sunnuntai 14. elokuuta 2016

Armaksen osteopaatti ja Huldan (ohjaajan) tokopulmia

Armas

Armaksen ensimmäinen osteopaattireissu leikkauksen jälkeen on tehty. Kaiperla oli olettanut että Armas olisi huonommassakin jamassa koska jalka on leikattu, mutta hoidon myötä saatiin positiivisia ja kannustavia uutisia. Kaiperla ei näe syytä miksei Armas kuntoutuisi. Aikaa siihen tulee kulumaan, aivan kuten Talviokin sanoi. Liikkeeseen saattaa pieni epäpuhtaus jäädä, mutta sen ei tarvitse tarkoittaa ettäkö Armaksen tarvitsisi silti olla kipukoira. Kolme viikkoa leikkauksesta on vielä niin lyhyt aika, ettei ennusteista voi sanoa mitään. Vielä ainakin toiset kolme viikkoa pitää ottaa hyvin rauhallisesti. Kävelyitä voi varovasti alkaa pikkuhiljaa pidentämään.

Ulkona pitäisi käydä vähintään kuusi kertaa päivässä, mutta niin on tehty jo tähänkin asti. Pari pidempää (siis toipumisen mittakaavassa pidempää) kävelyä ja loput sitten pienempiä pissatuksia pihassa. Pääasia on liikkua pitkin päivää vähän, jotta verenkierto on leikkausalueella tehokasta. Viiden viikon päästä käydään hoidattamassa Armas seuraavan kerran.

Armas makkaranpaistovahtina
Hulda

Torstaina käytiin ystävän kanssa vähän paistelemassa makkaraa ja ihmeteltiin samalla vähän tokojuttuja. Saatiin erittäin hyviä vinkkejä! Noutokapulapuuhien tärkeimmät neuvot oli, että mun pitää enemmän antaa koiran itse oivaltaa, eikä hetipaikalla olla auttamassa sitä jos se hetken miettii. Noutoa ja kapulan pitoa lähdettäisi rakentamaan kahdesta osasta: Kapulan pitoharjoitukset ja Hulda tuomassa kapulaa mua kohti. 

Pitoharjoituksissa en saa kokoajan heilutella kapulaa ja yrittää hetsata, vaan antaa Huldan miettiä, sillä se osaa kyllä jo tarttua kapulaan. Siitä heti palkka. Häsellys pois (pääasiassa siis mun häsellys). Siitä pikkuhiljaa sitten pidentämään aikaa.

Kapulan tuomisessa kapulaa voi heittää tai joku treenikaveri voi sillä Huldaa hieman hetsata ja sitten kutsun Huldaa tai lähden hieman karkuun. Kun se kapula suussa yhtään lähtee mua kohti, niin siitä vapautus jolloin kapulan saa tiputtaa ja tietty sitten palkka. Kummassakin harjoituksessa nami on hyvä heittää maasta poimittavaksi, jolloin on (varsinkin pitoharjoituksissa) vähemmän se tilanne, että namit tulee suoraan multa ja on vähänniinkuin vaihtoehtoina nakki tai kapula. Kumpikohan mahtaa ahneella porokoiralla voittaa.... :D

Seuraamisessa korjattiin lähinnä vain palkkauksen paikkaa ja aikaa. Ongelmahan oli, että kun nakki erkanee Huldasta, niin Hulda erkanee oikeasta seuraamispaikasta. Palkkasin sen liian eteen ja myöskin nostin makupalan kädessä rinnan päälle, jolloin Hulda edisti ja poikitti ja erkani nähdäkseen palkan. Kun makupalaa nostaa Huldan nokasta suoraan ylöspäin omaa kylkeään pitkin hivuttaen, niin sen ei tarvitse muuttaa omaa paikkaansa nähdäkseen missä palkka menee. Lisäksi palkka tuli aivan liian myöhään ja Hulda ehti tekemään väärin. Kun palkkaa reilusti aikaistettiin, pääsin palkkaamaan sen oikeasta seuraamispaikasta - ja ihan ilman seinän vierustan apuja.

Hulda ja Hero
(C) Taina Laakso
(C) Taina Laakso
(C) Taina Laakso

2 kommenttia:

Ponifani kirjoitti...

Kapulan pito on ehkä yks niistä vaikeista, mitä opettaa, varsinkin näille porokoirille :D
Jos Hulda pitää mielellään metsässä esim. keppejä suussa, kannattaa myös pitää namia mukana ja toistaa vaikka pito-sanaa. Myöhemmin sitä keppiä voi sitten myös vaihtaa vähän painavempaan kapulaan.

Vonotus kirjoitti...

Hulda mielellään kanniskelee leuja, varsinkin aamuisin kun ihmiset ovat heränneet ja se on mielissään. Silloin toki heti olen hyödyntänyt tilanteet ja pyytänyt lelun itselleni ja antanut sen sitten taas käskyllä takaisin.

Noutokapula on kuitenkin eri, kun Hulda on yhdistänyt siitä saatavan palkkaa (tai ylipäätään treenitilnateissa saatavan palkkaa), ja odottaa niin kovasti makeisia ettei malttaisi keskittyä kapulaan. Mutta pikkuhiljaa, hyvä siitä tulee. Onneksi ei ole kiire minnekään, opetellaan koiran tahtiin. :)