torstai 19. marraskuuta 2015

Pissakontrolli ja pieniä prinsessoja

Armas kävi tiistaina viimeisessä pissakontrollissa, ja antibioottikuuri loppui sitten keskiviikkona. Pissassa oli vielä aavistuksen verran struviittikiteitä, mutta ei muita tulehdusmuutoksia. Liekö sitten vielä tulehduksesta jääneitä, kun niitä kuitenkin oli moninverroin vähemmän kuin alkujaan. Niitä hoidetaan nyt ainakin 2-3 kuukautta RC Urinary ruualla, koska mitään viitteitä ei ole siitä että antibiootille enää olisi tarvetta. Mielummin kuitenkin ruokavaliohoito, kuin antibiootteja yhtään enempää kuin on pakko. Pissa kontrolloidaan sitten vielä siinä parin kuukauden hujakoilla.

Armakselle laitettiin kontrollikäynnillä myös Tardak-pistoksen "tehoste". Pitäisi sitten eturauhasasiankin olla hoidossa. Olen suunnitellut Armakselle kastraatiota keväälle tai kesälle. Ja itseasiassa nyt se tulee erittäin osuvasti tarpeeseen muutenkin kuin eturauhasen osalta.

Tuhkavuorelaan nimittäin syntyi keskiviikkona kuusi reipasta prinsessaa, joista yksi muuttaa meille sitten tammikuun alkupuoliskolla! Urostahan mä olin ottamassa, mutta maailmankaikkeus päätti toisin... :)


Meri ja pirpanat, joita oli kunnia päästä kätilöimään.
(c) Kaisa Hurme

2 kommenttia:

Coyoterunz kirjoitti...

Hauskan värisiä pupeloita! :)

Vonotus kirjoitti...

Kolme mustaa merkein ja kolme dominoa. :)