Mystistä

Eilen sattui jotakin vallan mystistä. Lähdettiin puomitielle ulkoilemaan Merjan, Nukan ja Dinan kanssa. Oltiin vasta hetki kävelty, kun Otto poikkesi metsään ja kohta Ruu perässä katsomaan mihin Otto meni. Seuraavaksi kuuluu kun Ruu rääkyy, niinkuin sitä joku vähintään söisi. Siinävaiheessa lähden itse pinkomaan metsään äänen suuntaan. Kuuluu vielä muutama (edelleen Ruun) epämääräinen haukku kunnes katkonainen ajohaukku häviää jonnekin horisonttiin.

Hienoa. Siinä sitten ei auta muu kuin toivoa että koirat on yhtenä kappaleena ja tulevat pian takaisin. Ensin tulikin Otto ja olin ihan varma että siellä se porokoira jossakin nyt jalka irti suunnilleen makaa. Hetken päästä tuli kuitenkin Ruukin takasin, kieli pitkällä paljon juosseena, ja ilman yhtäkään naarmua.

Kotona tutkin koiria tarkemmin vielä, muttaan mitään ihmeellistä ei onneksi löytynyt. Liekö saanut hirveltä osumaa tai itse jäänyt jumiin jonnekin pöpelikköön ja satuttanut.

Oton kanssa ollaan taas koululla ja lähdin ratsastusken jälkeen aurinkovuorelle ulkoilemaan. Valoisaa kun oli niin oli todella ihanaa kävellä lumisessa metsässä. Mitä nyt jalat huutaa hoosiannaa ratsastustunnin jäljiltä ja askel on ehkä 40cm pitkä, mutta Otto sai tunnin riekkua irrallaan. Jotakin mystistä oli Otossakin tapahtunut: Se ei karannut kertaakaan! Se jäi jopa polulla odottamaan mua jos se oli juossut mutkan taakse eikä nähnyt mua. Se juoksi metsässä näkymättömissä mutta tuli heti kutsusta ja kävi muutenkin itse lähellä hakemassa namia ja kehuja. Otto kieri lumessa oikein antaumuksella, jonka jälkeen se veti noin sata rundia hepulia pitkin metsää, hakien välillä namin. Välillä se jäi vaanimaan mua, ja kun jaksoin pari askelta raahustaa sen suuntaan niin taas irtosi hepulit.