Blogin kirjoittamisen yksi paras puoli on asioiden jääminen muistiin ja talteen. Vaikka nyt kuvittelee muistavansa kaiken kyllä sitten vielä kolmen tai kuuden vuoden jälkeen, mutta ei niitä sitten enää muista. Mitenköhän monta kertaa olen omista höpinöistäni täällä blogissa löytänyt vastauksia kysymyksiin, kuten "Koskas se taas olikaan?", "Mitäs lääkityksiä se silloin saikaan?", "Mikäs lääke se oli kun ei oikein sopinut?", "Millaiset ne veriarvot silloin taas olikaan?" jne. No tässäpä nyt sitten höpinää Huldan haimatulehduksesta, lähinnä omaan muistiin.
Hulda siis sairastui helmikuun alussa. Aamupäivällä oltiin oltu vielä hyvällä menestyksellä terveen koiran kanssa agikisoissa tekemässä nollatulosta, ja myöhään illalla se oli todella kivulias vatsastaan. Seuraavana päivänä lääkäriin, vaikka pahin kipukohtaus olikin jo sillä erää selätetty.
Verikokeissa häikkää löytyi sekä cPL ja TLI arvoissa. cPL oli 396 (viite 0-200). TLI oli "yli asteikon". Asteikko loppuu 50 kohdalle, joten tulos on ilmoitettu muodossa >50 (viite 5-34). Ultrassa poissuljettiin mm. sappirakon sairauksia, ja verikokeilla sappi-, maksa-, yms. sisuskalusairauksia. Haima-arvot kun voivat reagoida myös muihin sairauksiin, kuin vain haimasairauksiin. Muuta vikaa ei kuitenkaan löytynyt, joten diagnoosina akuutti haimatulehdus.
Huldalle aloitettiin Tramal, Litalgin ja Losec, ja koska huomasin sen hyötyvän myös ruuansulatusentsyymeistä, niin niitä se tietenkin sitten myös sai. Cereniaa se sai yhtenä päivänä, kun pahoinvointi yltyi yökkäilyksi asti. Haimaa itseään kun ei voi mitenkään lääkitä, lääkehoito perustuu oireenmukaiseen hoitoon, kuten kipulääkkeisiin, närästys- ja pahoinvointilääkkeisiin. Ruokavalio keveni sen verran, ettei suolisto oireillut ja rasva imeytyi hyvin. Ruokaa tuli 2 kertaa päivässä. Ei mitään väliaikanameja tai muita eväitä, ettei ruuansulatus käynnisty montaa kertaa päivässä ja käynnistä proteiinien pilkkomista jo haimassa haiman samalla nakertaessa itseään.
Noin kolmen viikon kuluttua ensimmäisistä verikokeista otettiin kontrollikokeet, jolloin molemmat haima-arvot olivat kauniisti viitteissä. Oireilua kuitenkin vielä oli, vaikka suunta olikin jatkuvasti (joskin hitaasti) parempaan päin. Tilanne alkoi kuitenkin helpottaa edelleen, joten lääkityksiä päästiin pikkuhiljaa purkamaan pois. Nyt viisi viikkoa sairastumisen alusta Hulda saa enää ruuansulatysentsyymejä (enkä ole niitä vielä hetkeen aikomassakaan jättää pois) ja on ollut pari kertaa jo lenkilläkin. On se raju tauti, kun lievänäkin vetää aktiivisen kisakuntoisen koiran viideksi viikoksi makaamaan kertakaikkiaan laakereillaan tekemättä mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti