maanantai 21. marraskuuta 2016

Huldan tokotreenit: Videointia kotipihassa

Huldan kanssa on harjoiteltu peruutuskäännöksiä niin paljon, että jos niitä tehdään sohvan kulmassa, niin se ennakoi ja on peruutamassa ihan sitten koko ajan. "Siihen mitään käskyjä tarvita! Hulda tietää mitä tässä kuuluu tehdä!" Se on ehkä vähän itseään jalkaan ampumista, mutta mun mielestä tuollainen innokkuus on porokoiralla vain hyväksi. Toki se ei saa palkkaa omin päin tehdyistä peruutteluista, mutta en sitä niistä mitenkään kielläkään - ainakaan vielä. Toinen niin tohkeissaan kun on juuri oppinut uuden asian. Ulkona samaa ongelmaa ei ole, siellä ei ole sohvannurkkia antamassa vihjettä siitä mitä ollaan tekemässä.

On hirveän hyvä saada tekemisistään videota katsottavaksi. Tein nimittäin huomion, että ainakin kyseisellä treenikerralla Hulda seuraa paremmin ja innokkaamman näköisesti tikapuilla ilman käsiapua, kuin ilman tikapuita namilla imuttaen. Lisäksi mun pitää peruutusharjoituksissa ilman sohvan tai muun tukea kiinnittää huomiota, etten palkkaa jos peruutuskäännös venyy liian väljäksi. Tähän luonnollisestikin tarvitaan vielä nami-imutus ilman ympäröivää tukea. Muuten menee vielä kurvi pitkäksi.


Pentuaikaisesta agitreenauksesta Huldalle on jäänyt päälle tapa tarjota esteiden suorittamista oma-aloitteisesti. Sitä on palkattu siitä vaikka ja kuinka paljon. Nyt se harrastus vähän haittaa tokon hyppyä, sillä tuohan pinkaisee hypylle aina joutessaan. Toki jos se on käskyn alla, esim. seuraa, niin ei se silloin. Vielä kun seuraaminen on kuitenkin ihan alkutekijöissään, en ole tavannut sitä hypylle seuruuttaa. Ehkä pitäisi. Silloin voisi kieltää jos lähtee hypylle omin päin, kun on toinen käsky voimassa. Tai voi toki muutenkin, mutta en halua. Mulla on harrastaessa hirmu hauskaa, kun näen koiran innoissaan tarjoavan mulle erilaisia oppimiaan juttuja. ja siitä mulle harrastaessa on kyse: Pitää olla hauskaa. Kaikilla koirakon osapuolilla. Kiroan tätä varmaan myöhemmin, kun se joku kaunis päivä tokokokeessa karkaa hypylle liian aikaisin...

Videolla tehtiin merkin kiertämistä suoraan vauhdista, mutta Hulda on aika kivasti jo oppinut lähtemään merkille perusasennosta pelkällä suullisella käskyllä. Palkkauksen suuntaan pitää kiinnittää huomiota, että se kiertäisi merkin mehdollisimman tiiviisti. Videolla Hulda ei pistele ihan parasta vauhtiaan, mutta se totesi märän nurmikon hyvin liukkaaksi kun peräpää luiskahti kurvissa alta, joten siihen nähden se pistelee ihan riittävän reipasta vauhtia.


Ei kommentteja: