sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Elämä jatkuu

...tai ainakin yritys on kova, että Huldan kanssa pidetään jonkinlaisista arkirutiineista kiinni. Armakselle tosiaan kortisoni-injektio niveleen ei auttanut ollenkaan, ja viimeisenä päivänään Armas oli jo kovin kipeä ja ontui entistä pahemmin. Todennäköisimmin niveleen oli nivelrikon lisäksi ehtinyt tulla taas jo uusia irtopaloja. Näin oli Armaksellle paras. Enää ei tarvitse olla kivuissa. 

Huldan kanssa jäätiin molemmat vähän tyhjän päälle. Talo oli yhtäkkiä kovin hiljainen, kun ei ollut enää Armasta juttelemassa. Kukaan ei kerro enää, että kello on seitsemän. Aamulla se tarkoittaa heräämistä ja ruokaa, illalla ihan vaan ruokaa. Huldan mielestä kukaan ihmisotus ei osaa ruuanjälkeisnuhjuamista lähellekään yhtä hyvin kuin Armas.


Cityssä ulkoilemassa
Maanantaiset agitreenit on jäänyt raportoimatta. Tehtiin ainakin keppejä ja putkijarrua, jotka kumpikin sujui hyvin. Kotona on tehty laatikon kanssa 2oo harjoituksia. Eilen kävin kuunteluoppilaana VPKH:n järjestämässä "Pennusta kisakoiraksi" koulutuksessa. Mä en ole edes mitenkään hirveän pakote-vastainen, ja kouluttajan oma koira kyllä meni niin hienosti, että itse ei voi kuin haaveilla moisesta, mutta pakotteiden kovuus paikoitellen nosti mun niskakarvat pystyyn. (Kuitenkin hienosti painotettiin palkkaamista pakotteen jälkeen, jos nyt jotain positiivista asiasta etsin). Joku sanoisi ettei voi verrata porokoiran agility- ja tokohumputuksia malinoissin suojelukoulutukseen. Ei ehkä voikaan, mutta onneksi olen ihan tyytyväinen porokoirahumputuksineni. Muut sitten itse arvioivat mitä koiriensa kanssa tekevät. Ja tuli sieltä ihan hyviäkin näkökulmia, joita voi sitten pureskella ja pohtia, ja mahdollisesti soveltaa Huldan kanssa. Kouluttaja kuitenkin aloitti sanomalla, että kaikki koirat ovat yksilöitä, ja ei ole olemassa tapaa joka semmoisenaan sopisi ihan jokaiselle koirakolle. Ja niinhän se on.

Tänään oltiin sitten Huldan kanssa agilityssä. Rata oli sen verran syheröinen, että päätin suosiolla hyppyyttää Huldalla niitä samoja 25 cm esteitä, joita ryhmän minikoirat loikkivat. Samaan päätyivät sitten loputkin maxikoirakot.

Hulda oli melko hidas, mutta teki sitävastoin tarkkaa työtä ja seurasi tarkasti ohjausta. Toki sinne mahtui pari ohjausmokaa silti (no tietty!), mutta voin vannoa että Huldan turbovaihteella ei olisi saatu mitään aikaan. Nyt onnistui välistävedot ja sylkkärit kuin olisi niitä aina tehty!



Toinen harjoitus oli kuvan mukainen "laatikko", jossa oli tarkoitus pysytellä mahdollisimman lähellä keskikohtaa koko ajan. Hulda oli edelleen hidas, mutta teki silti todella hyvin hommia ja keskittyi ohjaukseen. Tämä saatiin kerrasta sujumaan kuten pitikin.



Halusin päättää Huldan treenit johonkin oikein vauhdikkaaseen harjoitukseen, joten palattiin kolmannella harjoituskerralla tuohon ensimmäisen kuvioon ja rallateltiin suoralinjaisesti hyppyjä ja putkia minkä kintuista päästiin. Loppuun pidempi pätkä leikkimistä, ja saatiin treenit päätökseen hyvinkin vauhdikkaissa merkeissä.



5 kommenttia:

Kati Pohjoisvirta kirjoitti...

Saako kysyä, että millaisia pakotteita käytettiin ja missä tilanteissa?

Kati Pohjoisvirta kirjoitti...

Pahoittelut Armaksen poismenosta, ei ole nuoren koiran lopettaminen helppoa.

Vonotus kirjoitti...

Saa tottakai kysyä! Eniten mua henk koht pisti ärsyttämään, kun 4kk pennulle opetettiin lelusta irroittamista niin, että kun oltiin polvillaan maassa otettiin lelua pitelevä pentu kainaloon, tartuttiin sitä kupeeseen ja väännettiin. Kun pentu sitten kiljaisee kivusta, niin tokihan se irroittaa. Siitä heti kehut ja uutta leikitystä. "Kuve on herkkä paikka, siitä on hyvä tarttua ja vääntää.". "Ei sitä edes satu, eihän se edes epäröi tarttua leluun uudelleen!". Ei epäröi niin, mutta ei olisi selvästikään uudestaan halunnut joutua koulutajan kainaloon, johon se kuitenkin joutui useamman kerran.

Aikuista jo osaavaa koiraa mäiskäistiin kepakolla persauksille, että se istuu seuraamisesta nopeammin. Keppi nyt oli joku ohut bambukeppiä muistuttava noin metrin mittainen kepakko, mutta silti voimankäytön lasken ihan koiran lyömiseksi, olkoon vaan joku kukkakeppi. Kyllä se siihen persaukseen ihan tössähti.

Muuten sitten nuoria koiria opetettiin mm. seuraamaan, istumaan ja tulemaan eteen positiivisesti vahvistamalla ruualla.

Kiitos osanotosta.

Kati Pohjoisvirta kirjoitti...

No eipä ole pitkään aikaan tullut noita metodeja vastaan. Huhhuh.

Vonotus kirjoitti...

Tästä tuli juteltua kaverin kanssa vielä, joka samassa koulutuksessa oli, ja hän ei nähnyt tuota kukkakeppi-juttua yhtä negatiivisena asiana kuin minä sen näin. Pennun irroitusharjoituksesta oltiin ihan samoilla linjoilla, mutta hän näki kukkakepillä "lyömisen" niin, että kun se nyt oli tosiaan kevyt kukkakeppi, niin ei siitä voinut tulla kipuakaan.

Mulle se sitten taas oli lyömistä, enkä hyväksy sitä missään muodossa. En edes kukkakepillä. Ei se varmaan mitään järjetöntä kipua aiheuttanut, mutta väkisinkin oli epämukavaa koiralle.

Tämä kommentti siis sillä, että vaikka oltiin samassa koulutuksessa, niin asiat voi nähdä aika eri tavoin. Mikä yhdelle on lyömistä, ei toisen mielestä ole sitä. Ja sanottakoon nyt vielä kaverin puolustukseksi (jos sellaiseen edes on tarve), ettei hänellä ole tapana omaa koiraansa lyödä treeneissä yhtään millään.