sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Huldan rally-tokon epikset

Tänään käytiin harjoittelemassa Huldan kanssa kisatilannetta rally-tokon epiksissä mölli-ALO luokassa. Namia siis sai käyttää, joten otettiin meille melko vieras laji ihan vaan maksullisten häiriötreenien kannalta. Liikkeet sinänsähän on tokosta suurin osa tuttuja juttuja, mutta taas kun oli ihan uusi halli uusilla hajuilla varustettuna, niin eihän se nyt ihan niinkuin strömpsöössä toki mennyt. Kokemusta saatiin kyllä.

Halliin ei juurikaan ollut asiaa ennen omaa vuoroa ahtauden takia. Se kyllä näkyi suorituksessa, kun jonkinverran Hulda harhautuu haistelemaan maata ja keskittyminen herpaantuu täysin esim. jonkun koiran haukkuessa kesken radan. Siinä kohti Hulda unohti mitä oli tekemässä, ja päätti lähteä kiertämään mun sivulle. Siitä -10vp. Myös ekalta kyltiltä -10vp ylimääräisestä istumisesta. Kolmas -10vp tulee liikkeestä "maahan, kierrä koiran ympäri". Melkein jo arvasinkin miten siinä käy. Alkuun vaikutti ihan hyvältä, mutta viime hetkellä Hulda päättää nousta omia aikojaan istumaan. Lisäksi 3 x -1vp hihnan kiristymisestä tai puutteellisesta yhteistyöstä = Hulda haistelee jotain.

Mutta paljon on hyvääkin radalla, varsinkin loppua kohden meno luonnistuu paremmin. Muutama ihan hyvä käännös, pujottelu, koira eteen ja oikealta sivulle, jne. :)

Hyväksyttyä tulosta siis ei saatu, kun loppupisteet jäivät 67 pisteeseen. Sijoitus 4. (/6.)


Ei kommentteja: