Porokoiraa onkimassa

Seuraamisharjoitukset menivät eilen hyvin. Hieman on itsellä epävarma olo, että tuleeko tehtyä kaikki varmasti oikein, mutta se lienee normaalia uusia asioita opetellessa. Koulutustapaa kohtaan en koe epävarmuutta, lähinnä mietityttää, että saanko koiran varmasti oikeaan mielentilaan ja riittävän innokkaaksi. Toisaalta mitä sitä murehtimaan. Saan Huldan vireestä ja mielentilasta juuri niin hyvän, kuin mihin mun taidot riittää. Ja sen takia käydään jatkossakin valvovien silmien alla harjoittelemassa, että saadaan neuvoja asiaan.

Oltiin siis tehty eilen ensimmäiset kotitreenit, jonka jälkeen käytiin vähän metsälenkillä. Isoimmat virrat juostuaan Hulda tarjosi kahteen otteeseen seuraamista. Tai ei tietenkään mitään valmista seuraamista, mutta selvästi se kokeili onko se mun vasemmalla puolella kulkeminen kannattavaa. Olihan se! Aloin kehua Huldaa, jolloin se sai hieman itsevarmuutta ja tuli hieman tiviimmin mukaan. Muutaman askeleen jälkeen palkasin hienon yrityksen. Vähän myöhemmin Hulda teki saman uusiksi. Jos se olis tullut pelkästään kerjäämään nameja, sen olisi ollut helpoin tulla mun oikealle puolelle kyttäämään, mutta se vartavasten vaihtoi puolta vasemmalle. Ryhdistin hieman omaa kävelyäni. Taas hyvästä yrityksestä palkittiin. Nämä olivat pieniäsuuria juttuja. Koskaan aiemmin Hulda ei ole tällaista tarjonnut. Ja kuten sanoin, niin valmiista suorituksesta tuo oli vielä kaukana, mutta yritys oli hyvä ja asenne kysyvän innokas.

Tekis mieli kysyä, että voiko ton koiran laihdutusoperaation aloittaa vasta sitten, kun se osaa seurata? Tosin sitten tulisi taas uudet opeteltavat asiat, ja taas kuluisi nakkia, ja taas homma lykkääntyisi... Olin siis ensitöikseni aamulla paistanut uunissa possun sydäntä, jota hieman jäähtyneenä pilkoin treeninamiksi. Olis ehkä voinut vähän kauemminkin paistaa, sillä isoimmista kimpaleista tihkui vielä pussissakin veristä kudosnestettä. Mutta mitäpä sitä ei täydellisen treeniherkun eteen tekisi. Aamun treenissä vielä hieman lämpimät possunsydämet upposivat kuin vanhaan mummoon. Täydellinen nami: Vähärasvainen, proteiinipitoinen, pehmeä + sujuvasti hotkaistava ja syötyjen namien osuuden voi kuitata pois illan lihamäärästä!

Myöhemmin samana päivänä Hulda oli taas vähän sen oloinen, että voitaisko tehdä jotain. Ajattelin hyödyntää tilaisuuden ja kiskaisin treeniliivin päälle, lenkkarit jalkaan ja hieman mediumit possunsydämet taskuun. (Onneksi mun treeniliivissä on irroitettaat taskut, ne joutaa muutenkin jo kohta pestäväksi). Otin vähemmän toistoja kuin päivällä. Yritin olla innostava, ja samalla pysyä erossa sähellyksestä ja hosumisesta. Hulda oli tosi hyvä! Parempi kuin päivällä. Se sujahti paremmin oikeaan seuraamispaikkaan kun nappasin sen lennosta mukaan. Ei siinä varmaan muuten mitään ihmeellisen erilaista ollut aamupäivään verrattuna, mutta se sujui jouhevammin.

Hulda ihmettelemässä,
että mikäpä se tämä vekotin on?
Se on tietenkin porokoiraonki!

Tänään sitten aamupäivällä harrastettiin porokoiraongintaa. Keppiin naru, ja narun päähän mielilelu. Hulda saalisti innokkaasti kun sille vetelin lelua pitkinpoikin pihalla. Yritin muistaa ohjeet. Saalistamista kehutaan innostavasti ja kannustavasti, ja saaliin kiinnisaamista ja kantamista kehutaan ylpeästi. Maailman hienoin koira, joka sai paistin kiinni! Välillä hiiri voi karata kokonaan ulottumattomiin, mutta seuraavan saalistuksen pitää olla helppo ja onnistunut. En nyt kellosta katsonut kauanko saalistettiin, muutama minuutti korkeintaan. Tuntui siinä kuitenkin taas porokoiralta muutama aivosolu nyrjähtävän.

Puolentunnin tehopäikkäreiden jälkeen Huldalla oli taas akut ladattu. Annoin sen seurata tarkasti miten laitoin treenivaatteet päälle ja possunsydämet taskuun. Ulosmeno oli jo hyvissä fiiliksissä, että ollaan tekemässä jotakin. Alkoi olla mielentila kohdillaan, paras tähänastisista mitä kotona on tehty! Huldalla oli aina seuruupätkän jälkeen kiire aloituspisteeseen. Kokosin rauhassa namit kämmenen sisään pysyen samalla liikkeellä. Lähtöpisteen lähellä Hulda alkoi seurata mun jokaista liikettä silmät suurina, korvat höröllään ja hyvällä tavalla jännittyneenä: "Mä tiedän mitä kohta tehdään! Tehdään jo, jooko!?". Ja mehän tehtiin. :)