lauantai 27. joulukuuta 2008

Paniikki

Se on sitten niin hienoa kun tulee uusivuosi. Ja sitten on pakko vähän ampuilla niitä raketteja jo heti joulun jälkeen ja kaikkien ihmisten koirat pelkää ja kuolaa jossain sängyn alla. On niin hienoa ampua niitä kissanpieruja ja kaikenmaailman koiranpaskapommeja!

Koirien mielestä on hyvä juttu kun emäntä ostaa uuden ulkoilupuvun - saati sitten jos niitä onkin vaikka kaksi! Lähdettiin siis testaamaan uutta ulkoilupukua metsälenkille. Meinasin jotta jos vähän normaalia pidemmän lenkin tekisi. Ruu tietenkin heti alkuunsa molskahti sellaiseen 5 x 10m lutakkoon niin että sen koko peräpää kastui. Eihän sitä nyt porokoira tämmöisenä talvena muutakaan voi tai tulee hiki. Että nollakelillä kun vähän alkumatkasta kastelee itseään niin pysyy lämpötilat aisoissa. Ei näyttänyt poropojan vauhtia märkyys hidastavan ja hyvä niin, pysyi ainakin lämpimänä.

Oltiin yli puolituntia kävelty ja menossa metsäpolulla kun alkoi kuulua jonkinsortin pommien ääntä. Se kuului kaukaa ja aika vaimeana joten Otto vasta vähän huolestui. Tavallaan se oli hyvä juttu, kun Otto ei voinut karata. Jos se olikin mennyt vähän kauemmaksi, niin pamauksen kuullessaan se tuli aina takaisin mun luokse. Tarkkailin tilannetta ja jatkettiin vain matkaa. Ajattelin että ottaisin sen sitten kiinni jos se huolestuisi liiaksi. Oltiin tulossa pienelle hiekkatielle missä olin ajatellut ottaa Oton muutenkin varmuuden vuoksi kiinni. Otolla kuitenkin pamauksien sietokynnys ylittyi yhtäkkiä ja se lähti metsänpoikki oikoreittiä painelemaan tielle päin. Se ei kuunnellut kutsuja eikä huutoja. Pistettiin ruun kanssa vauhtia ja loikittiin polkua pitkin alamäkeen tiellepäin Ottoa samalla huudellen. Ajattelin että autolle se osaa, mutta toivottavasti pysähtyy sinne eikä yritä jatkaa kotiin asti.

Tielle päästyäni huomasin onneksi Oton hääräävän paniikissa tietäpitkin eestaas häntä ja pää painuksissa. Tai ei tietenkään onneksi paniikissa, vaan onneksi se oli vielä tallessa. Se antoi ottaa itsensä kiinni, mutta se alkoi heti vetää kotiinpäin. Autolle oli matkaa vielä kuitenkin pari kilometriä. Kilometrin verran kiskottuaan se rauhoittui hieman mutta pysähtyi kuuntelemaan jokaista kuuluvaa pamausta ja kiirehti taas kotiinpäin. Kun auto tuli näkyviin oli Otossa hieman pitelemistä, niin kiire sillä oli turvaan.

Ruu oli koko matkan loikkinut ja juoksennellut irrallaan eikä se näyttänyt reagoivan mitenkään pamauksiin eikä Oton omituiseen käytökseen. Ainoastaan sillä on nyt korvat vähän hukassa tyttöjen tuoksujen takia ja pari kertaa jouduin sen hakemaan lussuttamasta kusia.

Nyt kotona Otto meni heti majaansa yhden vaimean pamauksen kuultuaan. Saas nähdä joko nyt on aika kokeilla Dogcalmia. Eilen se sai tolkuttoman paniikin iltapissilenkillä joistakin pamauksista (mistä lie noita pommeja joku saanut kun niiden myynti alkoi vasta tänään). Eli tänään illalla on odotettavissa vielä enemmän pamauksia, ja iltapissille nuo on kuitenkin vietävä.

Ai niin, Torstai:n ulkoilupuku oli huippuhyvä!

Ei kommentteja: