torstai 14. syyskuuta 2017

Älä unohda, mikä on meidät tähän asti tuonut

Mulle ei sovi nää ajat tokokokeeseen ilmoittautumisen ja itse kokeen välillä. Olisi parasta, kun tänään ilmoittautuisi ja huomenna olisi jo koe. Ei, mä en jännitä enkä panikoi, mutta treenatessa meinaa välillä tupata unohtumaan koiran vire jonnekin takavasemmalle, kun tulee hinkattua liikkeitä teknisesti paremmiksi. Se muka jotenkin kuuluu asiaan, kun kerran kokeeseen ollaan menossa. Sikäli ihan ymmärrettävää, että olisihan se suotavaa oikeasti osatakin jotain siellä kokeessa. Koska noita juttuja jonkin verran nyt kuitenkin osataan, niin paljon enemmän olisi hyötyä viritellä se koiran fiilis ja tahtotila tehdä asioita huippuunsa.

Maanantaina siis todettiin tämä kömmähdys, että treenit on luisumassa väärään suuntaan ja asiaa alettiin korjaamaan. Joskin sitten heti tiistai ja keskiviikko oli suunniteltuja vapaapäiviä tokotouhuista, ja tänään suunnattiin treeneihin tarkoituksena treenata ennenkaikkea oikeaa mielentilaa.

Treenit meni itseasiassa niin hyvin, että aloin pohtimaan kannattaako tässä edes treenata ihan niin paljoa ennen koetta, kuin mitä olin alunperin ajatellut. Joka tapauksessa kaksi päivää ennen koetta on pyhitetty levolle, rentoutumiselle ja mukavalle ulkoilulle. Ehkä vähän jopa tylsistymiselle, niin on sitten koepäivänä virtaa touhuta temppuja. :)

(C) Koirapalvelu Taidogas
Fiiliksiä viime lauantain möllitokokokeesta

2 kommenttia:

Kati kirjoitti...

Mulla oli sellainen tapa (kun kävin vielä tokokokeissa), niin siinä vaiheessa kun ilmoittauduin kokeisiin, niin liikkeet oli valmiit, ja sitten viimeiset pari viikkoa treenattiin vain sellaista motivaatiotreeniä, eli liikkeitä lyhennettyinä 2-3 ketjutettuna, ja palkkausta ja sosiaalisen palkan vahvistusta. Liikkeiden välejä treenattiin myös siinä välissä ja palkkailin niistä jonkin verran.

Myös esim. kaukokäskyissä treenasin pelkästään ylömenoa Pyryn kanssa ja heitin aina palkan sille ylös, koska sillä ei ollut ongelmaa laskeutumisessa, joten treenasin vaan osaa, kuten useammassa muussakin liikkeessä treenasin lopussa vain liikkeen osia jotka tarvi vahvistusta, ja sitten toisaalta lyhyitä useamman liikkeen sarjoja, jotta palkkaamattomuutta tuli harjoiteltua, mutta toisaalta palkka tuli tarpeeksi nopeasti, kun ei tehty täyspitkiä joka kerta.

Tää toimi mulla hyvin, kun en enää jäänyt hinkkaamaan mitään liikkeitä Pyryn kanssa.

Vonotus kirjoitti...

Hyvin vähän tulee itsekään tehtyä kokonaisia liikkeitä, suurin osa treenistä on selkeästi liikkeiden osia, tai parin osan yhdistelmää. On Huldallakin sillätavalla valmiit liikkeet, että niillä aloon kehtaa mennä, mutta aina toki löytyisi parannettavaa. :) Onneksi nyt tuli huomattua tää kömmähdys ajoissa, niin pääsee tässä vielä muutaman vire-treenin tekemään ennen koetta, ja voi jättää ne hinkkaamiset johonkin toiseen kertaan.