keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Itku pitkästä ilosta

Armaksella on ollut ihmeellistä oireilua pyllynsä kanssa. Se oli nuollut hännän alusensa tosi ärtyneeksi, mutta sen sain hoidettua kotona kun oli jäänyt jostakin aiemmasta ihotulehduksesta Isadermiä lääkevarastoihin. Vaikka iho oli muutaman päivän hoidon jälkeen taas ehjä, niin silti Armas sitä halusi nuoleskella.

Lisäksi Armas oli alkanut piereskellä ihan huomattavan paljon. Ja aivan kamalan hajuisia kaasuja päästeleekin. Jos joku osui vahingossa sen takapäähän, häntään, tms. niin siitäkin se saattoi säikähtää. Yhtenä yönä sitten oli tapahtunut kummia, kun Armakselta oli valunut tai jotenkin pullahtanut kakkaa pedilleen. Se oli sitten siinä unissaan toki sotkenut kaikki takaliston karvat. Vatsa sillä ei kuitenkaan ole ollut löysällä, joten aika omituista.

Eläinlääkärissä, turvallisesti tuolin alla piilossa.

Näiden oireiden kanssa lähdimme eilen eläinlääkäriin ihmettelemään. Takapään säikkyminen kertoisi kivusta, ja runsas kaasunmuodostus suolistoperäisestä ongelmasta. Pissanäyte tutkittiin kaiken varalta - muistan senkin erään kerran kun Armas vääntyili holtittomasti ja pyöri vasemmalle kuin minkäkin neurologisen vaivan riivaamana. Ja syyksi paljastui pissatulehdus. Nykyään tulee pissa tutkitutettua kaikissa omituisissa vaivoissa. Tällä kertaa siitä ei kuitenkaan löytynyt mitään jännittävää ja hyvä tietenkin niin. Anaalirauhaset katsottiin myös. Olin ne viikkoa aiemmin tarkistanut hännänalusoireilun alettua, mutta halusin että lääkäri katsoo ne myös vielä kaiken varalta. Silläkin osastolla kaikki normaalia.

Päädyimme siis runsaan kaasunmuodostuksen, yöllisen kakkasekoilun ja lievän ajoittaisen kipuoireilun perusteella siihen, että yritetään hoitaa suolistovaivaa. Onhan Armakselle mennyt viimeisen vuoden aikana aika määrä kaikenlaisia lääkkeitä, että voi siinä suolisto olla tykännyt kyttyrää. Tietysti aiheuttaja voi olla jokin muukin. Ruokinta on kuitenkin pysynyt pitkään samana: Brit Care -nappulaa ja pari-kolme kertaa viikossa kanaa, sika-nautaa tai kalaa sekaan.

Kokellaan nyt Tylosinia (Tylosin 240 mg, 1 tbl 2 krt päivässä, 10 päivän kuuri) ja Royal Caninin Sensistivity Controlia ruuaksi. Näillä eväillä vaivan pitäisi selvästi helpottaa noin viikon sisään. Jos oireilu jatkuu, niin sitten ensiviikon alussa suunnitellaan lisätutkimuksia.

Lisäksi Armas tippui edellisyönä sängystä, ja nyt se sitten vähän enemmän ontuu leikattua jalkaansa. Että johan tässä menikin jo ihan liian hyvin.


Jotain mukavaakin sentään. Tuossa viime viikonloppuna päästiin aloittamaan Armaksen kuntoutuksen uimahallikausi koirakylpylässä. Saa nyt nähdä miten pitkään tuo jalka ottaa aikaa toipua tuosta sängystä putoamisesta, mutta heti kun mahdollista, pitää ehdottomasti päästä uudestaan! Armas löysi uimisen riemun, ja neliveto päällä piti äkkiä päästä rampista altaaseen. Uitiin nyt ekalla kerralla pelkkiä suoria pätkiä rampilta rampille ja sitten aina kävellen kierrettiin allas.Tuntui ihan sopivissa määrin olevan uimista ja kävelyä.

Hulda tietenkin pahoitti mielensä mokomasta touhusta, kun uittaja hänet altaaseen vei vastusteluista huolimatta. Pari kierrosta Hulda meni uittajan kanssa, jonka jälkeen Huldan sai kokolailla vapaaehtoisesti Armaksen perässä altaaseen. :)

Hulda 10 kk

Ei kommentteja: