lauantai 21. heinäkuuta 2012

Odotellaan ja toivotaan

Ruu yrjös eilen aamuruokansa noin 1½h syömisen jälkeen. Toivon että ab ehti imeytyä ennen sitä, lykkäsin sen juuri ennen ruokaa kitusiin. Ainakin päivällä Ruu alkoi osoittaa virkistymisen merkkejä ja illalla sillä jo oli pilkettä silmäkulmassa ja liikkuminenkin melko vaivatonta iltapissan aikaan. JEE!

Viimeksikin doksisykliini alkoi auttaa muistaakseni siinä kolmannen päivän hujakoilla ja viiden päivän jälkeen Ruu oli kuin uusi - verrattuna lähtötilanteeseen. Nyt ei tauti ollut edes nähtävästi ehtinyt pästä niin pitkälle kuin viimeksi, vaikka pitkittynythän tämä tauti kyllä on.

Nyt aamusella Ruu on taas vähän väsähtäneen oloinen, muttei silti onneksi kärsivän näköinen. Tokihan sairastaminen väsyttää eikä tuollaisesta nyt voi olettaakkaan päivässä parantuvan. Ihan hyvältä siis kuitenkin näyttää eilisen perusteella.

Kilpirauhaskokeen tuloksetkin tulivat pari päivää sitten, ja siitä ei nyt ole kyse, eli arvot olivat normaalit.

Oiva on hoksannut, että jos heitetyn lelun tuo takaisin, niin on aika suuri todennäköisyys sille, että leikki jatkuu. :D

Ei kommentteja: