perjantai 8. elokuuta 2008

Lomaviikko mökillä

Tiistaina aamupäivällä huristeltiin mökille ja saatiin seuraksemme Tanya. Korkattiin mökkeily grillaamalla jonka jälkeen lähdimme koirien kanssa lenkille. Käveltiin Haukilammille laavulle ja ihailtiin maisemia. Ruu oli taas heti uimassa. Parin tunnin reissu siitä saatiin aikaiseksi ja kivaa oli. Koirat kirmailivat koko päivän vapaana pihassa ja illalla saatiin porukkaan mukaan vielä Merja, Nuka ja Dina. Pihasaunaa ja grilliä tuli käytettyä ahkerasti. Illalla uni maistui kaikille.

Matkalla laavulle

Keskiviikko aloitettiin pihalla aamukahvilla ja seuraamalla koirien leikkejä pihalla. Otto vallan innostui leikkimään Dinan kanssa, vaikka aiemmin olikin ollut sitä mieltä että hänen jääkaappinsa lähelle ei olisi asiaa. Nyt Dina sai kuitenkin kiipeillä Oton päällä joka heittäytyi selälleen pennun kanssa leikkimään. Ruu ei järin pitänyt Dinan pentumaisesta innokkuudesta vaan keskittyi leikkimään Nukan kanssa. Myyräjahti oli myös päivän sana ja paljon myyränkoloja löytyikin. Nenät mullasta ruskeana ja silmät ilosta loistaen palasivat koirat alapihan ja takametsikön myyräjahtireissuilta.
Iltapäivällä lähdettiin Mustialan suoralle uittamaan koiria. Otto tapansa mukaan luttasi rantavedessä ja puuhasteli omiaan muiden uidessa kilpaa keppien perässä. Uimisen lopuksi pojat vetivät spurtit ohrapellossa ja takertuvia vihneitä löytyy Ruun turkin seasta vieläkin...

Otto nautiskelee

Torstaina jäi lenkkeilyt välistä kun onnistuin puiden haussa nyrjäyttämään nilkkani edellisenä päivänä. Eipä koirat lenkille kaivanneetkaan kun kolmatta päivää yhteenmenoon saivat irrallaan juosta pihassa. Muuten harrastukset olivatkin samat kuin muinakin päivinä. Koirien kuvausta, grillaamista, saunomista, päivätorkkuja ja koirien puuhien seuraamista.

Tänään perjantaina onkin sitten satanut vettä kaatamalla ja mökiltä poistuttiin koko konkkaronkka jo aamupäivästä. Koirien kanssa tulin Tammelaan ja täällä vietetään aikaa ainakin huomiseen asti. Otto nukkuu sohvalla peiton alla ja Ruu lattialla (ilman peittoa tietty). Kuvia ilmestyy galleriaan myöhemmin.

Oton ja Ruun leikkejä

Ei kommentteja: