keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Vapaana kuin taivaan lintu

Naapuri kävi päivällä kylässä, ja toi Armaksen muistolle itse tekemänsä rautalankalinnun. Linnussa on myös lenkki ripustamista varten, ja suunnittelin laittavani sen keittiön ikkunalle roikkumaan. Tänään on ollut muutenkin taas alavireisempi päivä. Tottakai on itketty ja surtu, mutta kaikista pahimman olen vain yrittänyt tuupata jonnekin taka-alalle, koska pelkään etten kestä sitä musertavaa tunnetta. Lueskelin aamulla jotakin kun yhtäkkiä se iski: Valtava tyhjyys. Kuin yhtäkkiä olisin tajunnut, että siitä pahasta unesta on tullut totta. Tässä on ollut sellainen shokkivaihe päällä, ihan kuin ei tajuaisi että Armas ihan oikeasti on poissa. Toisaalta tiedän - ikävä kyllä - jo useammasta kokemuksesta miten raastavaa se ikävä on, ja olen puoliksi tietoisesti ja puoliksi alitajuisesti yrittänyt pitää itseni (ja Huldan) hyvin kiireisenä puuhailemalla niitä näitä. Jotta ei tarvitisisi ajatella. Eikä kokea sitä tuskaa. Mutta pakkohan sen on antaa tulla ja käydä se läpi. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.


Niistä "kiireistä" puheenollen, Huldan kanssa oltiin tänään tokotreeneissä. On tässä kotosallakin treenailtu nyt aika ahkerasti 2o2o laatikkoharjoituksen lisäksi perusasento- ja seuraamishommia. Meidän bravuuri taitaa olla tällä hetkellä käännös paikallaan vasemmalle, eikä sekään tosin onnistu kunnolla ilman namiapua, tai niin että on jokin seinä/sohva/tms ohjaamassa vähän liikettä. Mutta Hulda on siinä hoksannut tosi hyvin peräpään käyttöä.

Treenit aloitin sillä uudella vireennostatusharjoituksella. Hulda maahan - "Juttuja!" - lelu lentää tai leikitään yhdessä. Melkein mielummin lelu lentää, kun se on Huldan mielestä siisteintä ikinä. Muutama toisto tätä ja sitten pari pätkää seuraamista, jotka sujuivat todella hyvin, myös vireen puolesta!

Sitten olisin ottanut merkin kiertoa, tai siis otinkin, mutta sen lisäksi että Hulda on alkanut hirveästi varomaan liukasta alustaa (vaikkei ollutkaan tänään niin liukas, vain luminen) hidastelemalla, niin se alkoi myös haukkua. Paukutti menemään ihan kiertäessään, sekä sitten muuten vain mulle. Tästä ei tokikaan saanut palkkaa, ja aika ykskantaan kielsin topakasti haukkumasta. En tiedä oikeastiko se nosti vireen sitten niin ylös siitä aloituksesta, vai mitä oli muuten asiaa sitten niin kovasti. Menin ihan lähelle merkkiä ja otin Huldan sivulle sen sijaan, että olisin lähettänyt sen lentävällä lähdöllä suoraan vauhdista. Tällätavoin saatiin pari äänetöntä kiertoa, ja molemmista tuli toki palkkaa.

Tehtiin vielä parit pätkät seuraamista, joissa ongelmaksi nousi taas perusasennon asento. Hulda kyllä istuu ihan mun jalassa kiinni, mutta kallistuu vartalollaan ulospäin nähdäkseen mun naaman. Seuraaminen on toistaiseksi niin imuttamispainotteista, että siinä ongelmaa ei (ainakaan vielä) esiinny. Varsinaista katsekontaktia en perusasennossa tai seuraamisessa tietenkään vaadi, kun jos katson itse eteenpäin, niin eihän se suht pieni koira millään mua silmiin näe. Muuten on toki pennusta asti vahvistettu katsekontaktia, niin helpostihan se sitä tarjoaa. Lisäksi itse tulee oltua melkein aina kallellaan kyttäämässä koiraa kohti, kun eihän sitä harjoitellessa muuten tiedä mitä tekee. Iso peili olisi rock, jotta näkisi milloin koira katsoo mua ylöspäin/kainaloon, mutta semmoista ei nyt ole. Tähän perusasentoon pitää nyt ehdottomasti puuttua.

Tehtiin myös vähän kaukokäskyjen istu-maahan-istu vaihtoja. Ihan lähietäisyydeltä tosin. Niissä ei mitään ihmeempää tullut ilmi. Paitsi että treeniä ne toki vaatii, nyt olin vajaan askeleen päässä koirasta. Haukkumista ei muuten enää merkin kierron jälkeen tullut.

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Palkkaa Huldan pään vasemmalta puolelta, jos meinaa kääntyä sun eteen :)

Vonotus kirjoitti...

Ei se käänny eteen, vaan sivulla istuessa kallistuu ulospäin nähdäkseen mun naaman.