No sieltä koepaloista se sitten selvisi, että Oiva sairastaa IBD (Inflammatory Bowel Disease) -nimistä sairautta. Suomeksi siis krooninen tulehduksellinen suolistosairaus.
"Tutkimustulos: Kohtalainen lymfoplasmasytäärinen gastriitti"...
..."Ohutsuolen limakalvossa on kohtalainen lymfoplasmasytäärinen tulehdussoluinfiltraatio, joka ulottuu rauhasten alapuolelle. Rauhaset ovat hyperplastiset ja ohutsuolessa villusten koko vaihtelee. Imutiehyeet ovat paikoin lievästi laajentuneet. Tämän tyyppiset tulehdusmuutokset ohutsuolessa ovat usein kliinisesti merkittäviä. Niiden tarkkaa syytä ei tunneta, mutta ne ovat luonteeltaan yleensä immunopatologisia."...
Nyt jatketaan edelleen Hypoallergenic-ruokavaliolla (allergiaruoka vähentää kuormitusta suolistossa verrattuna tavalliseen ruokaan) ja Tylosiinilla. Nyt kun oireiden syy on selvillä, pyritään närästyslääkkeet pikkuhiljaa jättämään pois. Ne kuitenkin hoitavat vain oiretta, ei aiheuttajaa. Jos Oiva ei pärjää ilman mahansuojalääkkeitä (Nexium ja Antepsin) tai tulee muuta oireilua, otetaan kuvioihin kortisoni. Lääkäri kehoitti olemaan pelkäämättä kortisonia: Silloin kun koira sitä oikeasti todella tarvitsee, siitä saatava hyöty on suurempi kuin haitat.
Saatiin lupa käydä ottamassa rokotukset, kun nyt on hyvä vaihe menossa. Ne olisikin vanhentuneet ensiviikon tiistaina, joten nyt heti perjantaina käydään rokotuksilla.
Aikalailla on pää pyörällä vielä, vaikka eihän diagnoosin saaminen mitään varsinaisesti muuta. Paitsi sen, että Oivaa voidaan hoitaa oikein.
keskiviikko 14. elokuuta 2013
tiistai 13. elokuuta 2013
Kuperkeikkaa!
Oivalla oli eilen vapaapäivä. Tai siis, kun se viikon makasi taas sohvalla mahavaivojen ja tähystyksen takia ja sen jälkeen lenkkeiltiin kolmena päivänä, ajattelin että olis hyvä olla yksi vapaapäivä lenkkeilystä ja huilata. Oiva kun menee ja tekee kaiken aina täysiä, niin jotenkin se tuntui sopivalta pitää yksi huilipäivä. Terve koira varmasti lenkkeileekin ongelmitta joka päivä, mutta Oivan lasken osittain toipilaaksi, vaikka nyt hyvä kausi taas näkyy olevankin. Ja onneksi on!
Oiva ei niin tainnut perustaa mun hienosta vapaapäiväajatuksesta. Onneksi toimelias napero keksii itselleen puuhasteltavaa, ja tältä se vapaapäivä sitten näytti:
Oiva ei niin tainnut perustaa mun hienosta vapaapäiväajatuksesta. Onneksi toimelias napero keksii itselleen puuhasteltavaa, ja tältä se vapaapäivä sitten näytti:
 |
| Kuperkeikkaa! |
 |
| Oiva ja rotta |
 |
| :) |
sunnuntai 11. elokuuta 2013
Oivassa on taas virtaa!
Heti tähystystä seuraavana päivänä Oivalla oli jo energiaa vaikka muille jakaa. Otettiin Oivis mukaan hihnalenkille. Puin sille Ruun vanhat valjaat, ettei hihna paina kurkkua. Valjaat oli liian isot, mutta kyllä ne kiristämällä päällä sai pysymään. Oivis juoksi täysiä koko matkan, vaikka hihna loppui. Se pukitteli kuin pieni varsa ja sai hirmuisia hepuleita. Järveen oli pakko päästä kastautumaan ja uida vimmalla ympäriinsä vaikka hihna loppui. (Vähän niinku kuntopyörä: Ajaa täysiä, mutta maisemat ei vaihdu :D ). Ihanaa, kertakaikkiaan ihanaa katsella tuota koiraa tuommoisena!
