Omituisten otusten kerho

Otto on outo. Ma, ti ja ke se riiputti oikeaa korvaansa, kulki pää vinossa ja ravisteli päätään vimmatusti. Ei kuitenkaan menty lääkäriin, kun tätä oireilua kesti päivässä maksimissaan 2 puolentunnin jaksoa. Korva on siisti, ei haise, ei möhnää ja sitä huuhdottiin pari kertaa kotona. Muun ajan Otto oli ihan normaali eikä korva vaivannut.

Eilen koirat joutuivat oikein saippuapesulle. Kevätpesu, jos meinaavat mun peiton alla nukkua jatkossakin. :) Samalla tuuppasin koiriin Milbemax matolääkkeet.

Aamulla Otto sitten kieltäytyi syömästä. Maistoi se pari nappulaa mutta ei suostunut syömään. Ajattelin josko sen on maha kipeä matolääkkeestä. Pihalla tulostukset olivat kuitenkin normaalit, eikä matojakaan ainakaan nähtävissä ollut. (Ei sillä, ei niillä mitään oireita madoista ole ollutkaan). Ovat ne kuitenkin hiirestäneet ja myyrästäneet talven ja syöneet kaikki saaliinsa, joten ei ne madotkaan kai mahdottomuus olisi.

Noh, Otto on siis muuten nyt aika normaali, mutta se ei syö. En muista olisiko Ruun tulon jälkeen tapahtunut kuin kerran aiemmin ettei herra syö. Ja Ruukin on jo kolme ja melkein puoli. Ei siis muuta kuin tarjotaan ruokaa uudelleen illalla. Ei se onneksi pieneen paastoon kuole, ja lopulta luulis nälänkin olevan. :)

Ruu FIN MVA

Tänään käytiin näyttelyssä, ja pitkän palelemisen jälkeen saaliina serti ja Ruu on nyt FIN MVA!!! Sertin lisäksi Ruu oli PU-1 ja VSP. :)

Arvostelun voi lukea Oton ja Ruun omalta sivulta (Ruu -> näyttelyt), jonne pääsee edelleen tuolta oikeasta reunasta.

Ressi

Mullon ihan tajuton ressi, ja se näkyy koirissakin. Otosta on tullut sylivauva joka änkemällä änkee itsensä öisin kainaloon nukkumaan. Ja jos ollaan aamupissityksellä puoli tuntia, niin hän ei löydä paikkaa tehdä tarpeitaan, vaikka hätä näyttäisi olevan. Ruu on puolustuskannalla kaikkiin asioihin ulkona. Koiria nähdessä pitää alkaa pöljäilemään, tai muuten vaan olla kuin ellun kanat ja vinkua joka asiasta. Sisälle kun tullaan ja kuivataan, niin pitää vinkua ja yrittää livistää kuivauksesta. Kun sitä sitten komentaa takaisin, tulee esiin "Aina_äiti_hakkaa!" -ilme, vaikka koiraan ei olisi koskenut pitkällä tikullakaan. Ja Otto karkailee taas kun ollaan metsässä. Ja tämä koko soppahan ei yhtään vähennä mun ressiä. Oravanpyörä on valmis.

Näyttötyö palautui äidinkielen opettajalta ja yksi stressin aihe on vähemmän, kun korjailtavaa on vain muutama pilkku, joita on joko liikaa tai puuttuu kokonaan. Se on siis ihan pikkuhomma, ja numeroksi äidinkielen opettaja antoikin 4½! Sehän ei toki lopullinen numero ole, kun hevosaineiden opettajat arvioivat siitä vielä asiapuolen oikeellisuuden ja loogisuuden ja mitä kaikkea. Vartin esitys aiheesta on vielä väkerrettävä, mutta homma on siis voiton puolella jo ja reilusti.

Täänään ja huomenna on kouluratsastuksen tehokurssit ja sunnuntaina harjoituskoulukilpailut joissa tuuppaan K.N. Specialin, saman kuin sitten keväämmällä näytöissä. Ja ne näytöt vasta stressiä sitten aiheuttaakin! Kaikki mahdollisuudet mitä irti olen saanut ja joihin on varaa, olen yrittänyt hyödyntää. Nyt näyttääkin että viimeisen kahden viikon aikana on tullut ratsastettua kaikkina muinna päivinä paitsi kahtena päivänä. Toisena en vaan ehtinyt, ja toisena oli lonkka niin kipeä ratsastuksesta etten päässyt kunnolla kävelemään. Onneksi se oli nopeasti ohimenevää laatua ja taas pääsi siitä seuraavana päivänä kyytiin kun varovasti venytti koipensa siihen hevosen selän muotoiseksi. :)

Jokohan se riittäis mun ressaamisista.

Projekti "Ruu odottaa ruokaansa hiljaa" on edistynyt. Vielä viikko sitten tönötettiin helposti kolmekin minuuttia ennenkuin vinku ja sähläys loppui, ja tänä aamuna aika oli alle puoli minuuttia, ja sekin hiljaisempaa vinkunaa ilman sähellystä. On se hyvä herätä tässä vaiheessa opettamaan yli 3v koiraa odottamaan ruokaansa hiljaa kun se on tähän asti saanut siitä vinkua...
Vaikuttaiskohan asiaan se että Otto juoksi pienenä ruokakippoaan karkuun varsinkin ruoka-aikoina kun syöminen oli ihan yök yök -touhua (ja sen näköinen rimppakinttu se sitten olikin), ja sitten oli kerrankin kiva kun taloon tuli koira joka tykkää syödä... Paha sanoa, onneksi tuo Ottokin on nykyään ahneempi ja syö ruokansa ja jopa odottaa sitä. Onneksi tosin hiljaa. :)

Maanantaina olis sitten Ruun näyttely taas pitkästä aikaa. Kovin kummoiset odotukset ei ole, tuomari kuuleman mukaan hyvin tiukka, ja varsinkin niissä asioissa jotka Ruussa ovat "virheitä". (Mitä, ei siinä mitään virheitä ole jos multa kysytään!). Eli koko on ylärajalla ja liikkeessä häntä nousee usein turhan korkealle. Kun tähän soppaan lisätään mun ressi ja Ruun reagoiminen siihen, niin jos nyt suunnilleen kunnialla selvitään niin hyvä juttu. Kyllähän Ruu noin muuten on yleensä osannut käyttäytyä näyttelyissä. Se ei arastele tuomaria, ei rähise muille koirille kehässä, osaa seistä ja useimmiten juostakkin. :)

Otto 5v

Otolla oli eilen synttärit ja viisi vuotta napsahti mittariin! :) Käytiin ulkoilemassa Heddan ja Tuiren kanssa Kirskaanniemessä, ja on siitä Otosta tainnut aikuinen tulla: Se ei karannut yhtään kertaa!

Kotona oli vuorossa sitten synttärilahja, eli pehmovirtahepo josta lähtee vinkeä röhmötys kun sitä haukkaa. Otosta lahjoineen olisi olemassa videotakin, kunhan saisin sen jotenkin hankittua tänne nettiin asti... Ruu koitti aktiivisesti varastaa lelua ("Eiku osallistua leikkin", huutaa Ruu) mutta Oton mielestä yhtä hauskaa kaikki: virtahepo, Ruu, Ruu, virtahepo. Kunhan ääntä lähtee ja jotakin voi pureskella! :D

Tänään oltiin tylsästi pidemmällä hihnalenkillä, mutta jos huomenna saisi aamusta aikaiseksi lähteä tutkimaan Viitasenperän lenkkiä. Jos siellä ei ole kunnolla polkuja, niin eksyn taas varmasti. Pitää siis lähteä Hyvin Ajoissa, jotta ehtii töihin eksymisistä huolimatta. :D

Minä: Missä koti? Mennään kotiin! Etsi, missä koti?
Koirat: JEE! Se on eksynyt! Pidempi lenkki tulossa!

Jotta se niistä sankarikoirista. :D

Ikävä löytö

Eilen siis suunnattiin ulkoilemaan ja kaikki olikin kivaa kunnes koirat tekivät astetta kurjemman löydön. Otto ja Ruu saivat hajun nenäänsä kun metsätiellä käppäiltiin ja sitten ne menivät ja tutkivat jotakin mättään takana. Kun Ruu nosti kaikki karvat niskasta häntään asti pystyyn tiesin että se löytö olisi ihmisenkin hyvä käydä tarkistamassa.

Siellä oli kuollut koira. :( Ammottava reikä keskellä ostaa ja silmät syöty. Koira oli musta, karkeakarvainen ja koko n. 55cm ja 25kg. Kovin kauaa se ei siellä ole voinut olla kun päällä ei ollut lunta ja ainakaan vajaa viikko sitten Otto ja Ruu ei samassa paikassa sitä vielä haistaneet.

Ilmoitin koirasta löytöeläinkotiin, jos sattuisi että sitä joku kaipaa. Vaikka todennäköisintä kai että omistajansa sen sinne olisi ampunut, mutta kun oli hautaamattakin jätetty sinne vaan lojumaan.

Reilu viikko sitten löytyi koirapuistoa vastapäätä kissa kuolleena pahvilaatikossa. :( Mitä seuraavaksi? Työmatkalla hevonen koivet ojossa keskellä tietä? Voisi tää kuolleiden elukoiden löytäminen nyt riittää...

Pitkästä aikaa

Ompas taas hurahtanut aikaa viime kirjoittelusta! Töissä on pitänyt kiirettä, samoin opinnäytetyön parissa. Kaikki ylimääräinen aika onkin sitten jäänyt koirien kanssa ulkoiluun ja tämän viikon sairasteluun.

Koirat on siis olleet viikon hävettävän vähällä liikunnalla kun itse on maannut kipeänä. Pari kertaa olen jaksanut kuitenkin raahautua auton ja koirien kera keskelle metsää ja kyllähän nuo sitten toisiaan liikuttavat. Eilen jaksoin jo itsekin kolmevarttia käppäillä ja kyllä koiratkin ottivat ilon irti elämästä. Ja Otto ei ole nyt karkaillut vaikka vähän vaan on päässytkin kirmailemaan! Meinaakos se alkaa vanhaksi? Viikon päästä tulee Otolle jo 5v täyteen! Ja juuri kun se vasta oli ihan pikkuruinen! :)

Ruu on ilmoitettu pääsiäisenä Ruoveden ryhmänäyttelyyn ja sillä on karvanlähtö mitä parhaimmillaan! No huvikseenhan noissa tulee käytyä jotta eipä siinä yksi karvanlähtö maata kaada. Sitä juoksemista haukkumatta piti harjoitella, mutta tää räkätauti vähän on haitannut harjoittelua.

Ilma on taas mitä mainioin, jotta eiköhän sitä tänäänkin lähdetä metsään vähän irrottelemaan!

Otto n. 9 vko

Kohta siis jo 5 vuotias!

Kiroileva päästäinen

Mä olen kohta ehkä nähnyt kaiken. Vaikken vieläkään ole uskoa silmiäni.

Lähdettiin aamulenkille Ruskoon ja koirat saivat juoksennella irti (oli muuten aika hankitreeniä kun hanki oli todella raskas juosta). Heti alkuunsa Ruu tekee saalistusloikat hankeen ja selvästi se löysi jotakin. Se kaivoi, kuopsutti ja syöksyili, sekä hyppi etujaloilla kaivamansa kuopan päälle. Sitten alkoi kuulua jumalaton kiroilu. :)

Menin lähemmäs katsomaan. Ruun kaivamassa kolossa oli päästäinen, joka hyvin kiukkuisena huusi suu ammollaan Ruulle! Ruu jäi tuijottamaan kiroilevaa päästäistä, ja tökkäsi sitä nenällään. Ei olis kannattanu Ruun kerjätä verta nenästään, sillä näytti aivan siltä kuin päästäine olis purrut Ruuta! Mä vaan toljotan suu ammollaan ja silmät teevadin kokoisena, ja Ruukin sen verran suivaantui jotta alkoi närkästyneenä haukkua mokomaa elukkaa. Ja ei, päästäinen ei lähtenyt karkuun, vaikka mahis olisi ollut (ja kyllä, se oli tässä vaiheessa vielä hyvin elävä).

Päästäisen kiroilu jatkui ja Ruu keräsi itsensä päästäisen pureman jäljiltä. Se oli menoa sitten. Päästäinen joutui heittelyn, tassulla läpsimisen ja hengiltä kirputtamisen uhriksi. Irvistellen Ruu kantoi pahanmakuista päästäistä suussaan (nehän puolustautuu haisemalla ja maistumalla pahalta), kuitenkin ylpeänä ja asiaankuuluvasti häntä ylhäällä.

Metsän puolelle Ruu sen vei ja todennäköisesti söi. Saattoi se sen sinne hyljätäkin pahanmakuisena.

Ottokin löysi oman päästäisensä - tai luulisin sen olleen päästäinen - koska tappamisen jälkeen niiden päällä on kiva kieriä... Tämä yksilö ei kuitenkaan ollut sitä kiroilevaa sorttia ja kohtasi loppunsa paljon vähemmän dramaattisesti.