tiistai 25. elokuuta 2009

Melko terveen paperit

Otto sai pauttiarallaa terveen paperit. Kilpirauhasen vajaatoimintaa ei siis onneksi ole. Nyt katsellaan miten homma lähtee toimimaan D.A.P. -pannan kanssa ja suunnitellaan miten aloitettaisiin siedätys ääniin. Panta on jo vähän auttanut. Ne äänet joita Otto harkitsee että pitäsikö huolestua, se päättää olla pelkäämättä. Mutta ne äänet jotka ovat _takuulla pelottavia_ ovat edelleen pelottavia. Ruoka on myös maistunut herralle nyt niin hyvin, että sitä pitää oikein kerjätä ja välillä jopa vinkua jos nappulat on turpoamassa tai lihat sulamassa! Eli jos panta on vähentänyt stressiä, niin ruoka maistuu taas perammin. (vaikka kausittaistahan se on muutenkin ollut että maistuuko vai ei).

Oton muita oireita nyt seuraillaan. Jos se menee enemmän nuutuneeksi/väsyneeksi niin voidaan tutkia tarkemmin sydäntä esim. ultralla tai ottaa lisää verikokeita mm. Addisonintaudin varalta. Molemmat ovat aika epätodennäköisiä, mutta pakkohan väsymiselle on jokin syy olla. Nyt jos Otolla on ollut pari kevyempää päivää, niin se jaksaa olla leikkisä ja haastaa Ruuta leikkimään, mutta metsälenkeillä se väsyy kohtuu nopeaan.

Katsellaan siis nyt mihin suuntaan homma etenee. Voihan olla että se tuosta syksyn viiletessä taas piristyy!

Ei kommentteja: