keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

Uusia kuulumisia

Miten te ihmiset ehditte, viitsitte ja ennenkaikkea muistatte kirjoitella blogeihinne? Tälläkertaa tuli patistusta Oulusta asti, jotta saisiko niitä kuulumisia esille? Mistä sitä sitten aloittaisi?

Ruu naisissa
Ruu astui sujuvasti morsiammensa Tuikkeen kahteen otteeseen. Tuike-neitokainen on kuulemma viimeaikoina ollut epätavallisen ahne. Toiveita pienistä kyytiläisistä siis on. Täällä nuorenparin omat sivut. Ruu olikin oikea herrasmies. Pari tapasi yhteensä 4 kertaa joista kahdella viimeisellä Ruu astui Tuikkeen. Ensimmäisillä kerroilla aika ei vain ollut oikea. Ruu liehitteli tyttöään ja jutteli mukavia. Lopulta aika oli oikea ja pariskunta meni hyvin innokkaasti naimisiin.

Ruu näyttelyssä
Ruu esiintyi Forssan KV näyttelyssä kesäkuun puolivälissä. Kotiintuomisiksi AVO EH/2. Kovin tyytyväinen olen taas arvosteluun. Tarkemmin arvosteluita taas lukiessani ilokseni huomasin miten monessa kehutaan Ruun hyvää esiintymistä ja miellyttävää luonnetta. Olkoonkin häntä vähän ylhäällä sippuralla, mitä muuta voi olettaa nuorelta urokselta joka koittaa vain puhua koirienkieltä.

Otolla korvatulehdus
Oton korvatippakuuri loppui tänään. Taas oltiin jostakin saatu korvatulehdus. Pitää nyt katsella jottei niitä enempiä tule, ei viimekertaisesta nyt kovin kauaa ole aikaa. Tai reippaana omistajana pitäisi siedättää Otto erilaisiin korvatippapurkkeihin, niin voisi useammin käyttää ihan vain korvanpuhdistusaineita. Tänään viimeisien korvatippojen jälkeen palkaksi sai kokonaisen ryynimakkaran. "Kun Otto niin tykkää niistä", sanoi Oton kasvattajapappakin kun Ottoa kotiin oltiin 8 viikkoisena hakemassa.

Hevoskuulumisia
Menin sitten ja loman alkajaisiksi putosin hevosen selästä. Häntäluu sanoi poks ja sitä mieltä se on edelleen. Kolmen viikon särkylääkkeiden popsiminen aiheuttaa enää vain närästystä ja v*tutusta. Juhannuksena töissä maastoratsastelin pari issikkaa päivässä jalustimilla seisten ja hyvin omituisesti könöttäen. Persiillään ei voinut kuvitellakaan istuvansa kahdesta Panacodista huolimatta. Työt alkavat maanantaina, joten tässä se loma sitten menikin takapuoltaan parannellessa. Kun nyt pääsisi pian ratsastamaan kunnolla. Hyvää treeniaikaa menee hukkaan ja ihan sivusuun. Kunhan nyt paranisi sitten kanssa kunnolla, ettei jää syksyllä vaivaamaan. Voi olla muuten ankeaa pärjätä ratsupuolella jos ei voi edes satulassa istua.

Ei kommentteja: