perjantai 31. maaliskuuta 2017

Troppeja tankkaamassa

Tänään oli sitten kuitenkin pakko käydä vielä tankkaamassa Huldalle troppeja viikonloppua vasten, kun ripuli ei ota hellittääkseen. Edelispäivänä ei ripuliin nesteytystä ja pahoinvointilääkettä kummempaa annettu, kun vaikutti siinä kohtaa siltä, että vaiva alkaa helpottaa. Sen jälkeen se on sitten vaihdellut niin, että joka päivä tulee sekä vähän kiinteämpää mutta silti löysää, että ihan vesiripulia.

Tänään haettiin sitten kuuri Tylosiinia, Cereniaa pahoinvointiin (vaikuttaa ajoittain pahoinvoivalta vaikkei oksennakaan), Nutrisalia nestetasapainon ylläpitämiseen ja muutama purkki RC Gastro Intestinal märkäruokaa. Kyllä näillä eväillä pitäisi vatsankin lopulta rauhoittua kunnolla.

Yskä/kröhä alkaa pikkuhiljaa vähän helpottaa, vaikkei siitäkään vielä kokonaan olla päästy eroon.

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Kulkutauteja ja muita hyppykuppia

Saatiin sitten (tai siis Hulda sai) ilmeisesti agiepiksistä sekä kennelyskä, että ripulitauti. Hulda alkoi lauantai-iltana ryystää ja krohista, sekä meni ihan vesiripulille. Vilkkuluomet oli tosi paljon esillä ja nenä oli kokoajan kuiva ja lämmin. Kuumetta ei onneksi ollut. Vatsaa alettiin hoitamaan Inupekt Fortella ja Biopakilla. Sunnuntaina ostin vielä apteekista Promaxia, ja näillä eväillä ripulikin alkoi pikkuhiljaa asettumaan.

Hulda oli kuitenkin outo, vaisu eikä ollenkaan oma itsensä. Ryystäminen ja kröhinä ei ikinä ole pahentunut kovaksi yskäksi, mutta sen mitä nieleskelee, ryystää ja krohisee, niin sitä on sitten ollut sinnikkäästi joka päivä. Tänään käytiin sitten lääkäristä hakemassa vähän vauhtia, kun ei juominen oikein maistunut Huldalle. Ruuan perään ei myöskään mitenkään hingu, mutta syö kyllä silti kaiken mitä sille kuppiin antaa. Olen sitten piimä- tai jauhelihavedellä sitä juottanut.

Hulda oli lääkärissä tosi vaisu ja flegmaattinen. Makoili vain pedillä tippaletku kintussa ja nukkui. Verikokeen otossa sitä piti oikein kannatella, ettei se valunut takaisin makuulle. Lääkärikin tuumi, että vaikka Hulda onkin aina ollut hyvin käyttäytyvä neiti, niin on siinä silti normaalisti edes jotain eloa ja touhua ollut. Nyt ei ollut.


Verikokeiden tulokset viittasivat virusinfektioon (mm. matalat leukkarit). Crp tulos saadaan huomenna. Koska ripuli oli jo kertaalleen helpottanut, ajateltiin että Hulda sen osalta on tokeentumassa. Nyt illalla se kuitenkin uudelleen heitti ihan vesiripulille. Pitänee kysyä huomenna olisiko Tylosin-kuuri sitten kuitenkin paikallaan, vai mitä ihmettä tuolle tehdään. Nytkin se oli jo kuitenkin aika kuivakan oloinen, enkä muista että olisin ikinä nähnyt nestekyttyrän imeytyvän noin nopeasti koiraan! Ensin osa nesteestä tiputettiin suoraan suoneen ja loput laitettiin sitten niskanahan alle.

Se noissa koiratapahtumissa toki on aina varjopuolena, että kaikenmaailman taudit voi tarttua ja levitä helpommin. Varsinkin vielä lämpimissä halleissa viruksilla ja bakteereilla on otolliset olot muhia. Mutta eipä sitä kotiinkaan mihinkään kuplaan voi linnoittautua kennelyskän pelossa. Eiköhän tästä levolla ja tarvittavilla tukihoidoilla taas nousta.

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Agiepikset: 0 vp & HYL

Tänään huristeltiin Ylöjärvelle agiepiksiin. Mentiin sama möllien putkirallirata kahteen kertaan. Ensimmäinen rata meni tosi hyvin. Hulda eteni reippaasti ja tehtiin puhdas rata. Maalissa palkaksi oli taas kissan märkäruokaa. (Joka muuten yhdessä kohdassa vähän levisi mun treeniliivin taskuun...).



Toinen rata lähti tosi hyvin liikkelle. Hulda ampaisi reippaasti matkaan, mutta se riemu loppui sitten jo putkelle nro 4, kun Hulda kyllä meni putkeen, mutta palasi pian samaa reittiä ulos. Heti perään toinen kielto samalle putkelle, ja kolmannella yrityksellä siitä putkesta selvittiin. Sama homma kun numerona oli 7, eli sama putki. Kielsi ennenkuin edes yritti suoriutua siitä, mutta toisella kerralla sitten meni kuitenkin. Tässä kohtaa oli jo molemmilla pasmat ihan sekaisin, ja putkelle nro 12 otettiin semmoinen "ihan muuten vaan" huolimattomuushuti.

Meidän ensimmäisen ja toisen vuoron välillä ehti kyllä kahdeltakin koiralta tulla hädät kesken radan, ja vaikka ne heti kyllä sieltä siivottiin, niin olisiko silti jotain shaibaa kulkeutunut tassuissa tuonne 4/7 putkeen? On tullut aiemmin huomattua, että Hulda on noista putkissa olevista eritteistä tosi tarkka, eikä niihin mielellään mene jos niissä on jotain ylimääräistä haisemassa. Koiran nokka kun varmasti haistaa, vaikkei siellä ihan kasoittain mitään oliskaan.

Voi tuohon kieltelyyn toki olla jokin muukin syy, ja muuten sanoisinkin väsymisen pitkästä kisapäivästä tai jonkinlaisen tympääntymisen samaan rataan, mutta alku oli niin hyvä ja tosi reippaalla asenteella lähti liikenteeseen, etten oikein väsymiseenkään tällä kerralla usko. Jos tosiaan kakat/pissat putkessa tassuista kulkeutuneena oli se syy, niin mitähän sellaisellekin asialle sitten voisi tehdä? Onko koiralla oikeus valita, jos se ei halua mennä paskanhajuiseen putkeen? Siinäpä sitä illan filosofinen kysymys...

Pääasia on kuitenkin yksi tosi hieno rata, mistä jäi oikein hyvä mieli. :)

Seuraamisasenneharjoittelua

Eiliset seuraamisharjoitukset tehtiin taas lenkin ohessa. Tällä kerralla saatiin kuviakin, ja niissä mun mielestä hyvin näkyy se asenne ja mielentila jota ollaan tässä viimeinen viikko rakenneltu. Positiivista oli myös se, ettei kuvien joukosta tarvinnut valkata kuvaa, joka näyttäisi hyvältä, vaan jokainen kuva on siltä osin onnistunut. Se kertoo osaltaan myös siitä, että tekemisen laatu on tasaista. Tokihan sitä hyvännäköisen kuvan saa niinkin, kun ottaa niitä riittävän monta, ja toivoo että johonkin olisi osunut se The Hetki, joka näyttää kivalta...

Ensin vähän innostetaan Huldaa tekemään, ja tavoittelemaan palkkiota. Sen siis ei ole mitenkään pakko hyppiä mua vasten, mutta Huldan kohdalla kaikki innokkuus, itseluottamus ja röyhkeys on tässä kohti toivottavaa. :)

Tahtoo, tahtoo!
Kun virittelyt ovat kohdillaan, voidaan lähteä itse seuraamisen harjoitteluun. Edelleen jokainen toisto samasta alkupisteestä alkaen, ja virittelyt ennen jokaista seuraamispätkää. Tässä kuvat neljältä eri seuraamispätkältä:





Nyt parina viimepäivänä Huldalla on ruvennut pysymään paikka hyvin tuossa lähellä mun jalkaa. Alussa se aavistuksen seilasi sivusuunnassa, kun se 1) ei vielä ollut aivan varma mitä tehdään, uusi asia kuitenkin sille ja 2) en ollut välttämättä saanut viriteltyä sitä aivan parhaimpaansa, uusi asia kuitenkin mullekin. Tuolla vasemmalla kädellä, joka on koiran ulkopuolella, ei ole siis tarkoitus mitenkään painaa koiraa itseään vasten. Se käsi vain on siinä, mihi se luonnollisesti asettuu. Alussa sillä korkeintaan vähän rapsutellaan, jotta koiran mielestä on hyvä juttu, että se on siinä.

Kuvat herättivät facebookin puolella kysymyksiä siitä, miksi palkkakäsi on se mikä se on, ja miksi se on juuri tuossa kohdassa. Vastasinkin, että näin kirjoittamalla mahdoton antaa mitää tyhjentävää vastausta. Varsinkaan, kun tämä tapa opettaa seuraamista on mulle itsellenikin uusi. Ja juuri siitä syystä me tullaan käymään säännöllisesti Annen opissa, jotta mun ei varsinaisesti tarvitse vielä hallitakaan koko juttua itsenäisesti. Toki käytiin läpi teoriassa sitä, miten homma tulee etenemään, jottei tarvitse ns. ostaa sikaa säkissä, vaan tiedän miten tullaan pääpiirteittäin etenemään, ja mulla on käsitys siitä mihin pyritään ja miltä valmis lopputulos tulee näyttämään.

Tässä kohdassa siis rakennetaan sitä mielentilaa seuraamista kohtaan. Että seuraamispaikassa on ihaninta ikinä olla. Palkkaa saa tavoitella. Hyvin lyhykäisyydessään tämä ei ole perus imuttamista mystisempää. Palkkakättä lähdetään nostamaan suoraan ylöspäin kunnes se on vasemmassa kainalossa, ja siinä kohti sitä voi vaihtaa halutessaan leluun. Palkka ei myöskään ikinämilloinkaan tule oikeasta kädestä niin, että se annettaisi vartalon oikealta puolelta, vaan palkka on aina vasemmalla puolella kun lähdetään tekemään.

Tässä on etuna myös se, että mun kropan vasen puoli - siis seuraamispuoli - käsineen päivineen säilyy alusta asti koiralle muuttumattomana (toki tuosta pikkuhiljaa vasen käsikin nousee, kun oma kroppa suoristuu palkan noustessa). Jos imutan vasemmalla kädellä, on se melkoinen häiriö koiralle kun kättä aletaan häivyttämään, ja sen palkanneen namikäden pitäisi hetken kuluttua keikkua koiran pään ulkopuolella, ja siihen ei saisi kiinnittää mitään huomiota. Oikea käsi melko jouhevasti häivyttyy kainalosta omalle puolelleen. Ja kun oikealta puolelta kroppaa ei ikinä ole tullut palkkaa, niin tyhjä käsi oikealla ei ole koiralle niin suuri muutos tai häiriö.

Yksityiskohdat sitten hioutuvat ja tarkentuvat sitä mukaan kun käydään Annen opissa ja edistytään. Jokaisen omalla vastuulla on, jos tätä lähtee näiden mun jorinoiden pohjalta kokeilemaan. Mä en todellakaan lähtisi tätä tässä kohdassa kenellekään opettamaan, kun itsekin vasta opiskelen. :)

P.s. Saatan olla hieman puolueellinen lausunnossani, mutta on Hulda vaan hieno koira! 

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Onnellinen perhetapahtuma

Seuraamisharjoitukset ovat sujuneet pääasiassa hyvin. Edellispäivä taisi olla ainoa, kun en saanut Huldaan sellaista aitoa draivia, jota olisin siihen halunnut. Eilen tein seuraamisharjoitukset lenkillä. Sielläkin toteutin tätä saman paikan sääntöä tehden toistot aina samasta alkupisteestä samaan päätepisteeseen. Harjoitus sujuikin ihan hyvin, sillä kukapa nyt lenkillä ei olisi innostunut. Eilen illalla sitten selvisi syy edellispäivän aavistuksen alavireiselle harjoitukselle, sillä meillä kävi onnellinen perhetapahtuma, ja Hulda synnytti yhden ihanan pienen sinisen vinkupallon. Että semmosta.

Käytöksessä on ollut havaittavissa sellaista lievää "Oih ja voih, kun olen niiiin raskaana!" mielentilaa, joka kuitenkin haihtuu aina esim. juurikin lenkille lähdettäessä. Tänään "koiranpentua" on kohdeltu taas vähän enemmän kuin sinistä vinkupalloa, mutta pitää nyt katsoa jos tuo menee vielä uudestaan kovin valeraskausmaailmoihinsa, että sitten pitänee potentiaaliset pentuehdokkaat, sekä jo syntynyt vinkupallo takavarikoida. Toistaiseksi ollaan selvitty hyvinkin vähällä. Nähtäväksi jää (jos oma kunto sallii osallistumisen) huomiset agiepikset, että miten tuo vaikutta tekemiseen siellä. Toisaalta ihan hyväkin jos päästään osallistumaan. Paljon vain ohjelmaa ja liikuntaa, niin ei jää aikaa valeraskausvouhotukselle. :)

Kai tän silti voi rekata porokoiraksi?

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Porokoiraa onkimassa

Seuraamisharjoitukset menivät eilen hyvin. Hieman on itsellä epävarma olo, että tuleeko tehtyä kaikki varmasti oikein, mutta se lienee normaalia uusia asioita opetellessa. Koulutustapaa kohtaan en koe epävarmuutta, lähinnä mietityttää, että saanko koiran varmasti oikeaan mielentilaan ja riittävän innokkaaksi. Toisaalta mitä sitä murehtimaan. Saan Huldan vireestä ja mielentilasta juuri niin hyvän, kuin mihin mun taidot riittää. Ja sen takia käydään jatkossakin valvovien silmien alla harjoittelemassa, että saadaan neuvoja asiaan.

Oltiin siis tehty eilen ensimmäiset kotitreenit, jonka jälkeen käytiin vähän metsälenkillä. Isoimmat virrat juostuaan Hulda tarjosi kahteen otteeseen seuraamista. Tai ei tietenkään mitään valmista seuraamista, mutta selvästi se kokeili onko se mun vasemmalla puolella kulkeminen kannattavaa. Olihan se! Aloin kehua Huldaa, jolloin se sai hieman itsevarmuutta ja tuli hieman tiviimmin mukaan. Muutaman askeleen jälkeen palkasin hienon yrityksen. Vähän myöhemmin Hulda teki saman uusiksi. Jos se olis tullut pelkästään kerjäämään nameja, sen olisi ollut helpoin tulla mun oikealle puolelle kyttäämään, mutta se vartavasten vaihtoi puolta vasemmalle. Ryhdistin hieman omaa kävelyäni. Taas hyvästä yrityksestä palkittiin. Nämä olivat pieniäsuuria juttuja. Koskaan aiemmin Hulda ei ole tällaista tarjonnut. Ja kuten sanoin, niin valmiista suorituksesta tuo oli vielä kaukana, mutta yritys oli hyvä ja asenne kysyvän innokas.

Tekis mieli kysyä, että voiko ton koiran laihdutusoperaation aloittaa vasta sitten, kun se osaa seurata? Tosin sitten tulisi taas uudet opeteltavat asiat, ja taas kuluisi nakkia, ja taas homma lykkääntyisi... Olin siis ensitöikseni aamulla paistanut uunissa possun sydäntä, jota hieman jäähtyneenä pilkoin treeninamiksi. Olis ehkä voinut vähän kauemminkin paistaa, sillä isoimmista kimpaleista tihkui vielä pussissakin veristä kudosnestettä. Mutta mitäpä sitä ei täydellisen treeniherkun eteen tekisi. Aamun treenissä vielä hieman lämpimät possunsydämet upposivat kuin vanhaan mummoon. Täydellinen nami: Vähärasvainen, proteiinipitoinen, pehmeä + sujuvasti hotkaistava ja syötyjen namien osuuden voi kuitata pois illan lihamäärästä!

Myöhemmin samana päivänä Hulda oli taas vähän sen oloinen, että voitaisko tehdä jotain. Ajattelin hyödyntää tilaisuuden ja kiskaisin treeniliivin päälle, lenkkarit jalkaan ja hieman mediumit possunsydämet taskuun. (Onneksi mun treeniliivissä on irroitettaat taskut, ne joutaa muutenkin jo kohta pestäväksi). Otin vähemmän toistoja kuin päivällä. Yritin olla innostava, ja samalla pysyä erossa sähellyksestä ja hosumisesta. Hulda oli tosi hyvä! Parempi kuin päivällä. Se sujahti paremmin oikeaan seuraamispaikkaan kun nappasin sen lennosta mukaan. Ei siinä varmaan muuten mitään ihmeellisen erilaista ollut aamupäivään verrattuna, mutta se sujui jouhevammin.

Hulda ihmettelemässä,
että mikäpä se tämä vekotin on?
Se on tietenkin porokoiraonki!
Tänään sitten aamupäivällä harrastettiin porokoiraongintaa. Keppiin naru, ja narun päähän mielilelu. Hulda saalisti innokkaasti kun sille vetelin lelua pitkinpoikin pihalla. Yritin muistaa ohjeet. Saalistamista kehutaan innostavasti ja kannustavasti, ja saaliin kiinnisaamista ja kantamista kehutaan ylpeästi. Maailman hienoin koira, joka sai paistin kiinni! Välillä hiiri voi karata kokonaan ulottumattomiin, mutta seuraavan saalistuksen pitää olla helppo ja onnistunut. En nyt kellosta katsonut kauanko saalistettiin, muutama minuutti korkeintaan. Tuntui siinä kuitenkin taas porokoiralta muutama aivosolu nyrjähtävän.

Puolentunnin tehopäikkäreiden jälkeen Huldalla oli taas akut ladattu. Annoin sen seurata tarkasti miten laitoin treenivaatteet päälle ja possunsydämet taskuun. Ulosmeno oli jo hyvissä fiiliksissä, että ollaan tekemässä jotakin. Alkoi olla mielentila kohdillaan, paras tähänastisista mitä kotona on tehty! Huldalla oli aina seuruupätkän jälkeen kiire aloituspisteeseen. Kokosin rauhassa namit kämmenen sisään pysyen samalla liikkeellä. Lähtöpisteen lähellä Hulda alkoi seurata mun jokaista liikettä silmät suurina, korvat höröllään ja hyvällä tavalla jännittyneenä: "Mä tiedän mitä kohta tehdään! Tehdään jo, jooko!?". Ja mehän tehtiin. :)

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Seuraamistreenit. Osa 1

Nyt olen nähnyt valon! Tai ainakin valoa tunnelin päässä tuon tuskailun aiheena olleen seuraamisen osalta. Käytiin siis Huldan kanssa tänään vähän kouluttautumassa seuraamisen tiimoilta. Hommaan liittyy toki oleellisesti koiran vire ja palkkaus, kuten kaikkeen koiran kouluttamiseen, joten niiden opiskelusta aloitettiin.

Ihan aluksi mietittiin millaisen seuraamisen Huldalle haluan. Toive lopputuloksesta on aika tavoitteellinen: Innokas, tiivis ja sen näköinen, että juuri siinä Hulda haluaa olla. Tai en minä tiedä onko se loppuviimein yhtään mitään muuta, kuin ihan tavallinen, mutta kunnollinen seuraaminen. Sanoin että kiirettä ei ole, eikä mitään aikataulua milloin pitäisi olla "valmis", mutta lopputuloksesta haluan kunnollisen.

Sen jälkeen mietittiin mikä saa Huldan oikeaan mielentilaan, kun sen ottaa autosta. Hulda on aivan korvat tötteröllä jo, kun se näkee mun kädessä lempileleunsa, tai kun kaivelen taskusta nakkeja ja kyselen innostavalla äänellä, että miten Hulda voisi näitä saada, ja vähän liikuttelen nakkikättä niin että Hulda saa sitä saalistaa. Virittelyyn on ainakaan tässä vaiheessa turha liittää sen enempää kevätjuhlaliikkeitä tai mitään muutakaan kikkailua, kun niissä on suuri riski virheisiin, ja virheet syövät kovasti Huldan itseluottamusta ja sitäkautta virettä. Vaikka virittely pidetään mahdollisimman simppelinä, niin se on tietty jokakerta tehtävä. Varsinaisen tehtävän tekemiseen lähdetään vasta kun Hulda on mielentilassa "OMG! OMG! Sillä on nakkeja ja aijjumalauta miten mää tahron ne!".


Itse seuraaminen aloitetaan aivan alusta, sillä Huldalla ei ole vielä oikeastaan minkäänlaista käsitystä sen enempää oikeasta, kuin yhtään mistään muustakaan seuraamispaikasta. Sikäli hyvä. Kovin vahvasti väärää pinttynyttä tapaa olisi mahdollisesti vaikeampi lähteä korjaamaan.

Seuraamisen opettamiseen on varmasti lukematon määrä tapoja, ja jokainen sitten valitsee itselleen sopivimman. Mun on mahdoton tähän kirjoittaa sitä kaikkea tietoa, joka muhun tänään iski. Sitä oli nimittäin paljon! Käytiin kuitenkin läpi myös miten opetus tulee etenemään, mutta aina toki sitten matkan varrella koiran mukaan edetään. Pääasiat tälle päivälle kuitenkin olivat kutakuinkin seuraavanlaisia (tai siis ne jotka vielä pystyn muistamaan).

