torstai 3. maaliskuuta 2016

Taas pissatulehdus!

Armaksella on ollut niin oudosti oireilevia pissatulehduksia aiemminkin, että kun olin muutamia päiviä katsellut takajalkojen lisääntynyttä kirputtelua, ja pari kertaa ruokakupilla tapahtuvaa äkillistä istahtamista, päätin viedä eilen pissanäytteen klinikalle. Ja mikäs se siellä taas muukaan kuin bakteeritulehdus, jonka seurauksena reilusti struviittikiteitä.

Aloitettiin Clamovet 400mg/100mg 1 tbl kahdesti päivässä 10 päivän kuuri. Kontrolliin mennään ennen kuurin loppumista, jossa ultrataan rakko ja otetaan kontrollipissanäyte punktaattina.

Lisäksi aloitettiin Urinaid-lisäravinne, sillä RC:n Urinary-nappulaanhan Armas ei enää sitten lopulta suostunut koskemaan pitkällä tikullakaan.

Tiistaina ehdittiin kuitenkin vielä käydä alkeiskurssilla, kun olin autuaan tietämätön Armaksen tulehduksesta. Vähän ihmettelin kyllä kun terävin kärki tekemisestä puuttui, mutta ihan mielellään se silti teki hommia. Reppana. Onneksi nyt saa levätä ja parannella tulehdusta rauhassa.

Ei kommentteja: