvittu, kun se alkoi hoksata mikä on jutun juoni.



Mutta sitten se noutaminen... Tai siis edes noutokapulan pito. Kun ei, niin ei. Edes Shebat ei olleet niin hyvä superpalkka, että kapulasta olis tullut millään tavalla miellyttävä. Edes paras ruoka mitä maa päällään kantaa, ei ollut niin hyvä että se olisi voittanut kapulan inhottavuuden. Hulda juuri ja juuri avaa suutaan vapaaehtoisesti ja jotenkuten ottaa kapulan, mutta näyttää samalla siltä kuin kuolisi mielummin kuin olisi suorittamassa annettua tehtävää. Todettiin, että tätä on kokeiltu jo siinä määrin, eikä edistystä tapahdu, että on muutettava taktiikkaa.

Mietittiin mikä voisi olla sellainen esine, mitä Hulda mielellään pitäisi. Kerroin että yhtenä päivänä olin tehnyt sattumoisin pari "kapulan" pitoa puruluulla, kun Hulda mulle sellaisen toi. Puruluuta kokeilemaan ja kissanruokaa palkaksi. Taas törmättiin ongelmaan. Puruluu ei ole Huldalle mitään, kun se haluaa kissanruokaa, eikä mitään puruluuta. Puruluusta tulee yhtä tympeä kuin kapulasta. Puruluu oli aiemmin toiminut sen takia, kun ei ollut mitään parempaakaan tarjolla, eikä varsinaisesti edes oltu treenitilanteessa.

Todettiin, että pidettävän asian pitäisi olla nyt alkuun jokin sellainen, jonka sitten saa syödä. Se ei ole mikään tylsä juttu, josta sitten erikseen tulee jotain muuta palkaksi, vaan se on jotain, minkä saa sitten heti pistellä poskeensa hyvin tehdystä tempusta. Treeneistä kotiin ajellessa kävin sitten ostamassa ison kasan nakkeja ja pieniä rouhetikkuja, lähdetään niillä kokeilemaan mikä toimisi. Myös nameilla täytettävä patukka voisi olla kokeilemisen arvoinen vaihtoehto.

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Tuhkavuorten agilitypäivä

Tänään vietettiin jo kolmansia Tuhkavuorten agilitypäiviä ikinä, ja ainakin Huldan kanssa saatiin taas uusia treeni-ideoita ja paljon hyviä vinkkejä. Kiitos vaan Tuhkavuorten porukasta löytyvälle taitavalle kouluttajalle. :) Saatiin ohjeita palkasta poispäin työskentelyyn, joskin tänään Hulda toimi asian kanssa varmasti paremmin kuin koskaan aiemmin. Lisäksi mulla vahvistui vain se ajatus, miten Hulda tarvitsee noihin tiukkojen mutkien ohjauskäppyröihin paljon sellaista parin esteen treeniä ja siitä tehtävästä heti palkkaa. Vinkkejä tuli myös ohjausharjoituksiin ja koiran itseluottamuksen vahvistamiseen niissä ilman esteitä. Näitä kaikkia tullaan nyt jatkossa enemmän treenaamaan.

Ensimmäinen harjoitus näytti tällaiselta:


Neloselle sylkkäri, vitoselle lähetys ja 6-7 väliin valssi. Tämä sujui Huldalta muuten oikein mallikkaasti, mutta putken jälkeen (molempiin suntiin) se jäi vähän kyselemään, että minne mennään. Sitä sitten vahvistettiin etupalkalla kolmosesteen taakse, ja samaten sitten etupalkka maaliin. Siitä huolimatta Hulda malttoi tehdä hommat 7-esteellä, ja tuli vielä hienosti putkeenkin, vaikka palkka odotti maalissa. Putkien jälkeiseen elämään siis pitää jatkossa kiinnittää huomiota.


Seuraava harjoitus oli putken jälkeen 2-esteelle irtoaminen ja sen jälkeen taas hallintaan tulo (ettei esim. hyppää tuota putkea lähinnä olevaa estettä) ja siitä uudelleen putkeen. Sama homma molempiin suuntiin. Hulda irtosi ihan kivasti, kunhan vain maltoin antaa sen tehdä hommia, enkä "taluta" sitä esteelle asti, jos kerran ei ole tarvis. Tämän tapaista on hyvä tehdä jatkossakin ja etsiä niitä rajoja mistä asti koira varmasti vielä menee ja hyppää esteen.



Harjoiteltiin myös saksalaista käännöstä. Hulda lähti hyvin kakkoselle takaakiertoon ja saatiin hyvin onnistuneita käännöksiä. Tehtiin kuvan mukaisesti kahdella tavalla molempiin suuntiin. Niin, että koira hyppää kolmosesteen, ja niin että kurvataankin kakkosen jäljeen tuonne neliön keskelle, eikä hypätä kolmosta. Nämä sujui Huldalta hyvin niin kauan kunnes se vähän jo väsähti, eikä sitä sitten haluttu enempää väsyttää ja lopetettiin homma onnistuneeseen takaakiertoon. Tätä kun harjoitellaan vielä lisää, niin on taas uusia työkaluja suoriutua agilityradoista!

Aikomus on järjestää jossain kohti taas uudestaan Tuhkislaisille tämän kaltainen päivä. Omasta puolesta oli ainakin tosi kivaa, ja mukava siinä samalla jutella ja treffata niin koiria kuin niiden omistajiakin.

Veiti, Mälä
Late, Hulda
Lahja

torstai 3. elokuuta 2017

Meistä on tullut tiimi

Taisin tuossa pari postausta sitten kirjoittaa treeni-flow'sta. Tässä on tosiaan jokunen hetki mennyt ihan huikeilla treeneillä. Ei ehkä niinkään siten, että aivan kaikki onnistuisi ja oltaisi edetty jotain hulluja harppauksia. Meidän treeni-flow on ollut sellainen, että on ollut aivan äärettömän mukavaa treenata, Hulda on toiminut hyvällä sykkeellä ja niistä pienistä pieleen menneistä jutuistakin on lähinnä osattu vain todeta, että "Kappas. Tätä pitää treenata lisää, niin sitten se onnistuu!". Ei mitään ahdinkoa epäonnistumisista, ei mitään stressiä. Vain ja ainoastaan hauskaa yhdessä tekemistä.

Sellaistahan sen pitäisi aina olla. Mutta varmasti lähes jokainen on joskus halunnu repiä hiuksiä päästään, että mikä tässä mättää, tai muuten vaan vähän arastellut epäonnistumisen pelon kanssa. Tai ollut ensin pää pilvissä kun jokin osa-alue menee kuin strömpsöössä konsanaan, ja sitten tullut kovaa ja korkealta alas kun ilmeneekin jokin The Ongelma. Mulla on kohta viikkotolkulla ollut ihan hurjan hauskaa Huldan kanssa. Toivon, että sama meno jatkuu vielä pitkään. Ehkä nyt aletaan olla siinä vaiheessa, kun meidän tekeminen Huldan kanssa alkaa hitsautua yhteen, ja me ollaan yhä enemmän ja vahvemmin Tiimi isolla teellä.

YYTERI

Tiistaina käytiin Yyterin koirarannalla. Vihdoin kun sinne parin vuoden saamattomuuden jälkeen saatiin sitten aikaiseksi lähteä, niin toki meillä on perheessä koira joka ei tykkää uida. Onneksi Huldakin kuitenkin tykkää luttaamisesta ja yleisestä kirmailusta, joten me vietettiin hauska parituntinen rannalla. Kuvasaastetta tuolta reissulta tulee varmasti vielä näkymään blogitekstien täytekuvina. Tässä nyt esimakuna muutamia.






TOKO

Tokoa on tehty tosi vähän, mutta nyt juoksujen jälkeen on palailtu pikkuhiljaa treenaamaan silläkin saralla. Huomasin seuraamisen vähän hajoilevan ja kontaktin hukkuvan kesken kaiken, joten helpotin tehtävää runsaasti ja pidin taas huolen siitä, että mennään oikea mielentila ja asenne edellä. Lisäksi kun olen itse ollut monesti vähän kipeä ja väsynyt, ja vaikka olisin miten halunnut tehdä enemmän tokojuttuja, olen onneksi malttanut olla niinä hetkinä tekemättä seuruuta. Olen halunnut saada seuraamiseen nyt ne hetken jolloin itsekin olen ihan oikeasti parhaimmillani, sillä tuntuu että seuraamisen opettelu vaatii multa nyt 120% panoksen edetäkseen, ja sellaista pystyvyyttä multa ei vaan joka päivä löydy. Tottakai joka harrastuksessa pitää olla täysillä mukana siinä tekemisessä, mutta mun jäisi tekemiset aika vähiin jos voisin harrastaa vain kivuttomina ja hyvinä päivinä/hetkinä.

Onneksi on kuitenkin lajeja, kuten agility ja jälki, joissa Huldan vire kestää sen, että mä en ole aina ihan parhaimmillani. Tuon seuraamisen kanssa musta on kuitenkin tuntunut, että siinä mun pitää olla se, joka kantaa sitä hommaa eteenpäin, jotta Huldalle saadaan siihen taas hyvä itseluottamus ja paljon onnistumisia. En tiedä onko tää mun ajatusmalli oikea, vai sattumaako vain kaikki, mutta tänään Huldalla oli seuraamistreenissä ihan tosi hyvä vire, ja se teki tosi hyvin hommia kontaktin katkeamatta yhdessäkään seuraamispätkässä! Ehkä tää on sitten juuri sitä tiimityöskentelyä. Mä tiedän milloin Hulda vaatii multa enemmän tukea, ja milloin sillä riittää itseluottamusta paikkailla mun puutteita.

Kapulan pidon, tai ylipäätään koko noutamisen kanssa, ei olla edetty kamalasti minnekään. Tosin se kun on vaikea aihe Huldalle, niin se olisi vaatinut paljon enemmän treeniä viime viikkojen aikana, jotta se olis voinut edetäkään. En siis ihan vielä heitä kirvestä kaivoon ja kapulaa nurkkaan. Hulda ei sentään enää niin kovasti pahoita mieltään pitotreeneistä, joten jonkinlainen edistyminen kai sekin...

AGILITY

Seuraamis- ja kapulatreenin jälkeen Hulda pääsi lepäämään siksi aikaa, että rakentelin pientä rataa. Päätin ottaa ensimmäistä kertaa A:n ja puomin mukaan radalle. Mietin kyllä onko liian haasteellista laittaa siihen samalla heti putki-A erottelu, mutta päätin yrittää. Saisihan siitä sitten käännettyä putken suun pois houkuttelemasta jos ei tunnu onnistuvan.




















Harjoiteltiin ensin yksittäin A ja puomi. A:lla ei ongelmaa, Hulda otti 2o2o alastulon tosi hienosti. Puomi oli odotetusti alkuun vähän jännä, koska on viimekerrat tehty pelkkää keinua, eikä puomia ollenkaan. Yhden kiellon jälkeen Hulda kuitenkin uskaltautui puomille, kun toistelin sille ennen puomille lähettämistä "Kiiiipee, kiiiipee" käskyä. En tiedä auttoiko se Huldaa erottamaan, että tässä on ihan vakaasta puomista kyse, eikä siitä kippaavasta vekottimesta, mutta sinne se sitten joka tapauksessa uskaltautui hienosti ja teki tosi hyvän 2o2o alastulon puomillekin.

Radalle lähdettiin hyvällä sykkeellä, mutta taisin ohjata vähän huonosti, kun Hulda sinkaisi 2 esteeltä suoraan nelosen väärältä puolelta ja jatkoi siitä putken väärään päähän ja tuli kauheen tohkeissaan ulos putkesta mulle hytkymään naama nauraen. Ei siinä oikein voinut kuin itsekin vähän nauraa. Jos en kerta ohjaa selkeästi, niin Hulda kyllä keksii tilanteisiin oman ratkaisunsa. Aloitettiin alusta, ja tarkemmalla ohjauksella putkeen päästiin kunnialla A:lle asti (ei mitään ongelmaa, vaikka oli se putkikin tyrkyllä), ja siellä palkkasin hienosta kontaktista ensin makkaralla Huldan ollessa oikeassa asennossa, ja siitä vielä Äpyli-vinkulelulla muutama heitto palkaksi. Hulda oli niin kierroksilla, että se melkein napsi mua ranteille tavoitellessaan lelua! Ei varmastikaan toivottavaa ihan kaikilla, mutta Huldan kohdalla sellainen sekoilu on vain plussaa.

Jatkettiin rataa, kuin oltaisi oltu siitä A:lta tulossa. Ja taas kerran ne perkeleen hallin pylväät oli just siinä, mistä mä olisin halunnut kulkea (mm. pituuden vieressä), mutta sain itseni sijoiteltua pituuden etupuolelle ja otin Huldan vastaan niin, että se joutui hyppäämään mua kohti. Se kuvio olisi voinut mun osalta aavistuksen jouhevammin mennä, mutta onneksi Hulda sattuu tykkäämään myös pituusesteestä, joten se aika hyvin sieltä tuli vaikka joutui hyppäämään mua "päin". Puomi oli jo alussa todettu vaarattomaksi ja ei-kippaavaksi, joten sen kanssa ei ollut ongelmaa. Hieno kontakti, josta palkaksi taas ensin makkaraa, ja siitä sitten heitin lelua viimeisenkin esteen ylitse. Lopuksi vedettiin vielä koko rata yhtä soittoa läpi niin, että kontakteille nakkasin Huldalle nopeasti makkaran ja siitä sitten jatkettiin rataa.

(C) Kimmo Karvinen
Hulda sai taas lepotaukonsa, ja mä sillävälin purin suurimman osan radasta ja jätin pari hyppyä ja putkea paikoilleen ja roudasin pussin kentälle. Tämä taisi olla kolmas kerta nyt pussin kanssa, ja ekaa kertaa niin ettei ole ketään apparia nostelemassa pussin kangasta. Hulda sujahti kuitenkin pussiin muitta mutkitta, ja lisättiin siihenkin sitten muita esteitä. Hyppy-pussi. Pussi-putki. Hyppy-pussi-putki. Huldan ohjautuvuus pussin jälkeen on vielä vähän heikkoa, mutta se nyt ei ole mikään ihme jos vasta kolmatta kertaa tehdään koko estettä. Se pöllähtää pussista ulos, ja kääntyy sitten kysymään jatko-ohjeita. Pussissa ollessaan se onneksi kuitenkin etenee hyvin suoraan, joten tästä on hyvä tämänkin esteen kanssa jatkaa! :)

Jäähdyttelylenkillä.
Hulda polleana. Syystäkin.
Olihan se kuitenkin vallan taitava koira tänään!

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Missikehistä jäljestyspuuhiin

Taas on viikonloppuna harrastettu kaikenlaista. Lauantaina suunnattiin match show'hun, kun sellainen tuossa naapurikylällä järjestettiin. Ihan mukava käydä kannatuksen vuoksi, kun kerrankin täällä päin on jotain järjestetty. Isoja aikuisia koiria oli noin 20, ja kaikkiaan mätsärissä oli järjestäjän mukaan ollut noin viitisenkymmentä koiraa. Hulda oli isojen aikuisten PUN 1, ja vielä kaiken lisäksi Best In Show 1. Hieno Hulda! Vaikka kyse olikin vain mätsäristä, niin tokihan tuollainen menestys lämmittää mieltä, varsinkin kun tuomarit niin kovasti kehuivat Huldan kaunista ja vaivattoman näköistä liikkumista.


BIS 1

Tänään oltiin sitten vuorostaan jäljestyspuuhissa. Tähän asti on menty oikeastaan niiden ohjeiden pohjalta, mitä on saatu kaverilta puhelimessa ja facebookin chatissa. Onneksi tänään, kun saatiin sitten kaveri paikan päälle meitä opettamaan, näytti kaikki sujuvan oikein mallikkaasti. Homma kun on ollut kuitenkin pitkälti senkin varassa, miten olen kuvaillut Huldan jäljestävän, ja saanut sitten ohjeita sen pohjalta.

Tänään tehtiin ensin jälki, jossa oli yksi kulma ja lopussa esine. Nameja oli edelleen lähes jokaisessa jalanjäljessä, yksittäisin jälkien ollessa ilman. Hulda teki jäljen tarkasti ja ilmaisi lopussa oleen esineen tasoonsa nähden hyvin. Toinen jälki oli vähintäänkin yhtä pitkä (100 m, ihan kamalan vaikea arvioida) ellei jopa vähän pidempi, ja siinä oli yksi esine jäljellä ja yksi lopussa, sekä yksi käännös. Nameja oli vähän harvemmassa ja ilman namia olevia jälkiä oli kahta peräkkäin, sekä myös yksittäisiä. Ensimmäinen ilmaisu ei ollut niin toimiva. Hulda ei mennyt maahan itsenäisesti, ja sitten kun meni, se ei pysynyt siellä kovinkaan hyvin. Pyysin sen sitten uudelleen maahan ja päästiin jatkamaan jälkeä. Lopussa olevalle esineelle Hulda sitä vastoin teki aivan todella hienon ilmaisun!

Kyllä siitä kovaa vauhtia on ihan kelpo jälkikoira tulossa! :)

torstai 27. heinäkuuta 2017

Treeni-flow

"Flow-kokemuksessa ihminen paneutuu koko kapasiteetillaan keskittyneesti tavoitteelliseen toimintaan sulkien kaiken muun tietoisuudestaan. Flow lisää psyyken sisäistä vahvuutta ja kompleksisuutta ihmisen saadessa todellisuuskuvansa järjestykseen ja hallintaan. Optimaalinen flow-kokemus syntyy, kun ihmisen taidot vastaavat käsillä olevaa haastetta ja hän on kiinnostuneesti paneutunut ko. aktiviteettiin. Csíkszentmihályi on tutkimuksissaan todennut ihmisten olevan onnellisimmillaan juuri tällaisina hetkinä elämässään."

Tänään oli ihan superhyvät treenit, varsinainen flow, vaikka aamulla vähän arvoinkin jaksanko lähteä hallille asti treenaamaan. Kannatti lähteä, meillä oli Huldan kanssa nimittäin hurjan hauskaa. Ensimmäiseksi tehtiin vähän seuraamista. Meidän seuraaminen kun ehti mennä tässä jo hetki sitten vähän rikki, joten annoin asian olla Huldan juoksujen ajan, ettei se vahingossakaan yhdistä mitään juoksukipuja seuraamiseen. Alku oli vähän haparoivaa tauon jälkeen, mutta helpotin liikkeelle lähtöjä monta pykälää ja pidin seuraamispätkät lyhyinä. Kehuja ei säästelty, ja muistin muutenkin laittaa itseäni vähän likoon kehuessa. Nopeasti Hulda sai itseluottamustaan kasaan, ja seuraamiset alkoivat sujua hienosti. Viimeiselle pätkälle lähdettäessä Hulda tiesi, että mulla oli shebaa toisessa kädessä, ja sen silmät meinasivat muljahtaa ympäri kun se niin ponnekkaasti piti kontaktia.

Pienen tuumaustauon jälkeen aloitettiin harjoittelu keinun parissa. Aloitettiin samalla jyrkkyyskulmalla, jota viimeksi tehtiin. Loppussa nostin keinua yhdellä pykälällä. Se oli Huldan mielestä vähän jännää, ja se kävi tassut harallaan lähes maate keinun kippauskohtaan, mutta kissanruuat veivät voiton jännityksestä, ja yrittäminen oli Huldan mielestä kannattavaa. Parin onnistuneen toiston jälkeen jyrkemmällä keinulla jätettiin asia hautumaan.




Olin taas vaihteeksi katsellut hauskan näköistä rataa, joka oli jostain mun facebookin feediin tupsahtanut. Kyseessä oli muistaakseni kolmosluokan rata, joten luonnollisestikin poimin sieltä vain pätkän treenattavaksi. Se pätkä on kutakuinkin sellaisenaan kuvassa 1-5. vitosputken jälkeen alkuperäisessä radassa olisi lähdetty putkelta oikealle, mutta ajattelin tässä olevan meille kevyeksi ja hauskaksi radanpätkäksi ihan tarpeeksi tekemistä. Ja mikä tärkeintä, sen lisäksi että tämä oli näyttänyt mun mielestä hauskalta, niin se tuntui olevan Huldan mielestä ihan tosi kiva, ja se pinkoi tukka putkella!

Itse tietenkin sössin ensimmäisellä yrittämällä esteen nro 3, kun olin jo niin kiireellä tekemässä valssia ja liikuin sivusuunnassa poispäin hypyltä, että vallan unohdin ohjata Huldan kolmoselle. Pystyin tekemään valssin ihan samaan kohtaan ja samalla ajoituksella, kun vaan muistin törkätä Huldan myös kolmoshypylle. Sitä jotenkin sortuu noihin suoriin pätkiin, että kyllä se sinne menee. No ei mene ellei ohjaa. Varsinkaan kun on aika paljon treenattu Huldan kanssa myös niitä estesuoriltä pois kääntymisiä.

Huldan mennessä nelosputkeen olin onnistunut sijoittumaan joka kerta (wuhuu!) niin, että Hulda tiesi kumpaan suuntaan putkelta käännytään. Lisähaastetta tähän toi kuitenkin se, että jäin helposti sen (perkeleen hallin) pylväsrivistön taakse, joten mun piti edetä jo riittävästi, että Huldä näki mut eikä hukannut mua pylvään taakse. Putkelta toiseen siirtyminen oli hitaahko, mutta Hulda teki sen joka kerta oikein, vaikka olin jo edennyt puoleenväliin vitosputkea Huldan tullessa ulos edellisestä. Vitosen ja kutosen väliin ehdin nipin napin valssin, sillä vaikka putkien väli oli hitaahko, niin vitosputkessa Hulda kiihdytti kiitettävästi. Loppu olikin sitten vauhdikasta iloittelua, ja se siinä nimenomaan oli tarkoituskin.

Tykkään tällaisista pienistä harjoituksista, missä on se pari jotakin tehtävää, ja loppuun saa sitten rallattaa kaasu pohjassa. Tässä niitä oli maltti ohjata kolmoselle asti ja ajoittaa eteneminen seuraavaan putkeen nähden. Sitten vähän itsenäistä suorittamista koiralta, jotta se malttaa kuunnella käskyjä ja sujahtaa seuraavaan putkeen. Itselle sitten vielä vähän ehtimistä valssiin. Molemmilla putkilla toki korostuu myös se, että koira tietää jo putkeen mennessää kumpaan suuntaan putkelta käännytään. Ja koko hommahan olis mennyt ihan toisenlaiseksi, jos vitosputkelta olisikin pitänyt kääntyä oikealle. Sitä pitää ehkä joskus vielä kokeilla, mutta en halunnut tälle päivälle liikaa haasteita. Treeni tällaisenaan oli täydellinen ja Huldalla oli hurjan hauskaa. 

Itseasiassa, Huldalla oli niin hauskaa, että kun esteet oli siivottu pois ja valotkin jo sammutettu, ei Huce olisi vielä halunnut tulla pois ollenkaan... :D


One more jump, please?

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Takaakierrot työn alle

Aloin sitten tuumasta toimeen niiden takaakiertojen kanssa, jotka ihan todella kusivat viime treeneissä. Mulle ihannesuorituksen ei välttämättä tarvitse olla sellainen maailman-eniten-nopee bortsu-kelpi-mali sinkoilu, vaan riittää semmoinen porokoiraksi reipashenkinen, ja mitä kauempaa irtoaa kiertoon, niin sen parempi. Vaikka tottakai: Mitä enemmän on vauhtia, niin sitä parempi. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että realistiset tavoitteet auttaa jaksamaan pitkäjänteistäkin opetusta. Tärkeintä on, että Hulda tietää mitä sen pitää tehdä, ja se haluaa tehdä sen. Jos se iloisesti kiertää semihyvää vauhtia, niin mä olen siihen ihan tyytyväinen. Ja mitä kauempaa se kiertää itsenäisesti, sitä vähemmän mulle tulee askelia, ja saatan ehtiä sijoittumaan radalla seuraaviin asemiin. 

(Mun polvelta terkkuja, se alkaa olla pikkuhiljaa kunnossa sunnuntain jäljiltä, kunhan sitä ei koita laittaa vielä liian koukkuun. Kestää kuitenkin jo astua hyvin. Ja koska ei ole nyt mahdollisuutta kunnollisiin juoksulenkkareihin, niin piti tyytyä geelipohjallisiin ja toivoa että niissä kintut kestää harrastaa.)

Otin ihan videotakin meidän harjoittelusta. Tein neljä muutaman toiston pätkää, ja koska ensimmäiset toistot eivät tulleet videolle, niin tässä olis yritelmät nro 2 ja 4. Kyllä niissäkin jo eron huomaa, vaikka tekemistä toki vielä riittää.





Kiertämisten lisäksi on tehty vähän muutakin ja käytiin eilen jäljellä. Pelto oli eri, ruoka jäljellä oli eri (kuulemma Natural Menu ja Naturis fresh meat eivät ole muurahaisten suosiossa) ja Huldan asenne oli eri. Niin, eikä ollut niitä muurahaisia! Kyllä mä aika pitkälle taidan laittaa maanantain jäljen täydellisen epäonnistumisen niiden murkkujen syyksi. 

Sunnuntaille on suunnitteilla ihan kädestä pitäen jälkiopastusta ja se tuleekin tarpeeseen, kun mä en tiedä minkälainen jäljestäminen on riittävän tarkkaa. Musta tuntuu, että Hulda on alkanut vähän kiirehtiä jäljellä. Se pysyy kyllä jäljellä, mutta on ehkä aavistuksen aiempaa huolimattomampi. Onkohan nurmikko ollut kuitenkin jollain tavalla helpompi alusta kuin pelto? 


Kuvan (C) Kimmo Karvinen

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Photoshooting vol II ja muita harrastuksia

Hulda on puuhastellut valokuvamallin roolissa, jäljestyksen salojen parissa ja agilityn ihmeellisessä maailmassa. Jäljet on menneet pääasiassa varsin hyvin, mutta tämän aamun sähellys oli kyllä pohjanoteeraus. Liekö paikalle kiiruhtaneet muurahaiset olivat ongelman ydin. Oikein muutakaan järkevää selitystä en ole sille keksinyt, että Hulda tyystin iski hanksat naulaan kesken jäljen useampaan otteeseen. Se ei siis edes hukannut jälkeä, vaan kertakaikkiaan vain lopetti hommat kesken. Muilla pelloilla/nurmilla ei ole aiemmin ollut muurahaisia ollenkaan ja jäljet on sujuneet tosi hyvin. Jospa huomenna päästäisi taas murkuttomalle pellolle, niin katsotaan sujuuko kuten aiemmin.

Lauantaina Hulda kävi valokuvamallina ja oli tarkoitus ottaa erilaisia hyppykuvia. Kaikkia kuvia en ole vielä saanut nähtäväksi, mutta parin kuvan verran on tullut "maistiaisia", että millaisia otoksia on saatu aikaan. Tältä Huldan loikkimiset näyttää:

Kuvien (C) Kimmo Karvinen


Upeita! Vai mitä? :)

Eilen oltiin pitkästä aikaa Huittisten agilityssä, ja mun kipeytyi siitä polvi niin, ettei sillä ole tämän aamun (pilalle menneen muurahais)jäljen jälkeen tahtonut päästä enää etenemään. Hulda ei ollut ihan parhaimmillaan, se on ennenkin hidastellut jos esteet on kasattu siihen hetikohta kentän etureunaan, missä on isohkoa soraa pohjana. Pyysin, että seuraavalla kerralla jaksettaisi kantaa esteet keskemmälle kenttää, jossa on paljon tasaisempi alusta.

Treenien tärkein huomio taisi kuitenkin olla se, että takaakiertoja tarvitsee nyt treenata innokkaammiksi. Ne on jotenkin jäänyt erikseen opettamatta, ja niitä on vaan tehty siinä muun tekemisen ohessa. Jospa niihin saataisi vähän enemmän eloa paremmalla palkkaamisella.

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Hallitreenit

Koska kuka nyt muka pelkän hammaslääkärin takia jaksaa ajella lähemmäs 50 kilometriä suuntaansa, joten ei muutakuin koira mukaan ja hammaslääkärin jälkeen hallille treenailemaan. Oli luvattu sopivan koleaa ja sateista, eikä aamulla klo 9 vielä muutenkaan ole kovin kuuma tässä viime päivinä ollut, joten hyvillä mielin jätin Huldan lyhyen hammaslääkärin ajaksi autoon. Vaikka vettä ripsotti ja taivas oli sateisen harmaa, jätin auton ihan vaan varmuuden välttämiseksi sellaiseen paikkaan, että jos nyt ehtisi aurinko jostain hetken pilkistää, se ei osuisi kuitenkaan autoon. Turha pelko. Yhtä harmaata oli kun tulin pois hammaslääkäristä, ja mittarissa edelleen +12 lämmintä. Tai viileää.

Tutun verryttelylenkin jälkeen mentiin hallille ja aloitettiin treenailu keinun parissa. Olin nostanut keinun yhtä pykälää jyrkempään kulmaan, mutta Huldaa ei paljon haitannut, koska Sheban paloja kastikeessa. Tai yhden kerran sille iski jokin epävarmuus ja se ehti loikata keinulta sivuun (oli edelleen valjaissa ja hihnassa), mutta oli sitä ennen mennyt jo useamman kerran kuitenkin hyvin. Eipä siinä mitään, palkkaa ei tullut ja yritettiin heti perään uudelleen, ja taas sujui ongelmitta kuten loputkin toistot. Hulda pääsi lepäämään siksi aikaa, kun rakentelin rataa.

Tällainen siitä sitten tuli. Se on mukaelma yhdestä ihan oikeasta kisaradasta, joka facebookin feedissä kulkeutui mun silmiin ja näytti hauskalta. Oliskohan ollut 2-luokan rata, jos en väärin muista. Tässä siitä tosin vain alku, ja muutenkin mukautettu sellaiseksi että se sopi meidän hallin pylväsrivistön kanssa samaan tilaan.


Aloitin tekemällä muutamia verryttelyhyppyjä, mutta kun lähdin tekemään varsinaista suunniteltua rataa, Hulda oli aluksi jotenkin vähän hitaan oloinen. Laitoin sen pariksi minuutiksi takaisin häkkiin. Sitten tajusin etten ollut varmaankaan tehnyt sille täysin selväksi eroa alun verrytteltarkoitukseen tehtyjen rauhallisempien hyppyjen ja varsinaisen radan tekemisen välillä.

Otetiin siis uusi lähtö ja mulle vähän selkeämmin uusi asenne, että nyt on kyseessä niinkuin Thö Juttu! Jo oli Huldakin taas oma itsensä. 3-4 väliin olin päättänyt pitkästä aikaa tehdä valssin. Jotenkin viime aikoina tullut viljeltyä vain persjättöjä ja takaaleikkauksia joka paikkaan minne ne vaan saa jotenkin sopimaan. En tiedä miksi, ihan kohtullisesti jalat kääntyili vielä valssiinkin. Olin ajatellut sitä valssia vielä 8-9 väliinkin, mutta totesin että siihen se takaaleikkaus kuitenkin sopi paremmin, jotta mun ei tarvinnut juosta ihan niin lujaa. Sitten meninkin tekemään sen "virheen", että heitin Huldalle palkkaa pitkälle eteenpäin kun se sinkosi ulos putkesta.

"Virheen" siksi, että Huldahan on vähän sellainen, että kun se kuvittelee tietävänsä (tai siis jo oppineensa) miten joku radanpätkä menee, niin sitä on välillä melkoisen vaikea saada sitten muuttamaan mieltään, kun se ei välttämättä enää vaivaudu katselemaan ohjausta tai kuuntemaan käskyjä, varsinkaan jos ne tulee tuollaisessa paikassa missä olen jo jäänyt hyvän aikaa sitten sen selän taakse. Niinpä kun jatkettiin rataa, niin Hulda sinkosi putkelta miljoonaa eteenpäin, eikä sitä paljon kiinnostanut mut yritelmät ohjata sitä putkelta takaisinpäin.

En osannut kovinkaan hyvin ratkaista ongelmaa, joten tyydyin pitkäksi venähtäneisiin kaarroksiin. Takaaleikkauksen kanssa en saanut putkelle sopimaan mitään järjellistä rytmin muutosta ja jos yritin ponnekkaammin huudella Huldaa palaamaan takaisinpän, se teki sen sitten ihan kirjaimellisesti: Se kääntyi putkessa ympäri ja tuli hetipaikalla luokse. Meni liian ajoituskeskeiseksi sekin touhu, että käsky ei olisi tullut liian aikaisin ja tehnyt Huldalle uukkareita (Niinku mitä ihmettä muutenkin? Se ikinä kääntyile putkissa takaisin?), mutta jotta se ei olisi tullut niin myöhään, että Hulda ehtii joka tapauksessa singota putkesta ulos miljoonaa. Siinä jäi sitten ihan ruhtinaallisesti aikaa ohjailla Hulda seuraavalle esteelle ja loppuun ei tarvinnutkaan kuin yrittää juosta minkä kintuistaan pääsi.


Hulda pääsi lepäilemää hetkeksi, jonka jälkeen tehtiin pitkästä aikaa A-estettä. Tuota kotona olevaa mini-A:ta on tullut tehtyä toisinaan, mutta nyt kun oli tyrkyllä ihan täysikokoinen versio, niin ajattelin kokeilla miten Hulda soveltaa oppimaansa siihen. Ja sovelsihan se. Tässä pari videota. Toisella videolla Huldalla meinaa mennä pitkäksi ja nokalleen, mutta se saa itsensä viime tingassa 2o2o asentoon. Hyvä huomata, että se silloinkin täysillä pyrkii tuohon, vaikka tulee joku pieni oho-tilanne.





tiistai 18. heinäkuuta 2017

Hulda ja viuhuva päivä

Olipas haastavan tuulinen jäljestyskeli. Lisäksi se nurtsi jonne suuntasin, näytti aika vastikään ajetulta ja tuoksui vielä... No, melko vastikään (ehkä eilen?) ajetulle nurmikolle. Tallasin jäljelle kaksi 45 asteen kulmaa ja loppuun laitoin esineen. Ajoin jäljen kokolailla siitä heti, kun sen olin tehnyt valmiiksi ja saanut koiralle roinat repusta. Mä olen muuten ihan vakuuttunut, että haluan jäljestykseen valjaat. Harmi ettei huushollista löydy yksiäkään Y-mallisia valjaita, joissa olisi vatsan alla kiinnityskohta hihnalle. Hankintalistalle siis. Siihen asti mennään tavallisella pannalla.

Jälki lähti hyvin liikkelle, mutta heti ekassa käännöksessä oikealle Huldan touhu meni ihan pyörimiseksi sinne tänne ja se totaalisesti hukkasi jäljen. Autoin sen uudelleen matkaan käännöksen jälkeiselle suoralle, ja siitä loppujälki menikin esimerkillisesti. Myös käännös vasemmalle onnistui ja esine löytyi.

Jäi kuitenkin niin harmittamaan se ensimmäinen käännös, että tein uuden lyhyen jäljen. Noin vajaa 10 m suoraan, käännös oikealle (josta piti tulla 45 astetta, mutta siitä tulikin jotain 45 ja 90 asteen väliin) ja taas vajaa 10 m suoraan ja esine loppuun. Koska tuuli edelleen ihan reippaasti ajattelin antaa jäljen jonkin aikaa vanhentua samalla, kun Hulda pääsisi vähän nollaamaan päätään pissalenkin muodossa ja tovin annoin sen hengähtää autossakin. Toivoin, että hajut ehtisivät jäljellä vähän tasoittua.

25 minuuttia myöhemmin otin Huldan jäljelle. Huldalla oli heti kova kiire paalulle ja se haisteli mun askelia jo ennen paalua. Hyvä! Paalulla se söi nameja tarkasti, mutta sitten sille meinasi iskeä kiire etenemisen kanssa ("Täällä on lisää evästä!") ja sivutuuli vei Huldan parin-kolmen askeleen ajaksi jäljeltä sivuun. Koska sieltä sitä ruokaa ei kuitenkaan löytynyt, Hulda palasi jäljelle ja työnsi nokkansa kunnolla jalanjälkeen saakka, josta sitä myös kehuin. Sen tehtyään se pysyikin todella tarkasti jäljellä kovasta sivutuulesta huolimatta ja käännös oikealle tapahtui kuin suoraan oppikirjasta. Loppu jäljestä meni yhtä hienosti, ja taas esineelle tehdystä maahanmenosta tuli kissan märkäruokaa palkaksi.



maanantai 17. heinäkuuta 2017

Kiikkukammo kumottu!

Tänään käytiin hallilla taas puuhaamassa mm. keinutreenin parissa. Huldahan tosiaan on ollut äärimmäisen vastahakoinen liikkuvia alustoja kohtaan, joten tämänpäiväinen oli varsinainen työvoitto asian suhteen. Vasta toiset keinutreenit ja jo sai pidellä vähän narusta vastaan, ettei vauhtia tule liikaa. (On kuitenkin ihan eri juosta suorilta matallimmillaan olevan keinun päähän, kuin kisakorkeudessa olevan).



Huldalla on kupissa kissan märkäruokaa, ja se on Huldalle sellainen ihan superpalkka, joka menee ylitse kaiken muun. Tai no, viimeksi olin ostanut kahta lajia Shebaa, ja tuli hyvin selväksi, että sen pitää olla paloja kastikkeessa. Pateet on syytä jättää kauppaan, sanoo Hulda... Niinpä siis meillä on ollut paloja kastikkeessa ja edistys on ihan huimaa jo vaikka siihen viimekertaiseen ensimmäiseen keinutreeniin verrattuna. Se ei todellakaan mennyt näin jouhevasti ja suoraiivaisesti, ja vasta viimeisellä toistolla Hulda rohkeni jäädä keinun päälle syömään kupin tyhjäksi. Nyt se jäi siihen joka kerta! Viimeksi se piti valjaista ohjata keinulle, nyt se veti sinne jo itse. Ensi kerralla saa jo nostaa keinua vähän korkeammaksi. LSKK:n hallilla on onneksi todella tiheään säätömahdollisuutta tuossa keinussa, joten eiköhän tästä hyvä saada.

Vähän on vielä mietinnässä millainen suoritus tähän sitten valmiina halutaan. Mun mielestä suht koht ideaali olisi, jos koira himmaisi keinun keskellä sen verran, että keinu kippaa ja sitten juoksee loput keinusta läpi. Olettaen, että se ei siitä sitten ala hyppimään kontaktin yli, mutta keskivälihimmauksella ainakin jo vauhti hidastuisi vrt. puomin alastulo ja täydestä vauhdista kontaktin yli hyppiminen.

Aika hurjan näköisiä on ne suoritukset, joissa koira juoksee suorilta aivan keinun päähän ja rämähtää siitä sitten keinun mukana alas. Vaikka kyllä epäilen ettäkö Huldalla riittäisi pokka ihan sellaiseen suoritukseen, vaikka mistä sitä ikinä tietää. Mielummin sitten puoli sekuntia hitaampi keinu, mutta turvallisuus ennenkaikkea. Onhan vaihtoehtona sitten puolivälikippauksen jälkeen vielä tehdä 2o2o, jos alastulokontaktista meinaa loikata yli vauhdin hidastamisen kanssakin. Jonkinlainen juoksarityylinen alastulokontakti olisi varmasti myös opetettavissa tuon puolivälihidastuksen lisäksi, mutten usko että mulla riittää motivaatio opettaa sitä tähän, kuten ei oikein puomillekaan. Se vaatii ihan julmetun määrän hermoja ja treeniä, ja valitsen ehkä mielummin jonkin muun vaihtoehdon niinkauan kuin sellainen on käytettävissä ja sillä päästään järjelliseen lopputulokseen.

Myöskin toista kertaa ikinä tehtiin pussia, kun jostain syystä se kapistus on jäänyt ihan vaille huomiota. (Mulla on semmoinen henk koht angsti sitä kohtaan :D ) Kaveri oli aluksi pitämässä vielä vähän pussin suuta auki ja palkkaamassa, ja siitä sitten pikkuhiljaa aiemmin ja aiemmin päästi pussin suun laskeutumaan Huldan päälle, ja lopulta Hulda sitten ihan itsekin tarjosi pussiin sukeltamista ilman että kukaan piteli enää pussin kangasta yhtään ylhäällä.

Loppuun tehtiin vielä vähän mieltä palautteleva vauhtipyrähdys noiden aivopähkinöiden vastapainoksi. 


Meidän hallilla tosiaan kulkee se ärsyttävä pylväsrivistö pitkittäin hallin poikki, joten tuli tuossa esim. irtoamisharjoitus putkeen nro 6, kun pylväs esti etenemisen jo 4 ja 5 etseen välille. Muita ohjauskuvioita ja tehtäviä oli takaaleikkaus 2-3 väliin, Persjättö 6-putken jälkeen ja valssi 7-8 väliin. Loppuun vielä kääntö esteeltä putken 10 "väärään" päähän.

lauantai 15. heinäkuuta 2017

Jäljellä

Se alkaa kovasti näyttää siltä, että meillä alkaa Huldan kanssa olla kolme lajia treenattavien listalla. Tokoa ja agilitya on tässä jo tovi puuhattu, mutta kokeilin sitten huvikseni tuossa viikko takaperin FH-jälkeä. Sillain tietenkin alkuopetuksessa oikoen, kun enhän mää tätä ala tekemään... Kunhan kokeilen aivojumpaksi koiralle. Nyt on sitten taidettu ajaa viikon sisään viisi jälkeä, sillä osoittautui että Hulda omaa lahjoja jäljestyksen saralla.

Lisäksi tiheään jäljentekoon on ollut osittain syypäänä Huldan juoksut ja niiden takia kipuilu. Varmistin meidän eläinlääkäriltä, että on ihan ok kokeilla sille kipulääkettä, kun se oli jo niin vaisu, että mun oli vaikea uskoa sen olevan "vain masentunut" juoksun takia. Pari tuntia kipulääkkeen antamisen jälkeen sohvalla surullisena murjottavasta prinsessasta tuli häntää heiluttava, leikkivä ja arkeen osallistuva oma itsensä. Olkoonkin, että kipulääke auttaa niin hyvin, ettei Huldaa tunnu mikään ahdistavan, niin olen ottanut silti sen kanssa vähän iisimmin viime päivät.

Riesa kävi eilen kylässä.
Otuksien palloleikit.




Videolla näkyy eiliseltä Huldan 4. jälki. Ensimmäistä kertaa jäljen päähän laitettiin myös esine, ja opetellaan sen ilmaisemista tässä samalla. Huldan kanssa on nyt tehty aika paljon maahanmenoja, joten se tarjoaa sitä aika herkästi vähän joka paikkaan. Videolla siis en mitenkään pyydä sitä menemään maahan.

Alku on armotonta sähellystä kun ihan oma moka kun tulin siihen alkuun vähän miten sattui sunnutaikävelyltä vinosti. Sen räpellyksen jälkeen jälki jatkuikin sitten kokolailla hienosti loppuun asti. Jos siis ei kiinnosta katsella viittä minuuttia kun koira haistelee maata, niin alkua voi naureskella ja ihan lopusta löytyy se ilmaisu. ;)


tiistai 11. heinäkuuta 2017

Juoksupöksyiset agilitytreenit

Hulda vaikutti aamulla pahoivoivalta, eikä sille oikein ruokakaan maistunut. Olin jo aiemmin varannut hallivuoron treenejä varten, mutta aamulla mietin onko sinne järkeä lähteä. Päädyin kuitenkin lopulta lähtemään, kun pääsisi sieltä sitten pois jos Huldaa ei yhtään innosta. Se on ennenkin ollut tässä kotona aika nuupean oloinen juoksun aikaan, mutta kun lähdetään tekemään jotakin treeniä, niin se innostuu kovastikin. Päätin siis kokeilla kuinka käy. 

Hyvin meillä sitten kävi! Oli ihan todella onnistuneet treenit ja Hulda oli innosissaan. Kokeilin niitä viimetreeneissä mönkään menneitä seuraamisen liikkellelähtöjä. Ruoka ( = lihapulla) ei nyt tänään ollut kuitenkaan Huldan juttu, mutta kun otin esiin narupallon, niin sen kanssa saatiin pari aivan to-del-la hienoa ja innokasta liikkellelähtöä. En tehnyt niitä sitten sen enempää. Ajattelin että tuo onnistunut ja innostunut mielentila kannattaa nyt jättää hautumaan.

Agilityn treenaamiseen olin suunnitellut kaksi lyhyttä harjoitusta. Ensimmäisessä valkoisilla numeroilla merkityssä harjoituksessa oli tavoitteena saada Hulda kääntymään pois estesuoralta, jossa häämötti putki houkuttimena. Tein kolmosesteelle jaakotuksen (olen yrittänyt opiskella näitä ohjaustekniikoita ja niiden nimiä OneMindDogsin sivuilta), ja sillä Hulda kääntyikin aika näppärästi. "Palkaksi" sai sitten singota toiselle suoralle, ja siellä olevaan putkeen, josta sitten tietysti vielä narupallo ja leikkimistä palkaksi.



Seuraavaksi otetiin työn alle keinu. Sitä on aiemmin paukuteltu lattiaan ja samalla palkattu Huldaa. Edelleen Huldaa ahdistaa enemmän mokoman kapistuksen keikkuminen, eikä niinkään se ääni. Asetin keinun matalimmalle mahdolliselle säädölle. Laitoin kissan märkäruokaa pieneen ruokakuppiin ja kupin sitten lattialle aivan siihen mihin keinun alastulo osuu. Hulda valjaisiin ja sitten askel kerallaan talutin sitä keinua pitkin ruokakupille. Kissanruoka maistui hyvin, ja toimi erinomaisesti palkkana.

Aluksi kun oli ohitettu keinun kippauskohta, niin Hulda kiirehti loppuosan läpi ja kääntyi vasta sitten syömään palkkansa. Annoin keinun kipata alkuasentoon samalla kun Hulda söi aivan sen vieressä palkkaansa. Muutaman toiston jälkeen Hulda kulki keinua aavistuksen luottavaisemmin, eikä ollut enää niin kiireinen. Viimeisellä toistolla se jäi rauhassa keinun päähän seisomaan ja söi palkkansa siitä. Pieni pykälä siis saatiin treeniä vietyä eteenpäin, joten siihen oli hyvä jättää keinuasiat hautumaan seuraavaa kertaa varten.



Lopuksi treenattiin vielä tuossa ratapiirroksessa olevaa mustilla numeroilla merkittyä pätkää. Putkesta vauhtia, seuraavalle esteelle takaakierto ja loppuun vielä hyvät vauhdit ja palkka. Harjoiteltiin kahdella tavalla. Ensin esteen vasemmalta puolelta taakaakierto, hyppy takaisinpäin ja esteen oikealta puolelta kierto seuraavalle esteelle. (Semmoinen S-muotoinen reitti). Toisessakin tavassa pysyttelin itse kaarteen sisäpuolella, ja ohjasin Huldan takaakiertoon esteen oikealta puolelta ja siitä tiukka käännös siivekkeen ympäri ja seuraavalle esteelle. (Tiukka O-mallinen kieppi siivekkeen ympäri). Käännökset sujuivat hyvin, mutta Hulda alkoi sen verran väsyä, ettei tehty niitä tällä kerralla enää toisin päin.

Lopuksi leikittiin Huldan kanssa tovi lelulla. Välillä se toi sitä mulle takaisin vedettäväksi ja heitettäväksi, ja välillä se meni putkeen ja jäi putken suulle makaamaan ylpeänä saaliistaan. Aika onnellinen ilme, vai mitä?

Hyvät treenit - onnellinen koira
...ja ohjaaja!

maanantai 10. heinäkuuta 2017

It's okay not to be perfect

OMATOIMITREENIT

Viime torstaina käytiin taas Raumalla kaverin kanssa treenailemassa erinäisiä juttuja. Aloitettiin seuraamisella. Tehtiin aluksi liikkellelähtöjä, joissa pyrin saamaan Huldan mahdollisimman aktiiviseksi ensihetkestä alkaen. Keinoista taisinkin mainita jo pari postausta aiemmin. Innostava liikkeellelähtö, pysähdykset jne. Liikkellelähdöt olivat hyviä, mutta eivät erityisen erinomaisia. Tekemistä kohtaan ylipäätään Hulda oli kyllä innokas, mutta ne ensimmäiset pari askelta saisivat olla intensiivisemmät. Olkoonkin, että ihan hyvin Hulda lähtee mukaan, mutta seuraaminen mielestäni paranee parin askeleen jälkeen. Sikäli Hulda oli hyvin kuulolla ja tarkkana, että se istahti jokaiseen pysähdykseen kuin nakutettu, eikä jäänyt empimään, haahuilemaan ja pysähdykset eivät menneet pitkäksi, kuten alussa ("Ai sä pysähdyit jo?"). Ahkera treenaaminen on siis saanut jotakin edistystä aikaan.

Liikkeellelähtöjen jälkeen tein yhden pidemmän pätkän seuraamista. Hulda seurasi niin hyvin! Musta tuntui, että olisin voinut marssia vaikka maailman ääriin, ja Hulda olisi seurannut mua yhtä innokkaasti koko matkan. Pätkään sisältyi kaksi käännöstä oikealle, ja ilokseni olen huomannut käännöstenkin pikkuhiljaa parantuneen. Alkoi heti ahnehdituttamaan, ja teki mieli kokeilla vielä toinen pätkä, ja kolmas, ja... Päätin kuitenkin, että yksi täydellisyyttä hipova pätkä on riittävästi. Superpalkalla tottakai! ( = pari lihapullaa ja narupalloleikkejä).

Tehtiin myös puomin alastulokontaktia. Edelleen loiva alastulo on Huldalle hankalampi, ja totesin etä mun on palattava askel taaksepäin. En voi olettaa voivani jatkaa puomilla siitä, mihin jäin A:n kohdalla. Pienellä helpotuksella 2o2o sujui hyvin puomillekin. Tästä on hyvä jatkaa.

Treenin lopuksi tehtiin radanpätkä. Kenttää kyllä jatkui tuonne vasemmalle, mutta tuli rakenneltua tuo kuvaan vähän turhan reunaan. Huldan siis ei tarvinnut loppusuoran jälkeen törmätä aitaan tai seinään... :D



Vino lähestyminen renkaalle, neloselle tein takaaleikkauksen (nämä alkaa olla Huldalla hanskassa), kutoselle tein vastakäännöksen ja kutosesteen jälkeen oli A ansaesteenä, joka vähän veti Huldaa puoleensa. 8-9 väliin persjättö, jossa olin aina vähän myöhässä ja kaarre levisi pitkäksi, joskin Hulda aina kuitenkin tuli 9-esteelle mun oikealle puolelle. Muurista tuli huti, koska en kertakaikkiaan ohjannut (sattui niin pirusti, että oli juokseminen muutenkin vaikeaa. Ei toki ehkä fiksuin hetki tehdä rataa.) ja edellisen esteen levinnyt kaarre oli omiaan jättämään muurin pois loogiselta linjalta. Ysin jälkeen napakka "Täällä!" auttoi Huldaa oikealle reitille ja saatiin loppusuorakin kunnialla valmiiksi.

Mä olen toisinaan tavattoman ylpeä siitä, mitä olen omin voimin onnistunut opettamaan Huldalle. Edellisestä aktiivisesta agilitykoirasta on kuitenkin aikaa, ja silloinkin käytiin lähes joka treenikerta viisaampien opissa. Lisäksi Oivan agilityharrastus loppui IBD:n takia jo hetikohta sen täytttyä vuoden, joten ei kovin monimutkaisiin juttuihin edes ehditty paneutua. Huldan kanssa ohjattuja treenejä on tainnut olla ikinä kaikkiaan 2 kpl.

Kotona sain vihdoin maalattua kaikki 12 keppiä ja naputeltua ne eilen maahan. Huldan mielestä ei ihan kamalasti ollut eroa sillä, onko keppejä 8 vai 12. Pitää treenata näitä myös eri kentillä erilaisilla kepeillä. Tältä se meno kotipihassa sitten näytti:




OHJATUT TOTTISTREENIT

Eilen oli taas ohjatut tottistreenit. Kotona alkaa nyt intensiivijakso kapulan pitoharjoituksissa, ja parin viikon päästä katsotaan seuraavan kerran miltä näyttää. Hulda ei ole innokas tarttumaan kapulaan, ja tekemistä tässä tulee riittämään. Kotiin lähdettiin saatesanoilla: "Huldan kohdalla noudon opettaminen tulee kyllä olemaan haastavaa.". No ai kun kiva. Mä olen noudon opetamisessa jo muutenkin niin käsi, että olen jo jalka. Vasen jalka. Väärässä saappaassa. Jossa on reikä.

Seuraamistreeneistä ei sitten kertakaikkiaan tullut yhtään mitään. Hulda ei ole ikinä ollut niin haluton ja huolestunut. Syitä sitten mietittiin ja arvailtiin, ja paras veikkaus oli Huldan juoksut ja hormonit yhdistettynä kaverin autossa kiljuvaan pikkupentuun. Eikä mitään pientä vikinää, vaan pienen malinoissin kokemaa huutavaa (sanan varsinaisessa merkityksessä) vääryyttä, kun joutuu auton häkissä yksin olemista opettelemaan. Pelkät juoksut eivät Huldan tekemiseen ole vaikuttaneet millään tavalla. Kun katsoo mm. tuon pujotteluvideon ja seuraamistakin ollaan näiden juoksujen aikana tehty ihan menestyksekkäästi. Ehkä Huldan emonvaistot heräsivät pikkupennun kiljumisesta sitten liiaksi.


Hetkellisesti se innostui narupallosta, mutta tosi ailahtelevaa ja vaisua oli koko yritelmä. Muta jotain hyvääkin: Hulda teki todella hienoja loppuperusasentoja, ja niistä sitä pääsi sitten palkkaamaan. 

Mä olin ihan hämmästynyt miten vähän nämä aivan pieleen menneet treenit mua oikeastaan hetkautti. Olan kohautus ja elämä on. Koirillakin on huonoja päiviä. Murehdin vasta sitten, jos tämä jatkuu ja jatkuu aina vaan. Mä tunnen koirani, ja sitä ei ikinämilloinkaan muuten vaan huvita olla tekemättä. Sille on aina jokin syy ja sitä koiran viestittämää huolenaihetta pitää silloin kunnioittaa. Yritetään toki parhaan mukaan auttaa koiraa onnistumaan, edes sitten jossain pienessä ja helpossa tempussa. Mutta pakottamalla silloin, kun koira on jo muutenkin haluton ja huolestunut (!), ei kyllä herkän mielensäpahoittajaporokoiran kanssa pääsisi pitkälle.