- Ei perusasentoa alkuun, sillä se latistaa tässä vaiheessa vireen, johon koira ennen jokaista seuraamispätkää viritellään.
- Seuraamisen toistot tehdään (toistaiseksi) aina samasta alkupisteestä, ja aina sama matka ja samaan suuntaan. Koirat rakastavat rutiineita, ja tämä vahvistaa Huldallakin itseluottamusta, kun se alkaa oppia että hän tietää mitä tässä tehdään, ja hän piru vie osaa tämän!
- Seuraamisen ajan koiraa kannustetaan innostavasti ja sen annetaan tavoitella kädessä olevaa ruokaa. Nyt vielä alussa ihan reipas tempo joka innostaa koiran mukaan. Pätkän lopuksi ruuan saa tietenkin palkaksi syödä.
- Rauhoitutaan (siis minä itse) matkalla takaisin alkupisteeseen, ladataan nakit valmiiksi ja jutellaan koiralle innostavasti.
- Otetaan koira lennosta mukaan seuraamaan ja kannustetaan taas vimmatusti.

Tämä tapa tuntui tosi hyvältä ja oikealta. Mun mielestä siinä on parasta miten se ottaa huomioon Huldan herkkyyden ja sen, että Huldan toko-itseluottamus tarvitsee boostausta. Sekä tietysti se, että itse saan oppia miten innostan koiraa, ja miten saan sen vireen säilymään pidempään.

Toisena aiheena oli tänään leikkiminen. Kerroin olevani lelupalkkauksessa niin käsi, että olen jo jalka. Huldan kanssa saatiin kotiläksyksi seuraamisesta erillisenä harjoitella saalisleikkiä. Hulda ihan pitää lelun saalistamisesta, mutta siinäkin voi kehittyä paremmaksi. Niin minä, kuin koirakin. Käytiin läpi ylipäätään leikkimistä, mutta myös sitä miten lelu otetaan koiralta ilman että se tympääntyy koko touhuun kun lelu vain viedään suusta.

Aika paljon jäi nyt kirjoittamatta, mutta ehkä aiheesta irtoaa lisää tekstiä, kun sisäistän kaikki saamani ohjeet kunnolla. :) Hulda nitkahti jo ansaituille päiväunille, ja mullakin on olo kuin maratonin juosseella, joten tänään ei irtoa enempää. Pääasia on, että treenistä jäi sellainen fiilis jotta "Olipa mahtava treenata!". Seuraava kerta on suunnitteilla reilun viikon päähän.


torstai 16. maaliskuuta 2017

Ruokintapohdintaa, tokoa ihmettelemässä ja agilitystä innostumassa

Tänään olisi asiaa ruokinnasta, tokotouhuissa lähinnä seuraamisesta ja perusasennosta, sekä agilitystä. (Jos haluat lukea vain jonkin osion, niin väliotsikot auttavat asiassa). Ja kuten huomata saattaa, niin blogi on saanut vähän piristystä ulkoasuun yläpalkin kuvalla, kun vihdoin onnistuin siihen sellaisen saamaan. Sivupalkissa oikealla on puolestaan valikoima lukemiani blogeja, siitä vaan tutustumaan jos sattuu uusia blogeja silmään. Niitä siihen varmaan pikkuhiljaa tulee lisääkin. Omalle blogille sen sijaan pitäisi keksiä uusi, yleispätevä nimi. Nythän se on Lapinporokoira Hulda, ja on muuttunut aina koiratilanteen mukaan. Muiden blogien "lukemani blogit" listassa oma blogi on tullut viimepäivinä vastaan myös nimillä Lapinporokoira Elmo ja Lapinporokoirat Elmo ja Armas. Blogin osoite toki pysyy samana, mutta tuo nimi on tosiaan muuttunut matkan varrella. Joku sellainen nimi olisi kiva, joka viittaisi porokoiriin, mutta ei yksilöisi ketään mun koirista nyt tai jatkossa. Sillätavoin nimi olisi vakio, ja kuitenkin yläpalkin kuvassa voisi lukea silti mitä vain, kuten nyt tuo Hulda. Nimiehdotuksia otetaan vastaan... Mutta nyt siis itse asiaan!

Eiliseltä lenkiltä
RUOKINTA

Hulda siis on himppasen päässyt pönäköitymään. Hulda on mallia "Hei, täällä tuoksuu nakki!". Ping! +50g. Satun kuitenkin olemaan sellainen vastarannankiiski, etten usko mihinkään hiilaripitoisiin vähärasvaisiin laihdutusnappuloihin pääosin lihansyöjällä. Höttöhiilarit ei sovi tässä maailmassa kenellekään, ja ilman rasvaa koiraparalla on helposti nälkä. Ja joo, aina on poikkeus sääntöön, ja yksilöitähän nämäkin ovat. Kokonaan raakaruokintaan en halua lähteä, koska nappula on siitäkin helppo, kun A) unohtaa ottaa mitään sulamaan, B) lähtee parin päivän reissuun voi elää helpoiten nappulalla ja C) jos mies jää yksin kotiin koiran kanssa, niin sillekin on nappulat helpoin annostella kuppiin. Lisäksi parin koiran kokemus on osoittanut, että anaalirauhaset pysyvät tyytyväisinä ja oireettomina, kun ruuassa on riittävästi nappulaa (eli kuitua ja täytettä joka ne tyhjentää) mukana. Okei, tunnustan, en ihan järjettömän pitkää aikaa jaksanut etsiä ja puljata eri kuitulisien kanssa, koska nappula on helppo ja Hulda (muun kuin vyötärön ympäryksensä puolesta) voi syödä mitä vain.

Painoa on siis nyt 17,1 kg ja tavoite olisi siellä 16 kg hujakoilla. Käsikopelo toki on vaaka parempi mittari siinä, milloin koira on sopivassa lihassa. Mutta uskoisin tuon kilon pudotuksen olevan sellainen suht sinnepäin.

Tein tuossa vähän laskelmia millä määrällä saadaan proteiinien tarve täyttymään, kun se on se mikä ensimmäisenä painuu miinukselle, jos ruokamäärä vähenee ja vähenee. Nykyisellä Brit Caren perus adultilla se on noin 3dl, jotta proteiinien tarve täyttyy, ja se on ihan minimi. Sitä kolmea desiä Hulda nyt on pääosin syönytkin, mutta nameja on toki mennyt jonkun verran kun tuota tokoa on taas innostuttu hinkkaamaan.

Suunnitelma olis nykyisten nappuloiden loputtua siirtää Hulda enemmän proteiinia sisältävälle nappulalle, ja jos nyt on korvattu osa nappuloista lihalla. Suunnittelin tuossa nappulaa, jossa proteiinia on 38 pinnaa ja rasvaa 20. Siihen kun lykkää kylkeen lihaa, jossa on kohtuullinen rasva%, niin uskoisin että ollaan hyvällä mallilla. Suunnilleen 100g tuota nappulaa + 100g lihaa riittää täyttämään proteiinin tarpeen jo vähän paremmin kuin ihan vain minimisti, rasvaa tulee (lihasta riippuen) hyvä määrä ja höttöhiilarit on saatu minimiin. Tai saataisi ne pelkällä raa'alla vaikka olemattomiin, mutta tämä vaikuttaisi nyt ihan hyvältä kompromissilta, katsotaan miten toimii käytännössä. Tarvittavat vitskut lasken vielä myös, että paljonko mitäkin tarvitaan purkista.

Sain minä toki jo ihmettelyä osakseni, että mihin tarvitsen noin runsasproteiinista nappulaa, jos kerran annan lihaakin. Proteiinin riittävyydestä ei tuolla suunnitellulla ruokavaliolla tarvitse enää niinkään murehtia, mutta kun kyse on ruuasta, niin se voi käytännössä sisältää proteiinia, hiilihydraattia, rasvaa tai vettä. Kun kyse on kuivaruuasta, niin tuo veden osuus on hyvin pieni. Jäljelle jäävistä halutaan välttää hiilareita sekä liian isoja rasvamääriä. Silloin ei paljon jää vaihtoehtoja, kuin että ruuassa on oltava enemmän proteiinia. Jos sitä on vähemmän, niin tilalla on joko hiilareita tai rasvaa.

Nappulasäkkien raaka-aineluetteloa pitää toki osata lukea kriittisesti. Harvemmin, tai oikeastaan ikinä, ei koko proteiinimäärä tule lihasta. Osa proteiinista on myös kasviperäistä, eikä kasviproteiinin aminohappokoostumus ole koiralle yhtä hyödyllinen kuin lihan. Jos kuitenkin osittaisessa nappulassa haluan pysyä, niin mielummin sitten osa kasviproteiinia, kuin niitä höttöhiilareita. Kuitenkin se ruoka joka nyt on päässyt vaihtoehtolistan kärkeen, sisältää myös hyvin reilulla kädellä (siis useimpiin nappuloihin verrattuna) siltä lihasta olevaa proteiinia, joten siellä pieni osa kasviproteiinia menee seassa aivan hyvin. Todennäköisesti sitä kuitenkin on ihan joka nappulassa.



TOKO

Tokossa on nyt tälle keväälle tosiaan taas startattu, ja päänvaivaa on aiheuttanut tuo seuraaminen, joka ei ota edetäkseen minnekään. Tässä nyt olen tulossa siihen johtopäätökseen, että piruako sitä on yrittää saada porokoiralle malinoissin seuraamista, varsinkaan kun ei edes PK puolelle tähdätä himpun vertaa. Mulle riittää, että Hulda seuraa sen näköisenä, että se oikeasti haluaa tehdä sitä, eli innokaasti ja iloisesti.

Tänään hallilla otin vähän videota meidän touhusta. Tässä vielä nami kädessä (kun olisi hallilla kiinnostanut agility paljone enemmän), mutta eilen kokeilin samaa pelkällä käsiavulla, ja toimi niinkin vallan hyvin. Nyt pitää vain alkaa häivyttämään apuja. Vielä kun oppisin sanomaan ensin seuraa, ja lähtisin vasta sitten liikkelle... Mutta tällaista seuraamista Hulda siis itse tarjoaa, jos en vaikuta imuttamalla sen paikkaan tai asentoon:



Tehtiin vähän myös perusasentojuttuja. Videolla lähinnä sivulla istumista, kun koiran puoleisessa kädessä heiluu ensin nami ja sitten lelu. Ja kyllä, se on kissanlelu. Hulda sai sen kaverin kissalta - käytettynä tottakai - joten siinä on ainutlaatuiset kisun tuoksutkin vielä tallella!



Hämmentääkseni lisää soppaa päätin sitten ottaa työn alle myös sivulletulon etukautta kiepsauttamalla. Videoita saa vapaasti kommentoida ja kaivella sieltä kaikki mahdolliset virheet. Yhtäkään neuvoa tai huomiota en lupaa noudattaa, mutta mielelläni luen tarkkasilmäisten kommentit asiaan liittyen. :)

AGILITY

Agilityssä meillä on ollut harrasteluryhmässä niin vaikeita ratoja, että vallan niistä nuori ja aloitteleva porokoira ihan lannistuu. Aiheesta purnasinkin jo edellisessä postauksessa. Tänään siis hallilla käydessä tehtiin helppoa ja vauhdikasta sinkoilua matalilla rimoilla, ja nostatettiin vähän Huldan itseluottamusta tähän touhuun. Otin myös keppejä, kun ne on olleet Huldan suosikki, mutta muutaman putkiralli-vauhtikierroksen jälkeen Hulda sitten uhkuikin niin paljon sitä itseluottamusta, että sinkosi kepeille sellaista vauhtia, että hirveällä kolinalla raamit kaulassa meinasi lähteä koko vinokepit matkaan. Hetken ajattelin, että nytköhän se pahoitti mielensä koko keppitouhusta, mutta eikä mitä. Uusi vauhti vaan päälle ja - onneksi - vähän enemmän keskittymistä...

Tällaista suoraviivaista putkirallia siis rallateltiin lyhyissä pätkissä. Oli vauhtia ja intoa. Kaikkea sitä, mitä lähdettiin tällä harjoituksella hakemaan. :)


maanantai 13. maaliskuuta 2017

Huldan agitreenit

Eilen oltiin taas harrastelevien kausiryhmän treeneissä. Radalla oli kepit kokonaisuudessaan, sekä puomi kahteenkin otteeseen. Keppejä ei vielä osata lähimainkaan ja puomille en halunnut vielä ryhtyä kun on koko 2o2o laatikkotreeni ihan kesken. Sovelsin sitten jäljellä olevista esteistä Huldalle sopivamman harjoituksen. Joskin edelleen olen sitä mieltä, että himu vaikeita ratoja tällaiselle harrasteluryhmälle, jossa vain yksi koira osaa kaikki esteet sujuvasti, ja osa saa huudella yhden esteen jälkeen koiriaan ylipäätään luokseen kun niitä ei enää kiinnosta. Tuntuu, että Huldalta on alkanut vauhti kadota, kun niin usein on jotakin syherömäistä hirmupaljon vaikeita käännöksiä sisältäviä ratoja. Vaikka miten pilkkoisin niitä osiinkin, ei oikein mistään tahdo löytyä yhtäkään suoraviivaisen soljuvaa rataa, jossa päästäis vähän kohentamaan koiran itseluottamusta sykkyröiden jälkeen ja palkkaamaan vauhdista. Viisi kertaa vielä jäljellä. saattaapi olla etten ihan joka kerralle "pääse"...



Eilen tein sitten kuvan mukaista radanpätkää. Esteet 3-8 oli radassa tuollaisenaan. Noiden 1 ja 2 esteiden jälkeen olisi lähdetty alkuperäisen suunnitelman mukaan niille puomille ja kepeille. Alussa Hulda oli niin innoissaan, etten ehtinyt saada sitä kertaakaan edes luokseni, vaan se hyppeli muuria noin viisi kertaa, ennenkuin malttoi tulla lähtöön istumaan. Rata muuten meni ihan suht kivasti, valssi, takaakierto, takaaleikkaus ja sylkkäri sujuivat itseasiassa tosi kivasti, mutta mitään hurjaa vauhtia tässä ei tokikaan ollut.

Toisella vuorolla tein pelkästään keppejä. Puolitin kepit ja käänsin vinokepeiksi. Hulda oli innoissaan ja tarjosi keppejä ennenkuin ehdin sille aina mitään sanoakaan. Ei enää paljoa puutu suorista kepeistä, ja tuntui erilaiset lähetyskulmatkin kepeille sujuvan hyvin.

Kolmannella vuorolla tein tuota radanpätkää sitten takaperin, sillä erotuksella, että esteelle nro 4 en tehnyt takaakiertoa. Näin radasta tuli vähän suoraviivaisempi. Mentiin 2 kertaa, ja vikalla kerralla Hulda otti hienon kiihdytyksen loppusuoralle (vaikkei kovin pitkä ollutkaan meidän loppusuora). Siihen oli hyvä lopettaa.

Torstaina olisi tarkoitus mennä itsenäisesti treenaamaan, ja ajattelin tehdä jotakin hyvin hyvin simppeliä pätkää, joissa saadaan mennä vauhti edellä. Vähän sellainen helpon putkirallin tapainen (mahdollisesti etupalkka) harjoitus varmaankin puoltaisi paikkaansa nyt kaikkien sykkyräratojen jälkeen.

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Huldan agiepikset

Se on ihan oma juttunsa tietenkin, että onko ylipäätään järjen hiventäkään lähteä minnekkään epiksiin siinä kohtaa, kun edellisen päivän on itse kärsinyt järkyttävän kovista endometrioosikivuista koko päivän, ja agiepisten aamuna herää 3 tuntia ennen lähtöä vain huomatakseen, että sattuu niin paljon, ettei pysty liikkumaan. Lääkekaapin kautta doupaten kuitenkin sain itseni siihen jamaan, että lähdin Huldan kanssa reissuun. Mutta eihän siitä oikein mitään tullut, kun olo oli järjettömän väsynyt ja auttamattomasti pää kävi vähän hitaalla.



Kaksi kertaa kuitenkin radalle startattiin 40 cm rimoilla. Ensimmäisellä radalla Hulda oli hieman varovaisen oloinen ja taas vähän hidas. Otti kaksi kieltoa putkille, mikä sekään ei ole Huldan tapaista. Ensimmäinen kielto putkelle 9 ja toinen putkelle 12. Jälkimmäiseen olin ottavinani Huldaa aika äänekkäästi haltuun, ettei se karkaa suoran päätteeksi lähtöhypylle. No ei ollut karkaamassa, ja pahoitti mielensä, eikä ollut varma pitikö mennä siitä seuraavaan putkeenkaan. Hienosta yrityksestä kuitenkin kaivettiin maalin jälkeen taskusta kissan märkäruokapurkki, ja Hulda sitä sitten silmät suurina lipittämään, miten onkaan hyvää! Tuloksena kaksi kieltoa, eli 10 vp.

Väliajalla kävelytin Huldaa ulkona, ja sillä olikin kakkahätä. Mahdollisuuksia asioille olisi kyllä ollut, kun verryttelin kuitenkin ihan huolellisesti, ja aamun se oli puuhastellun kotipihassa. Toiselle radalle olikin sitten enemmän vauhtia, kuin järkeä. Kai nyt kun oli kakkahädät hoidettu pois alta. Sittenkin rata oli täynnä omituisuuksia. Hulda meni putkeen 4, mutta tuli samasta päästä ulos mistä menikin ja karkasi jo vitoshypylle ihan tohkeissaan. Ei ole Huldan tapaista kääntyillä putkesta takaisinpäin. Se on tehnyt sen ehkä noin kerran aiemmin treeihallilla, kun putkessa olikin paskaa jota ei oltu huomattu.

Tällä kerralla ajattelin sitten olla pahoittamatta koiran mieltä, ja vähän varovaisemmin yritin ottaa sitä haltuun putken 11 jälkeen, mutta vire oli ihan eri luokkaa kuin ekalla radalla, niin se pinkoi iloisesti lähtöhypyn yli, mutta kielsi edelleen putkelle 12. Kissanruuat mielessä se kuitenkin teki aivan valtavan hienon kiihdytyksen maalisuoralla, ja siitä toki palkittiin kaivamalla taas Shebat taskusta. Tuloksena kaksi kieltoa ja kaksi hylkyä, joista mölliradalla yhteensä 30 vp.

Omituisuudet senkun jatkuivat, ja sijoituttiin Huldan kanssa meidän ensimmäisellä epäröivällä kakkahätäradalla sijalle 2. En olisi ikimaailmassa uskonut, mutta niin vain Hulda yllätti. :)

torstai 9. maaliskuuta 2017

Ken kainaloon kurkottaa, se palkan siitä saa!

Tänään treenailtiin ennen metsälenkille lähtöä vähän tokotouhuja olohuoneessa. Oli pakko ottaa videota ihan siitäkin syystä, jotta ison peilin puutteessa voin sitten edes jälkikäteen katsoa mitä kaikkea sitä oikeastaan treenituokiossa tapahtuukaan. Päällimmäinen tavoite oli saada Huldaa vähän keulimaan kohti kainaloa. Eilen kirjoitin, miten Hulda perusasennossa istuessaan kallistuu minusta ulospäin jos ei ole tarjolla minkäänlaisia apuja, kun se yrittää saada katsekontaktin mun naamaan.

Nyt harjoiteltiin sellaista, että vapaa-käskyllä Hulda saa ihan luvan kanssa hypätä ottamaan namia, sillä kaikki ihana tässä maailmassa tulee mun vasemmasta kainalosta, ja naaman tuijottelusta ei ole mitään hyötyä. Kainaloa kohti saa ja kannattaa pyrkiä, ja siitä on ehdottomasti hyötyä. Tai ainakin tulevaisuudessa kaikki ihana tulee kainalosta, josko saataisi joskus lelupalkkaus siihen jamaan, että voisi lelu kainalossa seuruuttaa ja tipauttaa siitä sitten palkan. Miksei kainalosta toki namiakin voi tiputtaa, jos kainalossa oleva lelu ei ole Huldan mielestä se The Paras Palkka. (Tällä hetkellä se ei ole.) Pari vasemmalle käännöstä vähän leviää liian auki, mutta ihan hyvin Hulda ne sitten pyrkii korjaamaan kuitenkin. Mutta näin se siis sitten sujui:


keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Vapaana kuin taivaan lintu

Naapuri kävi päivällä kylässä, ja toi Armaksen muistolle itse tekemänsä rautalankalinnun. Linnussa on myös lenkki ripustamista varten, ja suunnittelin laittavani sen keittiön ikkunalle roikkumaan. Tänään on ollut muutenkin taas alavireisempi päivä. Tottakai on itketty ja surtu, mutta kaikista pahimman olen vain yrittänyt tuupata jonnekin taka-alalle, koska pelkään etten kestä sitä musertavaa tunnetta. Lueskelin aamulla jotakin kun yhtäkkiä se iski: Valtava tyhjyys. Kuin yhtäkkiä olisin tajunnut, että siitä pahasta unesta on tullut totta. Tässä on ollut sellainen shokkivaihe päällä, ihan kuin ei tajuaisi että Armas ihan oikeasti on poissa. Toisaalta tiedän - ikävä kyllä - jo useammasta kokemuksesta miten raastavaa se ikävä on, ja olen puoliksi tietoisesti ja puoliksi alitajuisesti yrittänyt pitää itseni (ja Huldan) hyvin kiireisenä puuhailemalla niitä näitä. Jotta ei tarvitisisi ajatella. Eikä kokea sitä tuskaa. Mutta pakkohan sen on antaa tulla ja käydä se läpi. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.


Niistä "kiireistä" puheenollen, Huldan kanssa oltiin tänään tokotreeneissä. On tässä kotosallakin treenailtu nyt aika ahkerasti 2o2o laatikkoharjoituksen lisäksi perusasento- ja seuraamishommia. Meidän bravuuri taitaa olla tällä hetkellä käännös paikallaan vasemmalle, eikä sekään tosin onnistu kunnolla ilman namiapua, tai niin että on jokin seinä/sohva/tms ohjaamassa vähän liikettä. Mutta Hulda on siinä hoksannut tosi hyvin peräpään käyttöä.

Treenit aloitin sillä uudella vireennostatusharjoituksella. Hulda maahan - "Juttuja!" - lelu lentää tai leikitään yhdessä. Melkein mielummin lelu lentää, kun se on Huldan mielestä siisteintä ikinä. Muutama toisto tätä ja sitten pari pätkää seuraamista, jotka sujuivat todella hyvin, myös vireen puolesta!

Sitten olisin ottanut merkin kiertoa, tai siis otinkin, mutta sen lisäksi että Hulda on alkanut hirveästi varomaan liukasta alustaa (vaikkei ollutkaan tänään niin liukas, vain luminen) hidastelemalla, niin se alkoi myös haukkua. Paukutti menemään ihan kiertäessään, sekä sitten muuten vain mulle. Tästä ei tokikaan saanut palkkaa, ja aika ykskantaan kielsin topakasti haukkumasta. En tiedä oikeastiko se nosti vireen sitten niin ylös siitä aloituksesta, vai mitä oli muuten asiaa sitten niin kovasti. Menin ihan lähelle merkkiä ja otin Huldan sivulle sen sijaan, että olisin lähettänyt sen lentävällä lähdöllä suoraan vauhdista. Tällätavoin saatiin pari äänetöntä kiertoa, ja molemmista tuli toki palkkaa.

Tehtiin vielä parit pätkät seuraamista, joissa ongelmaksi nousi taas perusasennon asento. Hulda kyllä istuu ihan mun jalassa kiinni, mutta kallistuu vartalollaan ulospäin nähdäkseen mun naaman. Seuraaminen on toistaiseksi niin imuttamispainotteista, että siinä ongelmaa ei (ainakaan vielä) esiinny. Varsinaista katsekontaktia en perusasennossa tai seuraamisessa tietenkään vaadi, kun jos katson itse eteenpäin, niin eihän se suht pieni koira millään mua silmiin näe. Muuten on toki pennusta asti vahvistettu katsekontaktia, niin helpostihan se sitä tarjoaa. Lisäksi itse tulee oltua melkein aina kallellaan kyttäämässä koiraa kohti, kun eihän sitä harjoitellessa muuten tiedä mitä tekee. Iso peili olisi rock, jotta näkisi milloin koira katsoo mua ylöspäin/kainaloon, mutta semmoista ei nyt ole. Tähän perusasentoon pitää nyt ehdottomasti puuttua.

Tehtiin myös vähän kaukokäskyjen istu-maahan-istu vaihtoja. Ihan lähietäisyydeltä tosin. Niissä ei mitään ihmeempää tullut ilmi. Paitsi että treeniä ne toki vaatii, nyt olin vajaan askeleen päässä koirasta. Haukkumista ei muuten enää merkin kierron jälkeen tullut.

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Tokotreenejä vireille talvitauon jälkeen

Alkaa olla niin keväisiä kelejä, kun aurinko lämmittää ihanasti, että saattaa alkaa harkitsemaan tokotreenejä ulkosalla ilman paleltumisia ja sitä kautta esim. sormien irtoamisia. Vanhuus kun ei tule yksin, se tulee vähintäänkin mukavuudenhalun kanssa. Hulda oli tylsistynyt vajaan tunnin autossa mun kampaajakäynnin ajan, joten se oli innoissaan kun pääsi tekemään hommia. Pienen pissatuskävelyn toki tein ennen treenien alkua, että koirakin sai vähän verryteltyä itseään. Treenipaikkojen pohjat ovat tähän aikaan vuodesta lievästi sanottuna helvetin kamalat, ja tänään valittavina oli joko peilijää tai kuiva asfaltti hiekoitussoralla. Valittiin jälkimmäinen ja yritettiin saada koirat innostumaan ilman päätöntä sinkoilua ja anturoiden rikkoontumista.

Huldalle selvästi sopii ennen treenejä odottelu ja tylsistyminen. Tekeminen ylipäätään nousee sillätavalla ihan uuteen arvoon, ja intoa piisaa entistäkin paremmin. Aloitettiin seuraamisella, ja koska taukoa on ollut koko talvi, niin ihan reippaasti imutin namilla. Tein myös käännöksiä kumpaankin suuntaan, sekä pysähdyksiä. Huldalla oli ihan tosi hyvä vire, ja erityisen innoissani olin vasemmalle kääntymisistä. Ne oli hienoja, vaikka itse sanonkin! 

Mietiskeltiin myös kaverin kanssa vähän kainalo(lelu)palkkaa, ja sitä, miten sitä lähtisi työstämään. Ensimmäinen askel on pitää Huldaa sivulla ja palkata sitä ihan vaan aktiivisesta istumisesta ja ylöspäin katsomisesta. Huldan mielestä kun kannattaa olla jo valmiina sinkoamassa jonnekin, kun lelu tulee esiin. Tottakai, kun sitä yleensä heitetään. Lisäksi kuolleen lelun arvoa pitää alkaa nostamaan ja jossain kohti liikkeelle lähdettäessä käyttää apuna aiemmin toimiviksi todettuja tikapuukävelyä sekä sohva-apua. Toisaalta, ei se lelupalkka pakollinen ole, ihan hyvään lopputulokseen voi päästä namillakin, mutta kyllä mua kiinnostaa sitä vähintäänkin kokeilla, että olisiko siitä meille konstiksi.

Vanha kuva "tikapuukävelystä".
Vähemmän pitäisi kytätä koiraa,
mutta eihän sitä muuten tiedä mitä se tekee. :D
Otettiin myös muutama luoksetulo. Ensimmäisen palkkasin heittämällä lelua taakseni Huldan tullessa kohti, ja pari seuraavaa otin Huldan suoraan takaa kiertäen sivulle. Erittäin positiivistä oli Huldan pysyminen maltillisesti odottamassa käskyä. Matkaa oli n. 15 askelta. Viimeksi kun sen kanssa oli vähän tekemistä, mutta niin vain siinäkin työ on tuottanut tulosta. Sivulle Hulda tuli pienellä käsivihjeellä oikein kivasti, mutta namin saatuaan se ponkaisi sivulta pois. Siihen pitää kiinnittää huomiota, että siinäkin tilanteessa on odotettava vapautuskäskyä. On tullut aiemmin aika nopeasti siinä tilanteessa heitettyä lelua, niin sitähän se siinä tietenkin ennakoi.

Hulda pääsi huilaamaan ja samalla kun laitoin Huldaa autoon muistin, että munhan piti kokeilla treenien alkuun koiran virittelyä viikonlopun koulutuksesta opitulla tavalla. Tai siis että sitä alkaisi tehdä ennen jokaisia treenejä. Siinä koira laitetaan treenikentälle tullessa (tai kun koira otetaan autosta) maahan ja hetken päästä sille sanotaan vihjesana ja aloitetaan samaan aikaan leikkiminen. Meillä vihjesana on "Juttuja!". Koira uudelleen maahan ja vihjesanan kautta leikkiminen. Parin toiston jälkeen Juttuja!-käskyllä aloitetaankin hommat. Tämän pitäisi kerryttää (tai padota, en mä näistä sanoista ole niin perillä) koiraan virettä, saada se oikeaan mielentilaan ja samalla kertoa koiralle mitä ollaan tekemässä. Tai siis että paikasta huolimatta saadaan koira tiettyyn mielentilaan ja valmiiksi aloittamaan innokas työskentely. Tämä olisi kätevää esim. kisoissa, missä omaa vuoroaan joutuu usein hetken odottelemaan.

Joku viisaampi voisi mulle vielä valaista käykö sama sana lajiin kuin lajiin? Tai ainakin sellaiseen lajiin, jossa pitää olla skarppina ja seurata ohjaajan käskyjä ja elekieltä tarkasti. En mä tiedä onko muunlaisia lajeja olemassakaan? Ehkä joku haku tai jälki ovat luonteeltaan erilaista. Voisin kuvitella, että voin suht sujuvasti käyttää Juttuja!-käskyä vireen luomiseen niin tokoon kuin agilityynkin.

Päätin sitten kuitenkin tätä Juttuja!-käskyä ottaa Huldan pienen lepotauon jälkeen. Vähän takaperin puuhun kiipeämistä, mutta nythän vasta opetellaan mitä se sana tarkoittaa. Homma sujuikin ihan hyvin niin kauan, kunnes olin antanut Huldalle namin lelusta irroittamisesta, ja kun uudelleen alettiin leikkimään, niin se pirun nakki olikin ollut vasta puolivälissä matkalla vatsalaukkuun, ja siinä innostuessaan Hulda sitten alkoi sitä nakkia kakoa ulos itsestään. Tästä seurasi luonnollisestikin porokoiran mielensäpahoittaminen, eikä se suostunut enää leikkimään. Ei sitten niin millään. Kun siihen tukehtuu kuulemma. Saatiin kuitenkin treenit päätökseen sikäli ihan kunnialla, että tukehtumisepisodi (jossa kukaan nyt kuitenkaan oikeasti ei ollut tukehtumassa) ei vähentänyt Huldan intoa seuraamiseen, saati nakkien syömiseen. Ensi kerralla yritämme kuitenkin muistaa aloittaa treenit tällä vireennostatusharjoituksella ja mielellään samalla olla tukehtumatta niihin nakkeihin. :D


sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Elämä jatkuu

...tai ainakin yritys on kova, että Huldan kanssa pidetään jonkinlaisista arkirutiineista kiinni. Armakselle tosiaan kortisoni-injektio niveleen ei auttanut ollenkaan, ja viimeisenä päivänään Armas oli jo kovin kipeä ja ontui entistä pahemmin. Todennäköisimmin niveleen oli nivelrikon lisäksi ehtinyt tulla taas jo uusia irtopaloja. Näin oli Armaksellle paras. Enää ei tarvitse olla kivuissa. 

Huldan kanssa jäätiin molemmat vähän tyhjän päälle. Talo oli yhtäkkiä kovin hiljainen, kun ei ollut enää Armasta juttelemassa. Kukaan ei kerro enää, että kello on seitsemän. Aamulla se tarkoittaa heräämistä ja ruokaa, illalla ihan vaan ruokaa. Huldan mielestä kukaan ihmisotus ei osaa ruuanjälkeisnuhjuamista lähellekään yhtä hyvin kuin Armas.


Cityssä ulkoilemassa
Maanantaiset agitreenit on jäänyt raportoimatta. Tehtiin ainakin keppejä ja putkijarrua, jotka kumpikin sujui hyvin. Kotona on tehty laatikon kanssa 2oo harjoituksia. Eilen kävin kuunteluoppilaana VPKH:n järjestämässä "Pennusta kisakoiraksi" koulutuksessa. Mä en ole edes mitenkään hirveän pakote-vastainen, ja kouluttajan oma koira kyllä meni niin hienosti, että itse ei voi kuin haaveilla moisesta, mutta pakotteiden kovuus paikoitellen nosti mun niskakarvat pystyyn. (Kuitenkin hienosti painotettiin palkkaamista pakotteen jälkeen, jos nyt jotain positiivista asiasta etsin). Joku sanoisi ettei voi verrata porokoiran agility- ja tokohumputuksia malinoissin suojelukoulutukseen. Ei ehkä voikaan, mutta onneksi olen ihan tyytyväinen porokoirahumputuksineni. Muut sitten itse arvioivat mitä koiriensa kanssa tekevät. Ja tuli sieltä ihan hyviäkin näkökulmia, joita voi sitten pureskella ja pohtia, ja mahdollisesti soveltaa Huldan kanssa. Kouluttaja kuitenkin aloitti sanomalla, että kaikki koirat ovat yksilöitä, ja ei ole olemassa tapaa joka semmoisenaan sopisi ihan jokaiselle koirakolle. Ja niinhän se on.

Tänään oltiin sitten Huldan kanssa agilityssä. Rata oli sen verran syheröinen, että päätin suosiolla hyppyyttää Huldalla niitä samoja 25 cm esteitä, joita ryhmän minikoirat loikkivat. Samaan päätyivät sitten loputkin maxikoirakot.

Hulda oli melko hidas, mutta teki sitävastoin tarkkaa työtä ja seurasi tarkasti ohjausta. Toki sinne mahtui pari ohjausmokaa silti (no tietty!), mutta voin vannoa että Huldan turbovaihteella ei olisi saatu mitään aikaan. Nyt onnistui välistävedot ja sylkkärit kuin olisi niitä aina tehty!



Toinen harjoitus oli kuvan mukainen "laatikko", jossa oli tarkoitus pysytellä mahdollisimman lähellä keskikohtaa koko ajan. Hulda oli edelleen hidas, mutta teki silti todella hyvin hommia ja keskittyi ohjaukseen. Tämä saatiin kerrasta sujumaan kuten pitikin.



Halusin päättää Huldan treenit johonkin oikein vauhdikkaaseen harjoitukseen, joten palattiin kolmannella harjoituskerralla tuohon ensimmäisen kuvioon ja rallateltiin suoralinjaisesti hyppyjä ja putkia minkä kintuista päästiin. Loppuun pidempi pätkä leikkimistä, ja saatiin treenit päätökseen hyvinkin vauhdikkaissa merkeissä.