sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Treenisuunnitelmia

Ajattelin, että nyt olisi hyvä aika kirjata vähän muistiin treenisuunnitelmia, kun on käyty pari koetta kokeilemassa tasontarkistusmielessä. Oikeastaan siitä ensimmäisestä kokeesta ei jäänyt käteen oikein muuta, kuin että valeraskaana ei kannata sen enempää treenata tokoa, kuin yrittää käydä kokeissakaan.

Ihan ensimmäinen sellainen yleinen esiin noussut huomio on se, että treeneihin pitää saada vaihtelevuutta, ja rutiineja pitää saada rikottua. Toisekseen palkattomuutta pitää tottakai treenata lisää, mutta se nyt oli selvyys jo ennen kokeitakin. Huldalla on helposti tapana tehdä asioita vähän "sinne päin", kun se hoksaa ettei palkkaa tule, tai se ei ole varma tuleeko sitä. Vire saattaa silti olla hyvä, ja se tekee ihan reippaasti, mutta perusasennot valahtaa vinoiksi ja sellainen viimeistely puuttuu muutenkin tekemisestä.



Seuraaminen
Tässä nyt on sellainen mietinnän paikka, kun kovasti tahtoisin seuraamispaikan noin 10cm edemmäksi, mutta en millään jaksaisi alkaa opettamaan koko touhua alusta. Vaihtoehtona tietenkin on itse sopeutua siihen, että musta kokoajan tuntuu että koira jää jälkeen. Mutta kun olen asian kanssa epävarma, niin se ei tietenkään edesauta aikaansaamaan mitään varmaa ja hienoa seuraamista...

Lisäksi seuraamiseen pitäisi keksiä jokin vihjesana, joka edeltää aina seuraamista, oli sitten koe tai treeni. Siitä voisi olla hyötyä kasvattamaan Huldan itseluottamusta omaan tekemiseensä, kun se tietäisi, että nyt ei tule jääviä liikkeitä, vaan voi ja kannattaa vaan reippaasti tulla mukana.

Jo hyväksi havaittu ja rutiineja rikkova keino varsinkin ennakoinnin torjumiseen on lähteä liikkeelle, ja jo parin askeleen päästä uuden seuraamiskäskyn myötä laittaa juoksuksi. Näin Hulda odottaa ennemminkin reippaampaa askellajia, eikä jätätä liikkeestä maahanmenon toivossa.

Liikkeestä maahanmeno
Tässä sitten saakin olla tarkkana, ettei tule pyydettyä (=päästettyä) Huldaa maahan ikinä yhtään jätättävästä seuraamisesta. Huldan mielestä maahanmeno on nimittäin niin kiva, että se ennakoi sitä jätättämällä seuraamisessa. Tähänkin mietinnässä vihjesana ennen liikkeen alkua erottelemaan jäävät seuraamisliikkeestä. Lisäksi uusia treenitapoja on mietinnässä, tai ainakin ettei liikkeen harjoittelua aina aloiteta samalla tavalla - olkoonkin, että paljon tulee liikkeitä treenattua nimenomaan osissa, eikä niinkään kokonaisina. Valmistelevia osuuksia nykyistä pidemmäksi, jääviin vaikka heti suoraan luoksetulosta, jne

Luoksetulo
Mua ihan todella hotsittaisi opettaa tähän sivulletulo uudelleen suoraan sivulle. Uutena temppuna, uudella käskyllä tottakai. Muuten sitten tämäkin liike kaipaa myös uusia ideoita, ja myös kivoja vauhtiluoksetuloja aiempaa enemmän.

Perusasento
Luoksetuloon suoraan sivulle liittyy tietenkin oleellisesti se, että Hulda osaa tulla ylipäätään kiepsahtamalla sivulle. Ajattelin hyödyntää seuraamiskäskyä (Liki!) sivulle opettamiseen, ja luoksetulossa käsky voisi sitten olla HuldaLiki! Nythän Hulda osaa tämän käsimerkillä, mutta en ole ikinä liittänyt siihen mitään käskyä.

Noutoesineen pitäminen
Tämä liike oli niin työn ja tuskan takana saada onnistumaan mitenkään päin (ja nyt kahdessa kokeessa liikkeestä 10), etten uskalla alkaa tämän kanssa kovasti mitään säätämään. Toki Hulda voisi olla innokkaampi ja itse aktiivisempi ottamaan kapulan, vaikkakin se ihan mielellään sen ottaa kun kerran annetaan. Kapulan nostelua voisi toki treenata ja noin muuten sitten välillä "tavallista" kapulan pitoa varsinkin Huldan mielissään-olemis-hetkinä.

Kaukokäskyt
Varsinkin istumaan nousuun treeniä myös lähempää ja siitä se ponnahtava ja innokas istumaan nousu pikkuhiljaa myös pidemmälle matkalla. Istumaan nousu ihan hyvin on kokeessa onnistunut kahdesta metristä, mutta jos nyt en vahvista ja viilaa istumaan nousua paremmaksi, niin pidemmällä matkalla tullee sitten aikanaan ongelmia, arvaan mä.

Estehyppy
Tässä ei varmaan paljoa mikään eroa luoksetulon kanssa, se este siinä välissä kun ei ole ollut missään kohtaa Huldalle mikään ongelma. Vauhtia, intoa ja uusi sivulletulo, kiitos.

Paikkamakuu
Paikkamakuun aikaa on toki treeneissä hyvä vaihdella, ja pikkuhiljaa myös alkaa pidentämään, vaikkei siinä yleensä ole ollutkaan ongelmaa (poislukien nuo valeraskausajan ihmeellisyydet). Isompi treenin aihe on sivulla makaaminen pidempiä aikoja. Sama koskee myös istumista, vaikka se varmemmilla kantimilla onkin. Nähtäväksi myös jää oliko se "nousen sivulla istumaan enkä mene enää ikinä maahan" jokin valeraskausajan oikku, vai tuleeko sitä vielä jossain kohti uudelleen tapahtumaan. Eihän sitä uskoisi, että tuollainen voisi olla kiinni valeraskaudesta, mutta siitä tuntui olevan kiinni aika moni muukin hyvin outo asia, joten en ihmettelisi edes...

*** *** ***

Siinäpä nyt varmaan isoimmat huomiot mitä äkkiseltään tulee mieleen. Rutiineja rikkomaan ja vaihtelua tuomaan olisi tarkoitus ottaa mukaan kuvioihin taas pitkästä aikaa merkin kiertoa ja ihan uutena aloittaa ruudun opettaminen. :)



Ei kommentteja: