Nyt pelottaa enemmän kuin pitkään aikaan. Varasin Armakselle viime viikolla ajan tohtorille, ja tänään sinne sitten mentiin samalla kun Huldalla oli rokotus. Tarkoitus oli ensin katsoa mitä lepo (ja se Tramal tottakai joka tässä on jatkuvasti mennyt) tekee kintulle. Olihan se levossa parempi, mutta eilen kävelytin Armasta vähän enemmän - joka silti oli vielä hyvin vähän - ja jalka kipeytyi heti enemmän ja ontuma paheni. Samaten levossakin ollessaan Armas ei anna taivuttaa lekattua jalkaa kyynärnivelestä enempää kuin noin 90 asteen kulmaan. Se saattaa kyllä itse maata asennossa jossa jalka on enemmän koukussa, mutta muut eivät saa sitä väännellä. Samahan se on itsellä kun on vaikka polvi tosi kipeä. Itse sitä vielä pystyy liikuttelemaan jotenkin, mutta auta armias kun joku muu siihen menee ja koskee, niin tekee mieli tirvaista vääntelijää jakkaralla naamaan.
Eläinlääkäri paikallisti kivun myöskin nimenomaan kyynärniveleen, eli mun kotidiagnoosi osui ihan oikeaan. Siitä sitten suunnitellusti piikitettiin niveleen kortisonia. Tämä on se meidän viimeinen oljenkorsi, joka joko auttaa, tai ei auta. Ja jos se auttaa, se tekee sen ihan muutamassa päivässä. Se on toki hyvä juttu, ettei tarvitse hullun tässä olla kauempaa jännityksessä, ja etenkään Armaksen kivuissaan. Samalla se kuitenkin tarkoittaa myös sitä, että jos kortisoni ei auta, niin meillä ei ole Armaksen kanssa montaa päivää enää jäljellä.
"Eikö sille nyt mitään ole enää tehtävissä?". Riippuu kai siitä, missä menee kenenkin kipuraja ja elämänkatsomus. Mun mielestä sille ei ole tehtävissä enää mitään, mikä parantaisi tilannetta nykyisestä. Sen voisi periaatteessa kolmannen kerran leikata, mutta se on rikki mikä rikki. Apu olisi tuskin enää edes sitä mitä viimeksi, joten leikkauksesta toipumisaika vs. hyöty olisi kokolailla plus miinus nolla. Mun mielestä olisi kohtuutonta leikellä koiraa puolenvuoden välein, kun siitä ei kuitenkaan näemmä ehjää enää saa.
Kipulääkitykset on kokeiltu, ja kun gabapentiini tai tulehduskipulääkkeet eivät sovi, niin Tramalilla mennään. Tällä erää jalka on kuitenkin niin kipeä, ettei sekään meinaa Armasta kivuttomaksi tehdä. Täydellisessä levossa sen teho on tällä hetkellä riittävä, mutta sohvakoristeen virka ei ole aktiivisen nuoren koiran elämää.
Parkuhan siinä lopulta pääsi, kun tajuntaan lopulta iskostui se tosiasia, että nyt on kaikki voitava tehty. Enää ei voi tuudittautua siihen ajatukseen, että vielä on jotain mitä kokeilla jos paha paikka tulee. Nyt on se paha paikka, ja viimeinen oljenkorsi on käytetty. Nyt ei voi kuin odottaa ja toivoa. Ensi viikolla ollaan viisaampia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti