Mullon ihan tajuton ressi, ja se näkyy koirissakin. Otosta on tullut sylivauva joka änkemällä änkee itsensä öisin kainaloon nukkumaan. Ja jos ollaan aamupissityksellä puoli tuntia, niin hän ei löydä paikkaa tehdä tarpeitaan, vaikka hätä näyttäisi olevan. Ruu on puolustuskannalla kaikkiin asioihin ulkona. Koiria nähdessä pitää alkaa pöljäilemään, tai muuten vaan olla kuin ellun kanat ja vinkua joka asiasta. Sisälle kun tullaan ja kuivataan, niin pitää vinkua ja yrittää livistää kuivauksesta. Kun sitä sitten komentaa takaisin, tulee esiin "Aina_äiti_hakkaa!" -ilme, vaikka koiraan ei olisi koskenut pitkällä tikullakaan. Ja Otto karkailee taas kun ollaan metsässä. Ja tämä koko soppahan ei yhtään vähennä mun ressiä. Oravanpyörä on valmis.
Näyttötyö palautui äidinkielen opettajalta ja yksi stressin aihe on vähemmän, kun korjailtavaa on vain muutama pilkku, joita on joko liikaa tai puuttuu kokonaan. Se on siis ihan pikkuhomma, ja numeroksi äidinkielen opettaja antoikin 4½! Sehän ei toki lopullinen numero ole, kun hevosaineiden opettajat arvioivat siitä vielä asiapuolen oikeellisuuden ja loogisuuden ja mitä kaikkea. Vartin esitys aiheesta on vielä väkerrettävä, mutta homma on siis voiton puolella jo ja reilusti.
Täänään ja huomenna on kouluratsastuksen tehokurssit ja sunnuntaina harjoituskoulukilpailut joissa tuuppaan K.N. Specialin, saman kuin sitten keväämmällä näytöissä. Ja ne näytöt vasta stressiä sitten aiheuttaakin! Kaikki mahdollisuudet mitä irti olen saanut ja joihin on varaa, olen yrittänyt hyödyntää. Nyt näyttääkin että viimeisen kahden viikon aikana on tullut ratsastettua kaikkina muinna päivinä paitsi kahtena päivänä. Toisena en vaan ehtinyt, ja toisena oli lonkka niin kipeä ratsastuksesta etten päässyt kunnolla kävelemään. Onneksi se oli nopeasti ohimenevää laatua ja taas pääsi siitä seuraavana päivänä kyytiin kun varovasti venytti koipensa siihen hevosen selän muotoiseksi. :)
Jokohan se riittäis mun ressaamisista.
Projekti "Ruu odottaa ruokaansa hiljaa" on edistynyt. Vielä viikko sitten tönötettiin helposti kolmekin minuuttia ennenkuin vinku ja sähläys loppui, ja tänä aamuna aika oli alle puoli minuuttia, ja sekin hiljaisempaa vinkunaa ilman sähellystä. On se hyvä herätä tässä vaiheessa opettamaan yli 3v koiraa odottamaan ruokaansa hiljaa kun se on tähän asti saanut siitä vinkua...
Vaikuttaiskohan asiaan se että Otto juoksi pienenä ruokakippoaan karkuun varsinkin ruoka-aikoina kun syöminen oli ihan yök yök -touhua (ja sen näköinen rimppakinttu se sitten olikin), ja sitten oli kerrankin kiva kun taloon tuli koira joka tykkää syödä... Paha sanoa, onneksi tuo Ottokin on nykyään ahneempi ja syö ruokansa ja jopa odottaa sitä. Onneksi tosin hiljaa. :)
Maanantaina olis sitten Ruun näyttely taas pitkästä aikaa. Kovin kummoiset odotukset ei ole, tuomari kuuleman mukaan hyvin tiukka, ja varsinkin niissä asioissa jotka Ruussa ovat "virheitä". (Mitä, ei siinä mitään virheitä ole jos multa kysytään!). Eli koko on ylärajalla ja liikkeessä häntä nousee usein turhan korkealle. Kun tähän soppaan lisätään mun ressi ja Ruun reagoiminen siihen, niin jos nyt suunnilleen kunnialla selvitään niin hyvä juttu. Kyllähän Ruu noin muuten on yleensä osannut käyttäytyä näyttelyissä. Se ei arastele tuomaria, ei rähise muille koirille kehässä, osaa seistä ja useimmiten juostakkin. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti