Tänään oli sitten kuitenkin pakko käydä vielä tankkaamassa Huldalle troppeja viikonloppua vasten, kun ripuli ei ota hellittääkseen. Edelispäivänä ei ripuliin nesteytystä ja pahoinvointilääkettä kummempaa annettu, kun vaikutti siinä kohtaa siltä, että vaiva alkaa helpottaa. Sen jälkeen se on sitten vaihdellut niin, että joka päivä tulee sekä vähän kiinteämpää mutta silti löysää, että ihan vesiripulia.
Tänään haettiin sitten kuuri Tylosiinia, Cereniaa pahoinvointiin (vaikuttaa ajoittain pahoinvoivalta vaikkei oksennakaan), Nutrisalia nestetasapainon ylläpitämiseen ja muutama purkki RC Gastro Intestinal märkäruokaa. Kyllä näillä eväillä pitäisi vatsankin lopulta rauhoittua kunnolla.
Yskä/kröhä alkaa pikkuhiljaa vähän helpottaa, vaikkei siitäkään vielä kokonaan olla päästy eroon.
perjantai 31. maaliskuuta 2017
keskiviikko 29. maaliskuuta 2017
Kulkutauteja ja muita hyppykuppia
Saatiin sitten (tai siis Hulda sai) ilmeisesti agiepiksistä sekä kennelyskä, että ripulitauti. Hulda alkoi lauantai-iltana ryystää ja krohista, sekä meni ihan vesiripulille. Vilkkuluomet oli tosi paljon esillä ja nenä oli kokoajan kuiva ja lämmin. Kuumetta ei onneksi ollut. Vatsaa alettiin hoitamaan Inupekt Fortella ja Biopakilla. Sunnuntaina ostin vielä apteekista Promaxia, ja näillä eväillä ripulikin alkoi pikkuhiljaa asettumaan.
Hulda oli kuitenkin outo, vaisu eikä ollenkaan oma itsensä. Ryystäminen ja kröhinä ei ikinä ole pahentunut kovaksi yskäksi, mutta sen mitä nieleskelee, ryystää ja krohisee, niin sitä on sitten ollut sinnikkäästi joka päivä. Tänään käytiin sitten lääkäristä hakemassa vähän vauhtia, kun ei juominen oikein maistunut Huldalle. Ruuan perään ei myöskään mitenkään hingu, mutta syö kyllä silti kaiken mitä sille kuppiin antaa. Olen sitten piimä- tai jauhelihavedellä sitä juottanut.
Hulda oli lääkärissä tosi vaisu ja flegmaattinen. Makoili vain pedillä tippaletku kintussa ja nukkui. Verikokeen otossa sitä piti oikein kannatella, ettei se valunut takaisin makuulle. Lääkärikin tuumi, että vaikka Hulda onkin aina ollut hyvin käyttäytyvä neiti, niin on siinä silti normaalisti edes jotain eloa ja touhua ollut. Nyt ei ollut.
Verikokeiden tulokset viittasivat virusinfektioon (mm. matalat leukkarit). Crp tulos saadaan huomenna. Koska ripuli oli jo kertaalleen helpottanut, ajateltiin että Hulda sen osalta on tokeentumassa. Nyt illalla se kuitenkin uudelleen heitti ihan vesiripulille. Pitänee kysyä huomenna olisiko Tylosin-kuuri sitten kuitenkin paikallaan, vai mitä ihmettä tuolle tehdään. Nytkin se oli jo kuitenkin aika kuivakan oloinen, enkä muista että olisin ikinä nähnyt nestekyttyrän imeytyvän noin nopeasti koiraan! Ensin osa nesteestä tiputettiin suoraan suoneen ja loput laitettiin sitten niskanahan alle.
Se noissa koiratapahtumissa toki on aina varjopuolena, että kaikenmaailman taudit voi tarttua ja levitä helpommin. Varsinkin vielä lämpimissä halleissa viruksilla ja bakteereilla on otolliset olot muhia. Mutta eipä sitä kotiinkaan mihinkään kuplaan voi linnoittautua kennelyskän pelossa. Eiköhän tästä levolla ja tarvittavilla tukihoidoilla taas nousta.
Hulda oli kuitenkin outo, vaisu eikä ollenkaan oma itsensä. Ryystäminen ja kröhinä ei ikinä ole pahentunut kovaksi yskäksi, mutta sen mitä nieleskelee, ryystää ja krohisee, niin sitä on sitten ollut sinnikkäästi joka päivä. Tänään käytiin sitten lääkäristä hakemassa vähän vauhtia, kun ei juominen oikein maistunut Huldalle. Ruuan perään ei myöskään mitenkään hingu, mutta syö kyllä silti kaiken mitä sille kuppiin antaa. Olen sitten piimä- tai jauhelihavedellä sitä juottanut.
Hulda oli lääkärissä tosi vaisu ja flegmaattinen. Makoili vain pedillä tippaletku kintussa ja nukkui. Verikokeen otossa sitä piti oikein kannatella, ettei se valunut takaisin makuulle. Lääkärikin tuumi, että vaikka Hulda onkin aina ollut hyvin käyttäytyvä neiti, niin on siinä silti normaalisti edes jotain eloa ja touhua ollut. Nyt ei ollut.
Verikokeiden tulokset viittasivat virusinfektioon (mm. matalat leukkarit). Crp tulos saadaan huomenna. Koska ripuli oli jo kertaalleen helpottanut, ajateltiin että Hulda sen osalta on tokeentumassa. Nyt illalla se kuitenkin uudelleen heitti ihan vesiripulille. Pitänee kysyä huomenna olisiko Tylosin-kuuri sitten kuitenkin paikallaan, vai mitä ihmettä tuolle tehdään. Nytkin se oli jo kuitenkin aika kuivakan oloinen, enkä muista että olisin ikinä nähnyt nestekyttyrän imeytyvän noin nopeasti koiraan! Ensin osa nesteestä tiputettiin suoraan suoneen ja loput laitettiin sitten niskanahan alle.
Se noissa koiratapahtumissa toki on aina varjopuolena, että kaikenmaailman taudit voi tarttua ja levitä helpommin. Varsinkin vielä lämpimissä halleissa viruksilla ja bakteereilla on otolliset olot muhia. Mutta eipä sitä kotiinkaan mihinkään kuplaan voi linnoittautua kennelyskän pelossa. Eiköhän tästä levolla ja tarvittavilla tukihoidoilla taas nousta.
lauantai 25. maaliskuuta 2017
Agiepikset: 0 vp & HYL
Tänään huristeltiin Ylöjärvelle agiepiksiin. Mentiin sama möllien putkirallirata kahteen kertaan. Ensimmäinen rata meni tosi hyvin. Hulda eteni reippaasti ja tehtiin puhdas rata. Maalissa palkaksi oli taas kissan märkäruokaa. (Joka muuten yhdessä kohdassa vähän levisi mun treeniliivin taskuun...).
Toinen rata lähti tosi hyvin liikkelle. Hulda ampaisi reippaasti matkaan, mutta se riemu loppui sitten jo putkelle nro 4, kun Hulda kyllä meni putkeen, mutta palasi pian samaa reittiä ulos. Heti perään toinen kielto samalle putkelle, ja kolmannella yrityksellä siitä putkesta selvittiin. Sama homma kun numerona oli 7, eli sama putki. Kielsi ennenkuin edes yritti suoriutua siitä, mutta toisella kerralla sitten meni kuitenkin. Tässä kohtaa oli jo molemmilla pasmat ihan sekaisin, ja putkelle nro 12 otettiin semmoinen "ihan muuten vaan" huolimattomuushuti.
Meidän ensimmäisen ja toisen vuoron välillä ehti kyllä kahdeltakin koiralta tulla hädät kesken radan, ja vaikka ne heti kyllä sieltä siivottiin, niin olisiko silti jotain shaibaa kulkeutunut tassuissa tuonne 4/7 putkeen? On tullut aiemmin huomattua, että Hulda on noista putkissa olevista eritteistä tosi tarkka, eikä niihin mielellään mene jos niissä on jotain ylimääräistä haisemassa. Koiran nokka kun varmasti haistaa, vaikkei siellä ihan kasoittain mitään oliskaan.
Voi tuohon kieltelyyn toki olla jokin muukin syy, ja muuten sanoisinkin väsymisen pitkästä kisapäivästä tai jonkinlaisen tympääntymisen samaan rataan, mutta alku oli niin hyvä ja tosi reippaalla asenteella lähti liikenteeseen, etten oikein väsymiseenkään tällä kerralla usko. Jos tosiaan kakat/pissat putkessa tassuista kulkeutuneena oli se syy, niin mitähän sellaisellekin asialle sitten voisi tehdä? Onko koiralla oikeus valita, jos se ei halua mennä paskanhajuiseen putkeen? Siinäpä sitä illan filosofinen kysymys...
Pääasia on kuitenkin yksi tosi hieno rata, mistä jäi oikein hyvä mieli. :)
Toinen rata lähti tosi hyvin liikkelle. Hulda ampaisi reippaasti matkaan, mutta se riemu loppui sitten jo putkelle nro 4, kun Hulda kyllä meni putkeen, mutta palasi pian samaa reittiä ulos. Heti perään toinen kielto samalle putkelle, ja kolmannella yrityksellä siitä putkesta selvittiin. Sama homma kun numerona oli 7, eli sama putki. Kielsi ennenkuin edes yritti suoriutua siitä, mutta toisella kerralla sitten meni kuitenkin. Tässä kohtaa oli jo molemmilla pasmat ihan sekaisin, ja putkelle nro 12 otettiin semmoinen "ihan muuten vaan" huolimattomuushuti.
