Petri lupautui lähtemään Oton kanssa lenkille joten päätin viettää laatuaikaa Ruun kanssa. Tai niin ainakin luulin. Suunnittelin hieman pidempää lenkkiä, sillä kauhukseni huomasin päästäneeni Ruun lihomaan. Se oli loppuvuodesta niin laiha sairastaessaan rajun vatsataudin, jotta olin sitten hieman lihottanut sitä. Eläinlääkärin vaaka näytti 23 kiloa. Ei se nyt mahdoton lukema ole, puoli kiloa jos nipistäisi pois. Tai katsoisi jottei herra ainakaan enempää liho.
Mepä siis suuntasimme tuonne Suolijärven lähimetsään. En olekaan siellä aikoihin ollut, kun Otto ei pysy siellä oikein aisoissa, ja siellä on välillä jopa ruuhkaa (ollakseen siis metsä). No eipä tehnyt poikkeusta tämäkään kerta. Heti alkuun törmättiin pariin koiraan. Muutenkaan en Ruuta halunnut heti laskea irti, kun Ruu bongasi jonkun ihanan tyttötuoksun! Mikä ihmeen hormonihirviö tuosta porokoirasta on yhtäkkiä kehkeytynyt! Ei ollenkaan korvia yhtään millekkään käskylle! Suu väpättäen se koitti kiskoa eteenpäin.
Minähän sitten suivaannuin jottei tuommoinen kiskominen ja lussuttaminen käy päinsä. Käskytin Ruuta hetken aika vaativaan sävyyn. Ruu oli siis flexissä joten sillä oli liikkumavaraa. Käskytys alkoi: Odota! Sivulle! Toimi pienen protestoivan kitinän saattelemana. Okei, korvat siis on tallella. Olisiko sen eilisen silmälääkärin sijaan pitänyt viedä tuo kuulotutkimuksiin. Palkkasin Ruun ja vapautin sen. Hetken toisetelin Odota!, Sivulle! ja Tule! käskyjä. Korvat alkoivat pikkuhiljaa löytyä, vaikka välillä sai tosissaan vaatia jotta keskittyminen riitti.
Poikkesin sitten ilmeisen suositulta polulta hieman väljemmille vesille. Päästin Ruun vaapaaksi ja kokeilin vielä pari kertaa jotta korvat löytyy. Löytyihän ne, hyvä! Siellä me sitten molemmat kiivettiin hangessa mäkeä ja purettiin suurinta tarmoamme. Välillä leikittiin kepeillä ja Ruu alkoi muutenkin rentoutua kun päästiin pois tyttötuoksujen vyöhykkeeltä. Metsässä olikin sitten ihanan rauhallista ja Ruu oli todella hyvin kuulolla. Poiskin sieltä metsästä kuitenkin oli tultava, joten taas ne ihanat tuoksut saivat herrasen käymään ihan kierroksilla. Meidän osittain niin hieno lenkki päättyi siihen että viimeiseksi vielä hississä Ruun suu väpätti...
*huoh* Asuappa jossain muualla kuin kaupungissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti