lauantai 31. toukokuuta 2014

Oivan oma uima-allas

video

Oiva sai oman uima-altaan! Elmoa ei mokoma kastumis-amme paljoa kiinnosta, mutta aamulla vakoilin ikkunasta kun se vei pallonsa killumaan sinne. Kun ei meinannut saada sitä pois sieltä kastumatta, sai yksinään hepuleita uima-altaan äärellä.

Päivällä käytiin pyöräilemässä metsälammella ja Oivis pääsi oikeasti uimaan. Elmolla oli vauhti päällä, ja hienosti se puksutti tien reunaa pitkin reipasta ravia eteenpäin ihan tohkeissaan.

Torstaina käytiin taas Elmon kanssa mätsärissä. Jos viime mätsäri oli tukalassa helteessä, niin nyt saatiin värjötellä sateessa. Esiintyminen ei mennyt ihan nappiin, mutta punainen nauha irtosi, kun tuomari tykkäsi että koiralla ainakin oli hauskaa kehässä! Ja liikkuu kuulemma todella kauniisti - silloin kun malttaa väläytellä ravia. :D Elmo hytkytti pyllyä tuomarille niin että häntä melkein irtosi, laukkasi ja pomppi - ja vähän onneksi ravasikin.

Punaisten kehässä Elmo oli sitten taas jo oma itsensä. Seisoi melko kauniisti ja ravasi hyvin. Tuomari tuli ensimmäisenä kättelemään meitä, ja ajattelinkin että heti tiputtiin pois, mutta oltiinkin sijoittuneiden joukossa! Lopputuloksena siis PUN 5 ja Mustin ja Mirrin pussissa nameja ja ruusuke palkinnoksi. :)

Elmolla oli ohjelmaa siis jo ollut koko aamupäivä, niin heittäydyin hurjaksi ja otin Oivan illan rally-tokoon. Autoilu ei ollut Oivan mielestä ihan kamlaa, mutta melkoisen epäilyttävää kuitenkin. Toisinsanoen meni siis paremmin kuin aikoihin (vaikka siis viimeksi on autoiltu helmikuussa, ell käynti mahavaivojen takia, silloin pelotti niin että piti täristä), joten olisko mahan tilanne siis melko hyvä. Oiva oli rally-tokosta ihan tohkeissaan, vaikkei juuri mitään osattu. Hauskaa oli kuitenkin.

Tuohon viime postauksen kilpirauhas-epäilyyn liittyen, tuli huomattua että aluksi kun oli odottelua ja hieman satoi, niin Oiva ihan oikeasti taisi palella. Vaikkei siis mitenkään kovaa satanut, eikä kyllä läpimärkiäkään oltu ollenkaan. Vilut kuitenkin unohtui kun päästiin tekemään ja pysyttiin liikkeessä. Noh, tiistaina on sitten se tohtoriaika, niin selvitellään.

Tänään annoin Oivalle nyt illalla pitkästä aikaa antepsinia, kun tuntuu hieman närästelevän. Ihan reipas se on koko päivän ollut, mutta onkohan ollut sitten liikaa ohjelmaa viimepäivinä? Tai sitten se vaan taas on rouskuttanut tuolta pihalta yhtä jos toista, mikä on hyvin todennäköistä.

Ei kommentteja: