sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Ontumispohdintaa

Huuuuii, kun jännittää! Huomenna on sitten Armaksen (melkein) puolivuosikontrolli jalkaleikkauksen tiimoilta. Edelleen se iloisesti ontuu. Kai sitä on alettava uskoa siihen toiminnalliseen ontumaan, sillä tuossa kun se sai oikeasti kovia kipulääkkeitä kastraation komplikaatioihin, ei ontumisessa tapahtunut minkäänlaista muutosta. Ja vaikka se olisi lihaksistoltaan toispuoleinen, en usko myöskään niin suureen lihaspuutokseen, että sitä ontuisi.

Se on vaan vaikea muuttaa käsitystään siitä, että ontuma voisi olla ilman kipua. Tai toki kuullaan nyt huomenna mitä ortopedi sanoo, muttakun mä en saa tuosta kipeää tai kipuoireita irti edes hyvällä mielikuvituksella (ja uskokaa pois, mulla on hyvä mielikuvitus, mitä tulee koirien oireiluun). Sen voin toisaalta kuvitella, että kun ontuu sieltä puolivuotiaasta asti - ontuu ison osan kasvun ja kehitysen aikaa - niin siitä voi kyllä oppia vääränlaisia liikeratoja ja liikemuisti on erilainen kuin pitäisi.




Huomista siis odotellaan jännityksellä ja tiistaille olisi sitten vielä fysioterapiaa ohjelmassa. Muistan kerran yhdellä tallilla työskennellessäni, kun yhden hevosen omistaja eläinlääkärille tuskaili, miten hevosensa on huono ravissa, mutta muut askellajit oli ok. Eläinlääkäri siihen sitten oli tuumannut kun ei kai oikein mitään syytä löytynyt, että "No älä ravaa, menet sitten vaan käyntiä ja laukkaa jos se kerta niissä on hyvä.". Ajattelin silloin että melkoinen puoskari, mutta tuo ajatus tuon lauseen takaa alkaa avautua mulle pikkuhiljaa. Jos Armasta ravauttaa tasaisella, se ontuu selvästi. Jos sen antaa koluta ojanpohjissa ja sinkoilla kiitolaukkaa ja muita loikkivia askelkuvioita pitkinpoikin, niin ei sen huomaa ontuvan ollenkaan! :D





Vai näyttääkö meno kovin kivuliaalta? Tiedän, että koirat ovat mestareita piilottamaan kipujaan. Osaltaan niihin voi tottuakin. Mutta aina - ihan aina - pitää tietenkin ontuman syy selvittää (siis jos se ei mene ohi normi levolla yms). Se ei todellakaan mene niin, että "ei se ole kipeä kun se kerran leikkii tai ei valita.". Ja mä tiedän valitettavasti näitäkin tapauksia olevan...

Noh, meni vähän sivuraiteelle. Armakseen palatakseni, uimiset eivät tuntuneet ontumaan myöskään auttavan millään tavalla. Olkoonkin että vasta 4 kerran sarja tuli käytyä (piti käydä kuusi kertaa, mutta sitten oli alussa pallien ihotulehdusta ja nyt sitten näitä kastraatiokomplikaatioita) ja noin muutenhan se on vallan hyvää liikuntaa ja kehittää toki lihaksistoa rasittamatta niveliä. Huomisen ja tiistain jälkeen pitäisi sitten miettiä mitä fysioterapian ja jumppaamisen lisäksi voisi tehdä. Lähinnä pohdin akupunktion ja osteopaatin käsittelyjen välillä. Kumpaankin tiedän loistavan tekijän, ja kummallakin on ajatuksena, että "pitää auttaa koiran omaa kroppaa parantamaan itseään".



Ei kommentteja: