keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Valintoja ja kontakteja

On tässä tullut jahkailtua viimepäivät muun muassa kontakteja. Aluksihan olin sitä mieltä, että en ala niitä nysväämään. Menon on oltava turvallista toki, mutten jaksa hinkuttaa mitään kontakteja varsinaisesti. Tähän oli oikeastaan vaan yksi syy, jota kovin moni tuskin pystyy ymmärtämään. Tai mistäs minä sen tiedän. En ole tainnut kertoa siitä kuin yhdelle tai kahdelle ihmiselle. Täällä koirablogissa en ole omaan terveyteeni liittyviä juttuja juurikaan avannut, mutta jos en asiaa nyt yritä selittää, ei sitä kukaan voi ymmärtääkään. Vaan toisaalta tarvitseekokaan?

Mulla on siis semmoisia sairauksia, joiden kanssa olen ollut välillä lähes vuodepotilaana ja erittäin kivulias, ja suunta oli pitkään huonompaan ja huonompaan. Nyt vaikka oikean lääkärin löydyttyä on saatu vointia hilattua huimasti ylöspäin, niin pahenemisvaiheita tulee olemaan todennäköisesti ennemmin kuin myöhemmin. Yhdessä kohtaahan oli agility jo lopetettava kokonaan, kun kroppa ei kerta kaikkiaan kestänyt sitä.

No miten tämä liittyy mihinkään? No siten, että mulla on ollut aivan hirvittävä pelko koko ajan, että se vointi tulee ja romahtaa ihan varmasti heti huomenna. Tai viimeistään ensiviikolla. Sinänsä ihan ymmärrettävää jos kunto on laskenut kuin lehmän häntä viimeiset viisi vuotta. Mulla on ollut sellainen olo, etten halua kuluttaa aikaa niiden kontaktien nysväämiseen, varsinkaan kun Huldalle ei ole tapana mitkään itsetuhoisen vaaralliset sinkoilut kontakteilta pää edellä alas, vaikkei niihin sitten osuisikaan joka kerta. Tuntuu kuin aika olisi jatkuvasti kortilla, ja haluan käyttää sen agilityyn riittävän terveenä olevan ajan miten itse mieluisammaksi koen.


Mun mielestä ihan täydellisen järkeenkäyvää, mutten osaa suht terveen ihmisen näkövinkkelistä sanoa, että käykö tää kenenkään muun järkeen. Mitään vaarallistahan ei kuitenkaan kenellekään ole tapahtunut, ja jokainen harrastaa tavallaan. Mun ajatus oli, että jos edes pystyn agilityn parissa höntsäilemään, niin olen siihen enemmän kuin tyytyväinen. Kuten edelleen olen, mutta nyt kun vointi on syksystä asti ollut jokseenkin parempi, eikä se pahenemisvaihe tullutkaan heti eilen eikä viime viikolla, niin se tavoitteellisempi harrastaja minussa on nostamassa päätään. Sanoin aiemmin, että itseänipä siinä ammun jalkaan, jos haluankin joskus kisoihin ja mun pitää aloittaa kontaktien opettaminen alusta. Nyt olen eri mieltä. Mä tein silloin tietoisen valinnan, enkä kadu sitä pätkääkään. Se toimi silloin mulle ja Huldalle, ja teki harrastamisesta äärimmäisen mielekästä ja virkistävää.

Nyt on kuitenkin pieni ajatus, että jos tässä ei olisikaan hullu kiire kokoajan tuli hännän alla jonnekin, että miksen toisaalta voisi niitä kontakteja opettaa. Ajan kanssa. Mihinkäs tässä kiire, valmiissa maailmassa. Paitsi jos tulee pahenemisvaihe, mutta sitä en voi kuitenkaan estää vaikka murehtisin asiaa 24/7.

Silloin kun Hulda oli pieni,
ja siitä tuli rengashullu. :)

Mutta itse asiaan, eli niihin kontakteihin. Seuraavanlaisia ajatuksia sinkoilee päässä epämääräisessä järjestyksessä:

* 2o2o on itselle tutuin tapa, ja sen kriteeri on koiralle selkein (?). Tai ainakin selkeä opettaa.
* Siinä ärsyttää se, että vauhtilajissa pitää stopata koko koira, varsinkin rodulla joka ei niiden huippuaikojen kärjessä muutenkaan helposti viihdy.

* Ei sillä vauhdilla toisaalta tee mitään, jos tulee vitonen kontaktilta.
* Musta tuntuu, ettei musta ole opettamaan kuitenkaan juoksaria.
* Aion ottaa kaikista vastusteluista huolimatta kontaktille oman käskyn, estekäskyn lisäksi. Koska mä voin, jos mua huvittaa.
* Tämän hetken harkinta on, etten välttämättä ota 2o2o kontaktia A:lle. Hulda on suht pieni, ja useimmiten osuu sinne kyllä. Toistaiseksi. Ja joojoo, kun tulee vauhtia ja varmuutta jne jne...
* Olen sitäkin mieltä, että kun koira varmasti osaa kontaktin käskyllä, se ei himmaile ennenkuin oikeassa paikassa. Kuitenkin sitten epäilyttää, että kun se opetusvaiheessa väkisinkin hidastuu, niin sille tulee opetettua samalla se hidastelu kohti kontaktia. Tähän auttaisi käskyn opettaminen ensin muualla, kuten laatikoiden päällä, portaissa, jne.
* Ei siis ehkä olekaan niin huono juttu, että Huldalle on ehtinyt muodostua jonkinlainen mielikuva, että puomille ei kuulu himmailu.

Että semmoista täällä pohdin...

3 kommenttia:

Silja kirjoitti...

Mun mielestä kannattaa katsoa koiraa ja miettiä, sopiiko sille paremmin juoksarit vai 2on2offit. Sitten tehdä sen mukaan.

Omasta koirasta esimerkiksi nähtiin koutsin kanssa heti, että sille tehdään juoksarit koska vauhti ei tosiaan ole hirmuinen ja koira juoksee luonnollisesti lähes aina kontaktipinnalle. Jos taas keissi olisikin se, että koira hyppii jatkuvasti kontaktin yli, niin tekisin 2on2offit.

Ei tuon juoksarin treenaaminen vaikeaa ole, etenkään jos koira tosiaan juoksee jo itsestään usein sinne alas asti. Me ollaan tehty tosi paljon ihan normi puomilla toistoja, pari kertaa niin että on maassa "litistettynä". Namikippo 1-2m päässä alastulolta toimii hyvin, ainakin meillä. Tai vieritettävä lelu, pallo tms. Heittää ei kannata, meillä vahingossa kerran pompautin pallon palkaksi ja heti koira loikkasi kontaktin yli. :P Joten palkka vaan "matalalla" edessä, niin hyvä tulee. :)

Vonotus kirjoitti...

En mä kyllä ole juoksareihin lähdössä, kun se on mulle melko vieras juttu, eikä ole ketään koutsia jonka avulla se tulisi tehtyä varmasti oikein, tai kuka osaisi auttaa ongelmien ratkomisessa jos niitä ilmaantuu. Yleensä aina jotain ilmaantuu. :D

Huldalla myös on tapana puomilla yhä enenevissä määrin hypätä kontaktin yli, tai jo kiireessä kääntyä ja hypätä siitä juuri ennen kontaktia vähän sivuun kaartaessaan seuraavalle esteelle.

Eiköhän me lähdetä 2o2o kontaktia puomille rakentamaan, se on kuitenkin mulle itselle tuttu juttu. :)

Silja kirjoitti...

Juu, no 2on2off on kyllä usein paljonkin selkeämpi ohjaajalle sekä koiralle. :) Ja järkevintä kyllä varmasti teidän tapauksessa kun koiran on kuitenkin ennen annettu juosta alas "miten sattuu". Toimivan juoksarin rakentaminen voisi olla aika haaste tuossa kohti.

Mukavia treenejä teille!