ADHD koirapäivä

Aamulla oli pikkasen hermo kireällä ei_niin_hyvin levätyn yön jälkeen. Yöllä heräsin taas hirveään närästykseen joka tuntui lähinnä sydänkohtaukselta. Rintaa puristi niin ettei osannut kuin itkeä, tai ennemminkin huutaa kivusta. Illalla olin toki jo käynyt Mehiläisessä päivystyksessä, mutta mitään heti auttavaa poppaskonstia en sieltä saanut.

Aamulla oli siis hermo "hieman" kireällä ja olo jokseenkin voimaton. Tiuskin koirille aamupissillä turhasta ja olo oli yhä enemmän onneton. Tajusin sentään pitää aamulenkin lyhyenä jottei koirille tarvitse turhasta tiuskia. Katsoivat vaan mua jotta mikä sitä nyt taas vaivaa?

Päivällä Dina tuli meille harjoitteluhoitoon. Sillä todellakin oli jonkun sortin ADHD. :) Otto jäi melkein ovelle Merjan perään tahtomaan kun se huomasi että pentu on jäämässä tänne. Dina sinkoili ihan joka suuntaan. Olohuoneestä täysiä keittiöön, käännös ja vauhtia olohuonetta kohti. Syöksy Oton kimppuun joka johtaa sivuluisuna sohvan alle. Kolistellen ylös ja taas menoksi. Otto oli sentä leikissä mukana mutta Ruu huolestuneena kantoi lelujaan turvaan mokomalta riiviöltä. Dina oli yhtä heiluvaa häntää, mielistelevää kiemurtelua ja vikkelää punaista kieltä joka lipsutti jokaisen suupieliä johon ylttyi. Pari kertaa oli pakko sylittää neiti rauhoittumaan mutta koko puolituntia mitä hoitoharjoittelu kesti oli täynnä menoa ja meininkiä. Äidin perään ei siinä hässäkässä muistanut ja ehtinyt pieni flatti ikävöidä.

Merja tuli hakemaan Dinaa ja lähdettiin yhdessä tuumin ulkoilemaan. Kaikki neljä koiraa auton perään ja menoksi. Yritettiin ensin josko näyttelijänpuiston koirapuistossa ei olisi ketään ja voitaisiin mennä sinne. Koirat saatiin jotenkuten autosta hihnoihin, mutta koirapuisto olikin varattu. Takaisin siis sinkoilevien koirien kanssa autolle. Hihat meinasi taas palaa mutta sain lopulta koirat kulkemaan edes jotenkinpäin järjestyksessä.

Mentiin siis Puomitien pellolle. Ei muutakuin koirat ulos autosta ja taas hirmuinen sinkoilu joka suuntaan. Nyt ei ollut hihnoja ja koko pelto tilaa juosta. Siellä ne ADHD koirat nyt painoivat ympäriinsä. Kaikki kävivät tietenkin luttaamassa isossa ojassa ja Otto sai hirmuisia hepuleita. Merja on onnistunut puolivahingossa ehdollistamaan Oton pillille ja se tuli joka kerta kaukaakin hirmuista vauhtia pillin kuullessaan. Joka kerta sai tietty palkkaakin.

Kotona annoin koirille puruluut kaluttavaksi ja sen jälkeen niille maistuikin uni pari tuntia ketarat oikosenaan.

Oton viikko ja koiraluento

Otto on siedättynyt muihin uroksiin aika hienosti. Pili-labbiksen kanssa voidaan ulkoilla niin että molemmat ovat vapaana eikä Ottoa enää jännitä. Toki se pitää pientä hajurakoa ja puuhastelee omiaan, mutta pojat voivat lenkkeillä yhdessä ja vähän nuuskaista samaa hajua miltei vierekkäin. Menin tietenkin tätäkin hommaa vähän sössimään, kun koitettiin ulkoilla puolitoistavuotiaan saksanpaimenkoirauroksen kanssa. Otto käytti hyvin selkeää elekieltä että älä tule tänne kun en tykkää ja kaikki sujuikin ihan ok. Ehdin juuri sanoa että nyt me lähdetään kun on mennyt niin hyvin, niin samassa sitten rähähti. Otto ei tykännyt siitä että Onni alkoi sinkoilemaan liian läheltä häntä. Se oli vain liian peloittavaa. Mitään reikiä ei onneksi kumpaankaan tullut, pelkkää ääntä oli koko rähähdys. Mun olis kuitenkin pitänyt nähdä jo puoli minuuttia aiemmin että nyt riittää. Tuon episodin jälkeen ollaan kuitenkin ulkoiltu Pilin kanssa ja se on sujunut edelleen hyvin.

Yhtenä päivänä yritettiin lainata lenkkikaveriksi Mian Sadetta. Sade lähti meidän mukaan Tanyan taluttamana vähän hämillään. Radalla päästettiin koirat irti ja hetken niillä oli leikintynkää alkamassa. Sade kuitenkin vilkuili kotiinpäin. Lopulta radan kauimmaisessa nurkassa se päätti että nyt on liian jännää ja se yksinkertaisesti vain pinkoi kotiin. Ei auttanut perään huudot eikä namit kun neiti lähti koko pitkien kinttujen voimalla kaahaamaan. Kotiohan se oli suoraan mennyt ja Mia sanoikin jottei se ole ennen ollut yksin vieraiden mukana, vaan Valpuri on ollut aina sen kanssa.

Luennolla

Keskiviikkona päästiin koko päiväksi koiraluennolle aiheena lemmikin painonhallinta ja koiran ongelmakäyttyminen. Luennot piti ongelmakoirakouluttaja Rilla Nummisalo. Painonhallintaluento oli pitkälti hill'sin mainosta, mutta löytyi sieltä toki asiaakin. Koirien käyttäytymisen luento olikin hyvin mielenkiintoinen. Kaikkea en tähän pysty mitenkään referoimaan, mutta joitain omia juttuja kävin tauolla kysymässä.

Kysyin siitä miten mun tulisi toimia kun ohitetaan muita koiria. Ruuhan on mennyt aika mahdottomaksi sen jälkeen kun se doggisekoitus kävi sen kimppuun. Ja juuri kun se fyysisesti toipui niistä ruhjeista ja rei'istä, niin karannut ajokoira ahdisteli meitä pahasti, vaikkei ihan tappelemaan alkanutkaan. Ruulle on asiassa kamalinta ollut se, että doggisekoitus oli päättänyt jo kauan ennenkuin Ruu ehti sen nähdä, käydä Ruun kimppuun. Ruu vielä luotti mun hoitavan tilanteen ja meni kiltisti mun selän taakse kun ajattelin jotta minähän suojelen ja hoidan tilanteen. Suoraan sanottuna paskan marjat. Sen kokoinen koira tuli heittämällä mun yli, ohi ja päältä ja Ruu sai sen elukan kimppuunsa täynnä raivoa.

Rilla hyvin kuvaili miten Ruusta todennäköisimmin joka ulkoilulla tuntuu siltä kuin se olisi yksin yöllä hautausmaalla ja se pelkäisi joka kiven kaatuvan sen niskaan. Siltä on viety omanarvontunto ja luottamus (muihin koiriin ja mun kykyyn suojella sitä tosipaikan tullen). Puhuttiin siitäkin miten yritin kyllä toimia ihan oikein suojelemalla Ruuta, mutta vaikka sitä miten koittaa tehdä oikein niin ei sitä pysty yli voimiensa supersankariksi ryhtymään.

Aika samoja ohjeita sain joita olin itsekin ajatellut toimiviksi. Ruulla tuo ohitusten paheneminen on selvää epävarmuutta ja pelkoa. Kaikkien lenkkien tulisi olla mahdollisimman turvattuja ja ennakoitavia. Ruuta ei pitäisi viedä liian lähelle muita koiria vaan tarvittaessa poiketa toiselle tielle, vaihtaa kadunpuolta, mitävaan. Ruun työskentelyintoa tulisi myös käyttää hyväksi ja antaa Ruulle jokin pieni tehtävä, kuten namien maasta etsiminen (tässä tulee hyödynnettyä myös rauhoittavia signaaleja). Lisäksi Ruuta voisi opettaa pyynnöstä kulkemaan mun takana, niin sitten joskus kun "temppu" on tarpeeksi hyvin hanskassa ja on päästy siihen tilanteeseen että oikeasti voidaan ohittaa muita koiria, niin Ruu tekisi sen kulkemalla mun takana jolloinka sen ei tarvitse ensimmäisenä olla kohtaamassa ohitettavaa koiraa.

Ruuhan siis myös tuohon kahteen peräkkäiseen koiranhyökkäykseen liittyen pelkää ajokoiria. Näiden juttujen siedättymiseen ja luottamuksen palautumiseen voi Rillan mukaan kulua helpostikin 1-2 vuotta. Ja täällä kaupungissa ei noiden tilanteiden ennakoiminen ole aina kovin helppoa. Joko joku tulee yllättäen nurkan takaa tai jossain juoksentelee taas jokin irtokoira. Tai kuten tuo doggisekoitus... Mä jo ennakoin sitä olemalla toisella puolen katua etten joudu ohittamaan sitä. Vasta kun se oli mennyt parkkipaikalle pusikon taakse lähdin ylittämään tietä. Sieltä se vaan rykäsi päälle.

Eipä siis muutakuin hommiin...

Ikävän ikävät seuraukset

Ruu käväisi taas maanantaina lääkärissä. Virkku-neitosen perään ikävöinti oli ilmeisesti niin rankkaa hommaa, että itseään rauhoittaakseen Ruu nuoli taas jalkansa auki. Jalassa siis oli joskus pari kuukautta sitten haava joka ehti jo edellisistä nuoluamisista parantua. Jalka oli nyt kuitenkin aika kurjan näköinen ja passitin Petrin viemään Ruun lääkäriin. Tälläkertaa saatiin hoidoksi antibioottikuuri, Fuciderm-geeliä ja side tassun päälle joka maustetaan Bitter-Spraylla nuolemisen estämiseksi.

Maanantain ja tiistain välisenä yönä Petri soitti mulle koululle että Ruulla on joku hätänä. Se vain oli vinkunut ja ollut levoton ja jotenkin kipeän oloinen. Muistelin sitten että joskus jommallekummalle koiralle oli joku antibiootti jouduttu vaihtamaan, ja todennäköisesti se siis oli ollut Ruu ja Rilexine antibiootti. Nyt pitää kirjoittaa se muistiin kun viimeksi en näemmä tajunnut. Aamulla Petri jätti antibiootin antamatta ja päätti pitää etäpäivän jotta voi tarkkailla Ruuta. Ruu pääsi vähän niinkuin iskän kanssa töihin kun Petri oli kävellyt hakemaan työläppärin kotiin etäpäivää varten. Petri oli sitten Ruun kanssa mennyt vielä käymään tuossa lääkärillä ja antibiootti oli vaihdettu Synuloxiin.

Jänispaistia

Koirat sitten otti ja pyydysti jäniksen. Ja tappoi. Menin ammattikoululle aitaukseen juoksuttamaan koiria ja päästin koirat autosta irti. Ne meni aitaukseen edellä ja minä pistin portin kiinni. No sitten me se vasta huomattiin. Jänisparka oli jäänyt aitaukseen sisälle. Se oli sitten sen jänön menoa kun koirat pääsivät vauhtiin. Kaikessa karmeudessaan on pakko sanoa että se oli hienoa katseltavaa. Koirat elementissään saalistamassa. No jänis ei kauaa karkuun päässyt ja koirat kävivät siihen kiinni, Otto etunenässä. Siihen se jänö jäi sitten makaamaan ja kun en tajunnut antaa koirien hoitaa hommaansa loppuun oli se pitkäkorva itse päästettävä päiviltään. Vaikka eipä enää siinä vaiheessa henki paljoa pihissyt.

Koirilla silmät loistivat. Ne nuuskuttelivat kentän tarkkaan moneen kertaan läpi ja olisivat halunneet päästä portista katsomaan mihin jänön vein. Paska säkä jänikselle mutta elämä on.

T niinku Täyrellinen

On nuo koirat vaan niin Täydellistä sakkia, kun Otto tulee päivä päivältä paremmin toimeen vieraiden urosten kanssa ja Ruu nappasi näyttelystä ensimmäisen T:n niinku täydellisen.

Otto siis on oikein yllättänyt kun se koulussa metsäntuntemustunnilla aurinkovuoressa olisi pistänyt ihan leikiksi luokkakaverin leikatun uroksen kanssa! (kyllä, saatiin koirat mukaan tunnille) Ei mitään kitinöitä ja pörinöitä vaan tosi hupia. Meinasin silmät tiputtaa päästäni! Pari päivää myöhemmin ulkoiltiin kämppisnaapurin Heidin ja Pili-labbiksen kanssa. Koirat olivat vapaana. Ottoa hirvitti kyllä ja se aluksi vähän murisi, mutta kun se huomasi saavansa olla rauhassa se piti kiltisti vaan pientä hajurakoa Piliin. Ei mitään tappeluita! Tosin tämä vaati sitä että Pili on niin kiltti eikä haasta riitaa. Ottokin uskalsi sitten olla ihan kauniisti!

Ruu siis nappasi Valkeakosken KR näyttelystä elämänsä ensimmäisen T:n. Tuomari ei tykännyt Ruusta vissiin alkuunkaan ja tuli vielä toteamaan miten tämä on AIVAN liian iso ja se on PAHA virhe. Itseä koko homma vain huvittaa, mutta rotumääritelmässä lukee että tyyppi kokoa tärkeämpi. Eli ei PAHA virhe. Mittaustulokseksi saatiin kuitenkin "vain" 55,5cm. Meinasi jo naurattaa kun kehäsihteeri näpelsi harmaita ja ruskeita nauhoja mutta tuomarin kanssa kuitenkin valkkasi meille sen keltaisen. Hylätty oliskin ollut paljon kovempi juttu! :D

Ruu AVO T

Ruun tulos ei jaksa harmittaa, mutta tuomarin tuomarointi jaksaa ihmetyttää. Valkomerkkisellä porokoiranartulla oli liian vaaleat merkit (?). Merkit siis ihan normaalin kokoiset ja noh, valkoiset. Mitä muuta voi olla koiralla joka on väriltään musta valkoisin merkein? Erittäin arka narttu taasen sai heittämällä EH:n vaikka seisoi kokoajan häntä koipien välissä vaikkei siihen kukaan olisi koskenutkaan, puhumattakaan kun se väisti tuomaria kopeloitaessa.

No näitähän sattuu ja löytyy. Seuraava näytelmä Jyväskylän KV marraskuussa.

Otto lääkärissä

No niimpä siinä sitten kävi että silmätulehdushan tuo oli. Tulehdus on vaan toisessa silmässä, mutta siinä Ruukin oli oikeassa että silti pitää molemmat hoitaa. Silmävoidetta lähti matkaan. Kyselin samalla muuta koiriin liittyvää, ja Otto ei ole lihava. "Ei sen mikään vinttikoira ole tarkoitus ollakaan, kyllä se on ihan terveen painoinen", sanoi lääkäri kopeloituaan Ottoa.

Ruun laihtumisesta kerroin myös ja naisreissuista, johon ohjeeksi saatiin tietty yksinkertaisesti "antaa sen syödä reilusti". Tohtori meinasi myös että varmasti sydänsurut ja astutusreissut ovat laihduttaneet miestä. Saatiin myös lupa vaihtaa Intestinal nappulat Joseran SensiPlussaan pikkuhiljaa.

Ruu uusiin naimisiin

Ruu kävi viimeviikolla taas riiuureissuilla. Lopputuloksena kaksi kertaa naimisiinmeno pikkumustan Virkku-neitosen kanssa. Astutukset siis sujuivat mallikkaasti, Ruu ei taaskaan suostunut astumaan ennenkuin päivä oli kohdillaan. Toiseen astumiseen Ruun oli jo käytettävä hieman suostuttelua ja pian pariskunta oli ollut kuuleman mukaan naimisissa karviaispensaan katveessa kolme varttia. Hyvä Ruu! Kyllä se vaan näjemmä ossaa!

Mutta voi mitkä sydänsurut tästä rakkaustarinasta alkoikaan. Ruu on kotona ulvonut, kiivennyt kallellaan olevien sängynrunkojen päälle istumaan nähdäkseen ikkunasta. Pään se oli tunkenut tuuletusikkunan ritilään kiinni ja laulanut sydänsurujaan maailmalle. Se oli syönyt hajamielisen hitaasti ja yhtenä aamuna jopa jättänyt puolet ruuasta syömättä! Siis ahmatti_kaiken_syövä_Ruu! Jättänyt syömättä! Ruu onkin nyt ihan liian hoikka, kun tarkoitus oli saada herraa hieman lihomaan ja laihtumaan on käynyt, niin mahtanut tuo naimisiinmeno ja sydänsurut olla kuluttavaa puuhaa.

Ruu ikävöi

Lisäsin ruokaa reilusti kahdella desillä päivässä. Nyt menee 6dl päivässä ja on pikkaisen tuhtia tuo intestinal pöperö (20/30)... Siksi määrä ollutkin aluksi aika pieni, mutta lisää se vaan näyttää tarvitsevan. Lauantain näyttelystä ei kannata toivoa ihmeitä tuollaisen hoikkeliinin kanssa. "Komea mutta ohkanen" on vissiin Ruun motto nyt.

Otto on menossa taas kerran lääkäriin. Silmätulehdus vaivaa ja kummasti vain toisessa silmässä. No samallahan se täällä menee kun Tampesteriin oli kuitenkin tultava käymään oman hammaslääkärin takia. Pääsee sitten Ottokin ihan omalle lääkärille. Ruu olisi kovasti innokas taas Oton silmiä hoitamaan, ja on kovasti sitä mieltä että saattaa se vaiva olla molemmissakin silmissä. Saas nähdä kuinka oikeaan tällä kertaa osuu.