Meidän ensimmäisen ja toisen vuoron välillä ehti kyllä kahdeltakin koiralta tulla hädät kesken radan, ja vaikka ne heti kyllä sieltä siivottiin, niin olisiko silti jotain shaibaa kulkeutunut tassuissa tuonne 4/7 putkeen? On tullut aiemmin huomattua, että Hulda on noista putkissa olevista eritteistä tosi tarkka, eikä niihin mielellään mene jos niissä on jotain ylimääräistä haisemassa. Koiran nokka kun varmasti haistaa, vaikkei siellä ihan kasoittain mitään oliskaan.
Voi tuohon kieltelyyn toki olla jokin muukin syy, ja muuten sanoisinkin väsymisen pitkästä kisapäivästä tai jonkinlaisen tympääntymisen samaan rataan, mutta alku oli niin hyvä ja tosi reippaalla asenteella lähti liikenteeseen, etten oikein väsymiseenkään tällä kerralla usko. Jos tosiaan kakat/pissat putkessa tassuista kulkeutuneena oli se syy, niin mitähän sellaisellekin asialle sitten voisi tehdä? Onko koiralla oikeus valita, jos se ei halua mennä paskanhajuiseen putkeen? Siinäpä sitä illan filosofinen kysymys...
Pääasia on kuitenkin yksi tosi hieno rata, mistä jäi oikein hyvä mieli. :)
Seuraamisasenneharjoittelua
Eiliset seuraamisharjoitukset tehtiin taas lenkin ohessa. Tällä kerralla saatiin kuviakin, ja niissä mun mielestä hyvin näkyy se asenne ja mielentila jota ollaan tässä viimeinen viikko rakenneltu. Positiivista oli myös se, ettei kuvien joukosta tarvinnut valkata kuvaa, joka näyttäisi hyvältä, vaan jokainen kuva on siltä osin onnistunut. Se kertoo osaltaan myös siitä, että tekemisen laatu on tasaista. Tokihan sitä hyvännäköisen kuvan saa niinkin, kun ottaa niitä riittävän monta, ja toivoo että johonkin olisi osunut se The Hetki, joka näyttää kivalta...
Ensin vähän innostetaan Huldaa tekemään, ja tavoittelemaan palkkiota. Sen siis ei ole mitenkään pakko hyppiä mua vasten, mutta Huldan kohdalla kaikki innokkuus, itseluottamus ja röyhkeys on tässä kohti toivottavaa. :)
Nyt parina viimepäivänä Huldalla on ruvennut pysymään paikka hyvin tuossa lähellä mun jalkaa. Alussa se aavistuksen seilasi sivusuunnassa, kun se 1) ei vielä ollut aivan varma mitä tehdään, uusi asia kuitenkin sille ja 2) en ollut välttämättä saanut viriteltyä sitä aivan parhaimpaansa, uusi asia kuitenkin mullekin. Tuolla vasemmalla kädellä, joka on koiran ulkopuolella, ei ole siis tarkoitus mitenkään painaa koiraa itseään vasten. Se käsi vain on siinä, mihi se luonnollisesti asettuu. Alussa sillä korkeintaan vähän rapsutellaan, jotta koiran mielestä on hyvä juttu, että se on siinä.
Kuvat herättivät facebookin puolella kysymyksiä siitä, miksi palkkakäsi on se mikä se on, ja miksi se on juuri tuossa kohdassa. Vastasinkin, että näin kirjoittamalla mahdoton antaa mitää tyhjentävää vastausta. Varsinkaan, kun tämä tapa opettaa seuraamista on mulle itsellenikin uusi. Ja juuri siitä syystä me tullaan käymään säännöllisesti Annen opissa, jotta mun ei varsinaisesti tarvitse vielä hallitakaan koko juttua itsenäisesti. Toki käytiin läpi teoriassa sitä, miten homma tulee etenemään, jottei tarvitse ns. ostaa sikaa säkissä, vaan tiedän miten tullaan pääpiirteittäin etenemään, ja mulla on käsitys siitä mihin pyritään ja miltä valmis lopputulos tulee näyttämään.
Tässä kohdassa siis rakennetaan sitä mielentilaa seuraamista kohtaan. Että seuraamispaikassa on ihaninta ikinä olla. Palkkaa saa tavoitella. Hyvin lyhykäisyydessään tämä ei ole perus imuttamista mystisempää. Palkkakättä lähdetään nostamaan suoraan ylöspäin kunnes se on vasemmassa kainalossa, ja siinä kohti sitä voi vaihtaa halutessaan leluun. Palkka ei myöskään ikinämilloinkaan tule oikeasta kädestä niin, että se annettaisi vartalon oikealta puolelta, vaan palkka on aina vasemmalla puolella kun lähdetään tekemään.
Tässä on etuna myös se, että mun kropan vasen puoli - siis seuraamispuoli - käsineen päivineen säilyy alusta asti koiralle muuttumattomana (toki tuosta pikkuhiljaa vasen käsikin nousee, kun oma kroppa suoristuu palkan noustessa). Jos imutan vasemmalla kädellä, on se melkoinen häiriö koiralle kun kättä aletaan häivyttämään, ja sen palkanneen namikäden pitäisi hetken kuluttua keikkua koiran pään ulkopuolella, ja siihen ei saisi kiinnittää mitään huomiota. Oikea käsi melko jouhevasti häivyttyy kainalosta omalle puolelleen. Ja kun oikealta puolelta kroppaa ei ikinä ole tullut palkkaa, niin tyhjä käsi oikealla ei ole koiralle niin suuri muutos tai häiriö.
Yksityiskohdat sitten hioutuvat ja tarkentuvat sitä mukaan kun käydään Annen opissa ja edistytään. Jokaisen omalla vastuulla on, jos tätä lähtee näiden mun jorinoiden pohjalta kokeilemaan. Mä en todellakaan lähtisi tätä tässä kohdassa kenellekään opettamaan, kun itsekin vasta opiskelen. :)
P.s. Saatan olla hieman puolueellinen lausunnossani, mutta on Hulda vaan hieno koira!
Ensin vähän innostetaan Huldaa tekemään, ja tavoittelemaan palkkiota. Sen siis ei ole mitenkään pakko hyppiä mua vasten, mutta Huldan kohdalla kaikki innokkuus, itseluottamus ja röyhkeys on tässä kohti toivottavaa. :)
 |
| Tahtoo, tahtoo! |
Kun virittelyt ovat kohdillaan, voidaan lähteä itse seuraamisen harjoitteluun. Edelleen jokainen toisto samasta alkupisteestä alkaen, ja virittelyt ennen jokaista seuraamispätkää. Tässä kuvat neljältä eri seuraamispätkältä:
Kuvat herättivät facebookin puolella kysymyksiä siitä, miksi palkkakäsi on se mikä se on, ja miksi se on juuri tuossa kohdassa. Vastasinkin, että näin kirjoittamalla mahdoton antaa mitää tyhjentävää vastausta. Varsinkaan, kun tämä tapa opettaa seuraamista on mulle itsellenikin uusi. Ja juuri siitä syystä me tullaan käymään säännöllisesti Annen opissa, jotta mun ei varsinaisesti tarvitse vielä hallitakaan koko juttua itsenäisesti. Toki käytiin läpi teoriassa sitä, miten homma tulee etenemään, jottei tarvitse ns. ostaa sikaa säkissä, vaan tiedän miten tullaan pääpiirteittäin etenemään, ja mulla on käsitys siitä mihin pyritään ja miltä valmis lopputulos tulee näyttämään.
Tässä kohdassa siis rakennetaan sitä mielentilaa seuraamista kohtaan. Että seuraamispaikassa on ihaninta ikinä olla. Palkkaa saa tavoitella. Hyvin lyhykäisyydessään tämä ei ole perus imuttamista mystisempää. Palkkakättä lähdetään nostamaan suoraan ylöspäin kunnes se on vasemmassa kainalossa, ja siinä kohti sitä voi vaihtaa halutessaan leluun. Palkka ei myöskään ikinämilloinkaan tule oikeasta kädestä niin, että se annettaisi vartalon oikealta puolelta, vaan palkka on aina vasemmalla puolella kun lähdetään tekemään.
Tässä on etuna myös se, että mun kropan vasen puoli - siis seuraamispuoli - käsineen päivineen säilyy alusta asti koiralle muuttumattomana (toki tuosta pikkuhiljaa vasen käsikin nousee, kun oma kroppa suoristuu palkan noustessa). Jos imutan vasemmalla kädellä, on se melkoinen häiriö koiralle kun kättä aletaan häivyttämään, ja sen palkanneen namikäden pitäisi hetken kuluttua keikkua koiran pään ulkopuolella, ja siihen ei saisi kiinnittää mitään huomiota. Oikea käsi melko jouhevasti häivyttyy kainalosta omalle puolelleen. Ja kun oikealta puolelta kroppaa ei ikinä ole tullut palkkaa, niin tyhjä käsi oikealla ei ole koiralle niin suuri muutos tai häiriö.
Yksityiskohdat sitten hioutuvat ja tarkentuvat sitä mukaan kun käydään Annen opissa ja edistytään. Jokaisen omalla vastuulla on, jos tätä lähtee näiden mun jorinoiden pohjalta kokeilemaan. Mä en todellakaan lähtisi tätä tässä kohdassa kenellekään opettamaan, kun itsekin vasta opiskelen. :)
P.s. Saatan olla hieman puolueellinen lausunnossani, mutta on Hulda vaan hieno koira!
perjantai 24. maaliskuuta 2017
Onnellinen perhetapahtuma
Seuraamisharjoitukset ovat sujuneet pääasiassa hyvin. Edellispäivä taisi olla ainoa, kun en saanut Huldaan sellaista aitoa draivia, jota olisin siihen halunnut. Eilen tein seuraamisharjoitukset lenkillä. Sielläkin toteutin tätä saman paikan sääntöä tehden toistot aina samasta alkupisteestä samaan päätepisteeseen. Harjoitus sujuikin ihan hyvin, sillä kukapa nyt lenkillä ei olisi innostunut. Eilen illalla sitten selvisi syy edellispäivän aavistuksen alavireiselle harjoitukselle, sillä meillä kävi onnellinen perhetapahtuma, ja Hulda synnytti yhden ihanan pienen sinisen vinkupallon. Että semmosta.
Käytöksessä on ollut havaittavissa sellaista lievää "Oih ja voih, kun olen niiiin raskaana!" mielentilaa, joka kuitenkin haihtuu aina esim. juurikin lenkille lähdettäessä. Tänään "koiranpentua" on kohdeltu taas vähän enemmän kuin sinistä vinkupalloa, mutta pitää nyt katsoa jos tuo menee vielä uudestaan kovin valeraskausmaailmoihinsa, että sitten pitänee potentiaaliset pentuehdokkaat, sekä jo syntynyt vinkupallo takavarikoida. Toistaiseksi ollaan selvitty hyvinkin vähällä. Nähtäväksi jää (jos oma kunto sallii osallistumisen) huomiset agiepikset, että miten tuo vaikutta tekemiseen siellä. Toisaalta ihan hyväkin jos päästään osallistumaan. Paljon vain ohjelmaa ja liikuntaa, niin ei jää aikaa valeraskausvouhotukselle. :)
Käytöksessä on ollut havaittavissa sellaista lievää "Oih ja voih, kun olen niiiin raskaana!" mielentilaa, joka kuitenkin haihtuu aina esim. juurikin lenkille lähdettäessä. Tänään "koiranpentua" on kohdeltu taas vähän enemmän kuin sinistä vinkupalloa, mutta pitää nyt katsoa jos tuo menee vielä uudestaan kovin valeraskausmaailmoihinsa, että sitten pitänee potentiaaliset pentuehdokkaat, sekä jo syntynyt vinkupallo takavarikoida. Toistaiseksi ollaan selvitty hyvinkin vähällä. Nähtäväksi jää (jos oma kunto sallii osallistumisen) huomiset agiepikset, että miten tuo vaikutta tekemiseen siellä. Toisaalta ihan hyväkin jos päästään osallistumaan. Paljon vain ohjelmaa ja liikuntaa, niin ei jää aikaa valeraskausvouhotukselle. :)
 |
| Kai tän silti voi rekata porokoiraksi? |
maanantai 20. maaliskuuta 2017
Porokoiraa onkimassa
Seuraamisharjoitukset menivät eilen hyvin. Hieman on itsellä epävarma olo, että tuleeko tehtyä kaikki varmasti oikein, mutta se lienee normaalia uusia asioita opetellessa. Koulutustapaa kohtaan en koe epävarmuutta, lähinnä mietityttää, että saanko koiran varmasti oikeaan mielentilaan ja riittävän innokkaaksi. Toisaalta mitä sitä murehtimaan. Saan Huldan vireestä ja mielentilasta juuri niin hyvän, kuin mihin mun taidot riittää. Ja sen takia käydään jatkossakin valvovien silmien alla harjoittelemassa, että saadaan neuvoja asiaan.
Oltiin siis tehty eilen ensimmäiset kotitreenit, jonka jälkeen käytiin vähän metsälenkillä. Isoimmat virrat juostuaan Hulda tarjosi kahteen otteeseen seuraamista. Tai ei tietenkään mitään valmista seuraamista, mutta selvästi se kokeili onko se mun vasemmalla puolella kulkeminen kannattavaa. Olihan se! Aloin kehua Huldaa, jolloin se sai hieman itsevarmuutta ja tuli hieman tiviimmin mukaan. Muutaman askeleen jälkeen palkasin hienon yrityksen. Vähän myöhemmin Hulda teki saman uusiksi. Jos se olis tullut pelkästään kerjäämään nameja, sen olisi ollut helpoin tulla mun oikealle puolelle kyttäämään, mutta se vartavasten vaihtoi puolta vasemmalle. Ryhdistin hieman omaa kävelyäni. Taas hyvästä yrityksestä palkittiin. Nämä olivat pieniäsuuria juttuja. Koskaan aiemmin Hulda ei ole tällaista tarjonnut. Ja kuten sanoin, niin valmiista suorituksesta tuo oli vielä kaukana, mutta yritys oli hyvä ja asenne kysyvän innokas.
Tekis mieli kysyä, että voiko ton koiran laihdutusoperaation aloittaa vasta sitten, kun se osaa seurata? Tosin sitten tulisi taas uudet opeteltavat asiat, ja taas kuluisi nakkia, ja taas homma lykkääntyisi... Olin siis ensitöikseni aamulla paistanut uunissa possun sydäntä, jota hieman jäähtyneenä pilkoin treeninamiksi. Olis ehkä voinut vähän kauemminkin paistaa, sillä isoimmista kimpaleista tihkui vielä pussissakin veristä kudosnestettä. Mutta mitäpä sitä ei täydellisen treeniherkun eteen tekisi. Aamun treenissä vielä hieman lämpimät possunsydämet upposivat kuin vanhaan mummoon. Täydellinen nami: Vähärasvainen, proteiinipitoinen, pehmeä + sujuvasti hotkaistava ja syötyjen namien osuuden voi kuitata pois illan lihamäärästä!
Myöhemmin samana päivänä Hulda oli taas vähän sen oloinen, että voitaisko tehdä jotain. Ajattelin hyödyntää tilaisuuden ja kiskaisin treeniliivin päälle, lenkkarit jalkaan ja hieman mediumit possunsydämet taskuun. (Onneksi mun treeniliivissä on irroitettaat taskut, ne joutaa muutenkin jo kohta pestäväksi). Otin vähemmän toistoja kuin päivällä. Yritin olla innostava, ja samalla pysyä erossa sähellyksestä ja hosumisesta. Hulda oli tosi hyvä! Parempi kuin päivällä. Se sujahti paremmin oikeaan seuraamispaikkaan kun nappasin sen lennosta mukaan. Ei siinä varmaan muuten mitään ihmeellisen erilaista ollut aamupäivään verrattuna, mutta se sujui jouhevammin.
Tänään sitten aamupäivällä harrastettiin porokoiraongintaa. Keppiin naru, ja narun päähän mielilelu. Hulda saalisti innokkaasti kun sille vetelin lelua pitkinpoikin pihalla. Yritin muistaa ohjeet. Saalistamista kehutaan innostavasti ja kannustavasti, ja saaliin kiinnisaamista ja kantamista kehutaan ylpeästi. Maailman hienoin koira, joka sai paistin kiinni! Välillä hiiri voi karata kokonaan ulottumattomiin, mutta seuraavan saalistuksen pitää olla helppo ja onnistunut. En nyt kellosta katsonut kauanko saalistettiin, muutama minuutti korkeintaan. Tuntui siinä kuitenkin taas porokoiralta muutama aivosolu nyrjähtävän.
Puolentunnin tehopäikkäreiden jälkeen Huldalla oli taas akut ladattu. Annoin sen seurata tarkasti miten laitoin treenivaatteet päälle ja possunsydämet taskuun. Ulosmeno oli jo hyvissä fiiliksissä, että ollaan tekemässä jotakin. Alkoi olla mielentila kohdillaan, paras tähänastisista mitä kotona on tehty! Huldalla oli aina seuruupätkän jälkeen kiire aloituspisteeseen. Kokosin rauhassa namit kämmenen sisään pysyen samalla liikkeellä. Lähtöpisteen lähellä Hulda alkoi seurata mun jokaista liikettä silmät suurina, korvat höröllään ja hyvällä tavalla jännittyneenä: "Mä tiedän mitä kohta tehdään! Tehdään jo, jooko!?". Ja mehän tehtiin. :)
 |
| Hulda ihmettelemässä, että mikäpä se tämä vekotin on? Se on tietenkin porokoiraonki! |
Puolentunnin tehopäikkäreiden jälkeen Huldalla oli taas akut ladattu. Annoin sen seurata tarkasti miten laitoin treenivaatteet päälle ja possunsydämet taskuun. Ulosmeno oli jo hyvissä fiiliksissä, että ollaan tekemässä jotakin. Alkoi olla mielentila kohdillaan, paras tähänastisista mitä kotona on tehty! Huldalla oli aina seuruupätkän jälkeen kiire aloituspisteeseen. Kokosin rauhassa namit kämmenen sisään pysyen samalla liikkeellä. Lähtöpisteen lähellä Hulda alkoi seurata mun jokaista liikettä silmät suurina, korvat höröllään ja hyvällä tavalla jännittyneenä: "Mä tiedän mitä kohta tehdään! Tehdään jo, jooko!?". Ja mehän tehtiin. :)
lauantai 18. maaliskuuta 2017
Seuraamistreenit. Osa 1
Nyt olen nähnyt valon! Tai ainakin valoa tunnelin päässä tuon tuskailun aiheena olleen seuraamisen osalta. Käytiin siis Huldan kanssa tänään vähän kouluttautumassa seuraamisen tiimoilta. Hommaan liittyy toki oleellisesti koiran vire ja palkkaus, kuten kaikkeen koiran kouluttamiseen, joten niiden opiskelusta aloitettiin.
