sunnuntai 7. elokuuta 2016

Porokoiramaisia tokopulmia

"Katsopas Hulda, tässä on tämmöinen noutokapula!"
"Jooooo!!!! ...Eikuhei hetkinen hei. Ei!"
"Miten niin ei?"

"No miten mä syön nakkia jos mulla on kapula suussa?"

"No sä saat nakkia sitten, kun olet vähän pitänyt kapulaa."
"Niinmutku mulla on nälkä. Mä haluan nakkia nyt!"
"Ottaisit nyt vähän kapulan. Tää on kiva, kato vaikka miten se on ihana!"
"Mutta jos olis niin, että olis mahdollisuus saada nakkia, niin sittenhän kuitenkin olis suu varattu ja täynnä kapulaa eikä vois mitenkään syödä nakkia, enkä mä ole varma haluanko mä ottaa semmoista riskiä!"

Että semmoiset noutokapulatreenit meillä oli ekalla kerralla. :D Huldalle ei siis ole ongelma ottaa tavaroita suuhun, kun normaalistikin se mielellään kanniskelee kaikkea. Ja se on innokas leikkimäänkin kotona sillain muuten vaan. Mutta ei treeneissä - ei edes maailmankaukkeuden ihanimmalla narupallolla, josta se normaalisti menee ihan pähkinöiksi. Syy löytyy tuosta yltä Huldan viimeisimmästä argumentista.


Pakkonouto ei ole vaihtoehto herkästi mielensäpahoittavalle porokoiralle, ellei ole kertakaikkiaan ihan, no, nimensä mukaan pakko. Tai ei Hulda mitenkään erityisen paljon pahoita mieltään, semmoisen ihan porokoiralle vakion määrän kuitenkin. Ja mä olen ihan varma, että kyllä se onnistuu vapaaehtoisestikin, kunhan saan Huldan ensin luottamaan siihen, että nakkia kyllä saa, kunhan vähän tekee temppuja.

Ensimmäisellä kerralla päästiin kuitenkin pitkän nakkien odottelun jälkeen tilanteeseen jossa se nostaa kapulan maasta, mutta sillä oli niin kiire vapauttamaan suu nakeille, että siitä tuli ennemminkin kapulan heittelyä kuin nostelua.

Tänään harjoiteltiin sitten noutokapulahommia ilman treenivaatteita ( =nakinhajuisia taskuja) ja ilman niitä nakkeja. Aluksi Hulda odotti missä nakit on. Muisti kai edellipäivästä että nakit jotenkin liittyivät noutokapulaan. Lopulta joitakin kapulan pitelyitä saatiin aikaan, mutta sitten alkoi hirrrveä kimitys ja haukkuminen. En ole aivan varma miksi. Ehkä Hulda turhautui kun se ei mielestään saanut palkkaa, kun palkkasin sitä vain silityksin ja kehuin. Edes se maailman ihanin narupallo ei kelvannut palkaksi, koska nakkia pitää porokoiran saada! Kapulan kanssa heiluminen kuitenkin oli tavallaan kivaa, joten kapula saatiin useasti vapaaehtoisesti suuhun, mutta kiljuminen vain yltyi. Ei hyvä. Opetustapa on toooosi väärä, jos porokoira oppii siinä samalla huutamaan niin että kaikkien korvat vuotaa verta. Tai ehkä Hulda ei vaan kuitenkaan tajunnut mitä siltä haluttiin, ja se huuti sen takia.

Ensikerralla siis otamme nakit taskuun, jotta meillä on hyvä palkka, ja sitten vain odotamme, että Hulda ymmärtää, että nakkia ei vaan saa, vaan ensin pitää tehdä jotakin sille kapulalle. Samaa tehtiin tavallaan tänään aluksi, koska se aikansa odotti niitä nakkeja, mutta siirtyi sitten kapulaan kun mitään ei tapahtunut.

Minua ei pakoteta mihinkään! Minä olen prinsessa!
Monesti kuulee, miten koira nyt vaan pitää opettaa leikkimään, kun se on niin näppärä palkkaamismuoto. Yhden porokoiran (Ruu) opetin leikkimään, mutta se varsinaisen tokoliikkeen päälle leikki koska pyysin, ja odotti sitten sen jälkeen namipalkkaa, koska olihan hän mun mieliksi vielä leikkinytkin siihen varsinaisen tehtävän päälle. Toisenkin porokoiran (Oiva) opetin lelupalkalle, mutta se palkkautuikin siitä ihan aidosti.

Mä en jaksa nähdä vaivaa sen leikkimisen opettamiseksi, jos se ruokapalkka menee aivan kaiken edelle ja sen voimalla kiivetään vaikka perse edellä puuhun jos vain osattaisi. Tai sitten mun taidot ei riitä ylläkuvattua "ohjaajan mieliksi" leikkimistä kummempaa opettamaan, jonka jälkeen koira edelleen odottaa sitä palkkaansa.

"Se on aina koira, joka valitsee palkkionsa."

Mä olen noudattanut tätä ohjenuoraa. En minäkään tekisi töitä, jos pomo maksaisi palkan oravannahkoina ja olettaisi mun olevan kovin mielissään ja motivoituvan entistä enemmän työntekoon vain siksi, että on sattunut päättämään mun puolesta sen olevan hyvä palkka. Rahaahan sitä työstään haluaa! Hulda on tehnyt äärimmäisen selkeän valinnan, että namit on se palkka, jonka eteen se viitsii nähdä vaivaa. Kyllä se leikkiikin, mutta se on vain semmoinen sirkushuvi ja pään nollaus sen varsinaisen treenaamisen ohessa. Pentukurssilla käytin sitä tietynlaisena taukona, sillä muuten etupulpetin pikkunappula olisi väsyttänyt itsensä heti alkuunsa kaikella 5-kuisen tarmolla tuijottaen mua kolme varttia putkeen. Ei se silloinkaan palkkautunut lelulla, mutta sain sen työmoodin hetkeksi katkaistua (hassua että semmosieenkin on ikinä ollut tarvetta) jotta se jaksoi vielä lopputunnistakin tehdä hommia.

Tupatarkastus uudessa koiratarhassa
Ollaan me vähän muitakin hommia ihmetelty kuin noutokapulaa. Vähän on tehty istuallaan odottamista, ruutua ja seuraamista. Viimeisimmän kanssa junnasin vähän paikallaan tietämättä miten mun kuuluisi edetä. Huldan suraamispaikka oli hyvä, kunhan nami oli nokan edessä. Jos edes puoleksi sekunniksi käytin namia ylempänä, Huldan paikka herpaantui. Ihan kuin se ei nakin perässä tallustellessaan olisi yhtään tajunnut keskittyä siihen mitä se oikeastaan tekee. Mistä se loppuviimein saa sen palkan, vaikka olin naksutusta käyttänyt oikean paikan merkitsemiseen.

Kaveri sitten tuumasi että meneppä seinän (tai meidän tapauksessa aidan) viereen, jotta Hulda ei pääse erkanemaan minusta vaikka nakki erkanee Huldasta. Hetki meni saada Hulda hoksaamaan, että se voi olla aidan ja mun välissä, enkä mä liiskaa sitä aitaan, eli siitä ei tarvitse luiskahtaa pois. Kun aita oli Huldalle ok, kokeilin nostaa namin pois yhdeksi askeleeksi. Sitten kahdeksi. Ja jumantsuikka se näytti innokkaalta. Se seurasi. Ja sen paikka oli aivan täydellinen! Palkka oli ruhtinaallinen. Paljon nakkia!

Unissaankin herahtaa vesi kielelle, kun muistelee päivän treenejä!

2 kommenttia:

Kati Pohjoisvirta kirjoitti...

Nakki se pitää porokoiran tiellä. Kuulosti toi noutokapulan opetus ihan Haltin kanssa treenaamiselta. Missä nakit??? :D

Haltikin leikkii, ja leikkii varsinkin jos luvassa on vain kuivanappuloita, mutta ihan eri draivilla se tekee jos nakkia on luvassa, ja silloin lelut on ihan ilmaa. Mä oon käyttänyt heitettävää avautuvaa palloa, jonka sisällä on nakkia, niin pystyy saamaan tarvittaessa vauhtia palkkaamiseen. Olen kanssa päätynyt siihen, että en jaksa yrittää opettaa leikkimisellä palkkautumista treeneissä, kun en osaa, ja nakit on aina parempia.

Vonotus kirjoitti...

Meillä menee kuivanappulatkin lelujen edelle, joskin toki nakki on aina paras. Ahne mikä ahne, ja hyvä niin! :D