Huittisten näyttely ja parit hallitreenit

Regina misseili eilen itselleen ensimmäisen ERI:n Huittisten näyttelyssä. Arvostelu kuului seuraavasti:

NUO ERI 1

"Hyvä, nuori narttu. Oikeat mittasuhteet. Oikeat luusto ja sukupuolileima. Hyvä narttumainen pää. Silmät voisi olla tummemmat ja paremman muotoiset. Oikea hampaisto. Kaunis kaula. Säkä erinomaisesti kehittynyt ikäisekseen. Rodunomainen ylälinja. Rintakehä hyvä, mutta eturinta vielä kesken. Hyvät kulmaukset. Riittävä askelpituus. Hieman ahdas etuliike. Oikea karvan laatu. Tarvitsee aikaa."

Mitäs muuta sitten? Pari kertaa on ehditty piipahtaa hallilla, ja voi sitä riemua kun pakataan treenikassi ja myös Hulda pääsee taas mukaan! Edellispäivänä Hulda teki pääosin seuraamista, liikkeestä maahanmenoa ja luoksetuloa, ja jotain saatiin siitä videollekin.

Tänään sitten harjoiteltiin erityisesti seuraamisen käännöksiä, noutoa, paikkaistumista, sivulletuloa ja ihan uutena asiana aloitettiin peruuttamisen opettelu. Alku aina hankalaa, mutta päästiin ensimmäisellä treenikerralla jo siihen asti, että Hulda peruuttaa mun edessä 1-2 askelta (ja on hiljaa!). Ja kyllä muuten nyt väsyttää, kun on joutunut ihan oikeasti pohtimaan asiaa! 

Regina työskenteli edellispäivänä enimmäkseen keppien, kehyksettömän maxirenkaan ja putkijarrun kanssa, jotain näistä tuli videolle:

Tänään tehtiin muutama toisto keppejä ilman ohjureita, kahden esteen irtoamisharjoitusta (jossa saatiin siivekkeiden väliin jo 3 metriä tyhjää, ja Regina teki joka kerta oikein!), esteen lukitsemisharjoitusta, 2o2o harjoittelua ja uutena asiana kokeiltiin pakkovalssia, jossa Reginalla oli aluksi mielestään paljon parempi reittisuunnitelma kuin minulla...

Regina kestää sen verran huonosti toistoja, että vaikka uutta asiaa hotsittaisi ihan hirveästi kokeilla vielä vähän lisää, kun on vasta päästy pari toistoa siihen jamaan, että koira on ihan "Tääääh? Jaa jotenkin näin vai?", niin kertakaikkiaan on parempi jättää asia hautumaan ja palata asiaan seuraavalla treenikerralla.

Turhanpäiväistä suremista?

Tuijotan Huldan hienoa tokon treenisuunnitelmaa, jota olen taulukkokaupalla askarrellut. Löytyy missä vaiheessa liikkeet ovat, mitä kaikkia osasia missäkin liikkeessä voi treenata erikseen, mikä vaatii erityistä panostusta, ja mikä sujuu kuin vanhalta tekijältä. Nyt se kaikki tuntuu turhalta. Ei tule kokeita, eikä kisoja. Ei, koska Hulda ei tule koskaan pärjäämään ilman kipulääkkeitä. Se on tämän hetken arvio, joka on helppo uskoa, kun lääkkeettömyyskokeilut ovat loppuneet ontumiseen. Ja agilityä ei tule ikinä - ei edes omaksi iloksi.

Olo on syyllinen surressa menetettyä koe- ja kisauraa. Ei Hulda ole koskaan ollut mikään harrastusväline, vaan perheenjäsen. Enkä minä ole ikinä ollut kovinkaan kilpailuhenkinen. Joten mitä surtavaa tässä edes on?

Voidaanhan me harrastella, ja harrastellaankin, koska Huldan kanssa tekeminen on helppoa ja hauskaa. Juuri siksi sen kanssa olisi hienoa käydä kokeissa, kun ei tarvitsisi jännittää mitä tuleman pitää. Katsoisi ennen strattia koiraansa silmiin, ja näkisi luottamusta sen katseessa. Tietäisi, että käydään yhdessä näyttämässä miten kivaa meillä on. Ei ehkä aina viimeisen päälle hienoa ja täydellistä, mutta kivaa.

Vaikka eihän Hulda sitä tiedä, treenataanko me kokeisiin, vai muuten vaan keskenämme ja vaikka jotakin perähikiän maalaismöllien tokoepiksiä varten. Se antaa itsestään kaiken, ja sen silmät loistaa kun harjoitellaan seuraamista. Joskin mun pitää vähän miettiä palkkaamista, etten lennätä palloa jonnekin mistä Huldan pitää pahasti loikata sen perään. Ja mun pitää miettiä, että kannattaako mun nostattaa Huldaa mahdottoman korkeaan (porokoiraksi korkeaan) vireeseen, kun omaksi iloksi treenaillessa riittää vähempikin.

Onhan mulla näitä asioita täysi oikeus surra, vaikka samaan aikaan liiankin tuoreessa muistissa on nuorista koirista luopuminen. Silloin mua vihastutti ja suututti, että mitä helvettiä ihmiset surevat joidenkin harrastusten perään, niillä sentään vielä on se koira, joka tulee häntä heiluen vastaan kun oma ihminen tulee kotiin.

Ja vaikka joku kauhistelee, että mulla on nuori koira jatkuvalla kipulääkityksellä (*), niin se kuitenkin vielä on hengissä. Ja sen lääkityksen ansiosta oireeton ja iloinen. Hakee leluja kun tulen kotiin, leikkii Reginan kanssa hippaa pihan lumikasoissa ja pesee iltaisin sen korvat ja naaman, sekä lenkkeilee siinä missä aina ennenkin. Ja joskus on hyvä muistuttaa itselleen, että juuri se on kaikista tärkeintä!

Nielutulehdus on parantunut täysin,
joten mikäs tässä kirmaillessa!

   

(*) On tasan niin kauan, kun kipulääkitys ei aiheuta haittoja, vaan tekee koiran kivuttomaksi. Ja hyvällä tuurilla näin voi mennä ilman ongelmia vuosia. Huonolla tuurilla ei mene, mutta se on sitten sen ajan murhe se. Veriarvot kontrolloidaan säännöllisesti.

Agilityn aamutreenit

Tänään herättiin Reginan kanssa ennen kuutta aamulla, jotta oltiin kahdeksaksi reippaina ja veryteltyinä hallilla, sillä oltiin sovittu kaverin kanssa yhteiset treenit. Tällä kerralla hallissa ei ollut valmiina rataa, ja se sopi suunnitelmaan hyvin, sillä oli tarkoituskin tehdä monenlaista pienempää harjoitusta.

Aloitettiin kahden esteen harjoituksella, jossa koira lähetetään ensimmäisen hypyn kohdalta irtoamaan toiselle hypylle. Tätä ei olla hetkeen taas tehty, mutta hyvin on Reginalla ajatus tästä harjoituksesta muhinut, ja ensikerralla vain lisää välimatkaa esteille.

Lisäksi tehtiin keppejä, 2o2o puomin alastulolla, tutustuttiin kehyksettömään renkaaseen (ei ongelmaa), ja rallateltiin pari loppusuoraa (hyppy - hyppy - putki). Mutta tärkeintä ja parasta oli se, että meillä oli tosi kivaa! Ja löydettiin leluvalikoimaan uusi kiva lelu. Nimittäin "pallotetut" (eli kun on sukkapari vedetty sillain toistensa päälle palloksi, jotta pysyvät yhdessä) sukat. Menee siis helposti hyötykäyttöön sukat joihin on tullut reikä. Regina oli itseasiassa sukista niin mielissään, että se alkoi sirkuttaa, jota se tekee vain jos jokin on todella ihanaa. Samalla sen korvat kääntyivät kärjistä ylösalaisin, joka niin ikää tapahtuu vain todella ihanien asioiden äärellä. Vieläkään en ole tästä korvien kääntymisestä onnistunut saamaan kuvaa, en ole törmännyt siihen yhdenkään aiemman koiran kanssa.

Musta vaaleanpunaisin merkein

Hulda kävi tänään (nielu)tulehduskontrollissa. Nielu näytti jo täysin siistiltä, ja siinä verikoetuloksia odotellessa pääsin tekemään Huldalle hammaskivenpoistoa. Puhdistus itsessään sujui hyvin, mutta onnistuin vaaleanpunaista kiillotustahnaa laappimaan mm. koirani kylkeen... Melko näppärää!

Verikokeissa kuitenkin sitten vielä näkyi, että tulehdus edelleen muhii jossakin. Kortisonia on vielä alkuperäisenkin ohjeen mukaan jäljellä 9 vrk, se jatkuu suunnitelman mukaan. Antibiootti kuitenkin olisi nyt loppunut, joten sitä jatkettiin vielä viikolla, ja kontrolloidaan verikokeet sitten viikon kuluttua uudestaan.

Ihanat kepit! (Ja ohjurit)

Käytiin eilen uudestaan hallilla Reginan kanssa. Mietin miten se mahtaa innostua kahtena päivänä peräkkäin treenailusta, mutta hyvin innostui. Aloitettiin taas pienellä radanpätkällä, mutta se oli äkkiä tehty, kun Reginan kanssa on ihan turha puuduttaa sitä niillä samoilla pätkillä, jos se jo kerta ekalla kerralla tekee hyvin.

Tehtiin siis tasan kolme toistoa. Ensin esteet 1-3, sitten 4-6 ja lopuksi koko radanpätkä alusta loppuun. Jos muuten haluaisi Reginasta vauhdikasta agividota, niin kannattaisi nämä ihan ensimmäiset toistot videoida. No, ei tullut videoitua.

Totesin myös, että on ehdottomasti parempi viedä Regina joka pieneksikin tauoksi autoon, sillä jos sen sitoo seinän pylvääseen odottamaan, se väsyttää itseään haistelemalla sitä puolen metrin lattiaplänttiä mihin ylttyy.

Seuraavaksi kaivoin hallin seinustalta renkaan, tutkailin keppivalikoimaa (ja innostuin kun rekvisiittiia on sitten joka lähtöön, senkun valkkaa millä tyylillä haluaa opettaa) ja laitoin valmiiksi siivekkeet puomin alastulolle 2o2o-harjoittelua varten.

Regina tuli halliin samalla innolla kuin ekallakin kerralla. Aloitettiin toinen kierros renkaalla. Tämä oli nyt Reginalle kolmas erilainen rengas joita se on ikinä nähnyt, ja annoin sen tuumailla asiaa hetken. Se tovin katseli rengasta ja loikkasi siitä sitten läpi, kuin olisi aina sitä tehty. Tehtiin tarjoamalla jokunen toisto, mutta kun ongelmia ei ollut, en viitsinyt tässäkään jäädä Reginaa tympäännyttämään.

Kepeiksi olin valinnut vinokepit ohjureilla. Se oli alkuun just niin sujuvaa kuin se on koiran kanssa, jonka mielestä ohjurit on hypättäviä esteitä, mutta nopeasti Regina pääsi jutun juonesta kiinni. Itseasiassa niin hyvin, että vaikka se ei vielä järin nopea ollut, mun piti lopulta siirtää kepit pois olemasta, jotta Regina malttoi tehdä mitään muuta. On se hyvä, että se jossakin asiassa kestää toistoja!

2o2o harjoittelu sujui hyvin, ja Regina on jo vähän päässyt siinäkin ideasta kiinni, Muutama kerta onnistui jopa jo niin, ettei mun tarvinnut himmata hihnasta. Oikea paikka löytyi joka kerta ongelmitta.

Regina kävi taas pienen hetken autossa, mutta palattiin tekemään vielä pari tarjoamisjuttua, jossa palkkasin Reginaa sen tarjottua minkä tahansa esteen, ja päätettii homma tähän loppurallatteluun:

Mitä tulee Reginan kyllästymiseen palkkaleluihin ja nameihin, eilen käytettiin neljää erilaista palkkaa: Rapisevaa oravapehmoa, pesupalloa, lihapullia ja vanutäytteistä palloa. Näillä motivaatio kyllä säilyikin hyvänä koko treenin alusta loppuun!

Seuran vaihto

Oli aika vaihtaa seuraa, kun edellinen lätkäisi kesken maksetun kuukauden treenikiellon halliin, ja vieläpä niin epätasa-arvoisesti, että osa porukasta saa treenata. Koulutusohjaajat siis saavat kuulemma treenata, vaikka ovat vapaaehtoistyötä tekeviä jäseniä, eli samalla viivalla muiden jäsenten kanssa. Siihen kun lisätään vielä hallituksen tapa hoitaa asioita, kun mihinkään jäsenistön huoliin ei vastata, vaikka useampi niistä asioista kysyy, niin päätin että voi päästä helpommallakin.

Niinpä maksoin jäsenmaksun ja treenimaksun Äetsän seudun koirakerhoon pari päivää sitten, eilen sain jo halliin avaimen, ja tänään käytiin Reginan kanssa katsomassa mestat. Hulda ei vielä päässyt mukaan kun on antibiootti- ja kortisonikuurilla, ja kun se näki treenikassin pakattavan, se nosti melko mekkalan tajutessaan että joutuu jäämään kotiin.

Reginan kanssa oli tavoite saada ylipäätään jotain aikaiseksi vieraassa hallissa, ja siinä kyllä onnistuttiin. Saatiin muutama oikeinkin hyvä pätkä aikaan, joskin Regina nopeasti kyllästyy jos harjoitukset alkaa yhtään samasta kohdasta, vaikka harjoituksen jatko menisikin eri tavalla. Pitää siis iskostaa omaan päähän, että:

• Vaihtelevuutta treeniin
• Ei ahnehdita, vaan tehdään sopivan vähän
• Hinkataan vaikka koko talvikausi ihan pelkkää motivaatiota ja vauhtia, tekniset jutut ehtii oppia myöhemminkin

ÄSKK:n hallissa on suurimman osan viikkoa valmis rata rakennettuna. Tänään tehtiin siitä alkuosaa, ja se näytti kutakuinkin tältä.

Tätäkin tein siis monessa, ihan lyhyessä pätkässä, ja lopuksi sitten kakkosesteeltä alkaen loppuun asti.

Lumbosakraalistenoosi?

Hulda on ajoittain ontunut toista takajalkaa, ja syytä tähän on metsästetty tässä hyvä tovi. Oma eläinlääkäri lähetti meitä eteenpäin tutkimuksiin ja mentiin neurologille, mutta mitään kovin selkeää syytä ei sielläkään selvinnyt. Viime viikolla mentiin sitten vielä käymään Timo Talvion vastaanotolla Helsingissä, ja vihdoin oireiden syy selvisi.

"Ahdas ristiluukanava, joka ahtautuu ojennuksessa nikamien välisen liikkeen seurauksena lisää.". Eli suomeksi selkärangan rakenne ahtauttaa selkäydintä, ja takajalkojen ojennuksessa ahtautuu vielä lisää, jonka seurauksena hermot puistuvat. EMG tutkimuksessa kaikki oli normaalia, joten mitään jatkuvaa puristustilaa ei onneksi ole, vaan hermot toimivat normaalisti. Googlettamalla ristiluukanavan ahtauma vaivalle löytyy virallisemmin nimeksi lumbosakraalistenoosi, ja oirekuvakin täsmää Huldaan. 

Hulda onneksi pärjää normaalissa arjessa ja lenkeillä kipulääkityksellä, mutta agility ja muut rajummat harrastukset jää nyt meidän osalta lopullisesti tähän. Mutta onneksi Hulda on taitava toko- ja jälkikoira, niin saadaan kuitenkin meidän molempien mielenvirkistykseksi harrastella yhdessä. Tosin taitaa olla mahdoton haave päästä enää koskaan kisakentille lääkityksen takia, joten harrastellaan sitten omaksi mielenvirkistykseksi, ja koska Huldan kanssa harrastaminen on vain niin ihanaa.

Siinä ohessa sitten löytyi melko raju nielurisatulehdus (! WTF !), johon nyt popsitaan antibiootit (Kesium) ja kortisonit (Medrol vet). Jopa tällainen maallikko näki, kun rauhoitetun Huldan nieluun pyydettiin kurkkaamaan, että huppistakeikkaa. Eikä niin mitään oireilua ole ollut... Ja ne jotka mut tuntee, tietää että mä huomaan yleensä pienimmätkin asiat. Mutta pääasia, että tämäkin nyt löytyi ja hoidetaan. Käydään verikokeet ja nielu kontrolloimassa omalla klinikalla ab kuurin loppupuolella.

Ja täytyy nyt siis sanoa, etten tällä hetkellä tiedä onko tuo lumbosakraalitenoosi synnynnäinen juttu, vai tapaturman aiheuttama. Internetti kertoo, että voi olla kumpaa tahansa. Alkoi nimittäin nuo oireet aivan yhtäkkiä ja todella rajusti sen jälkeen, kun koirat oli keskenään olleet pihalla. Alkoi siis ihan parissa tunnissa ja alussa Hulda oli hurjan kivulias ja täysin kolmijalkainen (varsinkin makuulta liikkellellähdöissä). Vai onko selässä ollut jotakin lievää piilevää alttiutta tähän, jonka mahdollinen tapaturma toi esiin? Minkäänlaisia selkäoireita ei kuitenkaan ole ikinä aiemmin ollut.

Ja vähän niinkuin omaan muistiin, tämän hetken lääkitys siis näyttää tältä:

• Medrol vet 4mg, 2 tbl aamuisin 10 vrk, jonka jälkeen 1 tbl aamuisin 10 vrk
• Kesium 400mg/100mg, ½ tbl aamuin illoin 12 vrk
• Tramal 50mg aamuin illoin
• Gabapentin 150mg aamuin illoin
• Pepcid
• Antepsin
• Cartrophen, 4 injektiota viikon välein

Normaalistihan Huldalle menee kipulääkkeeksi Previcox, mutta vatsa ei kestä tulehduskipulääkettä kortisonin ja antibiootin kanssa, joten noiden kuurien ajan kipulääkkeenä Tramal.