maanantai 21. elokuuta 2017

Agilityvalmennus, osa 1

Tämän päivän valmennusta olikin sitten odotettu kuin kuuta nousevaa. Käytiin siis Huldan kanssa Forssan Pussikoirien järjestämässä Ville Liukan agilitykoulutuksessa. Tykkäsin tosi paljon kouluttajan sopivan rennosta ja kannustavasta asenteesta, sekä tietysti toimivista neuvoista. Ja näitä me sitten tehtiin aloittaen valkoisten numeroiden radasta.


RATA 1 (valkoiset numerot)

(Helpottaisi myös asian selittämistä, kun tietäisi kaikkien ohjauskuvioiden nimet...). Alussa Hulda irtosi hyvin kakkosesteelle, mutta mitä enemmän toistoja tuli, sitä pidemmälle se piti "taluttaa". 3-4 väliin tein ensin persjätön ja kun oltiin päästy 4-siivekkeen ohi, käänsin sen valssilla (vai oliskohan se sitten pakkovalssi) esteen yli. Ensimmäinen puomi oli vähän hidas, mikä sikäli on ihan ymmärrettävää kun vieraat esteet ja on sitä keinuakin alettu tekemään. Puomi reipastui huomattavasti useammilla toistoilla, ja kyllä se ensimmäisenkin sentään ravilla meni. Ensimmäinen kontakti ei onnistunut, mutta muut sitten kyllä.

Sitten alkoi juoksuralli, jossa haasteena on se, kun tullaan useamman kerran samaan kohtaan, mutta tehdäänkin eri asioita. Siinä hyvin huomaa onko koira oikeasti kuulolla. Mua kannustettiin kokeilemaan leijeröintiä niin tuohon 8-11 välille, kuin myös tultaessa kepeille. Ohjasin siis Huldaa niin, että kepit jäi mun ja Huldan väliin. Rohkeasti lähdin kaikkea kokeilemaan, onneksi. Hulda pisteli kuin vanha tekijä, eikä ollut moksiskaan. Vauhtiakin tuntui piisaavan ihan hienosti. Esteelle 11 oli reippaasti vauhtia, joten siihen tehtiin valssi-persjättö, jolloin koira kääntyi tehokkaammin putkelle.

Hirveä hinku mulla olis ollut kummallakin radalla jokaisille kepeille muuttaa Huldan linjaa niin, että se olis kaartanut vähän loivemmin kepeille. Mua kuitenkin kiellettiin puuttumasta koiran tekemiseen, ja hyvä niin. Leuka meinasi loksahtaa maahan, kun otin Huldan vastaan keppien takaa, ja niin vain sujahti sinne rinsessa kepeille, vaikkei olla tällaisista keppikulmista uskallettu edes uneksia!

RATA 2 (siniset numerot)

Radan alkuun ei saanut ottaa etumatkaa, sillä tämä rata ikään kuin jatkui siitä mihin edellinen päättyi. Tässä olikin sitten enemmän käppyröitä ja tehtiin suosiolla tätä useammassa pätkässä. Kun olin lähettänyt Huldan putkeen kirmasin kolmosesteen taakse ja tein persjätön ja otin sillä Huldan esteen yli. Vitosen takaakierto meni ekalla yrittämällä plörinäksi kun itse sähelsin jotain sinne päin, mutta täsmällisemmällä ojauksella se onnistui sen jälkeen joka kerta. Kepit onnistuivat hienosti, ja taas oli ohjaajalla leuka maassa asti. Hieno Hulda!

Keppien jälkeen piti malttaa kulkea riittävän pitkään suoraan, ja törkätä koira 9-esteen yli vasta kun kirsu on ohittanut siivekkeen. esteelle 11 takaaleikkaus, joista ensimmäisellä kerralla kiirehdin liikaa ja se meni mönkään, sen jälkeen taas onnistui. A:n kontakti bueno joka kerta! Taas olisin halunnut muuttaa Huldan linjaa kepeille loivemmaksi kaareksi, mutta en saanut tehdä niin. Onneksi en taaskaan saanut, sillä parin erehdyksen ja yrityksen kautta tämäkin keppikulma onnistui. Kolmas kerta näissä treeneissä kun mulla oli leuka maassa asti. Kyllä vain on taitava Hulda! Loppurata meni ongelmitta, ja keinu jätettiin suosiolla tällä kerralla väliin.

Yleiset ohjeet ja kotiläksyt

Saatiin kotiläksyksi putkikuuri, eli putkeen lähetyksiä. Ihannetilanne olisi olla jopa yhden esteen takana, ja pelkällä putkikäskyllä ilman muita vihjeitä saada koira sinkoamaan putkeen. Nythän Hulda menee niihin kuin mille tahansa esteelle: Ei sitä tarvitse perille asti saattaa, mutta semmoinen erityinen imu putkiin olisi tarpeen. Pitkillä suorilla jossa jään selvästi jälkeen, Hulda ennen putkea kääntää päätään ja kysyy, että ihanko varmasti. Niihin tilanteisiin siis lisää varmuutta.

Lisäksi ohje oli tehdä lyhyttä pätkää, paljon palkkaa, paljon suoraa vauhtirallia ja säästeliäästi käppyröitä. Tätä on kyllä jo parhaamme mukaan noudatettukin, ja aiotaan noudattaa jatkossakin! Jäi kyllä valtavan hyvä mieli, paljon onnistumisia ja arvokkaita virheitäkin, joista opittiin paljon. Hienoahan tässä on se, että viikon päästä uudestaan, ja kaikista parasta on kuitenkin treenin päätteeksi iloinen koira!


sunnuntai 20. elokuuta 2017

Kaikki ok!

Jos tiistaina pissassa oli mikroskoopin kolmessa näkökentässä yhteensä 5 punasolua, niin perjantaina niitä oli enää vain yksi. Hurjan helpottavaa on myös ollut se, että Hulda on taas oma iloinen ja touhottava itsensä. Se osallistuu, se haluaa aina ulos kun joku ajatteleekin liikahtavansa ulko-ovea kohti, se juttelee ja selostaa, se leikkii ja kuskaa lelujaan ja jos kukaan ei leiki sen kanssa tai rapsuta riittävästi, se komentaa. Koskaanhan ei voi mistään olla 100-varma, mitä ei itse ole ollut näkemässä, mutta näillä tiedoilla vaivaksi asetettiin melko suurella varmuudella kohellusvamma. Kunnon tällissä verta voi tihkua pitkäänkin pissan mukana, mutta tuo 1 punasolun löydös on jo niin mitätön, että varsinkin kun rinsessalla sinkoilu taas maistuu, niin ihan normaalia elämää saa ja pitää viettää. Niinpä on tässä palailtu taas normaaliin liikuntaan ja saadaan huomenna osallistua agilityvalmennukseenkin hyvillä mielin.

Perjantaina Hulda kävi kevyellä ravilenkillä ja eilen se jo sinkoili kaverin malinoispennun kanssa tukka putkella pitkin pihaa. Tänään ajattelin vähän "verrytellä" hyppylihaksia harjoituksella, jossa jätän Huldan esteen taakse, pyydän odottamaan, ja sitten kutsun liikeelle hypyn yli ja palkkaan heti lelulla. Se on kevyttä, kivaa, hyödyllistä, eikä väsytä liiaksi. Ei henkisesti, eikä fyysisesti. En halua agilityä tehdä sen enempää, jotta huomenna ollaan sitten täydessä iskussa, mutta saadaan pieni hauskanpitotreeni tähän alle ja muutama hyppy sitäkautta otettua ihan kuin ohimennen. Kyllähän tuo fyysisesti jaksaa, mutta henkisellä puolella porokoiran kanssa vähemmän on usein enemmän. :)

Hulda 1v 8kk


tiistai 15. elokuuta 2017

Ollakko, vaiko eikö olla?

Hulda on ollut vähän outo viimepäivinä ja olen jahkannut, että mikä sillä mahtaa olla, vai mahtaako mikään. Välillä se on vähän väsyneemmän oloinen ja taas välillä kokolailla oma itsensä. Sunnuntai oli niitä päiviä kun se oli kutakuinkin normaali, mutta silti kevyissä agitreeneissä tiukka käännös oikealle sai aikaan haluttomuutta, vaikka muut asiat kokolailla toimivat normaalisti. Eilen Hulda olikin sitten taas jo uudelleen väsyneempi ja se käytännössä nukkui koko päivän ja halusi olla paljon sisällä, ja totesin että kyllä se nyt on katsottava ihan eläinlääkärin toimesta.

Tänään sitten käytiin tohtorin juttusilla. Tutkittiin pissanäyte ja anaalirauhaset, otettiin verikokeita ja ultrattiin vielä varmuuden vuoksi kohtukin kohtutulehduksen poissulkemiseksi. Anaalirauhasista ei löytynyt vikaa, ja samoin verikokeissa sisuskalut, elektrolyytit ja crp ihan normaaleja. Ei kohtutulehdusta. Pissasta löytyi joitakin punasoluja, mutta ei mitään muuta tulehdukseen viittaavaa. Ei bakteereja, eikä valkosoluja ja pH:kin oli vain 5. Pissasta tehtiin varmuuden vuoksi myös viljely, jonka tulokset saadaan huomenna.

Yleistutkimuksessa sitten löytyi aristusta SI-nivelen kohdalta ja onneksi miedän osteopaatti oli työvuorossa ja saatiin Huldalle heti helpotusta vaivaan. SI-nivelen lisäksi jumissa oli sen ympäristö ja myös vatsan puolelta jotakin kireällä. Koska mitään näitä vaivoista ei ollut 1,5 kuukautta sitten kun Huldaa hoidettiin ensimmäistä kertaa elämässään, todettiin että sille on tarvinnut käydä jotakin. Siinä se sitten tuli mun mieleen: Peuran perään sinkoaminen. 10 minuuttia oli tuossa päivänä eräänä viime viikolla rinsessa vedellyt sorkkaeläimen perässä, ja tuli takaisin melko rapaisena ja kotiin käveltiin jäykästi peitsaten. Heitin sille illalla Back on trackin niskaan, enkä sen enempää asiaa edes ajatellut.

Hulda on siis todennäköisesti sillä reissullaan saanut jonkinlaisen tällin. Arvioinut täydessä vauhdissa etäisyyden väärin ja ojan yli hypätessä rysähtänyt mättääseen. Tai saanut osumaa siltä peuralta. Tai ponkaissut muuten vaan sata lasissa jostain jonnekkin vähän epäonnistuneesti tuolla reissulla. Hulda sai klinikalla kipulääkettä, ja tänään siis on vain lepäilty. Huomenna on ohjelmassa kevyttä kävelyä. Back on track loimi, eli taikaviitta, otettiin taas käyttöön ja Hulda on saanut nautiskella myös lämpimän kaurapussin alla pötköttelystä.

Mutta mikään ei ole niin kamalaa porokoiran mielestä, kuin mahaan ultraa varten ajeltu kalju läntti. Nih!

maanantai 14. elokuuta 2017

Agilitytreenit ja kepeille hinkuva koira

Eilen puuhattiin agilitytreenien parissa. Ohjelmassa oli sylkkäri ja kepit. Kolmoselle siis sylkkäri. Aluksi palkkasin heti kolmosen jälkeen heittämällä lelua, ja sillä sylkkäriin tulikin vähäsen enemmän vauhtia ja ennenkaikkea varmuutta. Siinä sitten hetki vaihdettiin ajatuksia ohjauksesta kun Hulda lähti omatoimisesti kepeille. Seisoin melko kaukana kepeistä ja katsoin, että sinne se vaan meni, oikeasta välistä sisäänkin vielä. Kepit tosiaan on vähän eri näköiset kuin kotona, ja kun kukaan ei sanonut mitään eikä kannustanut, niin suoritus oli hidas (epävarma), mutta loppuun asti se pisteli ihan oikein, vaikka mä seisoin jossain tuolla kakkosesteen takana. Palkkasin sen kuitenkin hienosta oma-aloitteisuudesta, ja sen jälkeenhän se olisi ollut menossa kepeille ihan koko ajan. :D Jatkettiin harjoitusta ilman sylkkäriä kolmosesteeltä kepeille asti. Ei olla paljoa tehty keppejä niin, että niihin olisi yhdistetty muita esteitä.



Toisella kierroksella lähetin Huldan putkeen ja harjoittelin seuraavalle esteelle saksalaista käännöstä molemmilta puolilta. Ei olla sitä Tuhkavuorten agilitypäivän jälkeen tehtykään, mutta kyllä se saatiin vielä onnistumaan. Hulda olisi jokaisen putkeenlähetyksen sijaan ollut menossa vain kepeille, ja se vähän pahoitti mielensä kun ei saanut sinne mennä, tai jos sinne karkasikin, kerroin etten ollut tyytyväinen. (Varsinkin kun se teki tohotuksissaan alun välillä väärin...). Niimpä meillä vähän vauhti kärsi ja vaihdoin saksalaisen harjoittelun pelkkään takaakiertoon.

Loppuun otin sitten vielä pari kertaa niitä keppejä yhden esteen kautta, kun Huldalla niille oli hinkua. Kokeilin jopa takaaleikkausta esteen ja keppien väliin, eikä Hulda ollut siitä moksiskaan. En olisi joskus keppien alkutaipaleen tuskailuissa arvannut, että vielä tulee se päivä, kun koira valitsee kepit putken sijaan. Tai että kepit on se este, johon treenit lopetetaan, jotta koiralle jää vauhdikas ja hyvä mieli. Kaikkea sitä näkee kun vanhaksi elää!

tiistai 8. elokuuta 2017

Lappalainen nakinnoutaja?

Tänään oltiin Huldan kanssa tokotreeneissä. Tsekattiin vähän missä jamassa on kotona treenatut hommat. Seuraaminen on hyvällä mallilla, sitä lähinnä vahvistellaan ja pidetään kivana juttuna. Sivulletuloja ei oikeastaan ole treeneissä ennen tehtykään, mutta ollaan niitä kotona harjoiteltu jonkin verran. Hulda teki hienosti ensin yhden toiston vähän autettuna, ja sen jälkeen jo kokonaan ilman apuja. Perusasento on tiivis, suora ja Hulda keskittyy ja tekee innokkaasti.

Seuraavaksi aloitetaan täyskäännöksen harjoittelu. Ensin ihan paikallaan koira sivulle, ja siitä kipakka käännös vasemmalle, jolloin koira hieman yllättyy ja tulee uudelleen takakautta kiertäen sivulle palkan toivossa, kun niitä takaakiertoja on vahvistettu paljon. Tai näin siinä kuviteltiin käyvän, mutta vaikka miten vauhdilla käännyin, niin Hulda yritti peruuttaa sivulla mukana! Hieman siis apuja Huldalle, eikä siihen ihan hirveän montaa toistoa tarvittu, kun se alkoi hoksata mikä on jutun juoni.



Mutta sitten se noutaminen... Tai siis edes noutokapulan pito. Kun ei, niin ei. Edes Shebat ei olleet niin hyvä superpalkka, että kapulasta olis tullut millään tavalla miellyttävä. Edes paras ruoka mitä maa päällään kantaa, ei ollut niin hyvä että se olisi voittanut kapulan inhottavuuden. Hulda juuri ja juuri avaa suutaan vapaaehtoisesti ja jotenkuten ottaa kapulan, mutta näyttää samalla siltä kuin kuolisi mielummin kuin olisi suorittamassa annettua tehtävää. Todettiin, että tätä on kokeiltu jo siinä määrin, eikä edistystä tapahdu, että on muutettava taktiikkaa.

Mietittiin mikä voisi olla sellainen esine, mitä Hulda mielellään pitäisi. Kerroin että yhtenä päivänä olin tehnyt sattumoisin pari "kapulan" pitoa puruluulla, kun Hulda mulle sellaisen toi. Puruluuta kokeilemaan ja kissanruokaa palkaksi. Taas törmättiin ongelmaan. Puruluu ei ole Huldalle mitään, kun se haluaa kissanruokaa, eikä mitään puruluuta. Puruluusta tulee yhtä tympeä kuin kapulasta. Puruluu oli aiemmin toiminut sen takia, kun ei ollut mitään parempaakaan tarjolla, eikä varsinaisesti edes oltu treenitilanteessa.

Todettiin, että pidettävän asian pitäisi olla nyt alkuun jokin sellainen, jonka sitten saa syödä. Se ei ole mikään tylsä juttu, josta sitten erikseen tulee jotain muuta palkaksi, vaan se on jotain, minkä saa sitten heti pistellä poskeensa hyvin tehdystä tempusta. Treeneistä kotiin ajellessa kävin sitten ostamassa ison kasan nakkeja ja pieniä rouhetikkuja, lähdetään niillä kokeilemaan mikä toimisi. Myös nameilla täytettävä patukka voisi olla kokeilemisen arvoinen vaihtoehto.

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Tuhkavuorten agilitypäivä

Tänään vietettiin jo kolmansia Tuhkavuorten agilitypäiviä ikinä, ja ainakin Huldan kanssa saatiin taas uusia treeni-ideoita ja paljon hyviä vinkkejä. Kiitos vaan Tuhkavuorten porukasta löytyvälle taitavalle kouluttajalle. :) Saatiin ohjeita palkasta poispäin työskentelyyn, joskin tänään Hulda toimi asian kanssa varmasti paremmin kuin koskaan aiemmin. Lisäksi mulla vahvistui vain se ajatus, miten Hulda tarvitsee noihin tiukkojen mutkien ohjauskäppyröihin paljon sellaista parin esteen treeniä ja siitä tehtävästä heti palkkaa. Vinkkejä tuli myös ohjausharjoituksiin ja koiran itseluottamuksen vahvistamiseen niissä ilman esteitä. Näitä kaikkia tullaan nyt jatkossa enemmän treenaamaan.

Ensimmäinen harjoitus näytti tällaiselta:


Neloselle sylkkäri, vitoselle lähetys ja 6-7 väliin valssi. Tämä sujui Huldalta muuten oikein mallikkaasti, mutta putken jälkeen (molempiin suntiin) se jäi vähän kyselemään, että minne mennään. Sitä sitten vahvistettiin etupalkalla kolmosesteen taakse, ja samaten sitten etupalkka maaliin. Siitä huolimatta Hulda malttoi tehdä hommat 7-esteellä, ja tuli vielä hienosti putkeenkin, vaikka palkka odotti maalissa. Putkien jälkeiseen elämään siis pitää jatkossa kiinnittää huomiota.


Seuraava harjoitus oli putken jälkeen 2-esteelle irtoaminen ja sen jälkeen taas hallintaan tulo (ettei esim. hyppää tuota putkea lähinnä olevaa estettä) ja siitä uudelleen putkeen. Sama homma molempiin suuntiin. Hulda irtosi ihan kivasti, kunhan vain maltoin antaa sen tehdä hommia, enkä "taluta" sitä esteelle asti, jos kerran ei ole tarvis. Tämän tapaista on hyvä tehdä jatkossakin ja etsiä niitä rajoja mistä asti koira varmasti vielä menee ja hyppää esteen.



Harjoiteltiin myös saksalaista käännöstä. Hulda lähti hyvin kakkoselle takaakiertoon ja saatiin hyvin onnistuneita käännöksiä. Tehtiin kuvan mukaisesti kahdella tavalla molempiin suuntiin. Niin, että koira hyppää kolmosesteen, ja niin että kurvataankin kakkosen jäljeen tuonne neliön keskelle, eikä hypätä kolmosta. Nämä sujui Huldalta hyvin niin kauan kunnes se vähän jo väsähti, eikä sitä sitten haluttu enempää väsyttää ja lopetettiin homma onnistuneeseen takaakiertoon. Tätä kun harjoitellaan vielä lisää, niin on taas uusia työkaluja suoriutua agilityradoista!

Aikomus on järjestää jossain kohti taas uudestaan Tuhkislaisille tämän kaltainen päivä. Omasta puolesta oli ainakin tosi kivaa, ja mukava siinä samalla jutella ja treffata niin koiria kuin niiden omistajiakin.

Veiti, Mälä
Late, Hulda
Lahja

torstai 3. elokuuta 2017

Meistä on tullut tiimi

Taisin tuossa pari postausta sitten kirjoittaa treeni-flow'sta. Tässä on tosiaan jokunen hetki mennyt ihan huikeilla treeneillä. Ei ehkä niinkään siten, että aivan kaikki onnistuisi ja oltaisi edetty jotain hulluja harppauksia. Meidän treeni-flow on ollut sellainen, että on ollut aivan äärettömän mukavaa treenata, Hulda on toiminut hyvällä sykkeellä ja niistä pienistä pieleen menneistä jutuistakin on lähinnä osattu vain todeta, että "Kappas. Tätä pitää treenata lisää, niin sitten se onnistuu!". Ei mitään ahdinkoa epäonnistumisista, ei mitään stressiä. Vain ja ainoastaan hauskaa yhdessä tekemistä.

Sellaistahan sen pitäisi aina olla. Mutta varmasti lähes jokainen on joskus halunnu repiä hiuksiä päästään, että mikä tässä mättää, tai muuten vaan vähän arastellut epäonnistumisen pelon kanssa. Tai ollut ensin pää pilvissä kun jokin osa-alue menee kuin strömpsöössä konsanaan, ja sitten tullut kovaa ja korkealta alas kun ilmeneekin jokin The Ongelma. Mulla on kohta viikkotolkulla ollut ihan hurjan hauskaa Huldan kanssa. Toivon, että sama meno jatkuu vielä pitkään. Ehkä nyt aletaan olla siinä vaiheessa, kun meidän tekeminen Huldan kanssa alkaa hitsautua yhteen, ja me ollaan yhä enemmän ja vahvemmin Tiimi isolla teellä.

YYTERI

Tiistaina käytiin Yyterin koirarannalla. Vihdoin kun sinne parin vuoden saamattomuuden jälkeen saatiin sitten aikaiseksi lähteä, niin toki meillä on perheessä koira joka ei tykkää uida. Onneksi Huldakin kuitenkin tykkää luttaamisesta ja yleisestä kirmailusta, joten me vietettiin hauska parituntinen rannalla. Kuvasaastetta tuolta reissulta tulee varmasti vielä näkymään blogitekstien täytekuvina. Tässä nyt esimakuna muutamia.






TOKO

Tokoa on tehty tosi vähän, mutta nyt juoksujen jälkeen on palailtu pikkuhiljaa treenaamaan silläkin saralla. Huomasin seuraamisen vähän hajoilevan ja kontaktin hukkuvan kesken kaiken, joten helpotin tehtävää runsaasti ja pidin taas huolen siitä, että mennään oikea mielentila ja asenne edellä. Lisäksi kun olen itse ollut monesti vähän kipeä ja väsynyt, ja vaikka olisin miten halunnut tehdä enemmän tokojuttuja, olen onneksi malttanut olla niinä hetkinä tekemättä seuruuta. Olen halunnut saada seuraamiseen nyt ne hetken jolloin itsekin olen ihan oikeasti parhaimmillani, sillä tuntuu että seuraamisen opettelu vaatii multa nyt 120% panoksen edetäkseen, ja sellaista pystyvyyttä multa ei vaan joka päivä löydy. Tottakai joka harrastuksessa pitää olla täysillä mukana siinä tekemisessä, mutta mun jäisi tekemiset aika vähiin jos voisin harrastaa vain kivuttomina ja hyvinä päivinä/hetkinä.

Onneksi on kuitenkin lajeja, kuten agility ja jälki, joissa Huldan vire kestää sen, että mä en ole aina ihan parhaimmillani. Tuon seuraamisen kanssa musta on kuitenkin tuntunut, että siinä mun pitää olla se, joka kantaa sitä hommaa eteenpäin, jotta Huldalle saadaan siihen taas hyvä itseluottamus ja paljon onnistumisia. En tiedä onko tää mun ajatusmalli oikea, vai sattumaako vain kaikki, mutta tänään Huldalla oli seuraamistreenissä ihan tosi hyvä vire, ja se teki tosi hyvin hommia kontaktin katkeamatta yhdessäkään seuraamispätkässä! Ehkä tää on sitten juuri sitä tiimityöskentelyä. Mä tiedän milloin Hulda vaatii multa enemmän tukea, ja milloin sillä riittää itseluottamusta paikkailla mun puutteita.

Kapulan pidon, tai ylipäätään koko noutamisen kanssa, ei olla edetty kamalasti minnekään. Tosin se kun on vaikea aihe Huldalle, niin se olisi vaatinut paljon enemmän treeniä viime viikkojen aikana, jotta se olis voinut edetäkään. En siis ihan vielä heitä kirvestä kaivoon ja kapulaa nurkkaan. Hulda ei sentään enää niin kovasti pahoita mieltään pitotreeneistä, joten jonkinlainen edistyminen kai sekin...

AGILITY

Seuraamis- ja kapulatreenin jälkeen Hulda pääsi lepäämään siksi aikaa, että rakentelin pientä rataa. Päätin ottaa ensimmäistä kertaa A:n ja puomin mukaan radalle. Mietin kyllä onko liian haasteellista laittaa siihen samalla heti putki-A erottelu, mutta päätin yrittää. Saisihan siitä sitten käännettyä putken suun pois houkuttelemasta jos ei tunnu onnistuvan.




















Harjoiteltiin ensin yksittäin A ja puomi. A:lla ei ongelmaa, Hulda otti 2o2o alastulon tosi hienosti. Puomi oli odotetusti alkuun vähän jännä, koska on viimekerrat tehty pelkkää keinua, eikä puomia ollenkaan. Yhden kiellon jälkeen Hulda kuitenkin uskaltautui puomille, kun toistelin sille ennen puomille lähettämistä "Kiiiipee, kiiiipee" käskyä. En tiedä auttoiko se Huldaa erottamaan, että tässä on ihan vakaasta puomista kyse, eikä siitä kippaavasta vekottimesta, mutta sinne se sitten joka tapauksessa uskaltautui hienosti ja teki tosi hyvän 2o2o alastulon puomillekin.

Radalle lähdettiin hyvällä sykkeellä, mutta taisin ohjata vähän huonosti, kun Hulda sinkaisi 2 esteeltä suoraan nelosen väärältä puolelta ja jatkoi siitä putken väärään päähän ja tuli kauheen tohkeissaan ulos putkesta mulle hytkymään naama nauraen. Ei siinä oikein voinut kuin itsekin vähän nauraa. Jos en kerta ohjaa selkeästi, niin Hulda kyllä keksii tilanteisiin oman ratkaisunsa. Aloitettiin alusta, ja tarkemmalla ohjauksella putkeen päästiin kunnialla A:lle asti (ei mitään ongelmaa, vaikka oli se putkikin tyrkyllä), ja siellä palkkasin hienosta kontaktista ensin makkaralla Huldan ollessa oikeassa asennossa, ja siitä vielä Äpyli-vinkulelulla muutama heitto palkaksi. Hulda oli niin kierroksilla, että se melkein napsi mua ranteille tavoitellessaan lelua! Ei varmastikaan toivottavaa ihan kaikilla, mutta Huldan kohdalla sellainen sekoilu on vain plussaa.

Jatkettiin rataa, kuin oltaisi oltu siitä A:lta tulossa. Ja taas kerran ne perkeleen hallin pylväät oli just siinä, mistä mä olisin halunnut kulkea (mm. pituuden vieressä), mutta sain itseni sijoiteltua pituuden etupuolelle ja otin Huldan vastaan niin, että se joutui hyppäämään mua kohti. Se kuvio olisi voinut mun osalta aavistuksen jouhevammin mennä, mutta onneksi Hulda sattuu tykkäämään myös pituusesteestä, joten se aika hyvin sieltä tuli vaikka joutui hyppäämään mua "päin". Puomi oli jo alussa todettu vaarattomaksi ja ei-kippaavaksi, joten sen kanssa ei ollut ongelmaa. Hieno kontakti, josta palkaksi taas ensin makkaraa, ja siitä sitten heitin lelua viimeisenkin esteen ylitse. Lopuksi vedettiin vielä koko rata yhtä soittoa läpi niin, että kontakteille nakkasin Huldalle nopeasti makkaran ja siitä sitten jatkettiin rataa.

(C) Kimmo Karvinen
Hulda sai taas lepotaukonsa, ja mä sillävälin purin suurimman osan radasta ja jätin pari hyppyä ja putkea paikoilleen ja roudasin pussin kentälle. Tämä taisi olla kolmas kerta nyt pussin kanssa, ja ekaa kertaa niin ettei ole ketään apparia nostelemassa pussin kangasta. Hulda sujahti kuitenkin pussiin muitta mutkitta, ja lisättiin siihenkin sitten muita esteitä. Hyppy-pussi. Pussi-putki. Hyppy-pussi-putki. Huldan ohjautuvuus pussin jälkeen on vielä vähän heikkoa, mutta se nyt ei ole mikään ihme jos vasta kolmatta kertaa tehdään koko estettä. Se pöllähtää pussista ulos, ja kääntyy sitten kysymään jatko-ohjeita. Pussissa ollessaan se onneksi kuitenkin etenee hyvin suoraan, joten tästä on hyvä tämänkin esteen kanssa jatkaa! :)

Jäähdyttelylenkillä.
Hulda polleana. Syystäkin.
Olihan se kuitenkin vallan taitava koira tänään!