lauantai 26. marraskuuta 2016

Trombosytopenia

Armaksen kanssa käytiin torstaina eläinlääkärissä. Olin jo jonkin aikaa ajatellut, että lääkkeitä on mennyt viimeisen vuoden aikana jalkaleikkausten ja kuntoutusten takia niin paljon, että verikokeet on syytä tarkistaa. Tälläkin hetkellä menee Gabapentiniä jatkuvassa käytössä (josta muuten annos laskettiin takaisin 450mg päivässä, kun tuntui että 600mg oli liikaa. Aiheutti läähättelyä, mutta tämä vanha annos sopii ilman sivuoireita) ja Tramalia tarvittaessa. Viimeksi veret on tsekattu maaliskuussa.

Kerran vuodessahan sitä sanotaan, että jatkuvalla lääkityksellä olevilta pitäisi veriarvot tarkistaa. Meillä veriarvokontrolli sai lisävauhtia siitäkin, että sunnuntaina Armas sai sellaisen ihmeellisen kohtauksen, jossa se kuolasi hurjan paljon ja jälkeenpäin oli kovin väsynyt. Armas oli kokoajan ihan tajuissaan ja tunnisti oman nimensä. Vaikkei se erityisen kivuliaalta tai pahoinvoivalta vaikuttanutkaan, niin mm. sisäelinkipu voisi saada tuollaista pahoinvointia ja kuolaamista aikaan - muista ikävistä vaihtoehdoista puhumattakaan.



Armas siis lääkärissä päällisin puolin tutkittiin neurologisten testien kera (mm asentotunto) ja otettiin verikokeet. Sisuskaluissa ei vikaa, crp normaali, mutta... Miksi aina pitää olla mutta? Verihiutaleet ensimmäisessä ajossa reilusti alle viitteen (100), eikä lukema parantunut uudella tarkistusajolla tippaakaan (95). On mahdollista että verihutaleet ovat klimppiintyneet kasoihin, jolloinka kone ei osaa erotella niitä kaikkia toisistaan ja lukema on siksi virheellisesti liian alhainen. Koska tarkistusajokaan ei tuonut helpotusta, lähetettiin Armaksen veret ulkopuoliseen labraan, jossa sitten ihan käsipelillä lasketaan paljonko niitä verihiutaleita oikeasti on.

Eilen saatiin tarkistetut tulokset. Armaksella on trombosytopenia, mutta vähän parempi verihiutalearvo tarkistuksessa saatiin: 144 (viite 186-545). Tuolla arvolla Armaksella ei mitään hätää ole, eikä ole vielä riskiä mihinkään verenvuotoihinkaan. Uudet verikokeet otetaan 3-4 viikon kuluttua verihiutaleiden määrän kontrolloimiseksi. Toivotaan siis, että trombosytopenia olisi jokin hetkellinen häiriö, eikä ainakaan pahentuisi ajan kuluessa.

Armaksen pissanäyte tutkittiin myös, mutta siinä ei sentään onneksi ollut mitään vialla.

maanantai 21. marraskuuta 2016

Huldan tokotreenit: Videointia kotipihassa

Huldan kanssa on harjoiteltu peruutuskäännöksiä niin paljon, että jos niitä tehdään sohvan kulmassa, niin se ennakoi ja on peruutamassa ihan sitten koko ajan. "Siihen mitään käskyjä tarvita! Hulda tietää mitä tässä kuuluu tehdä!" Se on ehkä vähän itseään jalkaan ampumista, mutta mun mielestä tuollainen innokkuus on porokoiralla vain hyväksi. Toki se ei saa palkkaa omin päin tehdyistä peruutteluista, mutta en sitä niistä mitenkään kielläkään - ainakaan vielä. Toinen niin tohkeissaan kun on juuri oppinut uuden asian. Ulkona samaa ongelmaa ei ole, siellä ei ole sohvannurkkia antamassa vihjettä siitä mitä ollaan tekemässä.

On hirveän hyvä saada tekemisistään videota katsottavaksi. Tein nimittäin huomion, että ainakin kyseisellä treenikerralla Hulda seuraa paremmin ja innokkaamman näköisesti tikapuilla ilman käsiapua, kuin ilman tikapuita namilla imuttaen. Lisäksi mun pitää peruutusharjoituksissa ilman sohvan tai muun tukea kiinnittää huomiota, etten palkkaa jos peruutuskäännös venyy liian väljäksi. Tähän luonnollisestikin tarvitaan vielä nami-imutus ilman ympäröivää tukea. Muuten menee vielä kurvi pitkäksi.


Pentuaikaisesta agitreenauksesta Huldalle on jäänyt päälle tapa tarjota esteiden suorittamista oma-aloitteisesti. Sitä on palkattu siitä vaikka ja kuinka paljon. Nyt se harrastus vähän haittaa tokon hyppyä, sillä tuohan pinkaisee hypylle aina joutessaan. Toki jos se on käskyn alla, esim. seuraa, niin ei se silloin. Vielä kun seuraaminen on kuitenkin ihan alkutekijöissään, en ole tavannut sitä hypylle seuruuttaa. Ehkä pitäisi. Silloin voisi kieltää jos lähtee hypylle omin päin, kun on toinen käsky voimassa. Tai voi toki muutenkin, mutta en halua. Mulla on harrastaessa hirmu hauskaa, kun näen koiran innoissaan tarjoavan mulle erilaisia oppimiaan juttuja. ja siitä mulle harrastaessa on kyse: Pitää olla hauskaa. Kaikilla koirakon osapuolilla. Kiroan tätä varmaan myöhemmin, kun se joku kaunis päivä tokokokeessa karkaa hypylle liian aikaisin...

Videolla tehtiin merkin kiertämistä suoraan vauhdista, mutta Hulda on aika kivasti jo oppinut lähtemään merkille perusasennosta pelkällä suullisella käskyllä. Palkkauksen suuntaan pitää kiinnittää huomiota, että se kiertäisi merkin mehdollisimman tiiviisti. Videolla Hulda ei pistele ihan parasta vauhtiaan, mutta se totesi märän nurmikon hyvin liukkaaksi kun peräpää luiskahti kurvissa alta, joten siihen nähden se pistelee ihan riittävän reipasta vauhtia.


keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Huldan peruutusharjoituksia, youtube-ihmettelyä ja Armaksen lääkepäivityksiä

Osa I

Viime postauksessa sanoin, miten pitää aloittaa askelsiirtymien harjoittelu, jossa tulee vasemmalle käännöksessä koiralle käytännössä peruuttamista sivulla pysyen. Kulmasohvan sisänurkka auttaa sopivasti koiraa alussa, sillä peruutaminen on yllättävän vaikeaa. Ilman kulman tukeahan se peruuttaisi todennäköisesti suoraan (jos ollenkaan).

Olen harmitellut kun en saa videoita suoraan blogiin. Päätin siis ottaa härkää sarvista ja tehdä youtubeen tilin, ja katsotaan nyt saanko meidän peruutusvideon tämän postauksen yhteyteen. Toivottavasti toimii

Tässä siis olisi, Huldan kolmannet peruutustreenit. Ensimmäiset meni täysin siihen, että sain Huldan ottamaan askeleen taaksepäin. Toiset treenit tehtiin ulkona tikapuiden luona niin, että ensin oltiin selkä tikapuita kohden, ja siitä käännyttiin vasemmalle. Lopputuloksena siis koira mun ja tikapuiden välissä. Samalla harjoiteltiin vähän seuraamista ja merkin kiertoa. Tässä sitten kolmas treeni, jossa Hulda lähtee jo hyvin taaksepäin. (Älkää välittäkö mun muodikkaasta kotiryysy-kerrospukeutumisesta...)


Kokeilin videon kuvaamisen jälkeen käännöstä myös vähän enemmän irti sohvasta, ja se onnistui yllättävän hyvin. Seuraava askel on harjoitella tuohon peruuttamisen loppuun perusasento, ja sen jälkeen häivytetään käsiapu/nami.

Osa II

Just kun Armaksella meni kivasti, niin sehän sitten satutti jalkansa. Ne nuhjusivat Huldan kanssa sohvalla, ei edes mitenkään kovin villisti. Armas makasi sohvalla alimmaisena, ja Hulda sitten siitä onistui vahingossa astumaan Armaksen leikatun jalan päälle. Voi sitä rääkäisyä! Siitä asti on mennyt Tramalia 50 mg 1-2 krt päivässä. Ja kylmäämisestä Armas pitää kovin. Mulla on semmoinen kutina, että sen on luun sahauslinja kipeä, eikä niinkään nivel. Vaan mistäs sitä tietää. Kumpaakin olen kuitenkin kylmännyt.

Lisäksi nostin Gabapentinin annoksen ell antamaan maksimiin. Tai en tiedä onko se edes ehdoton maksimi, mutta sellainen, johon voin annoksen nyt lääkkeen aloitettua sen itsenäisesti nostaa. Eli nyt eilisestä alkaen Gabapentinia menee 600 mg päivässä kahteen osaan jaettuna.

Tramalia ajattelin antaa nyt rutiinisti jonkinmittaisen kuurin. Viikko? Kaksi? Joskus oli lääkärin kanssa puhetta, että ei Tramalin jatkuvakaan käyttö olisi poissuljettua, sillä lääke auttaa ja sopii Armakselle tosi hyvin, eikä tee siitä yhtään tokkuraista. Jos tulehduskipulääkkeitä pystyisi käyttämään, se todnäk olisi niillä jatkuvasti. Hirveästi en jaksa stressata Armaksen lääkemääristä, sillä kipeänäkään ei voi olla. Se ei ole vaihtoehto. Ja realistisesti - tuolla kintulla ei todennäköisesti vanhaksi asti eletä. Karua, mutta niin se taitaa olla. Mä lääkitsen elukoitani surutta (mutta toki tietty vain tarpeeseen) niin kauan kuin lääkkeistä ei aiheudu haittavaikutuksia. Veriarvoja seurataan vähintään vuosittain lääkityksellä ollessa. Kohta olisikin taas aika varata Armakselle kontrolliverikokeet.

Armas aamulla peuroja tarkkailemassa

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Huldan tokotreenit: Ollaan edistytty!

Pari päivää sitten otettiin lyhyet treenit tuossa omassa pihassa kaverin kanssa. En ottanut Huldalle hihnaa, ja vaikka Hulda ja Ressu yleensä saavat pihassa irti ollessaan möyhytä keskenään minkä tahtovat, niin hienosti kumpikin keskittyi treeneihin, vaikka aika samoilla neliöillä välillä oltiinkin.

Tänään käytiin taas porukalla treenaamassa Huittisissa. Onni on treenikaverit, jotka ihastelivat Huldan menoa, ja muistuttivat mua miten lyhyessä ajassa on kehitytty huima harppaus eteenpäin. Ja ennenkaikkea treenissä näkyy se, miten molemmilla on hauskaa.

Ei kaikki tokikaan silti aina täydellisesti mene. Tai jos menee, niin hinkataan liian helppoja juttuja. Hyppy meni tänään tosi hyvin täydellä korkeudella. Samoin seuraaminen. Jälkimmäiseen saatin hyviä vinkkejä, miten edetä ja harjoitella kotona. Perusasennosta käännytään paikallaan oikealle ja vasemmalle. Jos tuon vasemmalle kääntymisen saan Huldalle opetettua, niin sitten ollaan jo aika pitkällä seuraamisen kanssa. Siinä koiran pitää peruuttaa ja kääntyä, ja kun se joku päivä sen hallitsee, niin sillä on jo aika vahva käsitys oikeasta seuraamispaikasta.

