tiistai 18. syyskuuta 2012

Tiistaitokot

Päivitin tuohon Ruun omalle "välilehdelle" myös kaikki Ruun näyttelyarvostelut, etteivät mene hukkaan vanhoilta sivuilta. Tuli hirvee hinku Oivan kanssa näytelmiin, Ruun näyttelyura kun taitaa olla jo aika pitkälti käyty. Sunnuntaina käytiinkin turisteina Hyvinkään näyttelyssä ja treffattiin samalla Taikarummun poppoo sekä Ruun poika Urban ihmisineen. Näyttelyn jälkeen käytiin Rutikassa ulkoilemassa ja hyvät oli painit, Oivaltakin lähti molemmat heiluvat alakulmurit. :)

Sitten tokoihin. Ennen treenejä käytiin kolmen vartin kävelyllä. Oiva ehti vapaanaollessaan rannalta evästää pari särkeä, eikä tietenkään antanut aarteitaan pois vaan söi ne kiireenvilkkaa. Pitää syödä hyvin että jaksaa!

Oivan ryhmä oli ensin. Aloitettiin luoksepäästävyydellä, sivulletuloilla ja seuraamisella. Oiva ohjautuu namiavulla sivulle hyvinkin näppärästi, ja seuraamista tein ihan imutusmeiningillä, lyhyitä muutaman askeleen pätkiä ja myös käännöksiä. Luoksepäästävyydessä tervehtii "tuomaria" innokkaasti, mutta antaa mm. katsoa hampaat melko nätisti. Luoksetulo otettiin taas yksitellen. Kirmasin pois Oivan luota (jota tietty pidettiin kiinni) ja käännyin, niin siellä se istui hienosti! En sitten tiedä oliko ehtinyt kuitenkin tempoa mun perään, todennäköisesti. Nappasin lelun taskusta ja kutsuin Oivaa, ja Oivahan tuli kuin ohjus ja tarrasi leluun kiinni. Taisi siinä hammaskin irrota taas. :D

Lopuksi otettiin vielä maahanmenoa. Ohjasin Oivaa namilla maahan ja nyt se hoksasi sen nopeammin kuin viimeksi. Hassua on se, että kun Oivan saa maahan, voi itse seistä ihan suorana, ottaa lisää namia taskusta ja palkata sitä taas sinne maahan. Siellä se pötköttelee kun sinne on kerta menty! Koska tämä sujui niin hyvin, kokeilin maahanmenoa myös sivulla. Taas sama juttu: Välillä sai kaivaa lisää nameja taskusta ja Oiva makasi kiltisti maassa! Hassunhieno napero! :) Loppuun vielä leikkimistä palkaksi, Oivan pissatus, ja koiran vaihto.

Ruu olikin sitten kerännyt kierroksia ja haukkunut taukoamatta tunnin autossa. Aloitettiin seuraamisella, mikä menikin yllättävän hyvin. Vähän meinasi olla viimekertoja enemmän pihinää ja piippaamista, mutta hyvin se seurasi. Mutta haukkuminen joka ikisessä muussa välissä olikin sitten ihan mahdotonta. Tänään oli aiheena hyppy, ja omaa vuoroa odotellessa päätin tehdä vähän Ruuta virkistäviä juttuja, kun niitä niin viime kirjoituksessa menin lupaamaan ja vannomaan. :D

Aloitin noutokapulan kanssa. Koira perusasentoon, kapula suuhun ja kontaktikävelyä. Siitä pysähdyksiä joista sitten kapulan luovutus. Muuten hyvä, mutta se pystyy ihan liian helposti haukkumaan kapula suussa! Päätin jatkaa noutoteemalla ja virkistellä muistia ohjatun noudon kanssa. Ohjattua noutoa (eikä myöhemmin olevaa ruutua) en ole opettanut kovin virallisesti tai oikein ts. niin pitkälle kokeita ajatellen. Ne on lähinnä olleet sellainen hupinumero ja mielenvirkistys muiden liikkeiden ohessa, ja Ruu tykkää niistä.

Eli koira istumaan sivulle, johon jätin sen odottamaan. Vein kapulat viistosti noin 5m päähän Ruun taakse. Kapuloiden etäisyys toisiinsa oli varmaankin vajaat 10m. Siitä sitten ohjasin Ruuta hakemaan aina jommankumman kapulan, ja aina se toi oikean. En ollut niin tarkka loppuperusasennosta, mutta melko hyvin se sivulle hakeutui ja piti kyllä kapuloita suussa kunnes otin ne.

Ehdin vielä ennen meidän hyppyvuoroa harjoitella ruutua. Vein ruutuun namialustan, ja sinne nameja. Lähetin Ruun ruutuun ja kirmasin itse perässä. Kun Ruu kääntyi namialustalta mua kohti, pyysin sen joko maahan tai seisomaan (odottamaan). Hyvin toimii! Mitä nyt ajatuksissani annoin ekalla lähetyksellä RUUTU käskyn SINNE käskyn sijasta... Noh, sattuuhan noita. Tein väliin pari kertaa tyhjällä namialustalla, ja kyllä se sitäkin lähti innoissaan tarkastamaan.

Hyppy tehtiin myös namialustan kanssa, jotta Ruu ei jäisi niin lähelle estettä. Muuten hyvä, mutta se alkoi tuijotella namien syönnin jälkeen koutsia, koska se seisoi lähempänä (ja se niitä nakkeja sinne alustalle laittoi...). Koutsi siirtyi siis nakkien laiton jälkeen selkeästi kauemmas, niin Ruu teki ihan nappisuorituksia. :) Hypyn jälkeen tehtiin liikkeestä seisominen, ja se sujui myös ongelmitta.

Seuraavana vuorossa yksitellen ALO luokan luoksetulo. Luulis että helppo nakki. Ruu painui ensin joka kerta maahan kun jätin sen. Sitten se ei osannut enää tulla edes sivulle vaan siihenkin syöksyi jotenkin ihmeellisesti maate. Lopulta kun pääsin kutsumaan koiraa se tuli ihan lupaavan näköisesti, kunnes jäi istumaan mun etuviistoon noin 2 metrin päähän. Sitten taas istu-maahan-istu-maahan jojokoiraa perusasentoon, ja koita siinä nyt jotain järkevää saada aikaan kun alkoi jo naurattaa. Taas päästiin kutsumisvaiheeseen niin Ruu alkoi jolkotella mun luokse tutkien samalla nurmikkoa... Ei kuitenkaan vaikuttanut mitenkään ahdistuneelta tai rauhoittavilta signaaleiltakaan, vaan siinä nyt oli joku haju. Teki ylihitaan, mutta tarkan perusasennon. Miljoonas kerta toden sanoo ja saatiin lopulta yksi ihan mallikas luoksetulo, joskin lyhyellä matkalla ettei se taas ehdi mennä maahan... :D

Loppuun vielä paikallamakuu, nyt sai makoilla ihan luvan kanssa! :D

Ei kommentteja: