Karkumatkalla

Ruu oli tänään 6h kateissa. Lopulta kun tajusin soittaa löytöeläinkotiin, saatiin tiedot mihin Ruu oli otettu talteen. (Joo, olis pitänyt soittaa heti, mutta ei tullut mieleen että joku olis sen Lempäälästä raahannut Orivedelle aamutuimaan...). Läheisellä raksalla kiltit miehet oli ottaneet Ruun narun päähän kun se oli jo aamuhämärissä mennyt raksalle pyörimään, ja soittaneet löytöeläinkotiin jotta tällainen on täällä tallessa.

Otto oli samalla reissulla, mutta tuli n. puolentunnin kuluttua takaisin tallille. Ilmeisesti olivat pellolta jonkun elukan perään lähteneet ja Ruu eksynyt Oton matkasta.

Kaukana tallilta ei Ruu ollut päiväänsä viettänyt. Mutta toisaalta hyvä että ottivat sen kiinni vaikka se olisi saattanut itsekin takaisin löytää, mutta eipähän ollut musta koira aamuhämärissä sumussa autotiellä juoksemassa.

Ruu on siis ehjänä kotona, ainoastaan tassu on öljyssä/rasvassa. Huomenna alkaa kuulemma Ruun raksahommat klo 7 ja omat eväät mukaan... Tänään se oli joutunut lainaamaan makkaraa muilta!

HUH ja helpotus! Kyllä niin oli poru ja pelko ja kaikki, mutta onneksi näin onnellisesti päättyi tämä reissu!

Ruu sairastaa

Ylihysteerinen koiranomistaja vol. miljoona...

Ruu alkoi sunnuntaiaamuna oksentaa. Se oli myös ripulilla, joskin se ei saanut tätä asiaa tulostettua kovin paljoa. Ruu vaikutti hieman kipeältä ja yritti päivän mittaan monta kertaa käydä kakkimassa ilman tulosta. Se vaan vinkui ja kykki pusikoissa. Hain apteekista Ruulle peräruisketta, mutta se ei aiheuttanut muutakuin lisää kakkimisen yrittämistä ilman mainittavaa tulosta.

Viimeaikojen ikävät tapahtumat on saanet mut jotenkin murheelliseksi ja nähtävästi myös kovin ylihysteeriseksi. Puolitutun koira kuoli täällä Hervannassa pari viikkoa sitten, eikä vielä tiedetä että myrkytykseen vai sairauteen. Töissä tallinomistajan hevonen paiskoi kuskinsa alas sellaisella rodeolla että tuloksena katkennut solisluu ja ambulanssikyyti sairaalaan... Olen toki nähnyt ihmisten tippuvan ennenkin hevosen selästä, mutta ne yleensä vaan tippuilee sieltä kyydistä, harva hevonen oikeasti paiskoo kuskejaan kanveesiin. No, oli miten oli. Tuntui kuitenkin siltä, että jos koirani hyväksi voidaan jotakin tehdä, on se tehtävä. Ja tietenkin nämä omistajan ylihysteriaoikut tapahtuvat aina sunnuntaina (kalliiseen) päivystysaikaan.

Ruulla epäiltiin siis suolitukosta oireiden perusteella, mutta onneksi sellaisesta ei ollut kyse! Ruu sai kuitenkin Tylosin-kuurin, nesteytystä sekä kipulääkettä piikkinä. Loppuilta meni koirapojalla ihan pöhnässä, ja hyvä niin sillä uni maittoi. Vaiva diagnosoitiin suolistotulehdukseksi ja itseään tässä saa taas soimata kun on tullut nähtävästi liian huolettomasti annettua rustoluita. Hyvin Ruun vatsa on nykyään kestänyt erilaiset herkut, raa'an lihan nappuloiden lisukkeena (sekä hevosensonnan, hevosenruuan ja porkkanat ja kuivat leivät) ja niitä rustojakin muttei näemmä näin paljoa.

Ruu on parantunut hienosti, mutta vielä otetaan toki varovaisemmin ja Petrin mukaan juoksulenkeille pääsee Otto. Maanantaina koirat olivat mukana tallilla, mutta eivät saaneet kirmailla juurikaan vapaana ja tiistain molemmat huilivat kotona, niin Ruu sai toipua rauhassa. Tänään oli sitten menoa ja meininkiä kun päästiin normaaliin tallielämän rytmiin. Ruu haukkui pihalla ainakin kolmen päivän edestä ja Otto sinkoili hirmuista hepulia pellolla ja pitkin pihaa.

Otolla on nyt kolmas D.A.P. panta menossa ja pannasta on ollut hirmuisesti apua. Yhtenä aamuna ulkoiltiin jopa pelottavaakin pelottavamman jalkapallo/jääkiekko kentän ohitse - ja aivan reippaasti, kun vielä 2kk sitten ei päästy pelkäämättä 400m lähemmäs! Lisäksi Otto on paljon puuhakkaampi ja osallistuu asioihin. Ennen jos Otto pelkäsi ulkona 3-4 kertaa viikossa, niin nyt se pelkää vähän ehkä kerran 1-2 viikossa! Se myös sietää paljon enemmän ääniä kuin ennen. Lisäksi se nukkuu paljon majansa sijaan sängyssä, myös yöllä mielellään Petrin ja mun välissä. :D

Kuveja

Väsyneitä koiria tallipäivän jälkeen:

Sitten vielä Petrin ottama kuva eiliseltä: Minä ja Tuulihattu

Ruun päivä tallilla

Seuraavaksi Ruu tahtoo kertoa työpäivästään tallilla:

"Ruu käy aamulla pissalla. Joka päivä siihen ulkotallin vieressä olevaan samaan ruohotupsuun. Ruu syö Oton kanssa karsinoihin tippunutta hevosen ruokaa. Otto ja Ruu menee kaukana pellolla ja äiti huutaa. Ruu tulee heti. Otto ei tule. Ruu tulee mölisemään kun Otto lähtee kauas. Ruu tulee mölisemään kun Otto vaanii sitä pihalla.

Ruu katsoo kun äiti siivoo karsinoita. Ruu tulee viemään täydet kärryt äidin kanssa lantalaan. Ruu haukkuu kun haetaan purua. Äiti siivoo karsinoita. Ruu tulee taas mölisemaan että Otto on kaukana. Äiti tulee talikko kädessä pihalle huutamaan Ottoa. Ruukin komentaa Ottoa. Ruu ottaa talikon kahvasta kiinni ja vetää. Ruu auttaa.

Ruu juo omasta vesikupista. Ruu juo hevosen vesikupista. Ruu katsoo kun Otto varastaa porkkanoita. Ruu varastaa itse porkkanoita. Ruu katsoo kun Otto kaivaa pihalle kuoppaa. Oton nenä on ruskea. Äiti tulee komentamaan. Ruu menee Oton kanssa kaivamaan hiekkakasaa. Sitä saa kaivaa. Otto kaataa Ruun hiekkamonttuun. Oton nenä on taas ruskea. Ruu on kokonaan ruskea.

Otto ja Ruu juoksee hippaa pihalla. Ruu katsoo kun Otto juoksee hippaa pihalla. Lopuksi lakaistaan. Ruu auttaa kantamaan luudan omalle paikalleen. Ruu vahtii kun ovi laitetaan lukkoon. Ruu menee autoon, ja nukkuu kotimatkan."

Minun pieni työkoira

Ruu luonnetestissä

Tuhkavuorten Lumipyörre

Toimintakyky: +2, hyvä
Terävyys: +1, pieni
Puolustushalu: +3, kohtuullinen
Taisteluhalu: +2, kohtuullinen
Hermorakenne: +1, hieman rauhaton
Temperamentti: +3, vilkas
Kovuus: +3, kohtuullisen kova
Luoksepäästävyys: +3, hyväntaitoinen, luoksepäästävä ja avoin.
+++, laukausvarma
= 203p

Ensin tervehdittiin tuomareita. Ruu oli oma itsensä, antoi koskea eikä väistänyt, mutta ei välittänyt sen suuremmasta läheisyydestä. (Tässä vaiheessa Ruu myös hoksasi että mutsi ei voi kieltää haukkumisesta ja niimpä Ruu haukkui ihan haukkumisen ilosta...). Ruu leikki reippaasti tuomarin kanssa kepillä ja naureskeltiinkin että KYLLÄ: Se pystyy haukkumaan keppi suussa ilman vaikeuksia.

Kelkkaa Ruu katseli jonkin aikaa haukkumatta ja välillä jopa meni itse kelkkaa vastaan. Vasta aika lopussa väisti mun sivulle ja alkoi haukkua. Ei kuitenkaan vetänyt hihnassa ja tulikin nopeasti katsomaan kelkkaa ennenkuin sitä tarvisti mitenkään siinä asiassa edes avustaa. Tuomarin "hyökätessä" pusikosta meidän kimppuun Ruu haukahteli ja pysyi pitkään mun edessä eikä missään vaiheessa väistänyt mun taakse. Tuomarin heittäessa kepin pois oltiin heti taas kavereita.