Eilen kävin sitten ostamassa Oivalle ihan ikiomat Hurtan lifeguard heijastinvaljaat. Hienon hienot oranssi-keltaiset. Oivalla on käytössä autossa yhdet toiset Ruun vanhat valjaat turvavöinä (silloin kun matkustaa takapenkillä), ja niillä on lenkilläkin joskus käyty, mutta Oiva ei tunnu tykkäävän niistä kun ovat Y-malliset. Nyt on sitten omat, täysin sopivat ja L-malliset valjaat. Pannassa tuota on tullut melkein aina kyllä vietyä, mutta ompa nyt syyspimeille heijastinmukavat sitten olemassa. :)
Eilen päätettiin sitten mennä metsälenkille, kun virtaa oli edelleen. Kuonokoppakin oli ostettuna, niin päästiin sitä kokeilemaan. Ajattelin että Oiva halvaantuu mokomasta vempeleestä täysin, mutta melko reippaasti se pisteli menemään häntä pystyssä. Välillä koitti raapia koppaa pois naamastaan. Sitten tuli iso oja. Oiva heti sinne että molskis vaan ja yritti sitten näppäränä koirana nähtävästi hukuttaa mokomaa kuonokoppaa ja naarasi sillä koko ojan kasvillisuudet. Ojasta nousi vesimonsteri, jonka kopasta roikkui erinäinen lajitelma kaikenmaailman vesikasveja. :D
Matka jatkui. KEPPI! Oiva kepin kimppuun ja ihan kimpaantuneena mokomasta viallisesta kepistä! Miten voi olla, ettei sitä saa muka syötyä?!?! Alettiin sitten katsella että saako se läähätettyä kuonokopassa tarpeeksi. Suun se saa kyllä auki, mutta sillä on aina hirttänyt turbo siihenmalliin kiinni, että se läähättää isosti. Niin että kielikin roikkuu polvissa kun vauhtia on tarpeeksi. Asiaa siinä pohtiessamme Oiva oli koukannut tieltä metsään ja sieltä tullessaan sillä oli kuonokopan yläreuna (siis kuonon päällä kulkeva osa) suussa. Siis samalla tavalla kuin hevosen joskus saavat riimun turvanpäältä kulkevan osan suuhunsa, ja siinähän se sitten on. Kireämmällekkään en ollut iljennyt koppaa laittaa.
Otettiin kuonokoppa pois, ja siitäkös se riemu sitten repesikin. Oiva juoksi ihan vimmatusti joka suuntaan, ja hetken touhua katseltuamme todettiin, ettei se kyllä täysiä viilettäessään pysty/uskalla/tajua kopan kanssa tarpeeksi läähättämään.
Jokunen aivosolu on murkulla alkanut oikeaan tahtiin raksuttaa, sillä se suostui (tiukalla käskytyksellä) jättämään hienoja keppejä rauhaan. Yleensä se on viisveisannut mun olemassaolosta, ja syö/silppuaa tyytyväisenä keppinsä ojan toisella puolella tai lähtee karkuun. Eikä sen kaiken keppisilpun syöminenkään ole kovin terveellistä ainakaan Oivan vaivoilla. Tiukalla "EI OTA!" ärjäisyllä se lakkaa kepin syömisen, ja iloisella "TULE!" hihkaisulla suostuu sitten kepakon jättämään.
Asiasta taas kukkaruukkuun, kun tuo tähystys on pyörinyt tietenkin mielessä. Lappalaiskoirafoorumilla löytyi semmoinen kokemus asiasta, että koira oireili mutta tähystyksessä ei ollut näkynyt yhtään mitän. vasta koepalat olivat kuitenkin silti osoittaneet kroonista tulehdusta. En tietenkään Oivalle sitä IBD:tä toivo, mutta toivon että koepaloista selviäisi jokin syy ja että sitä pystyisi sitten hoitamaan.
Eilen kävin sitten ostamassa Oivalle ihan ikiomat Hurtan lifeguard heijastinvaljaat. Hienon hienot oranssi-keltaiset. Oivalla on käytössä autossa yhdet toiset Ruun vanhat valjaat turvavöinä (silloin kun matkustaa takapenkillä), ja niillä on lenkilläkin joskus käyty, mutta Oiva ei tunnu tykkäävän niistä kun ovat Y-malliset. Nyt on sitten omat, täysin sopivat ja L-malliset valjaat. Pannassa tuota on tullut melkein aina kyllä vietyä, mutta ompa nyt syyspimeille heijastinmukavat sitten olemassa. :)
Eilen päätettiin sitten mennä metsälenkille, kun virtaa oli edelleen. Kuonokoppakin oli ostettuna, niin päästiin sitä kokeilemaan. Ajattelin että Oiva halvaantuu mokomasta vempeleestä täysin, mutta melko reippaasti se pisteli menemään häntä pystyssä. Välillä koitti raapia koppaa pois naamastaan. Sitten tuli iso oja. Oiva heti sinne että molskis vaan ja yritti sitten näppäränä koirana nähtävästi hukuttaa mokomaa kuonokoppaa ja naarasi sillä koko ojan kasvillisuudet. Ojasta nousi vesimonsteri, jonka kopasta roikkui erinäinen lajitelma kaikenmaailman vesikasveja. :D
Matka jatkui. KEPPI! Oiva kepin kimppuun ja ihan kimpaantuneena mokomasta viallisesta kepistä! Miten voi olla, ettei sitä saa muka syötyä?!?! Alettiin sitten katsella että saako se läähätettyä kuonokopassa tarpeeksi. Suun se saa kyllä auki, mutta sillä on aina hirttänyt turbo siihenmalliin kiinni, että se läähättää isosti. Niin että kielikin roikkuu polvissa kun vauhtia on tarpeeksi. Asiaa siinä pohtiessamme Oiva oli koukannut tieltä metsään ja sieltä tullessaan sillä oli kuonokopan yläreuna (siis kuonon päällä kulkeva osa) suussa. Siis samalla tavalla kuin hevosen joskus saavat riimun turvanpäältä kulkevan osan suuhunsa, ja siinähän se sitten on. Kireämmällekkään en ollut iljennyt koppaa laittaa.
Otettiin kuonokoppa pois, ja siitäkös se riemu sitten repesikin. Oiva juoksi ihan vimmatusti joka suuntaan, ja hetken touhua katseltuamme todettiin, ettei se kyllä täysiä viilettäessään pysty/uskalla/tajua kopan kanssa tarpeeksi läähättämään.
Jokunen aivosolu on murkulla alkanut oikeaan tahtiin raksuttaa, sillä se suostui (tiukalla käskytyksellä) jättämään hienoja keppejä rauhaan. Yleensä se on viisveisannut mun olemassaolosta, ja syö/silppuaa tyytyväisenä keppinsä ojan toisella puolella tai lähtee karkuun. Eikä sen kaiken keppisilpun syöminenkään ole kovin terveellistä ainakaan Oivan vaivoilla. Tiukalla "EI OTA!" ärjäisyllä se lakkaa kepin syömisen, ja iloisella "TULE!" hihkaisulla suostuu sitten kepakon jättämään.
Asiasta taas kukkaruukkuun, kun tuo tähystys on pyörinyt tietenkin mielessä. Lappalaiskoirafoorumilla löytyi semmoinen kokemus asiasta, että koira oireili mutta tähystyksessä ei ollut näkynyt yhtään mitän. vasta koepalat olivat kuitenkin silti osoittaneet kroonista tulehdusta. En tietenkään Oivalle sitä IBD:tä toivo, mutta toivon että koepaloista selviäisi jokin syy ja että sitä pystyisi sitten hoitamaan.
torstai 8. elokuuta 2013
Tähystys
Nyt on tähystetty. Mitään hälyyttävää ei silmämääräisesti ollut näkynyt, mutta tarkemmat vastaukset tulevat sitten noin viikon kuluttua kun koepaloista saadaan tulokset.
 |
| *nips* |
keskiviikko 7. elokuuta 2013
Kuulumiset ennen tähystystä
Oiva oli lääkärikeikan jälkeen todella väsynyt (ulkona eteni kävelemällä semmoiset 150m kerrallaan), ja parina aamuna ei syönyt aamuruokiaan ollenkaan. Yhtenä päivänä ei kelvannut edes kädestä Tylosiinien päälle, niin piti laittaa pillerien perään ruiskulla vettä. Sitten maanantai-iltana Oiva söi ja sen vointi alkoi normalisoitua.
Nyt Oiva voi kokolailla hyvin ja huomenna on tähystys. Ehdin jo pelätä, että se ehtii päästä niin huonoon kuntoon, ettei sitä uskalla nukuttaa toimenpiteeseen, mutta onneksi vointi kääntyi hyväksi. Melkoinen on-off vaiva tää kyllä on, kun saattaa tulla tosi kipeäksi nopeasti ja sitten parantuakkin ihan päivässä parissa.
Tänään Oiva teurasti Wellun tyynyä makkarissa ja raahasi sen sitten sohvalle, jossa kuperkeikkaili sen kanssa. Riehaantumista kesti hetken, kunnes huvi loppui nieleskelykohtaukseen. Onneksi on nyt sitten jo huomenna tähystys. Toivottavasti selviää jotain. Ei mitään kamalaa, mutta hoidettavaa, kiitos.
Nyt Oiva voi kokolailla hyvin ja huomenna on tähystys. Ehdin jo pelätä, että se ehtii päästä niin huonoon kuntoon, ettei sitä uskalla nukuttaa toimenpiteeseen, mutta onneksi vointi kääntyi hyväksi. Melkoinen on-off vaiva tää kyllä on, kun saattaa tulla tosi kipeäksi nopeasti ja sitten parantuakkin ihan päivässä parissa.
Tänään Oiva teurasti Wellun tyynyä makkarissa ja raahasi sen sitten sohvalle, jossa kuperkeikkaili sen kanssa. Riehaantumista kesti hetken, kunnes huvi loppui nieleskelykohtaukseen. Onneksi on nyt sitten jo huomenna tähystys. Toivottavasti selviää jotain. Ei mitään kamalaa, mutta hoidettavaa, kiitos.
sunnuntai 4. elokuuta 2013
Yöpäivystykseen
Oivahan ehti torstaina laavulla ollessamme syödä jotain epämääräistä rannasta. Varmaankin se oli jokin pieni kalan tms raato, ja eihän Oiva semmoista aarretta pois luovuttanut, vaan sinne meni parempiin suihin se. Koitappa tehdä vaihtokauppaa, että ota täältä kuule mielummin tämmöinen hyvä allergianappula...
Perjantaina ja lauantaina aamulla Ruoka ei oikein kelvannut, mutta söi sitten kuitenkin myöhemmin aamupäivällä ja iltaruoka meni kokolailla normaalisti. Eilen oltiin vielä lenkilläkin iltapäivällä ja Oiva oli ihan reipas. Illalla leikkikin tässä sisällä vielä. Sitten myöhemmin illalla noin 10 aikaan se meni yhtäkkiä kipeäksi. Se nieleskeli ja nikotteli ihan ylikorostuneesti, ja yökkäsi välillä. Läähätti, kuolasi, käveli paikasta toiseen ja koitti välillä venytellä etupäätään leikkiinkutsuasentoon. Se jopa vähän vinkui, vaikkei mikään piippailija normaalisti olekkaan.
Käytiin pihalla. Hulluntavalla olis pitänyt saada syödä ruohoa. Jos ei antanut, olis kelvannut pujo, nokkonen ja koristepensaan lehdet. Oksennusta ei tullut, vain pari isoa röyhtäisyä, vaikka Oiva oli selvästi todella huonovointinen. Sitten se rauhoittui nukkumaan hetkeksi. No meni kai 5-10 minuuttia kun se nieleskely ja läähättely alkoi uudestaan. Torkahdellessaankin se hengitti todella nopeasti ja puuskuttavasti.
Vajaa pari tuntia sitä katselin kun se torkahti aina välillä ja alkoi kipuilun aina uudelleen. Soitin sitten Vethaussiin. Tai siis Univettiin. Hoitaja meinasi että pakko se on katsoa, ja niinhän se olikin. Kuka siitä mitään luurin päässä osaisi sanoakaan sen enempää kuin minäkään.
Puoli yhdeltä yöllä oltiin sitten Univetissä. Lääkäri kopeloi Oivan mahan, mittasi kuumeen ja kuunteli sydämen ja keuhkot. Mahassa ei ollut erityistä aristusta, joten todettiin torstain omatoimiherkuttelun nähtävästi aiheuttaneen ylävatsan korvennusta ja närästystä. (Ja itse samasta vaivasta pari kertaa päivystyksessä maanneena tiedän, että se kipu voi olla yhtä helvettiä. Siinä ei paljon renniet auta vaikka rouskuttaisi kolme paketillista, kun ei auta aina reseptilääkkeetkään). Oiva sai piikkinä Cereniaa pahoinvointiin ja Nexiumia närästykseen. (En edes tiennyt että sitä voi saada piikkinä, luulin että lääkkeen pitää mennä mahaan ja vaikuttaa siellä paikallisesti). Lisäksi kotiin saatiin Nexiumia pillereinä, ja vaihdettiin Pepcidit taas niihin. Muuten lääkitys on jo ennestään vaivan hoitoon oikea, joten se Tylosiinit ja Antepsinit pysyy ennallaan.
Kotona Oiva taas alkoi rauhoittua vaikka se vielä vähän nieleskelikin. Alkuyön se nukkui kuin liimattu mun kyljessä, ja sitä se ei ylensä tee ellei sillä joku ole huonosti. Tänään nieleskelyä on ollut paljon vähemmän, mutta ruoka ei ole maistunut ollenkaan. Tosi väsynyt se on kyllä, mutta tuskin se mahakivuiltaan ihan kamalasti sai nukuttuakaan. Kai tää taas tästä.
Perjantaina ja lauantaina aamulla Ruoka ei oikein kelvannut, mutta söi sitten kuitenkin myöhemmin aamupäivällä ja iltaruoka meni kokolailla normaalisti. Eilen oltiin vielä lenkilläkin iltapäivällä ja Oiva oli ihan reipas. Illalla leikkikin tässä sisällä vielä. Sitten myöhemmin illalla noin 10 aikaan se meni yhtäkkiä kipeäksi. Se nieleskeli ja nikotteli ihan ylikorostuneesti, ja yökkäsi välillä. Läähätti, kuolasi, käveli paikasta toiseen ja koitti välillä venytellä etupäätään leikkiinkutsuasentoon. Se jopa vähän vinkui, vaikkei mikään piippailija normaalisti olekkaan.
Käytiin pihalla. Hulluntavalla olis pitänyt saada syödä ruohoa. Jos ei antanut, olis kelvannut pujo, nokkonen ja koristepensaan lehdet. Oksennusta ei tullut, vain pari isoa röyhtäisyä, vaikka Oiva oli selvästi todella huonovointinen. Sitten se rauhoittui nukkumaan hetkeksi. No meni kai 5-10 minuuttia kun se nieleskely ja läähättely alkoi uudestaan. Torkahdellessaankin se hengitti todella nopeasti ja puuskuttavasti.
Vajaa pari tuntia sitä katselin kun se torkahti aina välillä ja alkoi kipuilun aina uudelleen. Soitin sitten Vethaussiin. Tai siis Univettiin. Hoitaja meinasi että pakko se on katsoa, ja niinhän se olikin. Kuka siitä mitään luurin päässä osaisi sanoakaan sen enempää kuin minäkään.
Puoli yhdeltä yöllä oltiin sitten Univetissä. Lääkäri kopeloi Oivan mahan, mittasi kuumeen ja kuunteli sydämen ja keuhkot. Mahassa ei ollut erityistä aristusta, joten todettiin torstain omatoimiherkuttelun nähtävästi aiheuttaneen ylävatsan korvennusta ja närästystä. (Ja itse samasta vaivasta pari kertaa päivystyksessä maanneena tiedän, että se kipu voi olla yhtä helvettiä. Siinä ei paljon renniet auta vaikka rouskuttaisi kolme paketillista, kun ei auta aina reseptilääkkeetkään). Oiva sai piikkinä Cereniaa pahoinvointiin ja Nexiumia närästykseen. (En edes tiennyt että sitä voi saada piikkinä, luulin että lääkkeen pitää mennä mahaan ja vaikuttaa siellä paikallisesti). Lisäksi kotiin saatiin Nexiumia pillereinä, ja vaihdettiin Pepcidit taas niihin. Muuten lääkitys on jo ennestään vaivan hoitoon oikea, joten se Tylosiinit ja Antepsinit pysyy ennallaan.
Kotona Oiva taas alkoi rauhoittua vaikka se vielä vähän nieleskelikin. Alkuyön se nukkui kuin liimattu mun kyljessä, ja sitä se ei ylensä tee ellei sillä joku ole huonosti. Tänään nieleskelyä on ollut paljon vähemmän, mutta ruoka ei ole maistunut ollenkaan. Tosi väsynyt se on kyllä, mutta tuskin se mahakivuiltaan ihan kamalasti sai nukuttuakaan. Kai tää taas tästä.
torstai 1. elokuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)