Aluksi sitä voi harjoitella esim. kulmasohvan tai muun sisänurkassa (tai siis lattialla tokikin tietty...), jossa käännös ei pääse leviämään ulospäin. Siitä sitten vaikeuttamaan pikkuhljaa niin, ettei ole huonekaluja auttamassa oikeaan paikkaan. Myös noilla meidän tikapuilla sitä voi harjoitella. Seisotaan ensin selkä tikapuita päin, ja siitä käännytään paikallaan vasemmalle, jolloin tikapuut estävät koiraa irtautumasta liian kauas. Lopulta ollaan perusasennossa Hulda minun ja tikapuiden välissä.



Merkin kierrossa Huldan kulkureitti leviää merkin jälkeen liian leveäksi, johtuen ihan siitä, että olen palkannut sitä heittämällä lelua vähän väärään suuntaan. Kun pari kertaa lelu lensikin mun vasemmalle puolelle, niin alkoi Huldan reitistäkin tulla parempi merkkiä nuoleva tiukka mutka.

Ensimmäiset 2 sivulla tehtävää maahanmenoa oli hyviä, kunnes Huldaa alkoi ällöttää kylmä luminen maa. On siinäkin porokoira. :) Siinä se silmiään räpsytellen yritti näyttää siltä, kun ei olisi ikinä kuullutkaan maahanmenokäskyä. Se osaa sen ilman käsimerkkejä, mutta nyt se ei meinannut mennä silläkään. Muutaman kerran vein kuitenkin homman läpi, että sinne maahan nyt vaan on mentävä, että ei siihen porokoira kuole jos siellä pitää parikymmentä sekuntia maata. Saatiin sitten ihan onnistuneita suoriuksia pienellä kärsivällisyydellä, ja pääsin palkkaamaan. Namilla maassa makaamista, ja lelulla sitten vapautus.

Lopuksi otettiin vielä pätkiä seuraamista, kun siinä oli niin hyvä draivi. Kun lelua oli riittävästi tapettu, laitoin Huldan autoon. :)



keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Armaksen kuulumisia: ~4kk leikkauksesta

Armaksella on mennyt suhteellisen kivasti. Vieläkään en ole pystynyt hengähtämään helpotuksesta, että leikkaukset olisivat onnistuneet ja Armaksesta tulee 100-varmasti ehjä. Sitä varmuutta kun ei ole kenelläkään antaa. Se on ollut pakko sopeutua tilanteeseen, työntää pelko tulevasta sivuun, ja nauttia niistä päivistä mitä meillä on. Toivottavasti niitä on vielä vuosikaupalla.

Nyt ollaan siinä vaiheessa, että flexilenkkejä on tehty ja pihassa on oltu vapaana. Lenkkien pituus on tällä hetkellä enimmillään noin 2 km, mutta jatkuvasti matkaa kasvatetaan. Pihassa vapaana oleminen onnistuu ilman Huldaa, eikä jalka ota nokkiinsa edes pienestä spurttailusta. Huldan kanssa ei kuitenkaan voi vielä vapaana pitää, sillä siinä käännökset ovat liian äkkinäisiä ja muukin törmäily ja sekoilu sitä luokkaa, ettei Armaksen jalka sitä vielä kestä. Jos tulee kestämään koskaan.


Toipumisaitaus on hävitetty ja tilalla
on jälleen trukkilavakoiransänky.
Tyyli on vapaa, mutta pakollinen.
Kompromissi siihen, että luuta ei saanut syödä sohvalla.


Viimeisimmästä leikkauksesta on nyt kulunut vajaa 4 kuukautta. Gabapentiini on lisätty hiljattain toistaiseksi olevaksi lääkitykseksi (tällä hetkellä 150+300mg), ja tarvittaessa sitten annetaan Tramalia jos on tullut riekuttua vähän liikaa. Kuten esimerkiksi tänään. Yleensä kuitenkin kerta-annos Tramalia riittää korjaamaan tilanteen ennalleen.

Koen kuitenkin, että Armaksen elämänlaatu alkaa olla semmosissa kantimissa, että se pystyy nauttimaan elämästä ja olemisesta. Se ei vaikuta kipeältä (niitä hetkellisiä ylirasituksia lukuunottamatta, jotka nekin hoituvat kipulääkkeellä), pystytään kokoajan kasvavissa määrin lenkkeilemään, pystytään omaksi iloksi harrastamaan tokoilua/rally-tokoilua/temppuilua ja Armaksella kuitenkin on koirakaveri, eikä Huldan ja Armaksen leikkejä juurikaan tarvitse sisällä rajoittaa. Lisäksi on käyty koirauimalassa, viimeksi juuri Armaksen 2-vuotis synttäreillä. Armaksesta on kuoriutunut oikein kunnon vesipeto.

Kuntoutus on hoidettu tällä erää kokonaan osteopaatilla (Maaria Kaiperlalla) ja olen ollut päätökseen erittäin tyytyväinen. On saatu näkyviä tuloksia aikaan. Fyssarilla ei olla enää käyty, mutta olen hyödyntänyt ensimmäisen leikkauksen jälkeisiä jumppaohjeita. Joskin hieman laiskanlaisesti, mutta kuitenkin. Armashan on innokas jumppaaja. :)



Syntymäpäivänä käytiin koirakylpylässä,
mummolassa ja tietty herkuteltiin.

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Pimeetä touhua

"Ihana" marraskuu. Pimeetä, pimeetä ja pimeetä. Ja kylmää. Yksinäänhän voi valoisaan aikaan treenailla omassa pihassa ja missä vaan. Mutta jos haluaa treeniseuraa, niin suurin osa treenikavereista on töissä kaiket valoisat ajat. Viriteltiin siis meidän pihaan vielä yksi ulkovalo lisää, ja kolmen ulkovalon turvin sitten treenailtiin illan pimetessä meidän pihassa vaikka hyyyytävän kylmä tuuli puhalteli.

Huldan kanssa tehtiin pitkästä aikaa ruutua, ja lelupalkkauksen myötä on saatu siihenkin uutta vauhtia. Pari kertaa alustalle nami ja sinne lähetys. Sen jälkeen se ahneena koirana lähti toiveikkaana ruutuun ilman namialustaakin, ja kun koira oli ruudussa, niin joko kaveri heitti sille namin tai minä heitin sille palkaksi lelun. Yhden kerran ei oikein oltu kaverin kanssa samalla aaltopituudella, jolloin Huldaa heiteltiin saman aikaisesti niin namilla kuin lelullakin. Eipä ainakaan voi Hulda palkan puutteesta protestoida.

Kuvat edellisistä treeneistä


Sivulletuloa hinkattiin tuossa yhtenä iltana ihan keittiötreeninä, ja se alkaa jo pikkuhiljaa sujua. Hulda hakee kovasti paikkaansa mun vasemman käden mukaan - tottakai kun sitä namilla olen ohjannut oikeaan paikkaan - ja siitä pitää alkaa seuraavaksi vierottautumaan pois.

Sivulla maahanmenossa on selvästi vähän joko epävarmutta tai yli-innokkuutta, sillä Hulda menee maahan tosi hyvin, mutta heiluu helposti kuin vieteri istumaahanistumaahanistumaahan... Itse paikkamakuussa pysyy hyvin maassa. Pitää siis kiinnittää huomiota sivulla ollessa maassa pysymiseen. 


Tehtiin vähän seuraamista. Tikapuiden vierellä ollaan päästy jo menemään askel-pari ilman käsiapua ja Hulda on pysynyt tosi hyvin oikeassa paikassa. Lisäksi on ihmetelty hyppyä, merkin kiertoa ja noutokapulahommia, mutta niistä ei mitään kovin uutta kerrottavaa ole kertynyt.

Linkin takaa löytyy videota Huldan merkin kierrosta:

https://www.facebook.com/sanna.huittinen/videos/vb.1237900126/10208385370212004/?type=3&theater