Haalaria ja tynnyriä Ruu luonnollisestikin säikähti mutta taaskaan ei edes hihna kiristynyt. Samaa reittiä takaisin palatessa Ruu innokkaasti tutki tynnyriä ja käveli melkein haalarin päältä. Ei siis minkäänlaista kyttäilyä tai pelokkuutta.
Pimeässä huoneessa kesti hetken ennenkuin Ruu löysi perille asti, sittenkin se nuuhkaisi mua että "ai moi, säkin olet täällä" ja jatkoi haisteluaan. Oli vähän sen oloinen että "Niin mitä täältä piti etsiä? Onks teillä jotain hukassa? Laittaisitte valot, dorkat!".

Sitten Ruu hylättiin seinään ja menin itse nurkan taakse. Sitten ei kuulunut pihaustakaan. Yleisö tosin alkoi nauraa ja mietin että mitä nyt, pyörtyikö se vai mitä? Mut kutsuttiin hakemaan koiraa ja kysyin varovasti että niin mitä se teki kun kaikki nauraa eikä koira pihahtanutkaan...? Tuomari kysyi että tuleeko tää videolle. Myöntävästä vastauksesta sanoi että kyllä sinäkin naurat kun näet. Sain kuitenkin selvitystä, että Ruu oli istua tönöttänyt paikoillaan ja kun tuomari huitoi Ruuta jo ihan viiksikarvojen päästä niin Ruu vain räpsyttelee silmiään! :D
Laukauksiin Ruu ei ole tottunut, mutta eipä se välittänyt niistä nytkään. Katsoi vähän ampumisen suuntaan mutta siinä kaikki.

Tuomari sanoi että muuta "vikaa" tässä koirassa ei olekaan kuin sen jatkuva haukkuminen silloin kun mitään ei tapahdu. Heti kun alkoi äksöni, niin Ruukin hiljeni huomattavasti. Toki se esim. kelkkaa haukkui, mutta silloin haukulla olikin tarkoitus. Kaikenkaikkiaan tämä oli Ruun mielestä enemminkin koirien särkänniemi eikä mikään pelottava juttu. :)

Viikko Vanamossa

Tallikoirat

Koirat on olleet koko viikon mukana tallilla. Otto on jaksanut ihan hyvin, joskin on varmaan aika normaalia olla hieman väsynyt kun on viisi päivää juossut pitkin tallinpihoja. Ruu anakin ottaa tallielämästä kaiken ilon irti:

Hypnotisoivat hevosenbullat

Melko terveen paperit

Otto sai pauttiarallaa terveen paperit. Kilpirauhasen vajaatoimintaa ei siis onneksi ole. Nyt katsellaan miten homma lähtee toimimaan D.A.P. -pannan kanssa ja suunnitellaan miten aloitettaisiin siedätys ääniin. Panta on jo vähän auttanut. Ne äänet joita Otto harkitsee että pitäsikö huolestua, se päättää olla pelkäämättä. Mutta ne äänet jotka ovat _takuulla pelottavia_ ovat edelleen pelottavia. Ruoka on myös maistunut herralle nyt niin hyvin, että sitä pitää oikein kerjätä ja välillä jopa vinkua jos nappulat on turpoamassa tai lihat sulamassa! Eli jos panta on vähentänyt stressiä, niin ruoka maistuu taas perammin. (vaikka kausittaistahan se on muutenkin ollut että maistuuko vai ei).

Oton muita oireita nyt seuraillaan. Jos se menee enemmän nuutuneeksi/väsyneeksi niin voidaan tutkia tarkemmin sydäntä esim. ultralla tai ottaa lisää verikokeita mm. Addisonintaudin varalta. Molemmat ovat aika epätodennäköisiä, mutta pakkohan väsymiselle on jokin syy olla. Nyt jos Otolla on ollut pari kevyempää päivää, niin se jaksaa olla leikkisä ja haastaa Ruuta leikkimään, mutta metsälenkeillä se väsyy kohtuu nopeaan.

Katsellaan siis nyt mihin suuntaan homma etenee. Voihan olla että se tuosta syksyn viiletessä taas piristyy!