Ihan aluksi mietittiin millaisen seuraamisen Huldalle haluan. Toive lopputuloksesta on aika tavoitteellinen: Innokas, tiivis ja sen näköinen, että juuri siinä Hulda haluaa olla. Tai en minä tiedä onko se loppuviimein yhtään mitään muuta, kuin ihan tavallinen, mutta kunnollinen seuraaminen. Sanoin että kiirettä ei ole, eikä mitään aikataulua milloin pitäisi olla "valmis", mutta lopputuloksesta haluan kunnollisen.
Sen jälkeen mietittiin mikä saa Huldan oikeaan mielentilaan, kun sen ottaa autosta. Hulda on aivan korvat tötteröllä jo, kun se näkee mun kädessä lempileleunsa, tai kun kaivelen taskusta nakkeja ja kyselen innostavalla äänellä, että miten Hulda voisi näitä saada, ja vähän liikuttelen nakkikättä niin että Hulda saa sitä saalistaa. Virittelyyn on ainakaan tässä vaiheessa turha liittää sen enempää kevätjuhlaliikkeitä tai mitään muutakaan kikkailua, kun niissä on suuri riski virheisiin, ja virheet syövät kovasti Huldan itseluottamusta ja sitäkautta virettä. Vaikka virittely pidetään mahdollisimman simppelinä, niin se on tietty jokakerta tehtävä. Varsinaisen tehtävän tekemiseen lähdetään vasta kun Hulda on mielentilassa "OMG! OMG! Sillä on nakkeja ja aijjumalauta miten mää tahron ne!".
Itse seuraaminen aloitetaan aivan alusta, sillä Huldalla ei ole vielä oikeastaan minkäänlaista käsitystä sen enempää oikeasta, kuin yhtään mistään muustakaan seuraamispaikasta. Sikäli hyvä. Kovin vahvasti väärää pinttynyttä tapaa olisi mahdollisesti vaikeampi lähteä korjaamaan.
Seuraamisen opettamiseen on varmasti lukematon määrä tapoja, ja jokainen sitten valitsee itselleen sopivimman. Mun on mahdoton tähän kirjoittaa sitä kaikkea tietoa, joka muhun tänään iski. Sitä oli nimittäin paljon! Käytiin kuitenkin läpi myös miten opetus tulee etenemään, mutta aina toki sitten matkan varrella koiran mukaan edetään. Pääasiat tälle päivälle kuitenkin olivat kutakuinkin seuraavanlaisia (tai siis ne jotka vielä pystyn muistamaan).
- Ei perusasentoa alkuun, sillä se latistaa tässä vaiheessa vireen, johon koira ennen jokaista seuraamispätkää viritellään.
- Seuraamisen toistot tehdään (toistaiseksi) aina samasta alkupisteestä, ja aina sama matka ja samaan suuntaan. Koirat rakastavat rutiineita, ja tämä vahvistaa Huldallakin itseluottamusta, kun se alkaa oppia että hän tietää mitä tässä tehdään, ja hän piru vie osaa tämän!
- Seuraamisen ajan koiraa kannustetaan innostavasti ja sen annetaan tavoitella kädessä olevaa ruokaa. Nyt vielä alussa ihan reipas tempo joka innostaa koiran mukaan. Pätkän lopuksi ruuan saa tietenkin palkaksi syödä.
- Rauhoitutaan (siis minä itse) matkalla takaisin alkupisteeseen, ladataan nakit valmiiksi ja jutellaan koiralle innostavasti.
- Otetaan koira lennosta mukaan seuraamaan ja kannustetaan taas vimmatusti.
Tämä tapa tuntui tosi hyvältä ja oikealta. Mun mielestä siinä on parasta miten se ottaa huomioon Huldan herkkyyden ja sen, että Huldan toko-itseluottamus tarvitsee boostausta. Sekä tietysti se, että itse saan oppia miten innostan koiraa, ja miten saan sen vireen säilymään pidempään.
Toisena aiheena oli tänään leikkiminen. Kerroin olevani lelupalkkauksessa niin käsi, että olen jo jalka. Huldan kanssa saatiin kotiläksyksi seuraamisesta erillisenä harjoitella saalisleikkiä. Hulda ihan pitää lelun saalistamisesta, mutta siinäkin voi kehittyä paremmaksi. Niin minä, kuin koirakin. Käytiin läpi ylipäätään leikkimistä, mutta myös sitä miten lelu otetaan koiralta ilman että se tympääntyy koko touhuun kun lelu vain viedään suusta.
Aika paljon jäi nyt kirjoittamatta, mutta ehkä aiheesta irtoaa lisää tekstiä, kun sisäistän kaikki saamani ohjeet kunnolla. :) Hulda nitkahti jo ansaituille päiväunille, ja mullakin on olo kuin maratonin juosseella, joten tänään ei irtoa enempää. Pääasia on, että treenistä jäi sellainen fiilis jotta "Olipa mahtava treenata!". Seuraava kerta on suunnitteilla reilun viikon päähän.
Ihan aluksi mietittiin millaisen seuraamisen Huldalle haluan. Toive lopputuloksesta on aika tavoitteellinen: Innokas, tiivis ja sen näköinen, että juuri siinä Hulda haluaa olla. Tai en minä tiedä onko se loppuviimein yhtään mitään muuta, kuin ihan tavallinen, mutta kunnollinen seuraaminen. Sanoin että kiirettä ei ole, eikä mitään aikataulua milloin pitäisi olla "valmis", mutta lopputuloksesta haluan kunnollisen.
Sen jälkeen mietittiin mikä saa Huldan oikeaan mielentilaan, kun sen ottaa autosta. Hulda on aivan korvat tötteröllä jo, kun se näkee mun kädessä lempileleunsa, tai kun kaivelen taskusta nakkeja ja kyselen innostavalla äänellä, että miten Hulda voisi näitä saada, ja vähän liikuttelen nakkikättä niin että Hulda saa sitä saalistaa. Virittelyyn on ainakaan tässä vaiheessa turha liittää sen enempää kevätjuhlaliikkeitä tai mitään muutakaan kikkailua, kun niissä on suuri riski virheisiin, ja virheet syövät kovasti Huldan itseluottamusta ja sitäkautta virettä. Vaikka virittely pidetään mahdollisimman simppelinä, niin se on tietty jokakerta tehtävä. Varsinaisen tehtävän tekemiseen lähdetään vasta kun Hulda on mielentilassa "OMG! OMG! Sillä on nakkeja ja aijjumalauta miten mää tahron ne!".
Itse seuraaminen aloitetaan aivan alusta, sillä Huldalla ei ole vielä oikeastaan minkäänlaista käsitystä sen enempää oikeasta, kuin yhtään mistään muustakaan seuraamispaikasta. Sikäli hyvä. Kovin vahvasti väärää pinttynyttä tapaa olisi mahdollisesti vaikeampi lähteä korjaamaan.
Seuraamisen opettamiseen on varmasti lukematon määrä tapoja, ja jokainen sitten valitsee itselleen sopivimman. Mun on mahdoton tähän kirjoittaa sitä kaikkea tietoa, joka muhun tänään iski. Sitä oli nimittäin paljon! Käytiin kuitenkin läpi myös miten opetus tulee etenemään, mutta aina toki sitten matkan varrella koiran mukaan edetään. Pääasiat tälle päivälle kuitenkin olivat kutakuinkin seuraavanlaisia (tai siis ne jotka vielä pystyn muistamaan).
- Ei perusasentoa alkuun, sillä se latistaa tässä vaiheessa vireen, johon koira ennen jokaista seuraamispätkää viritellään.
- Seuraamisen toistot tehdään (toistaiseksi) aina samasta alkupisteestä, ja aina sama matka ja samaan suuntaan. Koirat rakastavat rutiineita, ja tämä vahvistaa Huldallakin itseluottamusta, kun se alkaa oppia että hän tietää mitä tässä tehdään, ja hän piru vie osaa tämän!
- Seuraamisen ajan koiraa kannustetaan innostavasti ja sen annetaan tavoitella kädessä olevaa ruokaa. Nyt vielä alussa ihan reipas tempo joka innostaa koiran mukaan. Pätkän lopuksi ruuan saa tietenkin palkaksi syödä.
- Rauhoitutaan (siis minä itse) matkalla takaisin alkupisteeseen, ladataan nakit valmiiksi ja jutellaan koiralle innostavasti.
- Otetaan koira lennosta mukaan seuraamaan ja kannustetaan taas vimmatusti.
Tämä tapa tuntui tosi hyvältä ja oikealta. Mun mielestä siinä on parasta miten se ottaa huomioon Huldan herkkyyden ja sen, että Huldan toko-itseluottamus tarvitsee boostausta. Sekä tietysti se, että itse saan oppia miten innostan koiraa, ja miten saan sen vireen säilymään pidempään.
Toisena aiheena oli tänään leikkiminen. Kerroin olevani lelupalkkauksessa niin käsi, että olen jo jalka. Huldan kanssa saatiin kotiläksyksi seuraamisesta erillisenä harjoitella saalisleikkiä. Hulda ihan pitää lelun saalistamisesta, mutta siinäkin voi kehittyä paremmaksi. Niin minä, kuin koirakin. Käytiin läpi ylipäätään leikkimistä, mutta myös sitä miten lelu otetaan koiralta ilman että se tympääntyy koko touhuun kun lelu vain viedään suusta.
Aika paljon jäi nyt kirjoittamatta, mutta ehkä aiheesta irtoaa lisää tekstiä, kun sisäistän kaikki saamani ohjeet kunnolla. :) Hulda nitkahti jo ansaituille päiväunille, ja mullakin on olo kuin maratonin juosseella, joten tänään ei irtoa enempää. Pääasia on, että treenistä jäi sellainen fiilis jotta "Olipa mahtava treenata!". Seuraava kerta on suunnitteilla reilun viikon päähän.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)