perjantai 6. joulukuuta 2013

Elmo harrastaa

Elmo kävi eilen pikkupentujen sosiaalistamisryhmässä, pentuja oli yhteensä viisi. Tämä oli myös ensimmäinen autoilu ilman Oivaa, eikä muutenkaan ole paria kertaa enempää autoiltu. Ekat viisi minuuttia meni kiljuessa auton takana, ja sitten Elmo joko pyörtyi tai hyväksyi asian. Perillä Elmo oli kokolailla reipas, vähän hirvitti isommat pennut aluksi, mutta ihan normaalia käytöstä kuitenkin noin pieneltä. Pian se jo meni muiden perässä ja oli kuulemma ekakertalaiseksi rohkeampi, kuin mitä muut ekalla kerralla ovat olleet.

Välissä otettiin jokaiselle yksi luoksetulo. Elmo kipitteli hämmentyneenä mun luokse huoneen poikki, mutta kipitti kuitenkin. Kaikilla oli siis koirat kiinni ja tehtiin yksitellen, ryhmän vetäjä tietty piti pannasta kiinni. Pienen rauhoittumisharjoituksen jälkeen pennut saivat taas leikkiä. Elmo oli rohkaistunut siinä määrin että se löysi äänensä, ja väkytti ja paimensi muita kauheella tohinalla. :grin: 


Ensviikolla ei päästä, kun on jo rokotus varattuna samalle päivälle. Mutta varmasti käydään jatkossakin, oli ihan mukava leikkikerho, ja aikakin oli pennuille sopiva eli "vaan" puolituntia. Näkee Elmo vähän maailmaa ja tottuu samalla autoiluun. (Ja mä pääsen vielä helpommalla, kun ei tartte kuin puoli tuntia katsella päältä miten naperolla nyrjähtelee aivosolut, ja illalla on rauhallista ;) ).

Ei kommentteja: