sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Huittisten näyttely ja parit hallitreenit

Regina misseili eilen itselleen ensimmäisen ERI:n Huittisten näyttelyssä. Arvostelu kuului seuraavasti:

NUO ERI 1

"Hyvä, nuori narttu. Oikeat mittasuhteet. Oikeat luusto ja sukupuolileima. Hyvä narttumainen pää. Silmät voisi olla tummemmat ja paremman muotoiset. Oikea hampaisto. Kaunis kaula. Säkä erinomaisesti kehittynyt ikäisekseen. Rodunomainen ylälinja. Rintakehä hyvä, mutta eturinta vielä kesken. Hyvät kulmaukset. Riittävä askelpituus. Hieman ahdas etuliike. Oikea karvan laatu. Tarvitsee aikaa."


Mitäs muuta sitten? Pari kertaa on ehditty piipahtaa hallilla, ja voi sitä riemua kun pakataan treenikassi ja myös Hulda pääsee taas mukaan! Edellispäivänä Hulda teki pääosin seuraamista, liikkeestä maahanmenoa ja luoksetuloa, ja jotain saatiin siitä videollekin.


Tänään sitten harjoiteltiin erityisesti seuraamisen käännöksiä, noutoa, paikkaistumista, sivulletuloa ja ihan uutena asiana aloitettiin peruuttamisen opettelu. Alku aina hankalaa, mutta päästiin ensimmäisellä treenikerralla jo siihen asti, että Hulda peruuttaa mun edessä 1-2 askelta (ja on hiljaa!). Ja kyllä muuten nyt väsyttää, kun on joutunut ihan oikeasti pohtimaan asiaa! 

Regina työskenteli edellispäivänä enimmäkseen keppien, kehyksettömän maxirenkaan ja putkijarrun kanssa, jotain näistä tuli videolle:


Tänään tehtiin muutama toisto keppejä ilman ohjureita, kahden esteen irtoamisharjoitusta (jossa saatiin siivekkeiden väliin jo 3 metriä tyhjää, ja Regina teki joka kerta oikein!), esteen lukitsemisharjoitusta, 2o2o harjoittelua ja uutena asiana kokeiltiin pakkovalssia, jossa Reginalla oli aluksi mielestään paljon parempi reittisuunnitelma kuin minulla...

Regina kestää sen verran huonosti toistoja, että vaikka uutta asiaa hotsittaisi ihan hirveästi kokeilla vielä vähän lisää, kun on vasta päästy pari toistoa siihen jamaan, että koira on ihan "Tääääh? Jaa jotenkin näin vai?", niin kertakaikkiaan on parempi jättää asia hautumaan ja palata asiaan seuraavalla treenikerralla.

Ei kommentteja: