sunnuntai 24. helmikuuta 2008

Ulkoilua: Otto, Ruu ja Nuka

Oltiin tänään ulkoilemassa puomitiellä reilun tunnin verran. Koirilla oli hupia kun oli tullut taas lisää lunta. Kierrettiin lenkki vähän pidemmän kaavan kautta ja joutui itsekin vähän kiipeilemään mäkiä. Lenkin jälkeen oli hyvä ottaa vaatimattomat 2 ja puolen tunnin päiväunet. Sängyssä pötkötteli emäntä ja kaksi märkää ja onnellista koiraa.

Kopeloin koiria vähän lenkin jälkeen, mutta eipä niissä jumin merkkejä edelleenkään ollut. Ruuta piti taas tutkailla hieman tarkemmin, kun se Nukan kanssa keppiä kiskoessaan törmäsi puuhun kylki edellä. Kiljahdus taisi olla enemmän säikähdystä kuin sitä että olisi sattunut. Mutta minkäs sille voi jos naama osoittaa toiseen suuntaan kun kroppa menee kylki edellä ihan muualle. Eihän sitä nyt yhtä kaatunutta puuta mitenkään voi huomata. Eikä siinä pelkässä puussa niin mitään, mutta siitä törötti teräviä oksia. Ehdin jo säikähtää että taasko saatiin kohellusvammaa, mutta ei onneksi tällä kertaa.

Pieni lämpöhoito voisi kuitenkin illalla olla molemmille koirille vielä paikallaan.

Ei kommentteja: