Tokoti tokoti

Aamusella oli koirat juoksennelleet tunninverran metsässä, joten Ruulla oli aika sopiva vire päällä kun suurimmat höyryt oli päästelty.

Luoksetulo 1: Ensin treenattiin pelkkää koiran jättämistä. Otin Ruun sivulle ja jätin sitä siihen istumaan. Aloitin ihan vaan viidestä askeleesta ja palasin aina palkkaamaan. Edettiin hyvin 20 askeleeseen saakka. Palkkasin paljon niin että kun palasin koiran vierelle niin heitin sille pallon taaksepäin samalla vapauttaen koiran. 25 askeleen matkalla Ruu nousi kerran seisomaan, jonka jälkeen tein monta lyhyen matkan odottamista ja pidensin taas matkaa. Lopulta saatiin pari onnistunutta 25 askeleen matkaakin. Ei siis muita ongelmia kuin yksi seisomaan nousu.

Askelsiirtymät 1: Yhden askeleen askelsiirtymä oikealle. Olen kahden viikon ajan ruokakupilla harjoitellut Ruun kanssa SIVU-käskyä ja oikeaa asentoa, ja parannusta oli selkeästi tapahtunut. Ohjasin askelsiirtymässä namilla, mutta suurta ohjausta ei edes tarvittu, kun Ruu tuli hienosti oikeaan paikkaan ja asentoon.

Luoksetulo 2: Luoksetulon vauhtitreeniä - ei ongelmia! Jätin Ruun istumaan ja menin itse kauemmaksi aloittaen 10 askeleesta. Kutsuin Ruun luokse ja kesken matkan vapautin Ruun ja heitin sille pallon taakseni. Pidensin matkaa nopeasti 20-25 askeleeseen ja vauhtia ei ainakaan puutu! Tein väliin pari pelkkää jättöä ja palasin palkkaamaan, jottei Ruu ala ennakoida ja juoksennella etukäteen luokse pallon toivossa. En ongelmia tässä harjoituksessa.

Askelsiirtymät 2: Yhden askeleen askelsiirtymä vasemmalle. Tämä tuotti enemmän pohdintaa ohajaajalle kuin koiralle. Kun sain omat jalkani sopimaan liikkeeseen ja palkkauksen oikealle kohdalle, oli tämäkin Ruulle yllättävän helppoa. Kuitenkin vähän se oli hämmentävää/kuumentavaa Ruulle kun piti hoksata tulla sivulle näin oudosti, niin jätin nämä toistot hieman vähemmälle. Tehtiin kuitenkin hyvät ja onnistuneet siirtymät eikä Ruu ehtinyt kuumuta liikaa tästä harjoituksesta.

Luoksetulo 3: Loppuperusasento. Koira istumaan ja itse kolmen askeleen päähän ja luoksetulokutsulla koira sivulle. Ruu siis tulee luoksetulossa suoraan sivulle. Namilla homma on muuten ihan helppo juttu, mutta Ruu tökkii voimakkaasti mun namikättä saadakseen namin (vaikken antaisi sitä ennenkuin tökkiminen on loppunut). Kädellä ei tarvitse edes ohjata, kunhan se nami vain on siinä, niin Ruu osaa kiepsahtaa oikealle paikalleen. Koitin sitten niin että nami on vasemmassa kädessä, mutta koiran ollessa oikein sivulla palkka tuleekin oikeasta kädestä. Tökkiminen väheni hetikohta paljon, mutta sitten Ruu jäi hieman empimään että siltikö kuuluu tähän vasemmalle tulla sivulle? Palkkasin sitä sitten satunnaisesti oikealla ja vasemmalla kädellä. Tähän pitää jatkossa miettiä hieman suunnitelmaa. Vahvistaa Ruun käsitystä ja varmuutta oikeasta paikasta, mutta kuitenkin niin että käden tökkiminen loppuu.

Liikkeestä seisominen: Ruu alkoi olla jo hieman väsynyt koko tunnin treeneistä (ei pidetty juuri yhtään taukoa! Tosi fiksua...). Mutta Ruu on sitkeä pieni porokoira joka rakastaa työtä. Se siis yritti kaikesta huolimatta. Pysäytin Ruuta kiepsahtamalla sen eteen ja sanomalla SEISO-käskyn. Tein aluksi naksuttimella ja namilla mikä sujui kohtalaisen hyvin. Ruu reagoi heti liikahtamalla jos annoin tahattomia vartalo"apuja", eli jos mun yläkroppa tai namikäsi veti tai työnsi Ruuta johonkin suuntaan. Otin muutaman seisomisen myös pallolla jossa vapautin Ruun heti sen ensin seisahdettua ja heitin sille pallon taaksepäin jottei se pyrkisi askeltakaan eteenpäin. Pallo ei enää ollut huippusuperkiva juttu, mutta kiltisti Ruu lähti pallon perään ja toi sitä takaisin. Otin sitten vielä muutaman onnistuneen seisahtumisen naksulla ja namilla.

Hirviperhe

Oltiin tänään ulkoilemassa metsässä ja pellolla 1 ½ h. Hetken ulkoiltuamme Rekku ja Paula liittyivät joukkoomme. Tavattiin metsässä kolmen hirven hirviperhe, mutta koirat tulivat nopeasti takaisin, kun nämä hirvetpä eivät lähteneetkään karkuteille. Jos en olisi nähnyt hirviä olisin jo ihmetellyt että mitä ne haukkuu kun ääni ei etenekään kohti horisonttia. Kierrettiin lenkki metsässä ja takaisintullessa tavttiin samat hirvet suunnilleen samassa kohdassa kuin aiemminkin. Koirat tulivat taas kutsumalla ja viheltelemällä takaisin josta saikin sitten tietenkin taas palkkaa. Pitäisi olla enemmän tuommoisia hirviä jotka eivät vaivaudu kävelyvauhtia kovempaa kaahailemaan, niin saisi koirat opetettua pois mokomasta jahtipuuhasta.

Aamutuimaan klo 06.00 ennen töihinlähtöä ulkoilutin koiria, niin meidän sisäpihalla hengaili kettu. Kettu tosin lähti hipsimään onneksi pois kun se näki koirat. Mun unenpöpperöiset koirat eivät kylläkään huomanneet yllättävän lähellä olevaa kettua, mutta hajun ne bongasivat kun ketun kulkureitin yli käveltiin.

Ruu 3v

Ruu täytti tänään täydet 3 vuotta! Juurihan se oli pieni peenu vasta...

Synttärilahjakuvia:

Ruu ja Masi Pallopää

Mulkosilmät

Masin käsi lähti irti!

Juu, irti on.

Vähän käytiin myös irrottelemassa lumisella pellolla ja iltapuuhiksi koirat saivat luut.

Kiireinen viikko ja EH/1

Keskiviikko
Lähdettiin Rekun ja Paulan kanssa metsälenkille. Suunnitelmissa oli tehdä tunnin lenkki puomitiellä ja metsässä. Paula ehdotti ensin lenkkipaikaksi Makkarajärveä, mutta halusin ehdottomasti puomitielle "kun siellä ei koskaan ole muita". Lenkki sujui hyvin sitä lukuunottamatta että hetikohta hetken ulkoiltuamme Otto hävisi vartiksi jonnekin. Takaisin se tuli huuteluiden ja Ruun ja Rekun haukuttamisen saattelemana kieli pitkällä roikkuen. Jossakin se oli juossut kun oli hengästynytkin.

Puolitosissani siinä sanoin että taidan tuohon tielle tullessamme ottaa koirat kiinni, kun Otolla ei ole korvia taas tänään. En sitten ottanut. Olisi pitänyt. Otto oli metsässä ja Ruu meni katsomaan mitä Otto tekee. No Otto oli jäljestänyt ja löytänyt hirven/peuran, jota Ruu sitten iloisesti alkoi haukkumaan ja sinne ne meni. Ruun haukku vaan kaikkosi yhä syvemmälle metsään. Meni 10 minuuttia, meni vartti. Mä aloin huolestua (onneksi koirilla oli heijastinliivit ja vilkkuvalot) kun Ruukaan ei tullut takaisin. Me haukutettiin Rekkua, mä huusin koiria nimeltä, ja lopulta kun mikään ei auttanut mä pimeällä metsätiellä aloin ulvoa laumaani kasaan. 20 minuutin kohdalla tapahtui ihme. Otto tuli takaisin - ennen Ruuta. Sitä ei ole tapahtunut koskaan ennen ja sitten mä vasta huolestuinkin, että mihin Ruu on jäänyt. Päätin sitten ulvoa vielä hetken ja muutamaa minuuttia Oton jäljestä paikalle saapui hyvin väsynyt Ruu. Se juoksi pää riipuksissa ja kieli pitkällä roikkuen. Oli vissiin ollut hyvä reissu.

Autolle koiran lönköttelivat laiskasti mun perässä, eikä niitä näyttänyt enää kiinnostavan metsäneläimet.

Lauantai
Mä olin ajatellut nukkua ainakin kymmeneen, mutta jollakin porokoiralla iski aamulla klo 8.00 aamuherkkis ja se herätti mut. Tai ei se herättänyt, se vaan oli hellyydenkipeä. Se kiipesi mun viereen ja tökkäisi kuononsa mun suuta vasten. Sitten se käänsi kylkeä. Se laittoi päänsä mun tyynylle ja ähkäisi. Se käänsi uudelleen kylkeä ja ohimennen nuolaisi mua poskesta. Enkä mä sitten enää saanut nukuttua.

Pakkasin koirat autoon ja lähdin metsään. Heti alkumetreillä näin hirven jäljet lumessa. Koiratkin näkivät ne, ja haistoivat. Hetken Ruu hääräsi ympäriinsä ja lähti sitten tomerasti jäljelle Otto perässään. Mua nauratti, en edes kutsunut koiria pois. Ruu lähti nimittäin väärään suuntaan. Tai sitten se hirvi oli kävellyt takaperin. Parissa minuutissa koirat tulivat kutsuttaessa takaisin kun ei hirveä näkynyt. Jatkettiin lenkkiä. Otto ajoi jonkin helvetinkokoisen metsäkanalinnun puuhun. Lintua en nähnyt, mutta sen jäljet lumessa. (Ja Koirat puun alla kyttäämässä saalistaan). Ei ollut mikään ihan pikkutirppa. Koirat vetivät hepulirinksaa keskenään pitkin lumista metsää ja kivaa oli. Tunti reippailtiin ja palattiin kotiin.

Välipalaksi koirat kalvoivat luuta, ja taas jaksoi. Illalla käytiin vielä yli tunnin lenkki hihnassa. Kierrettiin ruskon kautta näyttelijänkaaren ja näyttelijänpuiston kautta kotiin.

Sunnuntai
Käytiin Jyväskylän KV näyttelyssä tuloksena AVO EH/1. Ei mitään hurjaa menestystä mutta ihan hyvä tulos ja kiva arvostelu kumminkin. ERI:ä ei sadellut muutakuin valioluokan koirille (ei edes kaikille) ja yhdelle junnunartulle. EH/1 on siis ihan hyvin. Tuomarin sanojen mukaan palkintosijaa laskivat liikkeessä selälle kaartuva häntä ja jyrkkä lantio. Arvostelun voi lukea Oton ja Ruun sivuilta Ruun näyttelytuloksien kohdalta. Otto ja Ruu Samalle sivulle pääsee tuosta oikealta valikostakin...

Tokotreenit

Ruu tokotreeneissä
Aloitettiin liikkeestä seisomisella. Mulla oli hyvä suunnitelma käyttää koiran eteen pyörähdystekniikkaa pysäyttääkseni sen, mutta olin jotenkin tumpelo namien kanssa. Välillä nami lipsahti liian aikaisin Ruulle tai takertui sormikkaisiin jolloin palkkaus oli hieman ontuvaa. Lisäksi käskysana on hieman hakusessa. Olisiko se SEISO joka kylläkin on käytössä myös näyttelyissä seisottamisessa vaiko ODOTA joka on käytössä mm. paikallamakuussa (tai metsässä kun koira on menossa liian kauas). Loppuviimein homma eteni kuitenkin ihan ok, kunhan nyt vain muistaa ottaa maltilla eikä oleta että se hetikohta jo osaa sen. Liikkeen harjoittelun lopuksi jätin Ruun seisomaan ja poistuin pari metriä sen luota ja palasin palkkaamaan. Tässä käytin odota-käskyä joka meillä kutakuinkin tarkoittaa että "odota siinä asennossa mihin sut jätin". Tämä toimi hyvin.

Seuraavaksi oli vuorossa hihnassa seuraamista ja käännöksiä. Jos muistan tehdä käännökset huolellisesti, askeltaa samassa rytmissä mutta hieman lyhentää askelten pituutta, niin Ruu pysyy käännöksissä hyvin mukana. Suoralla seuraamisessa on ongelmana poikittaminen ja välillä edistäminen. Samoin palkkaus on hankalaa, kun jos Ruu seuraa hyvin, niin se alkaa poikittaa kahta kauheammin kun kaivan namia taskusta. Se kuitenkin seuraa maltillisemmin kun ne namit olisivat taskussa eikä kädessä. Yritettiin myös sitä että palkka tulee multa suusta ja niin että Ruu ei tiedä palkan olevan mun suussa. Tämän se hoksasi kuitenkin heti ensimmäisen yrityksen jälkeen, ja poikitti ja edisti taas paljon enemmän, jotta se näkisi mun suun paremmin... Pitänee harkita naksutinta tähän, se vaan pitäisi ehdollistaa uudelleen, kun ei sitä ole aikoihin käytetty. Naksuttimen ongelma on myös siinä että mä aina unohdan sen kotiin.

Otin omatoimisesti ohjelmaan myös sivulletuloharjoituksia. Heti kun mulla on nami vasemmassa kädessä ja käsi alhaalla suorana, niin Ruu hakeutuu automaattisesti sivulle niin ettei meinaa ehtiä käskyttää. Ilman namia se saattaa haukkua eikä oikein tiedä mihin kohtaa sen pitäisi tulla. Tai siksi se haukkuukin kun se ei ymmärrä. Pelkkä käsky ei oikein sano sille mitä siltä halutaan. Jos se taas luulee että mulla on nami kädessä, se tulee oikein sivulle, mutta hamuaa todella voimakkaasti mun kättä namin toivossa. Se on hieman huono lisä tähän liikkeeseen. Muut harjoitukset menivät kutakuinkin ilman haukkumista, mutta tämä aiheuttaa Ruulle epäselvyyttä ja sitäkautta haukkumista.

Luoksepäästävyyttä harjoiteltiin niin että meidän koutsi Mimmu seisoskeli 1,5 metrin päässä ja rupateltiin niitänäitä ja palkkasin Ruuta kokoajan ja se olikin hiljaa ja kauniisti kun ei ehtinyt muuta tehdä kuin syödä namia. Pari kertaa Mimmu siirtyi kaaressa meidän kummallekin sivulle tulematta kuitenkaan lähemmäs. Pääsin jo pitämään muutaman sekunnin tauon namien välissä eikä Ruu välittänyt "tuomarista". Tämä toistettiin myöhemmin toisen kerran.

Aika lopussa otin myös yhden lyhyen paikallamakuun itsekseni. Matkaa 10 askelta ja aika n. 30 sekuntia.

Otto ulkoilee
Otto on harjoitellut luoksetuloa ja kuulolla olemista. Perjantaina tunnin metsälenkillä Otto ei lähtenyt kertaakaan, joskin kahdesti mun piti korottaa sille ääntäni, että olen ihan tosissani ettei nyt lähdetä minnekään hirvijahtiin. Ruu oli mukana ja hyvin sujui lenkki molempien osalta. vastaan tuli yksi koirakin, mutta näin sen ennen kOttoa ja Ruuta ja otin ne kiinni.

Tänään Otto pääsi yksinänsä lenkille Ruun tokon jälkeen. Otto esitti vapaaehtoista hienoa seuraamista kun mulla oli nakkeja taskussa. Tunnin verran ulkoiltiin näyttelijänpuiston liepeillä ja haisteltiin uusia hajuja.

Otto kuulolla

Lähdin koirien kanssa töiden jälkeen Ruskoon pellolle. Varustin koirat varuiksi heijastinliiveillä vaikka oli vielä aika valoisaa. Olin päättänyt että Otto ei karkaa. Tekisin kaikkeni, että Otto ei karkaa - enkä aio pitää sitä flexissä. Varustauduin järjettömällä läjällä frolickeja, jotka ovat tällä hetkellä suuressa suosiossa kun niitä ei ole varmaan vuoteen meillä ollut.

Päästin koirat irti ja pidin Ottoa tiukasti silmällä. Kutsuin sen useasti luokse, ja varsinkin silloin kun se alkoi tavallista enemmän haistella jotakin. Yksinkertaisesti myös komensin sitä, tai siis kerroin hyvin tiukalla äänensävyllä että nyt on parempi tulla ja heti. Iloiset kehut heti kun suunta oli mua kohden, tai kun edes huomio oli selkeästi minussa. Iso palkka ja paljon kehuja heti kun otto tuli luokse. Tässä ohessa heittelin Ruulle keppiä ja palkkasin toki sitäkin kun se tuli tai toi sen keppinsä heitettäväksi.

Kierrettiin pieni rinksa metsän puolellakin ja pidin alusta asti huolen että Otto ei mene 15 metriä kauemmas. Parempi pienempi ala vapaana juoksennella, kuin ulkoilla pelkässä flexissä niissä metsissä kun ei kohta voi karkailun kanssa irtikään pitää. Otto tuli hienosti luokse ja sai reilusti palkkaa. Välillä lähdin päättömästi juoksentelemaan ympäriinsä ja koirat siitä tietty kiinnostuivat, ja saivat taas palkkaa kun tulivat luokse. Tehtiin vähän kivellä kiipeilyä ja muutama luoksetulo. Ruu otti kerran varaslähdön mun perään (Otto pysyi paikalla), mutta muuten sujui oikein hyvin.

Lopussa Otto alkoi haistella jotakin hajua hyvin tiiviisti ja haahuilla ympäriinsä. Kutsuin - ei reagointia. Komensin - ei reagointia. Se oli jonkun jäljen alulla haistelemassa. Lähdin hillittömästi mölyten juoksemaan kohti Ottoa, se oli kuitenkin vielä sen verran lähellä että ehtisin juosta hyvin lähelle sitä. Vasta muutamaa metriä ennen kun olin oton luona se heräsi hajumaailmastaan ja jopa melkein säikähti mölyävää ja sinkoilevaa emäntää joka selkeästikin on tulossa päälle. Heti kun sain oton taas tähän maailmaan, pysähdyin mölyineni ja kutsuin sen iloisesti luokse, ja nyt Otto tuli (paljon palkkaa!). Se oli vain ensin herätettävä hajujälkien transsimaailmasta tähän todellisuuteen, jotta se edes voisi totella tai kuulla käskyjä.

Loppumatka autolle päin meni hyvin ja molemmat koirat olivat kuulolla vaikka vielä leikkivätkin keskenään. Kotona ne tosin joutuivat tassupyykille kun ne olivat korvia myöden kurassa...

Olohuonetokoa ja metsälenkki

Aamutoko
Ruulle ruokakupin äärellä istu-maahan-istu. Vinkuu ja on pinkeenä joskin hommat hoituu nanosekunnissa, ruoka on vaan niin hieno asia.

Metsälenkki
Rekun ja Paulan kanssa metsälenkillä. Tarkkoitus oli pitää Ottoa flexissä mutta se osoittauti mahdottomaksi liukkaalla kivisellä polulla kun koira on solmussa jokaisessa oksassa ja pajussa mikä polun reunalla on. Lisäksi ihan itsekseni kaaduinkin kun oli niin liukasta, että Otto sai olla irti. Ruukin kuitenkin huiteli kaukana Rekun perässä. Mutta niinhän se Otto taas vapaaksi päästyään meni missä sitä huvitti, joskin se ei karannut, mutta sais kutsusta tulla vikkelämmin luokse. Nyt se jäi vaan haistelemaan mitä huvitti. Loppulenkistä kun sain useamman minuutin sitä huutaa taas, niin laitoin sen vielä flexiin.

Olkkaritoko
Yritin tokoilla illalla, vaikka ottikin taas kaikki asiat päähän niin pirusti. Lisäksi se oli hankalaa kun molemmat koirat yrittivät päästä namijaolle ja Ruu tarjosi kaikki osaamansa temput ja Otto esitti oravaa. Otin Ruun sivulle. Se ei oikein pysynyt missään vaan pomppi vieterinä istu-maahan-istu-maahan. Sivulletulot vaativat myöskin namiohjausta, joskin Ruulla on joku haisu siitä että kun siihen sivullepäin pyrkii, niin se on hyvä juttu. Vielä kun saisi asennon tarkaksi ja oikein ja suoraan.

Huomasin myös että jos itse istun lattialla niin Ruu menee maate eikä enää osaa istu-käskyä. Se vaan makaa mun edessä ja tuijottaa mun käsiä, vaikka kun olen seisaallaan niin katse on naamaanpäin.

Jätin molemmat koirat vierekkäin paikallamakuuseen. Ensin puolitoista minuuttia ja vapautus. Väliin jotakin puuhastelua ja uusi paikallamakuu, nyt 2 minuuttia. Kerran käskin Ruun olla hiljaa kun se alkoi vinkumaan (ruuat oli laitettuna valmiiksi...). Taas hetki lepoa ja viimeinen paikallamakuu. Käskin koirat maahan ja menin ruokien luokse. Minuutin kohdalla sanoin uudelleen odota ja laskin kupit lattialle. Kaikkiaan viimeinen paikallamakuu kesti 3 minuuttia. Pari kertaa Ruu käänsi itseään vähän lonkalle makaamaan, mutta pysyi hyvin maassa. Vapautus ruokakupille.

Epikset jaot

Koirilla oli tänään epikset jaot. Otto joutui ulkoilemaan koko metsä(tie)lenkin flexissä, kun se on nyt ottanut taas ihan tavaksi asti karata ja haahuilla. Ruu sai olla irti, mutta Ruu ei poistunutkaan 20 metriä kauemmas, ja silti sillä oli tilaa/aikaa kaivaa myyriäkin. Jos kutsuin Ottoa eikä se tullut, yksinkestaisesti kelasin sen flexistä luokseni (ja mun luona sai namin). Ruu tuli joka kerta ekasta käskystä.

Kotiinpaluu ei ollutkaan sitten ihan niin hyvinsujuva juttu. Eteen ponkaisi 30 kg ajokoiraa flexissä ja omistaja ei näköjään tiedä missä sen flexin stop-nappi on. 8m rykäsyn jälkeen se koira vetää sitä tätiä perässään muutaman metrin, ja mä pelastaudun poikien kanssa ainoastaan väistämällä ripeästi takavasemmalle. Sen jälkeen ne jää meidän edelle pyörätielle haistelemaan ja mä odotan. Ja odotan. Lopulta yritän lähteä ohi kun tädillä ei ole mitään valtaa siitä mihin suuntaan koira menee, mutta eipä sitä niin vaan ohitellakaan kun se flexin stop-nappi on edelleen hukassa ja pyörätie vaan 5m leveä... Otto ja Ruu pysyivät yllättävän rauhallisina vaikka ajokoira haukkui päin naamaa. Ruu tosin haukahteli mokomalle tunkeilijalle, mutta ei vaikuttanut pelokkaalta eikä räyhännyt. Ehkä asiaa auttoi se että mä olin kuin lobotomiapotilas väistöliikettä lukuunottamatta, vaikka mun sisällä kihisi ja teki mieli alkaa huutaa jotta tekis jotain sille koiralleen. Yleensä jos mä tuohtuneena alan jotakin tekemään (huutamaan) niin koiratkin on ihan kireinä.

Iltatokoksi otettiin paikallamakuu ruokakupin avulla. Pojjaat vieretysten olohuoneeseen makaamaan ja aikaa 2 min. Reilun minuutin kohdalla sanoin jotta odota ja kävin laskemassa kupit lattialle. Kiersin vielä koirien taakse antamaan vapaa-käskyn, ja tyypit sinkosivat matkaan. Ruu olikin vaan bongannut lähimmäksi kupiksi Oton kupin jolloin huudahdin EI:n, mutta samassa Ruu meni omalle kupilleen. Pitää vaan ensikerralla olla tarkempi ettei ne pääse toistensa kupeille ettei tarvitse turhaan tuossa tilanteessa sanoa eitä, kun vapaa-käsky on jo annettu ja palkkaa kohti mennään.

Tokoa!

Toko
Olin Ruun kanssa pitkästä pitkästä aikaa tokotreeneissä ja ihan ohjatuissa sellaisissa! Luovutin viime tokokisojen jälkeen, kun tuomari totesi että mun koiralla on liian kivaa, enkä osannut tehdä asialle mitään. Ja viimeisissä tokokisoissamme ollaan oltu aika tarkkaan vuosi sitten. Vuosi ja kuukausi. Mentiin eskariryhmään, kun ajattelin ettei me oikein osata yhtään mitää enää. Tunsin myös piston sydämmessäni kun näin miten Ruu nautti tekemisestä. Se istui mun edessä silmät teevadin kokoisena herkeämättä tuijottaen mua, että mitä seuraavaksi tehdään. Mitä seuraavaksi saa tehdä.

Aloitettiin seuraamisilla. Otin alkuun kymmenen metrin suoria seuraamisia eri tavoilla. Namilla imuttaen, nami ylempänä ja kokonaan ilman namia. Välillä kehuen, välillä ihan hiljaa seuruuttaen. kokeilin myös palloa mutta havaitsin sen hetikohta suureksi virheeksi. Se nosti kierrokset Ruulla niin tappiin ettei se pysynyt nahoissaan. Namillakin viretilaa oli ihan tarpeeksi. Lopuksi lisäsin loppuun ja alkuun perusasentoja namilla oikeaan kohtaan ohjaten. Näillä reiluilla avuilla homma oli Ruulle ihan helppoa. Otettiin myös pari juoksupätkää.

Istu-maahan-istu siirtymiset meni tuttuun tapaan. Vierellä Ruu menee maate vinoon ja joka paikassa sen meinaa jäädä kyynärpäät pari senttiä ilmaan kun se jo odottaa seuraavaa siirtoa. Sivulla tein maahanmenoja namilla avustaen Ruuta suoraan ja kyynärpäät ekasta käskystä maahan asti. Pallolla tehtiin muutamia kaukokäskytyyppisiä asennon vaihtoja parista metristä ja pallo lensi palkaksi välillä taakse, välillä sivulle.

Hyppyä kokeiltiin kylmiltään neljällä laudalla ja käskytin Ruun vain hyppyyn ja se perkule jopa muisti homman. Se kääntyi esteen jälkeen ja jäi käskystä seisomaan. Palkkasin tästä enkä ottanut tämän vaikeammaksi. Kerran ei hypännyt kun alkoi kakomaan suussa ollutta namia (jolla olin ohjannut sen perusasentoon) kesken matkan... Pari viimeistä toistoa palkkasin lelulla. Ei hullummin!

Paikallamakuuta tehtiin rivissä mutta omaan tahtiin. Jätin Ruun n. 7 metrin päähän ja kävin välillä palkkaamassa. Kerran se ehti nousta seisomaan vaikka makuut olivat ehkä noin puolen minuutin mittaisia. Lopulta se alkoi hiljaa myös vinkumaan. Tämä ei siis jostain syystä ollut Ruun mielestä kiva juttu. Lopetin hyvin lyhyeen ja vinkumattomaan suoritukseen.

Aamulla olin käyttänyt koirat vajaan tunnin lenkillä josta vartin verran piipahdettiin taas koirapuistossa hepuloimassa. Nyt iltasella lähdin Oton kanssa keskenäni lenkille kun se ei päässyt tokoilemaan. Kierrettiin Hervantaa semmoiset 40 minuttia reipasta kävelyä. Muut koirat ohitettiin hiljaa sivulla kulkien ja muutenkin Otto toimi kuin ajatus. Tosin mulla oli Ruun treeneistä jääneitä lihapullia, mutta silti.

Hepuli

Olen tässä viikon sairastellut ja koirat on olleet tosi vähällä liikunnalla. Eilen lähdin sitten kävelemään tuonne koirapuistolle toivoen sen olevan tyhjänä. Alkuun sattui sopivasti vartin verran hihnakävelyä verryttelyksi, sillä koirat saivat ihan hillittömiä hepuleita puistossa keskenään. Lisäksi Ruu haki palloa ja Otto hepuloi yksinäänkin. Yleensä nuo koirapuistossa vaan haistelevat eivätkä keskenään oikein leiki, mutta nyt taisi virtaa piisata. Puolisen tuntia koirat siinä sitten painivat ja juoksivat hippaa jonka jälkeen lähdettiin kotiin. Saldona kuitenkin tunti ulkoilua.

Hetikohta Paula soitti meitä ulkoilemaan Rekun kanssa ja luvattiin pienen hengähdystauon jälkeen lähteä. Käytiin vielä Ruskossa juoksuttamassa koiria reilun puolentunnin ajan. Otto vaan oli ihan korvaton ja juostaviipotti pitkin metikköä hajujen perässä ja sai tietty Ruunkin innostettua mukaan. Saldona siis kaksi korvatonta mutta hyvinjuossutta koiraa. Noh, Ruu sentään vähän paremmin oli kuulolla, mutta kerran sekin vaan hävisi Oton perään eikä edes hyvin tiukkasävyinen kielto tehonnut.

Ostin eilen koirille uudet aktivointilelut joiden siisään voi laittaa nameja. Ruu oli tietenkin sitä mieltä, että jos ei ala namit tippumaan suuhun nopeammin, niin syön koko vekottimen hajalle. Ehjänä se edelleen on, mitä nyt yhteen reunaan on uponnut kulmahammas oikein kunnolla.

Sunnuntaikävelyllä

Käytiin koirien kanssa aamulla kävelyllä kun aurinko paistoi ja joka paikka oli huurteessa ja kuurassa. Tunnelma oli ihanan rauhallinen ja koiratkin olivat jotenkin hyvin rauhallisia ja nuuskuttivat hajuja tarkasti mutta eivät jumittuneet mihinkään. Nautiskeltiin koko kolmikko aamuisesta kävelystä täysin rinnoin. Otto sai jopa jonkun löytämänsä roskan kanssa yhden leikkihepulin ja Ruu löysi kävyn.

Mutta jotta kaikki ei olisi liian täydellistä, niin homma rysähti kasaan juuri ennen kotiovea ja hissiä. Tiellä seisoi täti juoruamassa sedän kanssa ja tädillä oli koira, joka oli kokonaan toisella puolella pyörätietä, mutta onneksi edes kiinni flexissä. Ja onneksi me käännyttiin kymmenisen metriä ennen niitä kotiovelle. Koira alkoi haukkumaan ja Otto ja Ruu hieman skarppasivat olemustaan mutta tulivat molemmat nätisti ja hiljaa kanssani sisälle. (Mutta jos mun olis tarvinnutkin jatkaa suoraan niin siitä tädistä ja koirasta ei olis kyllä päässyt ohi, kun ne flexeineen veivät koko pyörätien ja vähän enemmänkin. Eikä se hilannut koiraansa lyhyemmälle vaikka näki toisen tulevan koirien kanssa kohti, vaikka sitten käännyttiinkin kotiin mutta mistäs se sen olis tiennyt.)

Seuraava puupalikkaomistaja tuli saman tien ulos hissistä kun me oltiin luultu jo päässeemme rauhassa sisälle. Hissistä popsahti ulos täti urosvillakoiransa kanssa. Sinänsä fiksu juu, että se pakitti takaisin hissiin, jotta me päästiin vähän väistämään rappusten reunalle. Sitten se tuli sieltä hissistä pois mennäkseen ulos, mutta jäikin ulko-ovelle lässyttämään koiralleen että "äläs nyt, ne on kavereita vaan!". Jaa kavereita? kolme urosta ahtaassa rappukäytävässä? Teki mieli just alkaa kirkumaan/karjumaan/huutamaan, että jos nyt vaan menisit ulos siitä, mutta sitten se tajusi sen itsekin kun mun koirilla alkoi nousta kierrokset kattoon.

Lopulta päästiin sitten ehjin nahoin kotiin, mutta täällä on tullut niin paljon ihme tilanteita että Ruun ohitukset on kyllä menneet vähän takapakkia, eikä itselläkään ole energia riittänyt erinäisistä syistä nyt siihen panostamiseen. Jotta kai se yksi puupalikka löytyy täältä ihan omien koirien narun päästä.