Niille, jotka eivät jaksa lukea koko selostusta, on tiivistelmä tässä: Eilen ulkoillessa törmättiin räyhäävään ja murisevaan irtokoiraan. Se räyhäsi otolle ja Ruulle ja koitti väkisin astua Lulua.
Niille, jotka jaksavat lukea, tulee pidempi selostus tässä:
Tultiin siis eilen taas Tammelaan. Päätettiin lähteä Saaren kansallispuiston maisemiin ulkoilemaan. Kaikki koirat olivat irti ja Ruukin kävi omatoimisesti uimassa. Yhtäkkiä polulla seisoo ajokoirauros. Pojat patsastelivat keskenään mutta otin Oton ja Ruun kiinni ja yritettiin jatkaa matkaa.
Ajokoira lähti vain seuraamaan ja kulki poikien persuksissa kiinni ja seurasi kuin hai laivaa. Jäykin askelin ja muristen tietenkin... Aina kun yritin hätistää sitä kauemmas, pojat "auttoivat" minua vastaamalla ajokoiran murinointiin. Jos ajokoira jäi vähänkin kauemmas, olisivat pojat kävelleet taas kauniisti eteenpäin välittämättä koirasta.
Mutta se pirulainen oli kuin liimattu koiriin ja aiheutti rähinöintiä. Sitten se keksi Lulun. Se olis ihan väkisin halunnut astua sitä, ja siitäkös pojat vallan saivat raivarin kun Lulu vinkui ja koitti ajaa kosijaa pois. Neito pulassa!
Koiran pannassa oli puhelinnumero. Leena piti kaikkia koiria, ja minä karkulaista ja soitin siihen numeroon. Tällävälin ajokoira yritti nylkyttää jalkaani, raapia kättäni ja venkoilla päästäkseen irti. Lopulta kun koiran omistaja sai selville missä olemme, sidoin koiran kiinni opasteviittaan, kun muuten emme olisi päässeet mitenkään jatkamaan matkaa.
Hetken perästä omistaja soitti takaisin. Oli tietenkin pahoillaan ja tuli palauttamaan hihnaa jolla olimme koiran sitoneet. Hän oli ollut jo koiraa etsimässä, ja kertoi sen olleen hänellä vasta pari kuukautta. Jonkunsortin ongelmatapauksesta oli kyse ja omistaja kertoi ettei koira ymmärtänyt koirien tai ihmisten viestimisestä yhtään mitään.
ilman hampaanjälkiä ja pelkällä säikähdyksellä onneksi tällä kertaa selvittiin. Voin vain olla ylpeä Otosta ja Ruusta ja niiden käytöksestä. Puolustivat toki tukalan paikan tullen itseään, mutta muuten olisivat antaneet mokoman pullistelijan olla ja jatkaneet matkaa. Ei mitään ylimääräistä rähinää!
Tällaisesta hienosta käytöksestä Otto ajatteli palkita itseään murtautumalla Lulun nappula-saaviin ja syömällä itsensä pulleaksi. Nyt aamulla siitä seurasi ihan älytön läjä p*skaa ja ruikulia... Toivottavasti olivat nappulat vatsanväänteiden arvoisia. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti